Läheisriippuva

Kari Bongari

on käänteisnarsisti, yrittää miellyttää muita, mutta sisältä hän on täynnä vihaa ja katkeruutta. Läheisriippuva on energiasyöppö, joka ei lopulta ajattele kuin itseään. Läheisriippuva on sokea omalle itselleen ja häntä on vaikea saada ymmärtämään oma osuutensa hänen vaikeuksiinsa. Hän helposti syyttää vaikeuksistaan muita ja sysää syyn toisten niskaan, mutta ei näe että hän itse on ollut vaikuttamassa asioiden kulkuun. Läheisriippuva on kiinnostunut toisten elämästä sillä hän ahdistuu joutuessaan kohtaamaan yksinäisyydessä oman turvattomuutensa. Läheisriippuvan ongelma on syvällä kelpaamattomuuden tunteessa, jota hän ei tiedosta ja jonka vuoksi hänen tarvitsee kaiken aikaa todistella tekojensa kautta olevansa "hyvä ja kiltti" ihminen.

20

1383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Hän on osallisena esim. perheen syyllistämis- tai syyllistymispelissä, hyvin usein syyllistyjän roolissa...Läheisriippuvuudesta voi toipua ja sen kanssa voi oppia elämään. Alku eheytymiselle lähtee oman pahoinvoinnin tunnistamisesta"
      (lähde: Eija Mansikka-Knapp)

      http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php

      • voimat loppu

        Annie Hennon kirjoitus oli selkeä ja kattava tietopaketti läheisriippuvuudesta, kiitos sinulle yxex.


      • voimat loppu kirjoitti:

        Annie Hennon kirjoitus oli selkeä ja kattava tietopaketti läheisriippuvuudesta, kiitos sinulle yxex.

        Kiitos. :)
        Kohta tekstissä;
        "Läheisriippuvuuteen sairastunut voi olla pelokas, takertuva, epävarma, toisia miellyttävä, toisten
        ihmisten tarpeista ohjautuva, turvaa ja hyväksyntää hakeva. Tai vahvuuteen sairastunut läheisriippuvainen,
        joka on usein vakava, hallitseva, kontrolloiva"
        kertoo, että oireilu on moninaista, ja tuosta jälkimmäisestä osiosta (vahvuuteen sairastunut) sekoitettavissa nph.n.


    • LK

      Läheisriippuvaiset ihmiset ovat henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan erittäin ärsyttäviä, itsekkäitä (vaikka omana kokemuksenaan yleensä kaikkea muuta) ja heikon itsetuntemuksen omaavia ihmisiä.

      Läheisriippuvaiset ovat uhriutuneita ihmisiä, jotka vahingoittavat itseään ja syyttävät siitä muita.

      No ok, ehkä vähän liioteltua, mutta kuitenkin. Minä koen läheisriippuvaiset ihmiset ärsyttävinä.

      • .,.,.,

        Mikä heissä ärsyttää? Syyttävät sua? Vai ihan pelkkä olemassa olonsa?


      • A

        Vaikuttaa narsistiselta loukkaantumiselta ja oman heikon itsetuntonsa ulkoistramiselta :))


      • A kirjoitti:

        Vaikuttaa narsistiselta loukkaantumiselta ja oman heikon itsetuntonsa ulkoistramiselta :))

        En nyt tiedä tuosta heikosta itsetunnosta...Minusta kyseessä on vain heikkouden halveksunta.
        Se on kyllä totta, että tämä "tunne" lähtee itsestä...
        Ja se pitäisi myös itsestään löytää, ennenkuin sen voi nujertaa.
        Todeta, että antaa kaikkien kukkien rehottaa...Myös niiden rikkaruohojen.

        Vertauskuvallisesti, joka kerran kun nostat nyrkkisi ilmaan, nostat sen itseäsi vastaan. Eräs viisas sanontakin sanoo, kun osoitat toista yhdellä sormella ( syyttelet, halveksit ) osoitat itseäsi niillä kolmella...

        Olen itsekin joskus vihannut heikkoutta toisissa...Nykyään olen oppinut ymmärtämään sitä. Viha on kuluttavaa, jos sitä ei osaa käyttää oikein ja osoittaa oikeaan kohteeseen...
        Turha muiden syyttely ( oman menneisyyden vuoksi mm. ) kannattaisi jättää kokonaan pois, jos mielii elää elämäänsä vapaana...Vapaana kaunasta ja katkeruudesta.
        ( En voi luvata, että vapaana vihasta...Se lienee mahdotonta. )


    • .

      Kiitos yxex, tuosta lähteestä on todella hyötyä. Otin siitä kopion ja käytän terapiassa.

      • Ollos hyvä. :) Annie Hennon sanoin; joillekin lukeminen ja oivaltaminen, sekä kirjoittaminen tuo helpotusta ja paranemista. Täällä saattaa olla enemmän läheisriippuvais-oireisia ihmisiä kirjoittamassa kuin arvaammekaan. Läheisriippuvuus ei ole synti, ja siitä paranee kyllä!


    • xcch

      Läheisriippuvuu on vanha tunnettu ongelma, paljon vanhempi havainto kuin nph narsismi. En liittäisi tätä kovin vahvasti narsismiin, lähinnä alkoholistin puolisoiden, mutta ennen kaikkea alkoholisti vanhempien lasten ongelma.
      Johtunee kai siitä että lapsi syylistää itsensä vanhemman juomisesta ja yrittää kompensoija sitä miellyttämällä muita ja suorittamalla saada hyväksynnän.
      Se on hänen elämänsä tärkein asia, saada muiden hyväksyntä.

      Linkistä lainattu.

      "Ominaista on tarve tulla hyväksytyksi ja ainainen tarve miellyttää muita itsensä kustannuksella unohtaen omat tarpeet ja tunteet. Läheisriippuvainen toimiikin ulkoapäin ohjautuvasti ja miettii koko ajan mitä muut hänestä ajattelevat. Hän on kadottanut kosketuksen itseensä, koska hän elää toisten tarpeista, hän ei löydä omia rajojaan"

      Käänteinarsisti ja läheisriippuvainen ei ole sama asia, koska käänteisnarsisti on omasta tahdosta luopunut henkilö joka on ulkoistanut jopa päätäntä vallan itsestään muille. Ei ole kovin tuhoisa ympäristölle, pikemminkin seinäruusu. Kun taas läheisriippuvainen saa koko ympäristön sairastumaan, läheisriippuvainen on uhrautuvainen, mutta samalla hallitsee perhettään ja elää muiden kautta..

      • Miten erottaisit vakavan, hallitsevan ja kontrolloivan narsistin vahvuuteen sairastuneesta vakavasta, hallitsevasta ja kontrolloivasta läheisriippuvasta?


    • .

      "Vakava hallitseva ja kontrolloiva narsisti"
      - ei empatiaan kykenevä tunneläyltään vajaa.


      Vahvuuteen sairastunut hallitseva läheisriippuvainen
      - empatiaan kykenevä tunneälyltään normaali.

      Erot ovat siis emotionaalisella puolella ja liittyvät kiinteästi kykyyn tuntea empatiaa ja omata terve tunneäly.

      http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/emotions.html

      • Hyvä! Yläpeukkua :)
        Moni saattaa tietämättään loukata empatiaan kykenevää tunneälykästä, vain siksi koska tämä -vaikuttaa olevan- narsistinen kontrolloivuudessaan.

        Burneyllä on monia hyviä kirjoituksia, kiitän minä nyt vuorostani.


    • Tommyn virtahepo?

      Onko läheisriippuvuutta sairausluokituksessa tai psykiatrisissa häiriöissä? Vai onko se maallikkoterapeuttien kehittämä termi?

      • Hyvä kysymys!

        Oma mielipiteeni:

        Termi on alunperin Usa.sta (1970-luvun terapeuttinen sanasto, Irwin; co-dependency)

        Kyseessä on riippuvuus, addiktio...kuten tupakka-, päihde-, netti(palstailu, heh)-, seksi-, peli-riippuvuus. Tai työnarkomania.

        Tässä tapauksessa läheis- eli ihmis-riippuvuus. Ihmisdyykkari, energiasyöppö, addikti suhteessa toiseen ihmiseen. Läheisriippuvaisuuden yhteydessä ei mainita narsismia, mutta kyseessä on ihmisen terveeseen narsismiin tullut häiriö.

        Läheisriippuva saattaa hylkäämisen pelossa esim uhata puolisoaan itsemurhalla, tai käyttää muita kontrollointikeinoja turvatakseen mielihyvähakuisuutensa. Veikkaanpa, että moni ihminen kokee läheisriippuvan puolison kansankielisenä -narsistina-, vaikka tällä todellisuudessa on ainoastaan ongelmia oman narsisminsa kanssa. Läheisriippuvan on vaikea sanoa toiselle -ei-, ja tunnistaa rajat itsensä ja toisen välillä.

        Kuulostaako pahalta? Ei syytä huoleen. Ensin näitä asioita täytyy hieman pähkäillä, sitten, tiedostettuna niille voi tehdä jotain...parantua :)

        Lopuksi:

        Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunne puolisoon ja sitoutuminen liittoon (sitoutua toiseen, ei sitoa häntä). Eli vahingollisen riippuvuuden eroittaa terveestä riippuvuudesta kanssaihmisen vahingoittuminen.


    • myrkyllinen rakkaus
    • tt999

      Healingeagle.netissä on hyvää juttua. Itse koen että olen jollain tavalla läheisriippuva, mutta en kontrolloi muita tai sekaannu muiden elämään, vaan pysyttelen monista ihmisistä etäällä koska pelkään hylkäämistä. Kaikista läheisimmissä ihmissuhteissa voi tulla ongelmia välillä, minulla on kyllä diagnosoitu persoonallisuushäiriö (ei narsismi). Myös äidilläni on jonkinlaista läheisriippuvuusongelmaa, ei noin pahaa mitä täällä kuvauksissa on, vaan lähinnä rajojen kanssa ongelmia. Ylittää rajansa välillä, tuppautuu välillä liiaksi elämääni, ei siis kunnioita eikä tajua omaa henkilökohtaista tilaani. Itse sitten joudun perääntymään taaemmaksi. Toisaalta taas itse en kestä läheisyyttä kuin välillä, eli välillä saatan lähestyä toista ihmistä mutta seuraavana hetkenä vetäydyn taaemmaksi. Eli sellaista tasapainoilua, mutta uskon että tasapaino löytyy ja läheisriippuvuus hellittää. Läheisriippuvuutta on monenlaista ja eri tasoista. Ei se aina ole sitä että läheisriippuva on tosi hankala ihminen ja myrkyttää ympäristönsä. Itse nimenomaan vetäydyn ihmissuhteista kai alitajuisesti koska en halua satuttaa ja "sekoilla" traumojeni takia. Isäni oli/on alkoholisti. Olen tunnistanut omaa käyttäytymistäni nimenomaan healingeagle.netistä, ja uskon että asiasta lukeminen ja terapia aikanaan auttavat minua eheytymään kokonaiseksi ihmiseksi.

    • tt999

      Ahdistun välillä kovasti äitini käyttäytymisestä, tunkee liian lähelle, on välillä koko ajan tuppautumassa seuraani. Tuntuu että tukehduttaa henkisesti. Se taitaa olla läheisriippuvan ongelma, se takertuminen ja henkensä kaupalla ripustautuminen. Varmaan osaltaan myös oma läheisriippuvuus aiheuttaa tukehtumisen tunteen, mutta kyllä äitini käytös kummallista on muidenkin mielestä. Aikuista ihmistä kohtelee välillä kuin vähäjärkistä. Kun läheisriippuvalla on itsellään ongelmia niin on helpompi hoivata muita ettei joudu omia ongelmiaan kohtaamaan. Mutta ihminen voi itse kontrolloida sitä kuinka lähelle toinen tulee. Pitää vaan asettaa rajat, vaikka se on hankalaa kun toinen on helposti loukkaantuva ja herkkä..

      • vastauksiaetsien

        Kun äiti hyvyydessään yrittää liikaa, voi jokin olla vialla. Äitienkin pitäisi yrittää hillitä itseään, jos on vaivana sekaantua lapsiensa parisuhteisiin. Tärkeintä, niinkuin kaikissa ihmissuhteissa, on kyetä itse asettamaan rajat omalle yksityisyydelleen, kuinka paljon reviirilleni päästän, jos sekaantuja ei itse ymmärrä sekaantuvansa.

        Onko äitien kohdalla kyse läheisriippuvuudesta? Tunnistan monia asioita luettuani noita linkkejä ja tiedän, että äitini isällä oli erittäin paha alkoholiongelma, jonka vuoksi hänen lapsuus oli turvaton ja hän joutui ottamaan vanhemman roolin liian lapsena. Siis voiko tuo kokemus johtaa läheisriippuvuuteen ja edelleen kumuloitua seuraavaan sukupolveen?


      • vaikeaelämä
        vastauksiaetsien kirjoitti:

        Kun äiti hyvyydessään yrittää liikaa, voi jokin olla vialla. Äitienkin pitäisi yrittää hillitä itseään, jos on vaivana sekaantua lapsiensa parisuhteisiin. Tärkeintä, niinkuin kaikissa ihmissuhteissa, on kyetä itse asettamaan rajat omalle yksityisyydelleen, kuinka paljon reviirilleni päästän, jos sekaantuja ei itse ymmärrä sekaantuvansa.

        Onko äitien kohdalla kyse läheisriippuvuudesta? Tunnistan monia asioita luettuani noita linkkejä ja tiedän, että äitini isällä oli erittäin paha alkoholiongelma, jonka vuoksi hänen lapsuus oli turvaton ja hän joutui ottamaan vanhemman roolin liian lapsena. Siis voiko tuo kokemus johtaa läheisriippuvuuteen ja edelleen kumuloitua seuraavaan sukupolveen?

        Oma äitini on joutunut huolehtimaan juoposta isästään, ja on vahvasti läheisriippuvainen, elänyt lastensa kautta ja nyt on vuorossa jo lapsenlapsenlapset. Ei ymmärrä oman toimintansa haitallisuutta, ei kestä kritiikiä, arvostelee kyllä muiden toimintaa.

        Äidin ja isän avioliitto on tunnekylmä ja tulee tunne, että oikeasti vihaavat toisiaan. Keskinäinen kunnioitus puuttuu, samoin aito halu olla yhdessä. Lapset ovat äidin sanoman mukaan syy, miksi ovat olleet yhdessä. Nuorempana uhkaili toistuvasti avioerolla. Riitoja ei ole osattu ratkoa rakentavalla tavalla. Isä on myös jotenkin läheisriippuvainen, mutta enemmän julkinarsistisia piirteitä, varsinkin nuorempana. Vanhemmiten on jotenkin alistunut äidin tahtoon. Isänäiti on ollut kova ja kylmä luonne, sen tiedän. Mitään alkoholiongelmaa isällä ja äidillä ei ole ollut. Ruoka on ollut pöydässä ja siistit vaatteet lasten päällä. Kulissit on olleet pystyssä.

        On ollut todella tuhoisa kasvuympäristö, koska otin lapsena roolin, jossa omalla käytökselläni yritin tasapainottaa riitoja, joita heillä itsellään ei ollut keinoja ratkoa. Rajat ja oikeanlainen tuki on puuttunut, koska eihän tunnevammainen vanhempi ymmärrä edes omia tunteitaan. Elämä on mennyt itseä etsiessä, raskas ja kivulias tie on ollut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      44
      2931
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2793
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2571
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      103
      2147
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      51
      2031
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1772
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      20
      1648
    Aihe