kuulun oman ammattiliittoni eli Pamin edustajistoon ja olen nyt ruvennut toimimaan tosissani niin, että jatkossa liiton neuvottelemat edut ja palkankorotukset tulisivat pelkästään liittoon kuuluville. Monet aloistamme saavat esim. kertakorvauksen 150 euroa vasta keväällä, toivon että siihen mennessä vapaamatkustajat olisivat jo jääneet kelkasta ja jäisivät ilman sitä rahaa ja tulevia korotuksia.
ei YTK:lle
52
323
Vastaukset
- jumakekka
Pölijä! Mitä hiiskatin ideaa on kuulua liittoon jos KAIKILLE ei korotusta makseta, eihän yksikään täysipäinen yrittäjä/yritys palkkaa porukkaa jolle pitää maksaa!!!
- Ei ay
Sinä rupeat sitten ajamaan asiaa, että työehtosopimusten yleissitovuus poistuu. Siinä on järkeä.
Kun liittojen jäsenmäärä laskee alalla alle puoleen, niin liitto ei enään voi neuvotella yksistään mistään. - jumakekka
Mitä järkeä siinä on???? Oikeesti????
- YTK-lainen
Minä saan kertakorvauksen heti uudenvuoden jälkeen, ja taannehtivasti 2,4 %:n korotuksen joulun alla. Eikä niistäkään AY saa latin latia. Eihän tuo korotus kaksinen todellakaan ollut, mutta liiton porukka kun onkin lammasmaista sakkia.
- A
Nordea ilmoitti syksyllä, että työsulkuun joutuvat ainoastaan liittoon kuuluvat jolloin alkoi AY-liikkeen suunnalta hirveä itku siitä kuinka päätös on vastoin perustuslakia. Kuitenkin samat AY-jäärät ovat etunenässä huutamassa, että korotukset tulisi kohdistaa vain liittojen jäsenille. Ristiriita?
- Niin se menee
Työnantaja antaa työsulun niin se koskettaa koko alan työntekijöitä!.
- neljäs-nainen
Ei ihan samat jäärät joku todella yksinkertainen yksilö! Korotusten pitää tulla samanlaisina aina ja kaikkille järjestäytymisessä ja sopimisessa ei muuten ole mitään järkeä!
Niin kuin ei siinäkään, että vain liitoon kuuluvat ovat työsulussa, sekin on niin syvältä, että ei kuu kumota, ei aurinko paista. Nordeassa pitäisi olla todellista asiantuntemusta työmarkkinoista ja markkinoista ylipäätänsä, mutta tuollainen tietoinen sopimusten ja lakien vastainen toiminta ei kyllä mitenkään hyvää mairittelevaa kuvaa osaamisesta ja työn arvostamisesta anna.
Kukin tyylillään ja lahjoillaan jos Nordean johdolle on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia!- kaikenlaisii talikoi
Sinultahan ei voi edes lusikalla vaatia, olet senverran ulkona kuin lintulauta.
Pysyisit ämmä vaan siellä roskajoukkojen parissa paskaaa jauhamassa. - Henkseleitä tarjolla
kaikenlaisii talikoi kirjoitti:
Sinultahan ei voi edes lusikalla vaatia, olet senverran ulkona kuin lintulauta.
Pysyisit ämmä vaan siellä roskajoukkojen parissa paskaaa jauhamassa.Mulla on tarjota ylijääneitä
- vyötäröllä, niin mon
Henkseleitä tarjolla kirjoitti:
Mulla on tarjota ylijääneitä
Kun vyöt on jääny tarpeettomaksi, kun tyhjät housut pysyvät myös jälleen
- neljäs-nainen
Sinä reppana et pääse edes ulos ilman apua! Äänesi kuulen auttaa en voi! Tämä palsta ihan lintuperspektiivistäkin katsottuna on mielipide/keskustelupalsta ihan kaikille asioista kiinnostuneille!
- jotain rajaa sentäs
Siinä hiukka pieni ero että kukaan ei ole kysynyt sinun sairasta mielipidettä. ja sinua ei todellakan voi nämä asiat kiinnostaa koska et ymmärrä näistä mitään, etkä kyllä mistään muustakaan.
- se pimeäaine sitten
jotain rajaa sentäs kirjoitti:
Siinä hiukka pieni ero että kukaan ei ole kysynyt sinun sairasta mielipidettä. ja sinua ei todellakan voi nämä asiat kiinnostaa koska et ymmärrä näistä mitään, etkä kyllä mistään muustakaan.
taistelua leivästä!. Ilman tuloa ja elintasoa, työtä tyhjästä!.
- neljäs-nainen
1. Tämä palsta ei ole kyselypalsta.
2. Minä voin olla kiinnostunut ihan mistä tahansa.
3. Minä ymmärrän näistä asioista ainakin sen minkä sinäkin!- jotain rajaa sentäs
1. Mitäs sitten kyselet.
2. Roskajoukoista.
3. Kuten aiemmin totesin, olet ulkona kuin lintulauta.
- neljäs-nainen
1. Sinä esitit viestissäsi tuolla ylempänä, että minulta ei kukaan ole kysynyt mitään. Ei sinultakaan!
2. Mitä tarkoitat roskajoukoilla, jätteenkäsittelyä/kuljetusta.....?
3. Minä olen sisällä ja sinä ulkona lintulautoineisi!!- jotain rajaa sentäs
1. Niin sanoin että sinulta ei ole kysytty mitään niin voit silloin olla kommentoimatta kokonaan.
2. Tietänet varmaan että roskajoukot ovat toppahousuja ja virulaisia, joiden palveluita emme tarvitse.
3. Sinä vähäosaisena seisot leipäjonossa, minä voin kesäisin olla ulkona terassilla oluella.
- neljäs-nainen
Oluessa voit olla, mutta et terassilla sinne pääsevtät vain asiallisesti käyttäytyvät ihmiset!
Niin kuin virolaiset työssäkäyvät ahkerat ihmiset, joilla on muuta tekemistä kuin halveksia ja ylenkatsoa muita, vaikka oluessa ovatkin!- hahahahaaaa
Hahahahaaa, ahkerat virulaiset, hahahaaaa, ainut ahkeruus kun pöllivät kamat työmailta.
Minä sitävastoin käyn oikeutetusti oluella terassilla kesäaikaan, talvisaikaan kotini saunaterassilla. Siellä otan kyllä vahvempiakin napsuja.
Sinä se vaan vähäosaisena notkut leipäjonossa
- neljäs-nainen
Kyllä he istuvat hymyilevinä, ystävällisinä, palvelevina ja ahkerina kassoilla, saavat palkkaa kustantavat elämänsä itse, eivätkä varasta! Ovat ahkeria tunnollisia ammattitaitoisia työntekijöitä.
Ne piirit, ihmiset, yritykset jotka tunnet ovat työnantajia, yrityksiä , jotka eivät maksa suomalaiselle, eestiläiselle tai duunarille yhtään mitään ja syyttävät työntekijöitä kaikesta: krapulastaankin!!!
Ei ole eestiläisten vika jos tuttavapiirisi on varastelevaa, vähhempiosaista porukkaa!- kylläpä naurattaa
Sinä tyhmä ämmä roskajoukkoinesi (toppahousut ja virulaiset, joita suomeksi rosvoiksi kutsutaan) saat painua alimpaan helvettiin naukumasta täältä ihmisten palstoilta.
Sinä kuulut tuohon roskajoukkoon, vähäosaisiin jonottajiin.
Mikä hellvetin agitaattori sinä luulet olevasi, ryyyssän puolustaja, virulaisen rosvon puolustaja, vai mikä aivoton kuspiä olet.
Mene sinne hornan kuuseen (viruun) mistä olet tullut ja pysy siellä. Et kuulu tänne.
- neljäs-nainen
Kyllä on niin sivistynyttä, hienostunutta ja asiallista tekstiä että!!! Osaat olla todella fiksu!!!
- -totuus-
Täällä on montakin fiksua liikenteesssä :-)
Aloittajalle:
Kevääseen mennessä on monikin lähtenyt PAMista ja muistakin liitoista ja tuplaavat sen 150 euroa...- 14788887
On osoitus älyn puutteesta kun kuvittelee että duunari voi neuvotella palkoistaan itse. Ilman vahvaa joukkovoimaa palaamme takaisin sadan vuoden takaisiin aikoihin jolloin kapitalisti rosvosi köyhältä kaiken. Suuntaus sinne on ollut kiihtyvää.
- neljäs-nainen
Hyvä nimimerkki -totuus- räjäytit pankin!!! Olet fiksuin koko porukasta!!! Mitä iloa teille tai yhdellekkään on liitoista lähtijöistä tai jääjistä????
Suomessa on ammattiliitoilla oikeus ja velvollisuus neuvotella ja solmia työehtosopimukset, se on perusta mille yhteiskunnan toiminnat ja talous perustuu. Jos työehtosopimusten yleisistovuus lakkaa se tietää monen lähi - kaupan kuolemaa, työttömyyden lisääntymistä, sairaanhoidon kustannusten räjähtämistä pilviin ja yleisen turvattomuuden lisääntymistä.
Täällä ihannoidaan USA:ta, vaikka siellä ei toimivaa ay - liikettä ole niin asunnot joutuvat pankeille kun ihmiset eivät tule toimeen palkallaan, yleistä sairasvakuutusta ei ole, niin sittenkään ei palstan kissanpoikien silmät aukene!
Nyt kun on teollisuuden uusjako käynnissä eivätkä osakkeet enää tuota niin nyt tienataan ja rahastetaan veloilla!!!- oikea totuus
Pidähän ämmä lärppäs tukossa, olet niin tyhmä idiootti.
Sontaa jaksat vääntää ylenaikaa.
Kengänpohjallinenkin on sinua fiksumpi. Olet sanoinkuvaamattoman tyhmä.
Roskajoukkoon kuuluva idiootti. - A
Ai ei USA:ssa ole toimivaa ay-liikettä? Autoteollisuuden työntekijöitä edustava UAW on "saavutetuista eduista ei tingitä" -linjalla ajanut autoteollisuuden totaaliseen umpikujaa USA:ssa. Toyota ja Honda ei palkkaa liiton jäseniä ja tästä johtuen ovat ainoita autoja valmistavia yrityksiä, jotka enää pärjäävät USA:ssa.
- neljäs-nainen
A kirjoitti:
Ai ei USA:ssa ole toimivaa ay-liikettä? Autoteollisuuden työntekijöitä edustava UAW on "saavutetuista eduista ei tingitä" -linjalla ajanut autoteollisuuden totaaliseen umpikujaa USA:ssa. Toyota ja Honda ei palkkaa liiton jäseniä ja tästä johtuen ovat ainoita autoja valmistavia yrityksiä, jotka enää pärjäävät USA:ssa.
USA:n ammattiliitto autoteollisuudessa jo vuosia sitten alensi palkkojaan 20%, mutta sekään ei riittänyt.
Toyota ja Honda ovat automerkkejä jotka menestyvät maailmalla teknologiansa, hinta/laatu suhteen takia ja sillä ei ole mitään tekemistä ay - liikkeen kanssa, ei sitten niin yhtään mitään!
USA:laiset autot ovat vanhanaikaisia, suurikulutuksisia, raskaita ja kalliita jotka eivät kilpailussa pärjää tekniikkansa hinta/laatu suhteen takia ja silläkään asialla ei ole mitään tekemistä ay - liikkeen kanssa, ei sitten niin yhtään mitään!
Silloin kun tuote (auto) on hyvä niin on tautisen sama kasaako sen kaislahmeinen tumma, pygmi, ay-jäsen tai ei-jäsen, tuote ratkaisee!!! - itse varmaankin + pu
oikea totuus kirjoitti:
Pidähän ämmä lärppäs tukossa, olet niin tyhmä idiootti.
Sontaa jaksat vääntää ylenaikaa.
Kengänpohjallinenkin on sinua fiksumpi. Olet sanoinkuvaamattoman tyhmä.
Roskajoukkoon kuuluva idiootti.Mistä näitä Plussia sataa kuin tymältä joka on tyhjä!.
- neljäs-nainen
Olen VÄHINTÄÄNKIN yhtä fiksu ellen jopa fiskumpi kuin sinä!!
- -totuus-
Mutta en olekaan sanonut ettei ay-liikettä tarvittaisi !!
Sitä tarvitaan nykyisin hyväksymään heikennykset joskus muinoin neuvoteltuihin työehtosopimuksiin !! - YTK
PAMi unohtanut tyystin varastotyötekijät. Erosin siitä puljusta ja liityin YTK:n, tehkää tekin!
- neljäs-nainen
Hienosti toimittu!!! YTK ei ole koskaan muistanut varastotyöntekijöitä eikä tule koskaan muistamaan!
- YTK
Koska PAMi ei aja varastotyötejöiden asioita eikä myöskään YTK, valitsin kahdesta "pahasta" YTK, maksaa myös vähemmän... ;)
- Vauuuuuuuuu.....
Päättääkö PAM tällaisita asioista? PAM ohittaa jo eduskunnan lainsäädäntövallan!!!!!!
Kylläpä on mahtava ihminen PAMin edustajistossa, tyhmyys taas lienee normiominaisuus PAMilaiselle! - ytk+
turha on enää liitoille maksaa. lampaat johtaa niitä ja ainut asia joka niitä huolettaa on et kauanko heitä vielä suojatyöpaikassa elätetään! ei sieltä enää nykysin mitään apua saa mihinkään asiaan! kokemusta on!
- neljäs-nainen
Et sitä saa YTK:stakaan, et mitään muuta kuin sen ansiosidonnaisen päivärahan ja piste! Ammattiliiton jäsenenä voisit vaikuttaa liittoon ja sen toimintaan YTK:ssa et siihenkään et mitenkään!!
- YTK:lainen
Onhan ämmällä utopistisia "ajatuksia", pistin sen vuoksi lainausmerkkihin kun tiedän ettei ämmä pysty ajattelemaan mitään kun ei sillä ole sellaisia varustimia tyhjässä kupolissa. Normaaliile työssä käyvälle ihmiselle kuten minä olen niin riittää pelkkä kassan jäsenyys.
- nimimerkki2239
YTK:lainen kirjoitti:
Onhan ämmällä utopistisia "ajatuksia", pistin sen vuoksi lainausmerkkihin kun tiedän ettei ämmä pysty ajattelemaan mitään kun ei sillä ole sellaisia varustimia tyhjässä kupolissa. Normaaliile työssä käyvälle ihmiselle kuten minä olen niin riittää pelkkä kassan jäsenyys.
silti (tytsi tekee työtä suomessa) = On suomella töissä-puhtain hanskoin!, kun se joka yrittää olla, vielä niin rehellinenkin
- neljäs-nainen
Tiedätkö, että "normaali" työssä käyvä ihminen saa palkkaa ja se palkka perustuu työehtosopimukseen jonka ammattiliitto on neuvotellut ja sopinut???
Kaikki työttömät, osa - aikaiset, määrä - aikaiset ja työssä käyvät ovat normaaleja ihmisiä.
YTK:n porukka syyttää ammattiliitoja ahneudesta samaan hengenvetoon liiasta peräänantamisesta, jäsenten etujen unohtamisesta!! En tiedä millä "elimellä" nuo johtopäätökset on tehty, mutta kupolin kanssa niillä ei ole mitään tekemistä!- en edes sääli
Ottaako ämmää pattiin kun ei pysty ajattelemaan asioita, suolta kaikkea sontaa näillä palstoilla millä ei ole päätä ei häntää. Todistit taas että aivojen oletetulla paikalla on suuri tyhjyys. Mutta omapa on onttoutesi.
- ykkös-MIES
Mikä lie olet? Bulvaani?
- Työttömyysturvan jäs
en edes sääli kirjoitti:
Ottaako ämmää pattiin kun ei pysty ajattelemaan asioita, suolta kaikkea sontaa näillä palstoilla millä ei ole päätä ei häntää. Todistit taas että aivojen oletetulla paikalla on suuri tyhjyys. Mutta omapa on onttoutesi.
Mitä tarjoat tilalle, samaa tyhjää tyhmyyttä mm potkut- ja työttömyys palstalla!.
Kaikesta huolimatta en toivo sinulle ko asiaa, murtuisit poloinen kun et ole
- AY-POMOT ON JUOPPOJA
painu sinä AY-lennolla huitsin vittuu!
- neljäs-nainen
Tämä taitaa olla YTK:n palsta, kaikki muu on vasemmalta ja niin väärin, että!
- neljäs-nainen
Ottaako ohimoon kun pitää pelätä vasemmistoa, ay - jäseniä, joulupukkia ja mitä vielä....?
Vasemmalla on hyvä olla ei tarvitse pelätä mitään, ei oikeistoa, ei keskustaa, ei vihreitä...ei mitään!!!
- ytk+
tossa kun sanoit "mahdollisuus vaikuttaa" liiton asioihin jäsenenä nii TÄYTTÄ potaskaa. nyt se nähtiin ku metalli muutaman päivän lakossa liittovaltuuston äänestyksellä niin paineet ku alko kasvaa ni meni rikulta ja muilta paskat housuun ja ILMAN liittovaltuuston mielipidettä menivät ja sopivat lakon lopettamisesta ja huonon palkkaratkasun hyväksymisestä!! Että tämmöstä demokratiaa se vasemmisto harjottaa!! pareen pysyä kaukana ja hoitaa itte omat palkkaneuvottelut.
- neljäs-nainen
Mitä potaskaa se on? Liiton jäsenenä on vaikutus mahdollisuus, voi sanoa mielipiteensä ja toimia tavoitetittensa puolesta! Kukaan ei aina onnistu, asiat eivät aina mene niin kuin haluaisimme, olit liitossa tai et.
Rikun mokkasiineissa tuo asia näyttää vähän erilaiselta ja mikä helkatti sinua tai ketään estää hoitamasta niitä palkkaneuvotteluja ITSE ja saada sitä parempaa palkkaa, vaikka liitton kuulukin jos siihen on aihetta ja mahdollisuus saada enemmän?- onhan tyhmä ämmä
Painu ämmä hevonvitunkuuseen sönköttämästä, pääsi on kuin tunkio mutta haisee vaan pahemmalla ja kaikki mikä siellä liikkuu on mätänemisen seurausta.
- nostaa varmaan itse
onhan tyhmä ämmä kirjoitti:
Painu ämmä hevonvitunkuuseen sönköttämästä, pääsi on kuin tunkio mutta haisee vaan pahemmalla ja kaikki mikä siellä liikkuu on mätänemisen seurausta.
mistä nämä TULOO
- neljäs-nainen
Onhan viisasta ja fiksua!! Kommenttisi kertoo sinusta ja ajatusmaailmastasi enemmän kuin minusta, haju haitta mukaan lukien!
- sitä se on
Niin en todellakaan ymmärrä kuinka joku voi olla noin tyhmä, no hyvä esimerkki on tuo "ämmä", siis mistään se ei tiedä mitään, eli on ulkona kuin lintulauta, sehän on todettu jo lukemattomia kertoja mutta tulipa taas todistaneeksi ulkonaolon.
Ei se malta olla nolaamatta itseään jatkuvasti, kai se kuvittelee olevansa sylkykuppi. Se on kyllä hiukan erilainen kuitenkin, ei se alimmainen räkälimppi sieltä enää huutele.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1281571
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505