Aikuiset pojat

äiti kuitenkin

Olen vähän ihmeissäni saamastani kohtelusta aikuisilta pojiltani. Välillä se on suorastaan ala-arvoista. Nytkin Joulu meni niin, että ajattelin mielessäni, että minun joulujärjestelyt jäävät tähän jouluun. Tuntui siltä, että sitä joulunlaittoakaan ei arvosteta millään tavalla. Yleensä kaikki tärkeätkin asiat ja niistä puhuminen johtaa riitaan. Silloin kun he saavat minulta jotakin niin välit ovat jonkin aikaa jokseenkin hyvät. Olen kasvattanut poikani yksin aivan pienestä asti. Olen miettinyt sitä, että nytkö ne vaikutukset minuun suhtautumisessa näkyvät vielä selvemmin, kun lasten ollessa pieniä isä sukulaisineen haukkui ja arvosteli minua vuosikausia. Isä tuli aina lasten ollessa pieniä "apuun kun oli vaikeuksia" vaikkei sitä muuten juuri mikään kiinnostanut. Olen jopa miettinyt välien katkaisua, kamalaa huomata, että omat lapset eivät arvosta sinua. Onko muilla kokemuksia?

11

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cloetta...

      On kokemuksia, muttei tuollaisia. Olet varmasti oikeassa siinä, että poikasi vain toistavat sukulaistensa ja isänsä käyttäytymismallia koska sinähän olet antanut itseäsi noin kohdella.

      Itselläni on kaksi 20 vuotiasta poikaa, jotka ovat hyvin kohteliaita ja auttavaisia minua kohtaan. Joulu meni leppoisasti ja sain paljon kiitosta pojiltani samoin kuin puolisoltanikin. Mieheni on ns. vanhanajan mies ja kohtelee naista hyvin ja kunnioittaen mm. auttaa takin päälle, avaa oven jne. myös tytärämme hän kohtelee yhtä ystävällisesti ja fiksusti.

      Kaipa poikamme ovat omineet tapansa isältään. He eivät koskaa kiroile meille tai puhu muutoinkaan inhottavasti vaikka erimielisyyksiä on. Toisaalta me emme puutu heidän valintoihinsa tai päätöksiinsä vaikka ne eivät meitä miellyttäisikään; kumpikin asuu omillaan.

      Ota oma arvosi ja tilasi perheessänne.

    • PeruzYoda

      On syytä muistaa yksi perusasia. Lasten ei kuulu olla kiitollisia vanhemmilleen. Lapset eivät ole itse halunneet syntyä tähän maailmaan.

      Vanhemmat ovat lapsia varten. Vanhemman rakkaus - tarkoitan aito rakkaus - kestää erilaiset elämänvaiheet.

      Miehille kasvu voi olla pitkäkin tie jopa yli 40-vuotiaaksi asti. Suhtautuminen vanhempiin on erilaista eri elämäntilanteissa mutta muuttuu "järkeväksi" yleensä vasta kun saa omia lapsia.

      Kuulostaa siltä että odotat liikaa. Älä odota. Nauti siitä mitä on. Välien katkaisu johtaa katkeraan ja yksinäiseen vanhuuteen. Välien katkaisu vaikuttaa myös poikien tulevaisuuteen koska eivät ikinä ymmärtäisi syytä.

      • mielipiteeni tähän

        Mutta vanhemmat eivät ole myöskään lastensa palvelijoita.Hyvät käytöstavat suuntaan ja toiseen on mielestäni hallittava,niin yhteiselämä on mukavaa kaikille.


    • äiti minäkin

      On kokemuksia ihan samasta elämäntilanteesta. Nykyisin minä ja lapset emme pidä juuri mitään yhteyttä toisiimme, joskus soitellaan, toisen kanssa meilaillaan, ei tavata edes jouluna.
      Muutama vuosi sitten pistin itse välit poikki, kun suhde alkoi olla pelkkää rahankerjuuta. Nuoremmalla on huumengelmia.
      Olen miettinyt, mitä tein aikoinaan väärin? Rakastin lapsiani...
      Näin se elämä vain joskus menee...

      • navettapiika

        Poikien isä ei koskaan kiitellyt tai kehunut, paras kiitos oli jos sattui ruoka kelpaamaan niin että sitä pystyi edes syömään. Mitään en osannut tuvalla tehdä ja lasten kasvatuksessa olin täysin epäonnistunut. Nyt ukon lähdettyä, aikuiset pojat asustelee yhä kanssani ja välillä äänijänteitä kyllä kokeillaan, mutta sitten porukalla voimat kootaan kohti uusia pettymyksiä. Jos veljeksillä on jotain vaikeuksia, kyllä se äidin puhelin pirisee. isänsä kanssa aikovat olla tekemisissä sitten hautajaisissa. Tilanteita on monenlaisia, mutta kyllä sitä on mietittävä tarkkaan ennen kuin kokonaan välejä katkaisee. Vanhin tyttäreni asuu isänsä kanssa ja on ilmoittanut, ettei hänellä ole äitiä. Alkuun se tuntui pahalta, mutta olen todennut vain että takaisin on pitkä matka. Nyt olen enemmän pahoillani siitä, että sisarukset ovat erillään ja menettäneet toisensa, kun meistä vanhemmista aika jättää on tuo yksi tytär melko yksin, kun ei ole ketään. Tämä maailma on vain melko kylmä paikka ilman tukijoukkoja, mihin on lapsesta tottunut. Tästä olen lasten isälle todella katkera, mutta eihän hän sitä ymmärrä kun on aina voinut turvata suureen sisarusparveen.


    • äiti kuitenkin

      Hienoja vastauksia. Ei vaan aina jaksaisi olla "likasankona" johon kaikki kaadetaan. Rankkojen elämäntilanteiden aikoina olen ollut molempien poikieni tukena. Isästä ei kuulu silloin juurikaan mitään. Jos kahnauksia on tullut isä on sopivasti pysynyt niiden ulkopuolella ja antanut ymmärtää, että hän on siellä taustalla poikieni järkkymätön tuki eli vika on siis minussa. Uskon siihen, että perheen perustaminen saattaisi muuttaa tämän käytöksen poikieni kohdalla. En halua katkaista välejäni heihin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että saisivat välillä tuulettaa isälle näitä tunteitaan. Isää jotenkin suojellaan kaikilta näiltä tunteenpurkauksilta, erikoista on, että isä sulkee puhelimensa silloin kun ilmassa on jännitteitä, häneen ei saa siis yhteyttä. Mutta kun pöly laskeutuu hän ottaa yhteyttä itsekkin minuun niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    • aadf

      Tässä on kyse pojista. Itse olen päälle 20vuotias tyttö ja arvostan valtavasti kaikkea mitä äiti on tehnyt meidän eteen ja miten laittaa joulua jne. Minusta se vaan kuuluu olla niin, siis arvostus. On hän minut kasvattanut, ei ehkä hyvin eikä lapsuus ollut helppoa. Siihen mahtuu paljon vanhempien alkoholinkäyttöä ja riitelyä, avioero yms. Ketään en enää syyttele, vaikka lapsena pelkäsinkin kovasti. Äiti ei nykyään käytä alkoholia ollenkaan.. Minusta vanhempien arvostus on itsestäänselvyys silloin jos se on mahdollista. Isän kanssa olen tekemisissä, mutta ei niin usein nähdä. Samanlailla arvostan häntä kuitenkin. En tiedä osaanko äidille näyttää sitä kuinka arvostan häntä ihmisenä ja äitinä etenkin, mutta niin se on. Ei tästä varmasti mitään apua sinulle ollut, mutta mielestäni arvostus kuuluu vanhempia kohtaan, jos he sen ansaitsevat. Kuulostaa siltä, että sinä ansaitsit. Oletko miettinyt jos puhuisit pojille suoraan ja sanoisit, että tämä olisi nyt tässä. Kerta ei arvosteta, ei minun ole pakko teidän hyväksi enää mitään tehdä? Tsemppiä kuitenkin!

      • äiti kuitenkin

        aadf
        Hyvä oli sinunkin kirjoitus. Tuota voisin ajatella, mitä viimeksi kirjoitit. Kyllä se näin on mennyt, että näiden auttamisten jälkeen on jonkin ajan kuluttua, kun heillä on alkanut menemään paremmin, monesti haukuttu totaalisesti lyttyyn. Taidan ottaa puheeksi tämän, ettei ellei arvosteta tekemääni, ei minun ole pakko tehdä heidän hyväkseen enää yhtään mitään. Kiitos vinkistä.


    • itsekäs joulu

      Jospa ensi jouluna varaat itsellesi matkan vaikka pohjoiseen valmiiden joulupatojen ääreen muiden passattavaksi ja jätät aikuiset lapsesi viettämään joulua omalla tavallaan.

    • Eri mies

      Arvostelu, väheksyntä ja piittaamattomuus! Näillä aineksilla kasvava lapsi osaa aikuisenakin arvostella muita, väheksyä, eikä ota toisia huomioon.
      Näillä elementeillä ITSEKÄS K PÄÄ nimitys sopii kuvaavasti. Se on lähes AINA vanhempien kasvatuksesta kiinni, mikä lapsestasi kasvaa. Käyttäytymismalleja toki poimitaan myös kodin ulkopuolelta, mutta kivijalka rakennetaan kotona.
      Olen itse tällaisen "väärän" kasvatuksen tulosta, mutta onneksi vaimoni on saannut minut ymmärtämään itseäni myös omien lasteni kautta, joten olenkin aina kannustanut ja arvostan lapsiani sellaisina kuin he ovat. Eli muuttuminen ihmisenä on mahdollista, vaikka minulla oivallus tapahtui vasta neljänkympin tietämillä. Harmittaa se vääryys, jota historiani aikana olen ihmisille aiheuttanut.

    • Poikasi avokki

      Minua vaivaa se kun miesystäväni äiti meillä käydessään aina siivoaa poikansa sotkut, maksaa hänen laskunsa ja pesee vaatteet. Miesystävä on kiltti ja mukava, mutta ei ole oppinut hoitamaan asioitaan, ja asettelee välillä minuakin äitinsä rooliin laskujen maksajaksi ja taloudenhoitajaksi.
      Aikamoisen karhunpalveluksen teette äidit pojillenne tämmöisellä. Itse joudun tästä varmaan lähtemään jos ei tilanne muutu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      52
      3012
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2816
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2678
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      72
      2629
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2593
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      108
      2189
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      63
      1875
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1757
    Aihe