Aikuiset pojat

On kokemuksia, muttei tuollaisia. Olet varmasti oikeassa siinä, että poikasi vain toistavat sukulaistensa ja isänsä käyttäytymismallia koska sinähän olet antanut itseäsi noin kohdella.

Itselläni on kaksi 20 vuotiasta poikaa, jotka ovat hyvin kohteliaita ja auttavaisia minua kohtaan. Joulu meni leppoisasti ja sain paljon kiitosta pojiltani samoin kuin puolisoltanikin. Mieheni on ns. vanhanajan mies ja kohtelee naista hyvin ja kunnioittaen mm. auttaa takin päälle, avaa oven jne. myös tytärämme hän kohtelee yhtä ystävällisesti ja fiksusti.

Kaipa poikamme ovat omineet tapansa isältään. He eivät koskaa kiroile meille tai puhu muutoinkaan inhottavasti vaikka erimielisyyksiä on. Toisaalta me emme puutu heidän valintoihinsa tai päätöksiinsä vaikka ne eivät meitä miellyttäisikään; kumpikin asuu omillaan.

Ota oma arvosi ja tilasi perheessänne.

On syytä muistaa yksi perusasia. Lasten ei kuulu olla kiitollisia vanhemmilleen. Lapset eivät ole itse halunneet syntyä tähän maailmaan.

Vanhemmat ovat lapsia varten. Vanhemman rakkaus - tarkoitan aito rakkaus - kestää erilaiset elämänvaiheet.

Miehille kasvu voi olla pitkäkin tie jopa yli 40-vuotiaaksi asti. Suhtautuminen vanhempiin on erilaista eri elämäntilanteissa mutta muuttuu "järkeväksi" yleensä vasta kun saa omia lapsia.

Kuulostaa siltä että odotat liikaa. Älä odota. Nauti siitä mitä on. Välien katkaisu johtaa katkeraan ja yksinäiseen vanhuuteen. Välien katkaisu vaikuttaa myös poikien tulevaisuuteen koska eivät ikinä ymmärtäisi syytä.

On kokemuksia ihan samasta elämäntilanteesta. Nykyisin minä ja lapset emme pidä juuri mitään yhteyttä toisiimme, joskus soitellaan, toisen kanssa meilaillaan, ei tavata edes jouluna.
Muutama vuosi sitten pistin itse välit poikki, kun suhde alkoi olla pelkkää rahankerjuuta. Nuoremmalla on huumengelmia.
Olen miettinyt, mitä tein aikoinaan väärin? Rakastin lapsiani...
Näin se elämä vain joskus menee...

Hienoja vastauksia. Ei vaan aina jaksaisi olla "likasankona" johon kaikki kaadetaan. Rankkojen elämäntilanteiden aikoina olen ollut molempien poikieni tukena. Isästä ei kuulu silloin juurikaan mitään. Jos kahnauksia on tullut isä on sopivasti pysynyt niiden ulkopuolella ja antanut ymmärtää, että hän on siellä taustalla poikieni järkkymätön tuki eli vika on siis minussa. Uskon siihen, että perheen perustaminen saattaisi muuttaa tämän käytöksen poikieni kohdalla. En halua katkaista välejäni heihin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että saisivat välillä tuulettaa isälle näitä tunteitaan. Isää jotenkin suojellaan kaikilta näiltä tunteenpurkauksilta, erikoista on, että isä sulkee puhelimensa silloin kun ilmassa on jännitteitä, häneen ei saa siis yhteyttä. Mutta kun pöly laskeutuu hän ottaa yhteyttä itsekkin minuun niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tässä on kyse pojista. Itse olen päälle 20vuotias tyttö ja arvostan valtavasti kaikkea mitä äiti on tehnyt meidän eteen ja miten laittaa joulua jne. Minusta se vaan kuuluu olla niin, siis arvostus. On hän minut kasvattanut, ei ehkä hyvin eikä lapsuus ollut helppoa. Siihen mahtuu paljon vanhempien alkoholinkäyttöä ja riitelyä, avioero yms. Ketään en enää syyttele, vaikka lapsena pelkäsinkin kovasti. Äiti ei nykyään käytä alkoholia ollenkaan.. Minusta vanhempien arvostus on itsestäänselvyys silloin jos se on mahdollista. Isän kanssa olen tekemisissä, mutta ei niin usein nähdä. Samanlailla arvostan häntä kuitenkin. En tiedä osaanko äidille näyttää sitä kuinka arvostan häntä ihmisenä ja äitinä etenkin, mutta niin se on. Ei tästä varmasti mitään apua sinulle ollut, mutta mielestäni arvostus kuuluu vanhempia kohtaan, jos he sen ansaitsevat. Kuulostaa siltä, että sinä ansaitsit. Oletko miettinyt jos puhuisit pojille suoraan ja sanoisit, että tämä olisi nyt tässä. Kerta ei arvosteta, ei minun ole pakko teidän hyväksi enää mitään tehdä? Tsemppiä kuitenkin!

Jospa ensi jouluna varaat itsellesi matkan vaikka pohjoiseen valmiiden joulupatojen ääreen muiden passattavaksi ja jätät aikuiset lapsesi viettämään joulua omalla tavallaan.

Arvostelu, väheksyntä ja piittaamattomuus! Näillä aineksilla kasvava lapsi osaa aikuisenakin arvostella muita, väheksyä, eikä ota toisia huomioon.
Näillä elementeillä ITSEKÄS K PÄÄ nimitys sopii kuvaavasti. Se on lähes AINA vanhempien kasvatuksesta kiinni, mikä lapsestasi kasvaa. Käyttäytymismalleja toki poimitaan myös kodin ulkopuolelta, mutta kivijalka rakennetaan kotona.
Olen itse tällaisen "väärän" kasvatuksen tulosta, mutta onneksi vaimoni on saannut minut ymmärtämään itseäni myös omien lasteni kautta, joten olenkin aina kannustanut ja arvostan lapsiani sellaisina kuin he ovat. Eli muuttuminen ihmisenä on mahdollista, vaikka minulla oivallus tapahtui vasta neljänkympin tietämillä. Harmittaa se vääryys, jota historiani aikana olen ihmisille aiheuttanut.

Minua vaivaa se kun miesystäväni äiti meillä käydessään aina siivoaa poikansa sotkut, maksaa hänen laskunsa ja pesee vaatteet. Miesystävä on kiltti ja mukava, mutta ei ole oppinut hoitamaan asioitaan, ja asettelee välillä minuakin äitinsä rooliin laskujen maksajaksi ja taloudenhoitajaksi.
Aikamoisen karhunpalveluksen teette äidit pojillenne tämmöisellä. Itse joudun tästä varmaan lähtemään jos ei tilanne muutu.