Tallenteiden käyttö todisteena

Oikeusmurhan UHRIT

Joku oli kertonut "olleensa kymmenien naimisissa olleiden julkkisnaisten kanssa sängyssä. Naiset haastavat miehen oikeuteen, syynä kunnianloukkaus, väittävät hänen valehtelevat. Oikeudessa miehellä on yllätystodiste, omassa kodissa salaa otettuja tallenteita joissa hän harrastaa seksiä ko. naisten kanssa. Tallenteen todistavat hänet syyttömäksi mutta ne ovat laittomia koska ne on otettu salaa, ilman naisten suostumusta. Nyt käräjäoikeus joutuu tukalaan tilanteeseen, eihän se voi hyväksyä saatuja todisteita mutta voiko se ne sivuuttaakaan, eikö rikoksesta epäilty saa puolustautua, eihän se ole oikeus ja kohtuus jos viaton tuomitaan rikoksesta?"


Jokaisella, joka ei ole todellisuudessa syyllistynyt rikokseen, on oltava oikeus saada todistaa itsensä syyttömäksi. Laki ei voi olla viekkauden ja vääryyden puolella!

Syytetyllä ei ole totuudessapysymisvelvoitetta oikeudessa, kuten asianomistajalla. Todistajaa velvoittaa vala. Siksi asianomistajan tai todistajan sana yleensä AINA voittaa, sana-sanaa vastaan tapauksissa.

Eli vaikka syytetty kertoo totuuden ja asianomistaja eli "uhri" valehtelee, oikeus uskoo tätä valehtelijaa ja syytön tuomitaan perättömien väitteiden perusteella!

Siksi syytetyn TÄYTYY PYSTYÄ ITSE TODISTAMAAN ITSENSÄ SYYTTÖMÄKSI vaikka sitten käyttämällä salaa kuvattua tallennetta!!!

Täysin järjetöntä ja naivia edes kuvitella etteikö perättömien raiskausväitteiden tekijä, muka valehtelisi oikeudessa, valehtelihan se jo poliisillekin, niin miksei myös oikeudessa.

Suomen oikeusjärjestelmä perustuu rehellisille ihmisille, mutta kun nykyään ihmiset eivät enää ole rehellisiä, vaan puhuvat pask-aa niin paljon kun sielu sietää, niin oikeus ei toteudu vaan vääryys voittaa.

Kenekään oikeusturva ei siitä vaarannu että oikeudessa syytetyllä on oikeus esittää tositapahtumat todistava tallenne.

Miksi ihmeessä haluaisitte valehtelijoiden voittavan?
Ellette tietysti itse ole niitä valehtelijoita?

7

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli vaan mieleen

      Jaahas...ja sekö että "mies" on SALAA kuvannut jokaisen session naisten tietämättä, on täysin laillista?
      Tämä "mies" on tietoisesti asentanut tallentavat laitteet huoneeseen JO ennen ensimmästäkään ko. naisten läsnäoloa, joten kyse ei ole mistään "kameraoliyöpydälläjapotkaisinvahingossajanauhotusmenipäälle"-tyyppisestä hätävalheesta.

      Eikös tuo salaa tallentaminen ole niiden naisten hyväksikäyttöä? "mies" käyttää niitä nauhoja omiin tarpeisiinsa ja miten parhaaksi näkee, mutta asianomaisten (=naisten) mielipidettä ei ole kysytty ollenkaan että haluavatko he ylipäänsä päätyä näille nauhoille. Tässä on myös silloin loukattu naisten yksityisyyttä.
      Kuten itse mainitsit, naiset eivät todellakaan tienneet mistään nauhoista.

      • *

        Mitään turvatoimenpiteitä ei tarvittaisi jos naiset olisivat olleet aikojen alusta asti rehellisiä itselleen jotta voivat olla sitä myös muille, myös pari- ja ystävyyssuhteessa. Olen nähnyt paljon sitä että naiset tekevät todella paskamaisia temppuja pönkittääkseen huonoa omaatuntoaan. Kiristämistä, painostamista, uskottomuutta, ivallisuutta, kiusaamista jne.. Naiset tai pikemminkin akat on oikea sana, ovat sairaita syntymästää asti.


    • 18+6

      Tämä on asia joka usein kansalaisille tulee yllätyksenä, ja se johtuu siitä että tämäkin yhteiskunnallinen seikka kiinnostaa vasta sitten kun "oma pää on pölkyllä".

      Oikeuden käyttö ja oikeudenmukaisuus ovat täysin eri asioita.

    • Todista syyttömyytes

      "Tämä "mies" on tietoisesti asentanut tallentavat laitteet huoneeseen JO ennen ensimmästäkään ko. naisten läsnäoloa, joten kyse ei ole mistään "kameraoliyöpydälläjapotkaisinvahingossajanauhotusmenipäälle"-tyyppisestä hätävalheesta. "

      No ei tollasta hätävalhetta tarvitakaan koska voi sanoa että omassa kodissa on ollut valvontakamerat. Suomessa ei ole kiellettyä käyttää kotonaan tallentavaa valvontakameraa.

      Sitä paitsi Suomessa on aivan laillista tallettaa kaikki tilanteet joissa ITSE on mukana. Siis myös seksisessiot.

      Laitonta salakuvaamista on vain sellaiset tilanteet jossa kuvaat JONKUN TOISEN seksisessioita. Kuten tuossa alottajan tapauksessa. Joku muu oli kuvannut raiskauksesta syytetyn seksin väitettyjen "uhrien" kanssa. Tämä henkilö syyllistyi salakuvaamiseen, muttei syyttömänä raiskauksesta syytetty ollut tehnyt mitään rikollista. Siksi tietysti tulisi sallia todisteet oikeudessa, vaikka se varsinainen kuvaaja sitten saisikin tuomion salakuvaamisesta.

      • -

        Juuri noin kuten sanoit. Naisiin ei voi luottaa.

        Siellä missä nainen tai naisia, siellä ongelmia tai tietää ikäviä ongelmia jossakin vaiheessa. Näin on todennut moni mies ja samoin itsekin sen totean.


    • Laki ja oik.tutkija

      Tuo on niin totta mitä kirjoitit. Olen tutustunut muutamaan tapaukseen ja on todettava että oikeusjärjestelmä on menettänyt uskottavuutensa täysin. Kieroa koko systeemissä on se että oikeus ja toinen kiistaosapuoli haluaa todisteita epäilyjen tai syytösten todistamiseksi. Kun selvääkin selvempi näyttö saadaan asia joka on kiistaton, se ei kelpaa oikeudelle, syyttäjälle eikä kiistaosapuolelle.

      Ihmeellistä kieroilua kun halutaan ja vaatimalla vaaditaan todistaa asiat.. ja kun kiistattomat todisteet lyödään pöytään, ne eivät kelpaa tai vähätellään asioita ja todisteita. Joskus todisteet shokeeraavat vastapuolta ja yllättävät niin että sitä kiistellään periaatteesta vaikka tietää olevansa häviöllä. Shokeeraavaa todistetta tai todistelua pidetään niin hyvänä näyttönä että se on uskomatonta ja mahdotonta tuomareille.

      Erikoista on myös se että vaikka tuomarit ja asianajajat ovat lukeneet samaa lakia koulussa ja ammatissaan, he kuitenkin noudattavat ns. vanhentuneita suosituskirjaoppeja enemmän kuin lakia joka rikkoo monessakin kohteen Suomen lakia. Kuitenkin tuomarit ovat hyvin usein eri oikeusasteissa laista on enemmän kuin huvittavaa säätöä vaikka samoja oppikirjoja ja oikeustiedettä on luettu hyvin arvosanoin. Tuomarit tuijottavat ennakkopäätöksiin ja eivät näet että ennakkopäätökset voivat toteutua oikeusmurhan tavoin joka eivät kuulu oikeuden tuomaroinnin ammattietiikkaan.

      Ihmisten pitää siis muistaa että laki ei ole sama kuin oikeus. Peruspalveluministeri Maria Guzenina Richardson tietää tämän hyvin että lastensuojelussa on epäpäteviä ihmisiä töissä. Vain joka seitsemäs työntekijä on pätevöitynyt. Totuus on se että ei edes joka kymmenellä ole lain edellyttämää pätevyyttä tehdä lastensuojelutyötä. Laki ei tunne moraalia tässäkään kohtaan. Oikeus se ole sama kuin oikeudenmukaisuus.

      Laki, tuomarit (laamanni, laamannit) taistelee itsensä kanssa joka ei turvaa oikeutta hakevan ihmisen oikeusturvaa. Koko oikeusjärjestelmä on näivettynyt ja täynnä amatöörimäistä toimintaa. Oikeusmurhia tulee tämän tästä enkä yhtään ihmettele. Oikeusjärjestelmä on korruptoitunut joka pitää sisällään loisia, tarkemmin sanottuna vapaamuurareita.

      Lakia tutkineena olen myös huomannut lukemattomia muita oikeusjärjestelmän kuvioita jossa paljastuu oikeuslaitoksen epärehellisyys, vilpillisyys ja suosimisperusteet.

      Muistakaa ihmiset että laki ei ole sama kuin oikeus. Laki ei tunne moraalia!

      • Laki ja oik.tutkija

        Korjaus viestiin..

        Tuo on niin totta mitä kirjoitit. Olen tutustunut muutamaan tapaukseen ja on todettava että oikeusjärjestelmä on menettänyt uskottavuutensa täysin. Kieroa koko systeemissä on se että oikeus ja toinen kiistaosapuoli haluaa todisteita epäilyjen tai syytösten todistamiseksi. Kun selvääkin selvempi näyttö saadaan asia joka on kiistaton, se ei kelpaa oikeudelle, syyttäjälle eikä kiistaosapuolelle.

        Ihmeellistä kieroilua kun halutaan ja vaatimalla vaaditaan todistaa asiat.. ja kun kiistattomat todisteet lyödään pöytään, ne eivät kelpaa tai vähätellään asioita ja todisteita. Joskus todisteet shokeeraavat vastapuolta ja yllättävät niin että sitä kiistellään periaatteesta vaikka tietää olevansa häviöllä. Shokeeraavaa todistetta tai todistelua pidetään niin hyvänä näyttönä että se on uskomatonta ja mahdotonta tuomareille.

        Erikoista on myös se että vaikka tuomarit ja asianajajat ovat lukeneet samaa lakia koulussa ja ammatissaan, he kuitenkin noudattavat ns. vanhentuneita suosituskirjaoppeja enemmän kuin lakia joka rikkoo monessakin kohteen Suomen lakia. Kuitenkin tuomarit ovat hyvin usein eri oikeusasteissa laista eri mieltä, on enemmän kuin huvittavaa säätöä vaikka samoja oppikirjoja ja oikeustiedettä on luettu hyvin arvosanoin. Tuomarit tuijottavat ennakkopäätöksiin ja eivät näet että ennakkopäätökset voivat toteutua oikeusmurhan tavoin joka eivät kuulu oikeuden tuomaroinnin ammattietiikkaan.

        Ihmisten pitää siis muistaa että laki ei ole sama kuin oikeus. Peruspalveluministeri Maria Guzenina Richardson tietää tämän hyvin että lastensuojelussa on epäpäteviä ihmisiä töissä. Vain joka seitsemäs työntekijä on pätevöitynyt. Totuus on se että ei edes joka kymmenellä ole lain edellyttämää pätevyyttä tehdä lastensuojelutyötä. Laki ei tunne moraalia tässäkään kohtaan. Oikeus se ole sama kuin oikeudenmukaisuus.

        Laki, tuomarit (laamanni, laamannit) taistelee itsensä kanssa joka ei turvaa oikeutta hakevan ihmisen oikeusturvaa. Koko oikeusjärjestelmä on näivettynyt ja täynnä amatöörimäistä toimintaa. Oikeusmurhia tulee tämän tästä enkä yhtään ihmettele. Oikeusjärjestelmä on korruptoitunut joka pitää sisällään loisia, tarkemmin sanottuna vapaamuurareita.

        Lakia tutkineena olen myös huomannut lukemattomia muita oikeusjärjestelmän kuvioita jossa paljastuu oikeuslaitoksen epärehellisyys, vilpillisyys ja suosimisperusteet.

        Muistakaa ihmiset että laki ei ole sama kuin oikeus.

        Laki ei tunne moraalia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5505
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2436
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1900
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1635
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1622
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1418
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe