vastaa melko tarkkaan keskiaikaista kirkkoa.
(1.12.2009) Australialaisen rokotetietoverkoston puheenjohtaja kommentoi skeptikkojärjestöltä saamaansa taivutetun lusikan palkintoa - Meryl Dorey, Australian Vaccination Networkin (AVN) puheenjohtaja, on ylpeä saatuaan Australian skeptikoiden taivutetun lusikan palkinnon vuodelle 2009. AVN on sunnuntaisen tiedotteen mukaan rokoteturvallisuutta vartioiva järjestö. Meryl Dorey kilpaili sunnuntaisen tiedotteen mukaan palkinnosta mm. filosofin ja bioetiikkakirjoittajan Peter Singerin kanssa.
"Olen hyvin kiitollinen Skeptikkojen kaltaisen organisaation tunnustuksesta", sanoo Dorey. "Tunnustus innostaa minua toimimaan vielä ahkerammin vapaan ja tietoon ja tieteeseen perustuvan terveyspalveluiden valinnanvapauden puolesta."
Tiedotteen mukaan Australian Skeptics -niminen skeptikkojärjestö on uskonnollinen järjestö, jonka vakaumuksen mukaan mikä tahansa minkä länsimainen lääketiede hyväksyy, on aina oikein - toisaalta kuka tahansa joka kyseenalaistaa lääkkeiden, rokotteiden tai kirurgian turvallisuuden, on aina väärässä. Tiedotteen mukaan skeptikot piilottelevat "näennäistieteen" kaltaisten käsitteiden takana siitä huolimatta että tarjolla on runsaasti vertaisarvioituun tutkimustietoon perustuvaa näyttöä siitä, että kaikki lääkinnälliset menettelyt eivät ole turvallisia tai tehokkaita. Tiedotteen mukaan skeptikot toimivat paljolti keskiaikaisen kirkon tapaan: pääkeinot ovat pyrkiä tekemään naurunalaiseksi ja pyrkiä vaientamaan kaikki, jotka puhuvat skeptikoiden sokeaa, uskoon perustuvaa vakaumusta vastaan.
Skeptikkojen uskoon perustuva toimintatapa
49
121
Vastaukset
- historia toistuu
Tosiaan, ainoana erona näyttäisi olevan käytettävät sanktiot. Ennen omalla järjellään ajattelijat poltettiin roviolla, mutta nyt heidät palkitaan.
- niin.
palkitaan huuhaa palkinnolla
- pysyisi kuosissaan
niin. kirjoitti:
palkitaan huuhaa palkinnolla
Skepsis on keskittyvinään paranormaaleihin ilmiöihin, mutta silti puuttuu rokotusaiheisiinkin miltei vuosittain.
http://keskustelu.skepsis.fi/html/Keskustelu.asp - p87top8yuyf
pysyisi kuosissaan kirjoitti:
Skepsis on keskittyvinään paranormaaleihin ilmiöihin, mutta silti puuttuu rokotusaiheisiinkin miltei vuosittain.
http://keskustelu.skepsis.fi/html/Keskustelu.aspLuehan skepsiksen säännöt. Paranormaalit ilmiöt ovat pieni siivu.
- )(/)
Keskiaikainen kirkko vastusti tieteitä uskonnollisin perustein. Skepsis vastustaa uskomuskiin perustuvaa rokotepelottelua tieteellisin perustein. Kukahan edustaa keskiaikaa?
- skeptikko.
Rokote-kriittisyys perustuu lääketieteen tuntemukseen
Hyvä esimerkki on Peltola joka totesi jo 2009 että taas H1N1 vaarallisuutta liioitellaan
Rokotemaanikot (Skepsis ry) edustavat vale-tiedettä - skeptikko.
skeptikko. kirjoitti:
Rokote-kriittisyys perustuu lääketieteen tuntemukseen
Hyvä esimerkki on Peltola joka totesi jo 2009 että taas H1N1 vaarallisuutta liioitellaan
Rokotemaanikot (Skepsis ry) edustavat vale-tiedettäMyös Heikkilä sanoi että
a) että rokotteiden vaarattomuutta ei ole osoitettu riittävällä varmuudella. Viitteitä harvinaislaatuisempiin komplikaatoihin on tunnistettu (mm GBS)
b) että sikainfluenssa vaarallisuutta liioiteltiin
c) vaihtoehtoja oli sekä rokotteiden puolella että konventionaalisten hoitomuotojen puolella
Nämä ovat tieteellisiä lähtökohtia asennoitumisessamme tyrkytettyihin rokotteisiin - Skeptikko myös
skeptikko. kirjoitti:
Myös Heikkilä sanoi että
a) että rokotteiden vaarattomuutta ei ole osoitettu riittävällä varmuudella. Viitteitä harvinaislaatuisempiin komplikaatoihin on tunnistettu (mm GBS)
b) että sikainfluenssa vaarallisuutta liioiteltiin
c) vaihtoehtoja oli sekä rokotteiden puolella että konventionaalisten hoitomuotojen puolella
Nämä ovat tieteellisiä lähtökohtia asennoitumisessamme tyrkytettyihin rokotteisiinNäkemys on yksisilmäinen. Ifluenssaan ei juurikaan konventionaalisia hoitoja ole ja rokotetta valittaessa sellaiset vaihtoehdot, jotka olisivat ehtineet ajoissa, olivat vähissä. Jälkiviisaus on melko helppo viisauden laji.
Edelliselle toteaisin, että Peltola on asiantuntija, mutta vain yksi muiden joukossa. Se, että asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä ja painotuksia on melko yleistä. Kokonaan toista lailaa ajoi ja ajaa rokoteinfo, jonka info on valittu tarkoituksenhakuisen yksisilmäisesti ja joka on sisältänyt useita asiavirheitä.
Samaa voi sanoa Heikkilästä. Jos lääkärillä menee milli- ja mikrogrammat sekaisin, on aivan hyvä, että hän on varsinaisesta lääkärintyöstä jo vetäytynyt. 1000 kertaiset lääkeannokset voisivat olla vaarallisia.
Rokotemaniaa en ole Skepsis RY:n kannanotoissa huomannut. Sen sijaan vastustusta väärän tiedon levittämiseen ja mutuiluun. - tushkjin.
Skeptikko myös kirjoitti:
Näkemys on yksisilmäinen. Ifluenssaan ei juurikaan konventionaalisia hoitoja ole ja rokotetta valittaessa sellaiset vaihtoehdot, jotka olisivat ehtineet ajoissa, olivat vähissä. Jälkiviisaus on melko helppo viisauden laji.
Edelliselle toteaisin, että Peltola on asiantuntija, mutta vain yksi muiden joukossa. Se, että asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä ja painotuksia on melko yleistä. Kokonaan toista lailaa ajoi ja ajaa rokoteinfo, jonka info on valittu tarkoituksenhakuisen yksisilmäisesti ja joka on sisältänyt useita asiavirheitä.
Samaa voi sanoa Heikkilästä. Jos lääkärillä menee milli- ja mikrogrammat sekaisin, on aivan hyvä, että hän on varsinaisesta lääkärintyöstä jo vetäytynyt. 1000 kertaiset lääkeannokset voisivat olla vaarallisia.
Rokotemaniaa en ole Skepsis RY:n kannanotoissa huomannut. Sen sijaan vastustusta väärän tiedon levittämiseen ja mutuiluun.Konventionaalisia ovat lepo, viruslääkkeet, ja pahimmassa tapauksessa sairaalahoito
Rokoteinfon työ oli erittäin arvokasta, lähinnä yleisellä tasolla rokotteisiin kriittisesti suhtautuvaa, erittäin tarpeellista tietoa suomalaisille, ja mahdollisesti pelasti usean kymmenen lapsen sairastumisen. Kiittäkäämme heitä siitä että he vajavaisin resurssein ainoana suomessa edistivät varauksellista ja varovaista suhtautumista uusiin lääkkeisiin.
Se että takerrut Heikkilän millilitroihin ja muihin sivuseikkoihin kertoo enemmän sinusta kuin Heikkilästä. Jos sinulla ei ole muuta annettavaa kuin kirjoitusvirheet, niin ehkäpä et ole oikea keskustelu kumppani tälläkään palstalla - Asiantuntijat
Skeptikko myös kirjoitti:
Näkemys on yksisilmäinen. Ifluenssaan ei juurikaan konventionaalisia hoitoja ole ja rokotetta valittaessa sellaiset vaihtoehdot, jotka olisivat ehtineet ajoissa, olivat vähissä. Jälkiviisaus on melko helppo viisauden laji.
Edelliselle toteaisin, että Peltola on asiantuntija, mutta vain yksi muiden joukossa. Se, että asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä ja painotuksia on melko yleistä. Kokonaan toista lailaa ajoi ja ajaa rokoteinfo, jonka info on valittu tarkoituksenhakuisen yksisilmäisesti ja joka on sisältänyt useita asiavirheitä.
Samaa voi sanoa Heikkilästä. Jos lääkärillä menee milli- ja mikrogrammat sekaisin, on aivan hyvä, että hän on varsinaisesta lääkärintyöstä jo vetäytynyt. 1000 kertaiset lääkeannokset voisivat olla vaarallisia.
Rokotemaniaa en ole Skepsis RY:n kannanotoissa huomannut. Sen sijaan vastustusta väärän tiedon levittämiseen ja mutuiluun.> Edelliselle toteaisin, että Peltola on asiantuntija, mutta vain yksi muiden joukossa.....
Yksi muiden joukossa.
Herääkin kysymys, mitkä ovat kunkin asiantuntijan motiivit?
Kun kaikki ovat asiantuntijoita, kaikilla samanlaiset tiedot hallussaan, näkemykset kuitenkin voivat vaihdella, olla jopa vastakkaisiakin. Mistä johtuu että tulokset voivat olla tällaisia? Onko kysymys yksinkertaisesti siitä kenen "pussiin" kukakin asiantuntija pelaa?
Peltolaa nähtävästi kiinnosti ihmisten terveys ja hyvinvointi monia muita asiantuntijoita enemmän.
> Rokotemaniaa en ole Skepsis RY:n kannanotoissa huomannut.......
Kuka oli niitä innokkaimpia rokotteiden puolesta puhuvia?
Entä kuka jakoi moitteta ja varoituksia rokotuksen mahd. seurauksista kertoville, mm. Rokotusinfolle? - chemisceptic
tushkjin. kirjoitti:
Konventionaalisia ovat lepo, viruslääkkeet, ja pahimmassa tapauksessa sairaalahoito
Rokoteinfon työ oli erittäin arvokasta, lähinnä yleisellä tasolla rokotteisiin kriittisesti suhtautuvaa, erittäin tarpeellista tietoa suomalaisille, ja mahdollisesti pelasti usean kymmenen lapsen sairastumisen. Kiittäkäämme heitä siitä että he vajavaisin resurssein ainoana suomessa edistivät varauksellista ja varovaista suhtautumista uusiin lääkkeisiin.
Se että takerrut Heikkilän millilitroihin ja muihin sivuseikkoihin kertoo enemmän sinusta kuin Heikkilästä. Jos sinulla ei ole muuta annettavaa kuin kirjoitusvirheet, niin ehkäpä et ole oikea keskustelu kumppani tälläkään palstallaEi taatusti ole millilirat sivuseikkoja !
Jo lääkärien gran old guru Paracelcus keskiajalta tiesi sanoa:
MÄÄRÄ TEKEE MYRKYN.
Sivuseikaksi nimittäminen kertoo sanojansa ylimielisyydetä lääketiedettä ja potilaita kohtaan. - |==|,|,|,|==--
tushkjin. kirjoitti:
Konventionaalisia ovat lepo, viruslääkkeet, ja pahimmassa tapauksessa sairaalahoito
Rokoteinfon työ oli erittäin arvokasta, lähinnä yleisellä tasolla rokotteisiin kriittisesti suhtautuvaa, erittäin tarpeellista tietoa suomalaisille, ja mahdollisesti pelasti usean kymmenen lapsen sairastumisen. Kiittäkäämme heitä siitä että he vajavaisin resurssein ainoana suomessa edistivät varauksellista ja varovaista suhtautumista uusiin lääkkeisiin.
Se että takerrut Heikkilän millilitroihin ja muihin sivuseikkoihin kertoo enemmän sinusta kuin Heikkilästä. Jos sinulla ei ole muuta annettavaa kuin kirjoitusvirheet, niin ehkäpä et ole oikea keskustelu kumppani tälläkään palstalla"Rokoteinfon työ oli erittäin arvokasta,"
Jos Rokoteinfo olisi saanut tahtonsa läpi, niin nyt kahden vuoden propagandatyön tuloksena haudassa makaisi noin 100 lasta, rokoteinfon uhreja. Mutta onneksi kansa ei usko harrastelijoita..
- Väärä tieto
Kukahan sitä levitti?
- tushkjin.
Ja kuka levitti ns "Pahaa tietoa" jota oli jo syytä saattaa ihmisiä vastuuseen.
- Epäiltiin
Sikainfluessarokote aiheuttaa hengenvaarallista hermostosairautta?
http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/2009101910451625_si.shtml - %&¤%¤#¤"
"Australian Skeptics -niminen skeptikkojärjestö on uskonnollinen järjestö"
Jaa, että ihan uskonnon leimakirvestä uskottavuuden nakertamiseksi. Skeptikkojärjestöjä on ennen syytetty materialistisiksi ja jopa ateistisiksi.
Ateistis uskonnollinen tiedejärjestö???
Yhtä loogista kuin vaihtoehtoilijoiden jutut yleensäkin. - Skepon usko
Kovin loogista, kun skepo toistelee omaa uskoaan!
- Ktttushkjin.
Skepsis ja VAL eivät ole varsinaisesti uskonnollisia yhdistyksiä, vaan edustavat "materialistista realismia" ja ateismia. Tämä selittää osaltaa myös sen miksi he rokote-kiimassaan lähtivät pilkkaamaan rokote-skeptikkoja: pitääkseen maailmankuvansa täysin kemian oppikirjojen mukaisena, heidän oli yritettävä esittää että he voivat kemiallisesti hallita ihmisen biologiaa. Ja se kemia on silloin lähinnä lukio-kemiaa, ja se etiikka jolla sitä sovelletaan on hyvin vaaroista piittaamatonta
Heidän vaarallisen laboratorio-experimenttiensä tulokset ovat nyt kaikkien nähtävillä- |()===||||||==-
Päinvastaiselta kyllä täältä näyttää.
Rokotusten vastustajat luulevat kemian kirjasta ylimielisesti tietävänsä miten elohopea elimistössä käyttäytyy eivätkä kykene erottamaan:
-orgaanisen metyylielohopean,
-orgaanisen etyylielohopean ja
-epäorgaanisen elohopean
biologisia eroavuuksia lainkaan toisistaan.
Mars mars koulun penkille orgaanisen kemian tunnille ja laiskanläksyjä pänttäämään ! - tushkjin.
|()===||||||==- kirjoitti:
Päinvastaiselta kyllä täältä näyttää.
Rokotusten vastustajat luulevat kemian kirjasta ylimielisesti tietävänsä miten elohopea elimistössä käyttäytyy eivätkä kykene erottamaan:
-orgaanisen metyylielohopean,
-orgaanisen etyylielohopean ja
-epäorgaanisen elohopean
biologisia eroavuuksia lainkaan toisistaan.
Mars mars koulun penkille orgaanisen kemian tunnille ja laiskanläksyjä pänttäämään !Kemiaa voidaan tutkia ja hutkia ja jokaisella voi olla siitä käsitys.
Mutta rokote-skeptikot eivät väitä sellaisia aineita turvallisiksi joita ei ole turvallisiksi havaitta tai todettu. Huomaa että Skepsis halusi jatkaa rokotuskampanjaa vielä silloinkin kun THL:kin suositteli sen lopettamista.
Kerrotko mistä "tieteellisestä" tosiseikasta tullaisen ohjeistuksen voi johtaa?
Tämä huolettomuus ja piittaamattomuus nimenomaan erottaa rokote-skeptikot Skepsis ry:n rokote-maanikoista, ei kemian tuntemus sinänsä (ja se kemian tuntemus ei ole Skepsis ry:llä sen kovin hyvä) - /&/&(%/%¤
tushkjin. kirjoitti:
Kemiaa voidaan tutkia ja hutkia ja jokaisella voi olla siitä käsitys.
Mutta rokote-skeptikot eivät väitä sellaisia aineita turvallisiksi joita ei ole turvallisiksi havaitta tai todettu. Huomaa että Skepsis halusi jatkaa rokotuskampanjaa vielä silloinkin kun THL:kin suositteli sen lopettamista.
Kerrotko mistä "tieteellisestä" tosiseikasta tullaisen ohjeistuksen voi johtaa?
Tämä huolettomuus ja piittaamattomuus nimenomaan erottaa rokote-skeptikot Skepsis ry:n rokote-maanikoista, ei kemian tuntemus sinänsä (ja se kemian tuntemus ei ole Skepsis ry:llä sen kovin hyvä)Älä höpötä. Skepsis RY ei ole ottanut kantaa rokotekamppanian jatkamiseksi.
Toinen päivän selvä asia oli, että rokoteinfon elohopeapelottelu ei perustunut tietoon vaan uskomukseen. Muutenhan silakansyöjätkin olisivat kuolleet aikoja sitten. - _:;_:;_:;_:_:;
Skepsis RY otti kantaa Rokoteinfon vääristyneeseen ja tosiasioihin pohjautumattomaan rokotepelotteluun. Ei masinoinut rokotekampanjaa eikä kirjoitellut kemiasta.
Onko materialistisen realismin vastakohta kenties uskonnollinen irrationaalisuus? Sitähän luontaishoitopiireissä harrastetaan.
"Heidän vaarallisen laboratorio-experimenttiensä tulokset ovat nyt kaikkien nähtävillä"
Skepsis on siis vastuussa. Etköhän nyt ammu pikkuisen yli. Skepsis kritisoi pseudotieteellistä "infrmaatiota" ja tulee kritisoimaan vastakin. Skepsis ei vastaa terveydenhoidosta eikä yhdistyksellä ole sen suhteen mitään varsinaista vaikutusvaltaa. Kirjoittelusi kuvastaa vain katkeruuttasi Skepsis RY:stä kohtaan.
Osaatko selittää, miksi kyseistä rokotetta ei vieläkään ole maailmalla kielletty? - tushkjin.
_:;_:;_:;_:_:; kirjoitti:
Skepsis RY otti kantaa Rokoteinfon vääristyneeseen ja tosiasioihin pohjautumattomaan rokotepelotteluun. Ei masinoinut rokotekampanjaa eikä kirjoitellut kemiasta.
Onko materialistisen realismin vastakohta kenties uskonnollinen irrationaalisuus? Sitähän luontaishoitopiireissä harrastetaan.
"Heidän vaarallisen laboratorio-experimenttiensä tulokset ovat nyt kaikkien nähtävillä"
Skepsis on siis vastuussa. Etköhän nyt ammu pikkuisen yli. Skepsis kritisoi pseudotieteellistä "infrmaatiota" ja tulee kritisoimaan vastakin. Skepsis ei vastaa terveydenhoidosta eikä yhdistyksellä ole sen suhteen mitään varsinaista vaikutusvaltaa. Kirjoittelusi kuvastaa vain katkeruuttasi Skepsis RY:stä kohtaan.
Osaatko selittää, miksi kyseistä rokotetta ei vieläkään ole maailmalla kielletty?Materialistisen realismin vastakohta tienfilosofiassa ei ole irrationaalisuus eikä uskonnollisuus vaan idealismi. Huomaa että idealismi on rationaalinen suuntaus
Skepsistä ei voida pitää rationaalisena vaikka realismia ehkä yleisesti voidaan - ()/)(&(/%/¤R
tushkjin. kirjoitti:
Materialistisen realismin vastakohta tienfilosofiassa ei ole irrationaalisuus eikä uskonnollisuus vaan idealismi. Huomaa että idealismi on rationaalinen suuntaus
Skepsistä ei voida pitää rationaalisena vaikka realismia ehkä yleisesti voidaanItse edustan kriittistä realismia joka on mitä suuremmissa määrin rationaalista. Esimerkiksi Russel, von Wriht ja Niiniluoto edustavat ja edustivat kyseistä linjaa. Et Jos väität, ettei se ole rationaalista, kehotan lukemaan esim. von Wrihtin "lohiikka ja humanismi".
.
Miten yhdistys olisi "rationaalinen"? Eiköhän taas mene puurot ja vellit sekaisin. Skeptismi on kyllä mitä suuremmissa määrin rationaalista toisin kuin idealismi.
Wiki: "Idealismi ... on ontologinen käsitys, jonka mukaan todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen. Henki voidaan ymmärtää tässä yhteydessä mm. mieleksi tai sen sisällöiksi[1] (esim. havainnot, ajattelu), kulttuuriksi, käsitteiksi tai jumaluudeksi. Ontologista idealismia on kutsuttu myös sieluttavaksi käsitykseksi todellisuudesta, jonka vastakohtana on aineellinen käsitys todellisuudesta eli ontologinen materialismi."
Jos todellisuuden luonteen selvittämiseksi sekoitetaan henkiä ja jumaluuksia , ei kyse ole enää tieteestä. Tieteen ja uskonnollisen uskon sekoittamisesta ei ole ikinä seurannut kummallekaan mitään hyvää. Tieteenfilosofiana idealismia tuskin voidaan pitää. - =/(/)(/
()/)(&(/%/¤R kirjoitti:
Itse edustan kriittistä realismia joka on mitä suuremmissa määrin rationaalista. Esimerkiksi Russel, von Wriht ja Niiniluoto edustavat ja edustivat kyseistä linjaa. Et Jos väität, ettei se ole rationaalista, kehotan lukemaan esim. von Wrihtin "lohiikka ja humanismi".
.
Miten yhdistys olisi "rationaalinen"? Eiköhän taas mene puurot ja vellit sekaisin. Skeptismi on kyllä mitä suuremmissa määrin rationaalista toisin kuin idealismi.
Wiki: "Idealismi ... on ontologinen käsitys, jonka mukaan todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen. Henki voidaan ymmärtää tässä yhteydessä mm. mieleksi tai sen sisällöiksi[1] (esim. havainnot, ajattelu), kulttuuriksi, käsitteiksi tai jumaluudeksi. Ontologista idealismia on kutsuttu myös sieluttavaksi käsitykseksi todellisuudesta, jonka vastakohtana on aineellinen käsitys todellisuudesta eli ontologinen materialismi."
Jos todellisuuden luonteen selvittämiseksi sekoitetaan henkiä ja jumaluuksia , ei kyse ole enää tieteestä. Tieteen ja uskonnollisen uskon sekoittamisesta ei ole ikinä seurannut kummallekaan mitään hyvää. Tieteenfilosofiana idealismia tuskin voidaan pitää.Sori kirjoitusvirheet. von Wright tuntuu kai paremmalta.
- tushkjin.
()/)(&(/%/¤R kirjoitti:
Itse edustan kriittistä realismia joka on mitä suuremmissa määrin rationaalista. Esimerkiksi Russel, von Wriht ja Niiniluoto edustavat ja edustivat kyseistä linjaa. Et Jos väität, ettei se ole rationaalista, kehotan lukemaan esim. von Wrihtin "lohiikka ja humanismi".
.
Miten yhdistys olisi "rationaalinen"? Eiköhän taas mene puurot ja vellit sekaisin. Skeptismi on kyllä mitä suuremmissa määrin rationaalista toisin kuin idealismi.
Wiki: "Idealismi ... on ontologinen käsitys, jonka mukaan todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen. Henki voidaan ymmärtää tässä yhteydessä mm. mieleksi tai sen sisällöiksi[1] (esim. havainnot, ajattelu), kulttuuriksi, käsitteiksi tai jumaluudeksi. Ontologista idealismia on kutsuttu myös sieluttavaksi käsitykseksi todellisuudesta, jonka vastakohtana on aineellinen käsitys todellisuudesta eli ontologinen materialismi."
Jos todellisuuden luonteen selvittämiseksi sekoitetaan henkiä ja jumaluuksia , ei kyse ole enää tieteestä. Tieteen ja uskonnollisen uskon sekoittamisesta ei ole ikinä seurannut kummallekaan mitään hyvää. Tieteenfilosofiana idealismia tuskin voidaan pitää.Minua ei kiinnosta sinun omat rationaalisuusjulistuksesi, koska kyse ei ole siitä mitä mieltä sinä olet itsestäsi, vaan siitä mitä mieltä muut ovat, ja yleisö
Jos väität että materialismi on ainoa hyväksytty tieteenfilosofinen lähestymistapa ontologiaan niin olet väärässä. Idealismi ei tarvitse jumala-hypoteesia, riittää ettei materialismia hyväksytä.
Realismi puolestaan on virhe koska erehtyy pitämään materiaalista havaittua todellisuutta lopullisena totuutena. Idealismi taas sanoo että materia on ainoastaan alkeellinen taso, eli todellisuus on ENEMMÄN kuin materialismi (vrt kvanttifysiikka). Idealismi on tieteellistä ja rationaalista - (/()(/
tushkjin. kirjoitti:
Minua ei kiinnosta sinun omat rationaalisuusjulistuksesi, koska kyse ei ole siitä mitä mieltä sinä olet itsestäsi, vaan siitä mitä mieltä muut ovat, ja yleisö
Jos väität että materialismi on ainoa hyväksytty tieteenfilosofinen lähestymistapa ontologiaan niin olet väärässä. Idealismi ei tarvitse jumala-hypoteesia, riittää ettei materialismia hyväksytä.
Realismi puolestaan on virhe koska erehtyy pitämään materiaalista havaittua todellisuutta lopullisena totuutena. Idealismi taas sanoo että materia on ainoastaan alkeellinen taso, eli todellisuus on ENEMMÄN kuin materialismi (vrt kvanttifysiikka). Idealismi on tieteellistä ja rationaalistaIdealismi ei perusmääritelmänsä mukaan ole tieteenfilosofia. Idealismiin liittyy aina ns. "henkisiä tasoja", joilla ei luonnontieteiden kanssa ole mitään tekemistä. Kvanttifysiikka on täysin yhtä "materialistinen" kuin suhteellisuusteoriakin. Havaittavan "materialistisen" luonnon taustalla ei ainakaan todistetusti ole mitään syvällisempää henkistä tasoa.
Skepsis RY pyrkii yhdistyksenä levittämään tieteellistä ajattelutapaa maailmankuvaa jotka ovat mitä suuremmissa määrin rationaalisia. "Yleisö" pientä vaihtoehtoilija- ja paratietohenkistä joukkoa lukuunottamatta pitää Skepsis RY:tä pääsääntöisesti rationaalisena. Virallisestikin Skepsis RY on tieteellinen yhdistys. Kaikille ei kuitenkaan voi olla mieliksi. Skepsistä vastustavat pääsääntöisesti ihmiset, joiden maailmankuva perustuu suurelta osin uskomuksiin.
Realismin kutsuminen virheeksi kuulostaa minusta varsin kummalliselta. Yliaistillisiin uskominen saattaa kuulua maailmankatsomukseen, mutta tieteen kanssa sillä ei ole rajapintaa. Jos ei nyt teologiaa lasketa. - lisää-
(/()(/ kirjoitti:
Idealismi ei perusmääritelmänsä mukaan ole tieteenfilosofia. Idealismiin liittyy aina ns. "henkisiä tasoja", joilla ei luonnontieteiden kanssa ole mitään tekemistä. Kvanttifysiikka on täysin yhtä "materialistinen" kuin suhteellisuusteoriakin. Havaittavan "materialistisen" luonnon taustalla ei ainakaan todistetusti ole mitään syvällisempää henkistä tasoa.
Skepsis RY pyrkii yhdistyksenä levittämään tieteellistä ajattelutapaa maailmankuvaa jotka ovat mitä suuremmissa määrin rationaalisia. "Yleisö" pientä vaihtoehtoilija- ja paratietohenkistä joukkoa lukuunottamatta pitää Skepsis RY:tä pääsääntöisesti rationaalisena. Virallisestikin Skepsis RY on tieteellinen yhdistys. Kaikille ei kuitenkaan voi olla mieliksi. Skepsistä vastustavat pääsääntöisesti ihmiset, joiden maailmankuva perustuu suurelta osin uskomuksiin.
Realismin kutsuminen virheeksi kuulostaa minusta varsin kummalliselta. Yliaistillisiin uskominen saattaa kuulua maailmankatsomukseen, mutta tieteen kanssa sillä ei ole rajapintaa. Jos ei nyt teologiaa lasketa.Mark F. Sharlow , Ph.D. in chemistry
http://www.eskimo.com/~msharlow/idealism.htm
First, let me dispel one of the greatest myths about idealism: Idealism does not deny the reality of the observable world.
No idealist (at least no sensible idealist) has believed that there is no observable world - that the world we see, hear, touch, smell and taste is not there at all.
Still another myth about idealism is that idealism is contrary to science. Actually, the idealistic concept of the material world is logically compatible with the scientific view of matter. Idealism does not say that the natural world is unreal; it does not say that the laws of nature are mere inventions of the human mind; it does not say we can change the world magically by thinking differently. Nor does idealism place humanity at the center of the universe; it merely assigns conscious minds (of any kind, human or nonhuman) to a rather important role in the universe. Most of the best-known idealists of the western world have been either scientists or scientifically oriented philosophers. And as anyone knows who follows the popular scientific literature, some scientists start sounding like idealists when they discuss the picture of reality provided by quantum physics. - tushkjin
lisää- kirjoitti:
Mark F. Sharlow , Ph.D. in chemistry
http://www.eskimo.com/~msharlow/idealism.htm
First, let me dispel one of the greatest myths about idealism: Idealism does not deny the reality of the observable world.
No idealist (at least no sensible idealist) has believed that there is no observable world - that the world we see, hear, touch, smell and taste is not there at all.
Still another myth about idealism is that idealism is contrary to science. Actually, the idealistic concept of the material world is logically compatible with the scientific view of matter. Idealism does not say that the natural world is unreal; it does not say that the laws of nature are mere inventions of the human mind; it does not say we can change the world magically by thinking differently. Nor does idealism place humanity at the center of the universe; it merely assigns conscious minds (of any kind, human or nonhuman) to a rather important role in the universe. Most of the best-known idealists of the western world have been either scientists or scientifically oriented philosophers. And as anyone knows who follows the popular scientific literature, some scientists start sounding like idealists when they discuss the picture of reality provided by quantum physics.Minulle on ihan sama mitä sinä väität idealismista - minulle riittää että maailmassa on tuhansia (sinua parempia) tiedemiehiä jotka hyväksyvät sen validiksi osaksi tieteenfilosofiaa, metafysiikkaa ja ajattelun historiaa.
Skepsiksen idiootit eivät paina siinä keskustelussa minkään verran. Nyt onkin tärkeää että THL johtoa saadaan vaihtoon, siinä on realismia kerrakseen kun yksi skeptikko lentää pois virastaan... - ¤#"¤#"¤#"
tushkjin kirjoitti:
Minulle on ihan sama mitä sinä väität idealismista - minulle riittää että maailmassa on tuhansia (sinua parempia) tiedemiehiä jotka hyväksyvät sen validiksi osaksi tieteenfilosofiaa, metafysiikkaa ja ajattelun historiaa.
Skepsiksen idiootit eivät paina siinä keskustelussa minkään verran. Nyt onkin tärkeää että THL johtoa saadaan vaihtoon, siinä on realismia kerrakseen kun yksi skeptikko lentää pois virastaan...Tässä listaa tieteenfilosofioista:
Wiki:
Empirismi
Empirismin mukaan tiede perustuu havaintoihin ja kokemukseen.
Deskriptivismi
Empirismiin liittyy läheisesti deskriptivismi, jonka mukaan teorian tehtävänä on vain kuvata havaittuja ilmiöitä mahdollisimman yksinkertaisesti.
Realismi
Realismin mukaan on olemassa tajunnastamme riippumaton todellisuus ja voimme saada tietoa asioiden olemuksista, joita emme suoraan havaitse.
Kriittinen realismi väittää, että emme pysty havaitsemaan todellisuutta sellaisenaan mutta tiede yrittää saavuttaa yhä parempaa tietoa todellisuudesta.
Instrumentalismi
Instrumentalismi pitää tieteellisiä teorioita vain havaintoja systematisoivina välineinä. Instrumentalismi arvottaa teorioita hyödyllisyyden perusteella, eikä sitä kiinnosta niiden totuus.
Sosiaalinen konstruktivismi
Sosiaalinen konstruktivismi kyseenalaistaa tieteen objektiivisuuden. Sen mukaan tieteeseen vaikuttavat huomattavasti tiedeyhteisön arvot, tavoitteet ja ennakkokäsitykset.
Ei näy idealismia eikä henkiolentoja. Metafysiikka on hylätty jo ennen Popperin aikoja. Kun viitsisit lueskella muutakin kuin vaihtoehtohoitojen nettiartikkeleja, niin olisit paremmin viivalla sen suhteen, mistä keskustellaan. - tuskjin.
¤#"¤#"¤#" kirjoitti:
Tässä listaa tieteenfilosofioista:
Wiki:
Empirismi
Empirismin mukaan tiede perustuu havaintoihin ja kokemukseen.
Deskriptivismi
Empirismiin liittyy läheisesti deskriptivismi, jonka mukaan teorian tehtävänä on vain kuvata havaittuja ilmiöitä mahdollisimman yksinkertaisesti.
Realismi
Realismin mukaan on olemassa tajunnastamme riippumaton todellisuus ja voimme saada tietoa asioiden olemuksista, joita emme suoraan havaitse.
Kriittinen realismi väittää, että emme pysty havaitsemaan todellisuutta sellaisenaan mutta tiede yrittää saavuttaa yhä parempaa tietoa todellisuudesta.
Instrumentalismi
Instrumentalismi pitää tieteellisiä teorioita vain havaintoja systematisoivina välineinä. Instrumentalismi arvottaa teorioita hyödyllisyyden perusteella, eikä sitä kiinnosta niiden totuus.
Sosiaalinen konstruktivismi
Sosiaalinen konstruktivismi kyseenalaistaa tieteen objektiivisuuden. Sen mukaan tieteeseen vaikuttavat huomattavasti tiedeyhteisön arvot, tavoitteet ja ennakkokäsitykset.
Ei näy idealismia eikä henkiolentoja. Metafysiikka on hylätty jo ennen Popperin aikoja. Kun viitsisit lueskella muutakin kuin vaihtoehtohoitojen nettiartikkeleja, niin olisit paremmin viivalla sen suhteen, mistä keskustellaan.Wikipedia on vaihtoehtolähde...
- ¤#¤"
tuskjin. kirjoitti:
Wikipedia on vaihtoehtolähde...
Tarjoa parempi, jossa idealismi olisi luokiteltu tieteenfilosofiseksi teoriaksi.
olen lukenut tieteenfilosofiaa toisenkin kirjan, enkä ikinä ole nähnyt idealismia väitettävän tieteenfilosofiaksi. - tushkjin.
¤#¤" kirjoitti:
Tarjoa parempi, jossa idealismi olisi luokiteltu tieteenfilosofiseksi teoriaksi.
olen lukenut tieteenfilosofiaa toisenkin kirjan, enkä ikinä ole nähnyt idealismia väitettävän tieteenfilosofiaksi.Se että idealismi on metafysiikan osaalue käy ilmi myös Wikistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Idealismi
Idealismi (ontologinen idealismi) on **ontologinen käsitys**, jonka mukaan todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ontologia
Ontologia on olevaisen perimmäistä olemusta tutkiva filosofian osa.[1]
Ontologia luetaan usein *'metafysiikan osa-alueeksi** niin sanottuna yleisenä metafysiikkana.[2][3]
Ja entä meta-fysiikka:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Metafysiikka
Metafysiikka on olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara.[1][2][3] - chemisceptic
tushkjin. kirjoitti:
Kemiaa voidaan tutkia ja hutkia ja jokaisella voi olla siitä käsitys.
Mutta rokote-skeptikot eivät väitä sellaisia aineita turvallisiksi joita ei ole turvallisiksi havaitta tai todettu. Huomaa että Skepsis halusi jatkaa rokotuskampanjaa vielä silloinkin kun THL:kin suositteli sen lopettamista.
Kerrotko mistä "tieteellisestä" tosiseikasta tullaisen ohjeistuksen voi johtaa?
Tämä huolettomuus ja piittaamattomuus nimenomaan erottaa rokote-skeptikot Skepsis ry:n rokote-maanikoista, ei kemian tuntemus sinänsä (ja se kemian tuntemus ei ole Skepsis ry:llä sen kovin hyvä)"Mutta rokote-skeptikot eivät väitä sellaisia aineita turvallisiksi joita ei ole turvallisiksi havaitta tai todettu."
Just.
Tuolla toisella otsikon alla yksi rokotevastustaja väitti Itämeren kalojen elohopeaa terveelliseksi, ja rokotevastainen Magneettimedia on kehunut sikiölle vaarallisia luonnoaineita turvallisiksi ja markkinoinut vetyperoksidia juotavaksi..niin että semmosta kemiallista "turvallisuutta".
"(ja se kemian tuntemus ei ole Skepsis ry:llä sen kovin hyvä) "
Kuinka hyvä kemian tuntemus sinulla on voidaksesi väittää noin?
btw. Olen Skepsis ry:n jäsen ja Kemiralle tehnyt alan hommia. - chemisceptic
tushkjin. kirjoitti:
Se että idealismi on metafysiikan osaalue käy ilmi myös Wikistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Idealismi
Idealismi (ontologinen idealismi) on **ontologinen käsitys**, jonka mukaan todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ontologia
Ontologia on olevaisen perimmäistä olemusta tutkiva filosofian osa.[1]
Ontologia luetaan usein *'metafysiikan osa-alueeksi** niin sanottuna yleisenä metafysiikkana.[2][3]
Ja entä meta-fysiikka:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Metafysiikka
Metafysiikka on olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara.[1][2][3]"..Metafysiikka on olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara.[1][2][3] "
jne.
Mutta näytät sekoitavan kategoriat toisiinsa. Uskontoakin tutkitaan ja uskonnonfilosofian voi katsoa filosofian alle. Siitä huolimatta vain pöhkö voisi tuon perusteella väittää että uskonto olisi tieteenfilosofia. - tushkjin
chemisceptic kirjoitti:
"..Metafysiikka on olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara.[1][2][3] "
jne.
Mutta näytät sekoitavan kategoriat toisiinsa. Uskontoakin tutkitaan ja uskonnonfilosofian voi katsoa filosofian alle. Siitä huolimatta vain pöhkö voisi tuon perusteella väittää että uskonto olisi tieteenfilosofia.Itse sekoitat kategoriat. Uskonto on tutkimuskohde, ei tieteenfilosofian osa-alue tai koulukunta. Idealismi sensijaan on keskeinen hahmotustapa (selitysmalli) ja tieteenfilosofian suuntaus ontologian/metafysiikan osaelueella, esittäen anti-materialistisen selityksen aineen olemassaololle. Erittäin välttmätön ja oikeutetu selitysmalli mm kvanttimekaniikan näkökulmasta jossa on havaittu ettei todelisuutta usein voida kuvata kappaleiden välisillä vuorovaikutuksilla.
Mutta enpä halua väitellä enempää tästä aiheesta tällä palstalla. Minulle riittää että tiedän THL/Skepsiksen epätieteellisyyden ja toimin myös heidän todellisen luonteensa paljastamiseksi. Realismia on se kun THL:n johto erotetaan - Elohopeaaaaa
tushkjin. kirjoitti:
Kemiaa voidaan tutkia ja hutkia ja jokaisella voi olla siitä käsitys.
Mutta rokote-skeptikot eivät väitä sellaisia aineita turvallisiksi joita ei ole turvallisiksi havaitta tai todettu. Huomaa että Skepsis halusi jatkaa rokotuskampanjaa vielä silloinkin kun THL:kin suositteli sen lopettamista.
Kerrotko mistä "tieteellisestä" tosiseikasta tullaisen ohjeistuksen voi johtaa?
Tämä huolettomuus ja piittaamattomuus nimenomaan erottaa rokote-skeptikot Skepsis ry:n rokote-maanikoista, ei kemian tuntemus sinänsä (ja se kemian tuntemus ei ole Skepsis ry:llä sen kovin hyvä)> Mutta rokote-skeptikot eivät väitä sellaisia aineita turvallisiksi joita ei ole turvallisiksi havaitta tai todettu....
Muitakin tutkimuksia on tehty ja tuloksia on saatu. Nitä löytyy alta.
Tietääkö skepo paremmin kuin muut?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elohopea - luyfu67kdt
tushkjin kirjoitti:
Itse sekoitat kategoriat. Uskonto on tutkimuskohde, ei tieteenfilosofian osa-alue tai koulukunta. Idealismi sensijaan on keskeinen hahmotustapa (selitysmalli) ja tieteenfilosofian suuntaus ontologian/metafysiikan osaelueella, esittäen anti-materialistisen selityksen aineen olemassaololle. Erittäin välttmätön ja oikeutetu selitysmalli mm kvanttimekaniikan näkökulmasta jossa on havaittu ettei todelisuutta usein voida kuvata kappaleiden välisillä vuorovaikutuksilla.
Mutta enpä halua väitellä enempää tästä aiheesta tällä palstalla. Minulle riittää että tiedän THL/Skepsiksen epätieteellisyyden ja toimin myös heidän todellisen luonteensa paljastamiseksi. Realismia on se kun THL:n johto erotetaanOlet poika melkoisen pihalla.
Oletko tavannut montakin metafysiikasta väitellyttä? Ismit ovat ismejä ja tiede tiedettä.
THL:n tai Skepsiksenkään suhteen paukkusi ovat armottoman alamittaisia. Painit vähän eri sarjassa.
- tushkjin.
Idealismi on tieteenfilosofia.
Ihan sama minulle mitä luulet
Skepsis on vale-tieteellinen rokote-maanikkojen järjestö- ¤#"¤¤#¤!"¤#
Miten henkiolennot ja jumaluudet kuuluvat tieteeseen?
Skepsis on TSV:n jäsen ja näin virallisesti tieteellinen järjestö. Sitä tosiasiaa ei sinun itkusi muuksi muuta.
Taisi taas pinna palaa ja mopo lähteä keulimaan. Kun argumentit loppuu, herjaus alkaa. - tushkjin,
¤#"¤¤#¤!"¤# kirjoitti:
Miten henkiolennot ja jumaluudet kuuluvat tieteeseen?
Skepsis on TSV:n jäsen ja näin virallisesti tieteellinen järjestö. Sitä tosiasiaa ei sinun itkusi muuksi muuta.
Taisi taas pinna palaa ja mopo lähteä keulimaan. Kun argumentit loppuu, herjaus alkaa.Paitsi että TSV ei ole mikään tieteen ainoa äänitorvi.
Jos TSV hyväksyy Skepsiksen jäsenekseen, se ei edusta tiedettä - ¤#"¤#"¤#"
tushkjin, kirjoitti:
Paitsi että TSV ei ole mikään tieteen ainoa äänitorvi.
Jos TSV hyväksyy Skepsiksen jäsenekseen, se ei edusta tiedettäTSV:n jäsenet ovat Suomen lain mukaan tieteellisiä seuroja.
- tushkjin.
¤#"¤#"¤#" kirjoitti:
TSV:n jäsenet ovat Suomen lain mukaan tieteellisiä seuroja.
Mutta suomen laki taas ei ole tieteen merkkiteos
Joten lähtökohtasi tieteeseen on virheellinen - ¤"!!!"!
tushkjin. kirjoitti:
Mutta suomen laki taas ei ole tieteen merkkiteos
Joten lähtökohtasi tieteeseen on virheellinenVäität, ettei TSV:n jäsenyhdistykset ole tieteellisiä yhdistyksiä. Suoman lain mukaan näin on ja TSV edustaa tiedettä erittäin laaja-alaisesti ja myös syvällisesti.
Onko TSV:nkin lähtökohta tieteeseen virheellinen? Onkohan sinulla todella kompetenssia väitellä TSV:n asiantuntemusta vastaan samalla väittäen Suomen lain olevan väärässä. Juttusi alkaa tuntua melko neurettavalta. Sotkeudut vaan syvemmälle suohon. - tushkjin.
¤"!!!"! kirjoitti:
Väität, ettei TSV:n jäsenyhdistykset ole tieteellisiä yhdistyksiä. Suoman lain mukaan näin on ja TSV edustaa tiedettä erittäin laaja-alaisesti ja myös syvällisesti.
Onko TSV:nkin lähtökohta tieteeseen virheellinen? Onkohan sinulla todella kompetenssia väitellä TSV:n asiantuntemusta vastaan samalla väittäen Suomen lain olevan väärässä. Juttusi alkaa tuntua melko neurettavalta. Sotkeudut vaan syvemmälle suohon.Koko suomen julkinen akatemia on epätieteellinen. Vain yksityiset tieteenharrastajat ja yksittäiset akateemikot edustavat tiedettä.
Skepsis ry ja TSV ovat samaa epätieteellistä koulukuntaa kuin THL:kin
mitä pikemmin näistä päästää eroon, sen parempi tieteen kannalta - ¤#¤"
tushkjin. kirjoitti:
Koko suomen julkinen akatemia on epätieteellinen. Vain yksityiset tieteenharrastajat ja yksittäiset akateemikot edustavat tiedettä.
Skepsis ry ja TSV ovat samaa epätieteellistä koulukuntaa kuin THL:kin
mitä pikemmin näistä päästää eroon, sen parempi tieteen kannaltaMikä on yksittäinen akateemikko? Akatemian professorit ovat tunnustetusti oman tieteenalansa huippua. Millä asiantuntemuksella kerrot Suomen Akatemian olevan epätieteellinen.
Olet pihalla kuin lintulauta. - chemisceptic
tushkjin. kirjoitti:
Koko suomen julkinen akatemia on epätieteellinen. Vain yksityiset tieteenharrastajat ja yksittäiset akateemikot edustavat tiedettä.
Skepsis ry ja TSV ovat samaa epätieteellistä koulukuntaa kuin THL:kin
mitä pikemmin näistä päästää eroon, sen parempi tieteen kannaltaTieteellisyyttä ei määritellät yhden epätoivisen tushkjinin nimimerkin oletuksilla.
- NLKJCGX
chemisceptic kirjoitti:
Tieteellisyyttä ei määritellät yhden epätoivisen tushkjinin nimimerkin oletuksilla.
Eihän kaverilla ole väiteisiinsä muuta taustaa kuin katkeruus Skepsistä kohtaan ja ymmärtämättömyys THL:n toiminnasta. Tieteestä ismeihin uskova ei voi uskottavasti puhua millään foorumillä.
- |==|,|,|,|==--
NLKJCGX kirjoitti:
Eihän kaverilla ole väiteisiinsä muuta taustaa kuin katkeruus Skepsistä kohtaan ja ymmärtämättömyys THL:n toiminnasta. Tieteestä ismeihin uskova ei voi uskottavasti puhua millään foorumillä.
Siltäpä näyttää. Tunteesta (katkeruudesta) vääristynyt maailma..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi832716On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962547Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu882065Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511500Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve331459Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161456