Ja niin edelleen....

En nyt jaksa enkä tahokaan tänä aamuna tuolla saunassa tai riihessä kököttää, siksi tälleen mietteitä ja tuntoja tähän tohin näin vuoden vaihtuessa kirjoitella.

Ei olekaan mitään lentoonlähteviä nyt mielessäin, hyvä niin.
Kun omalla tavallain olen jonkinlaine taivaanrannanmaalari näine tuntoineni ja intuitioineni, niin nytkin on merkillisiä "tuntoja", että ensi vuoden puolella tapahtuu jotain muutosta elämässäin, sellasta, jota vielä puuttuu.
Ei pahantuntoinen aavistus. Koskaan en kaiketi pessimistisesti tulevaa aikaa ookaan aatellut...tai yleensä aatellut.

Tiiättekö muuten, mikä yhtäläisyys on ranskanmaalaisilla ja saarnamiehillä tai - naisilla. No puhuessaan kovasti huitovat käsillään.
Selatessain aamusin TV:stä kanavia, sattuu tietysti tuokin uskonkanava (muunmuassa Leo Meller ystävineen) kohalle.
Niin etten toki mikään ateisti oo minäkään, joka aamu saarnaajiakin vilkasen.

Itsekullekin Sopivaa Alkavaa Uutta Vuotta toivottelen!

20

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pullanleipomistarvikkeita otin tuossa esille, niin hyvää mieltä tuotti tällanenkin pikku asia, kun eestiks oli jauhopussin kylessä:
      Nisujahu, jahuparandaja. Nisujahu on majapidamisjahu pärmitaignast kookide valmistamiseks ning toitude paksendamiseks. Parim enne: Vt koti ülaosa.
      Säilitamine: Kuivas ja mitte liiga soojas kohas. Mitte säilitada koos tugevalõhnaliste ainetega. Pakend: Paber.

      Muistakaapa beet ja geet lukiessanne muuttaa koviksi, siis b=p ja g=k, ymmärrys paranee huomattavasti!

      • Tärkeehän tuosta oli unohtunu mainita, että d=t ja joissain kohissa konsonantti k kahdentuu tai puoltoista kertaa vahvistuu, eipä taia kovin montaa kiinnostaa, mutta höpsyttelytuulella oon !!! Koti- sana ei oo koti, äännetään kotti, tarkoittaa pussi, kassi, mitte on kieltosana ei, vain olla verbin kanssa sanotaan ei, esimerkiks mina ei ole....Tugevalõhnaliste = voimakashajuiset. Eikös olekin helppoa.

        Päivemmäl kun tulevat tyttärien perheet luoksein syömään, niin tässä joutoaikaa viel. Sitä myöten tarjottavat valmiita, että uuniin panemista vailla enää lihamureke herne-ym. täytteineen ja valkosipuliperunat laitan tunnin kuluttua uuniin. Tällasta vaatimatonta, mutta heille mieleistä ruokaa tarjolla.
        Pullan tein sitä joulupullaa, voista, maidosta ja aika runsaasti sokeria, kun en puusteja tehny, niitä vanhanajan erimuotosia pullia, muistatteko.
        No on mulla sitten sellasta punajuuripaistokasta....keitetään punajuuret, viipaloidaan vuokaan, jottain maustetta, oliiviöljy antaa mukavan maun ja sitte ruokakermaa, sinihomejuustoo kans. Erikseen on sitten keitettyjä porkkanoita, sokeriahan suolan lisäksi on hyvä veteen laittaa ja voita sekoittaa pöytään pannessa. On Alexandra Maria Anastasian herkkua se.

        Ensimmäinen tammikuuta alkaakin valjeta, ja sus lopettaa palstahöpinänsä, katan jo valmiiks pöydän.
        Arvatkaas, kuka tullee kans...no Onnipa tietysti, tiistaina tullee viiden viikon vanhaks!


      • susmorsian kirjoitti:

        Tärkeehän tuosta oli unohtunu mainita, että d=t ja joissain kohissa konsonantti k kahdentuu tai puoltoista kertaa vahvistuu, eipä taia kovin montaa kiinnostaa, mutta höpsyttelytuulella oon !!! Koti- sana ei oo koti, äännetään kotti, tarkoittaa pussi, kassi, mitte on kieltosana ei, vain olla verbin kanssa sanotaan ei, esimerkiks mina ei ole....Tugevalõhnaliste = voimakashajuiset. Eikös olekin helppoa.

        Päivemmäl kun tulevat tyttärien perheet luoksein syömään, niin tässä joutoaikaa viel. Sitä myöten tarjottavat valmiita, että uuniin panemista vailla enää lihamureke herne-ym. täytteineen ja valkosipuliperunat laitan tunnin kuluttua uuniin. Tällasta vaatimatonta, mutta heille mieleistä ruokaa tarjolla.
        Pullan tein sitä joulupullaa, voista, maidosta ja aika runsaasti sokeria, kun en puusteja tehny, niitä vanhanajan erimuotosia pullia, muistatteko.
        No on mulla sitten sellasta punajuuripaistokasta....keitetään punajuuret, viipaloidaan vuokaan, jottain maustetta, oliiviöljy antaa mukavan maun ja sitte ruokakermaa, sinihomejuustoo kans. Erikseen on sitten keitettyjä porkkanoita, sokeriahan suolan lisäksi on hyvä veteen laittaa ja voita sekoittaa pöytään pannessa. On Alexandra Maria Anastasian herkkua se.

        Ensimmäinen tammikuuta alkaakin valjeta, ja sus lopettaa palstahöpinänsä, katan jo valmiiks pöydän.
        Arvatkaas, kuka tullee kans...no Onnipa tietysti, tiistaina tullee viiden viikon vanhaks!

        No en päässy viel irti höpäjöinnistä...tuossa edellisessä korjaan...konsonantti t tietysti kahdentuu !!!


    • *Kukkahame*

      Pitäisi olla melkoiset siivet jos vielä lentoon pääsisi, se on kiivettävä portaat koneeseen ja samoilla siivillä menee monta sataa matkustajaa.
      Saa istua kaikessa rauhassa ja kuunnella vaikka musiikkia, katsella elokuvaa tai nukkua, ja matka taittuu ainakin reittikoneet tuntuvat tilavimmilta kuin chartereilla, tai jos on Tarja tai Jyrki etunimeltään voi saada koko ilmalaivan käyttöönsä.
      Tämä lentoon lähtö tuli avauksesta mieleen, vaikka ei tässä nyt maailmaa syleileviä ajatuksia taida olla kenelläkään.

      Purnattu on käytännöllisesti katsoen jostain kaiken aikaa, ja sanon että aivan turhaan on ollut, eivät ne asiat tätä palstaa tarvitse.
      On ollut joka laatua mitä nyt täällä on keskusteltu reilusti rönsyillen.
      Mielenkiintoa riittää ja se pitää virkeänä ja pysyy mukana tätäkin kautta maailman menossa.

      Saunassa syntymisestä perinneruokiin on käsitelty mielipiteitä kenenkään ei ole tarvinnut vaieta, vaan mielenkiinnolla olen lukenut ketjuja, varmasti niin on tehnyt moni muukin vastauksista päätellen.

      Se on sitten sellainen ilta ettei ulos ole asiaa, viime vuonnakin oli 100m päässä rakettien ammuntaa oikein joukolla, kitkerät katkut käy hengitykseen kuitenkin rakettien lennot on helpointa seurata ikkunan takaa.

      Toivon aloittajalle onnistuneita leivonnaisia!

    • Ramoona*

      Minulla on vielä joulupullaa pakkasessa, mutta pyöräytän juustokakun tuliaisiksi, kun menemme uutta vuotta vastaanottamaan kuopuksen appivahempien luo Helsingin keskustaan, pitkästä aikaa katsomaan kun rahaa räiskitään oikein olan takaa taivaalle. Meie lähemme pealinna ilutulestik vaatama.Kaipa mekin vain ikkunasta katsellaan, ei sinne torille enää tee mieli tungeksimaan.Tallinnassakin mahtaa olla loistelias ilotulitus kulttuuripääkaupunkivuoden päätteeksi, saattaisi kirkkaalla ilmalla näkyä Helsinkiin asti.
      Kakkuun murustelen pipareita pohjaksi, sitten tuorejuustoinen ja kermainen hyydytetty seos ja päälle vadelmakerros hyydytettynä.Matkan varrella käydään onnittelemassa uudenvuodenaattoiltana syntynyttä kymmenvuotiasta tyttärenpoikaa.

      Kiitos palstalaisille menneen vuoden seurasta ja toivotan terveyttä sekä onnea tulevaan vuoteen !

    • he

      kIVAA availkaa useita erilaisia ketjuja,kuka mitäkin sitten höpisisi. Minä tykkään
      kaikesta vaihtelusta, mutten ainaisesta toisten ---nälvimisestä...Puuhataan
      ainakin vuoden viimeinen päivä ,asian tyngässä. TERVEYTTÄ,äiti viimeisillään sanoi vielä ,kun vaan järki pysyis..TOIVOKAAMME.

    • susmorsian ek.

      Voi, miten ihanaa, ihan kuin olisin itse ollut katselemassa revontulia äärimmäisessä Pohjolassa amerikkalaisen naisen kanssa. TV:n välityksellä kuitenkin vain, mutta olipa mahtavaa.
      Tämä nainen oli ikänsä haaveillut näkevänsä revontulet, ja nyt katsoin niitä aivankuin hänen silmiensä kautta. Ihastuttavaksi ihmiseksi tunsin hänet, syvästi ja aidosti kokevaksi.

      Aistin niin voimakkaasti joskus toisten tunnetilat kuin kokisin ne itse. Kaiken huippuna taustamusiikkina oli pohjoinen kuulakas avara musiikki, kaiketi Sibeliusta ja Griegiä.

      Aurora Borealis, revontulet. Yhden tyttärentyttäreni toinen nimi on Aurora, pakko sekin tässä mainita.

    • En muista moneen vuoteen nähneeni revontulii. On kai niitä ollut niinä kahtena edellisinä pakkastalvina.
      On ihmisiä, jotka vannovat kuulevansa erikoisen komeiden revontulien aikaan selvää sähköistä ritinää.
      - No ei se revontuli-ilmiöstä voi kuulua kun ne 'palavat' ehkä 80 km korkeudessa, torppaavat 'lisenssit'.

      Muutes. Meillä on paukkunut jo parisen tuntia kun on otettu etuottia. Nyt jo sääntöjen mukaista tähän kellonaikaan.

    • susmorsian ek.

      Jotenkin niin levollisin mielin heräsin, että pittää viel uuestaan toivottaa Hyvää Uutta Vuotta! Aina se tuntuu, niin...mitähän sanois, miltä tuntuu...no siis tuntuu !!!

      Upee lumimaisema on meilläpäin, eikä nyt tuulenhiventä. Kävin laittamassa yhteen ulkolyhtyyn viel aamukynttilän, toivottaa tervetulleeks vuoden 2012. Nyt sekkii on tehty, kirjotettu ensimmäisen kerran uusi vuosiluku.

      Vielä revontulista...ne ilmeisesti tykkäävät kovista pakkasista, ennenko riehaantuvat taivaalla tanssimaan, eikä nyt oo ollut.
      Minä höperö eilen niin samastuin siihen ohjelman naiseen, hänkin koki ne niinkuin elollisiks. Sanoi niitten tienneen sen hänen hartaimman toiveensa.
      Onhan kuukin jännittävä paikka, nyt ovat lähettäneet kuuhun niitä luotaimia tutkimaan perinpohjin. Mie en jotenkin tykkää sellasesta myllertämisestä, antasivat kuu-parankii olla rauhassa.

    • *Kukkahame*

      Upeaa katsottavaa on hienosti saatu kuvattua.
      Luonnossa olen useinkin saanut katsella revontulia ja kyllä niissä ääntäkin on, en osaa sitä kuvailla , mielestäni se on suhinaa.
      Lapissa olin samaan aikaan nuorten tutkijoitten vaiko harrastajia olivat, he tiesivät jotain äänistä kai se on totta että urut soi taivaallakin, joskus ne ovat urkujen mallisia.

      Olen kerran huomannut täällä etelässäkin revontulia, usein niitä ei esiinny.
      Jos menette Lappiin revontulen loimutessa kannattaa viheltää sekin on mielenkiintoinen ilmiö.

      Täällä ei lunta nimeksikään, kuuraa autojen katoilla ja oksilla -5.0 tällä hetkellä, kylmältä tuntui 'pyörähdin' terassilla, hain tyhjäksi palaneen kynttilän ennen kuin linnut sen kantaa jollekin naapurille kiusaksi.
      Nyt voi olla rojua kaduilla, sulassa maassa ne on esillä, lumiaikaan ne tulee esille vasta keväällä.
      Ei juhlia ilman roskia!

    • Ja niin edelleen.. tuntuu sopivalta ketjun nimeltä, johon voi nämä haikuni tökätä. Kulkee ne ajatukset ja muistelot täälläkin kummallisia polkuja, kuten nyt tuli mieleen monia tekemisiä joita on tullut tehtyä eikä ikinä enää te, kun ei ole tarvis eikä mahdollisuuttakaan tehdä.
      Kyllä olisi kiva sahata sahapukilla halkoja klapeiksi ja pilkkoa ne kirveellä paksun tukinpätkän päällä (miksi sitä muuten sanotaan, tuli oikosulku). Niin ja metsässä kannon päässä pilkkoa kuivuneita männynoksia hellapuiksi.
      Räsymaton kutomistakin ikävöin ja siihen kyllä olisi mahdollisuuskin, mutta mattojakin on tarpeeksi.
      Kalaverkon paikkaaminenkin oli mukavaa hommaa, silloin kun verkot eivät vielä olleet nylonia tms keinoainetta vaan liinaverkkoja.

    • susmorsian ek.

      Niin onkin Katleija, vaikka itse sanonkin, tunnuin olevani itse ihan vain "juttukaveria" vailla noine yhteydenotteineni näin palstan kautta. Ei välttämättä edes tarvitse olla surusilmäinen, vaan muuten vaan puheliaalla tuulella.

      Samat on sulla mieliteon haaveet, puunhakkuu !!! Eipä ole kovin romanttisia toiveita meillä. Puuliiteri on hyvin miellyttävä paikka, kovia kokenut tukeva puunjärkäle (mullakin oikosulku !!! nimityksen suhteen) alustana, pikku koloja täynnä. Mieluiten koivusia halkoja hakkailin, minusta tuo klapi on uuskeksitty teennäinen sana, vai liekö tietystä murteesta lähtösin. Vai alkuperä ruotsinkielestä, en ole niin svenska talande, että tietäisin...vois vain olettaa, sana-asu jotenkin vaan viittaa siihen, kielikorva nääs.
      Ruumillisia hommeleita minäkin kaipaisin enemmän, liikaa tulee joutessaan ajateltua, eikä se ole välttämättä hyvä.
      Jos nyt vertailee klapi- ja halko- sanoja, niin klapi on mielestäin huomattavasti pienempi. Halkomisekshan menee tää aattelukin, siinäpä esimerkki.

      Klapit ovat niinkun enemmän hellapuita, halot taas takkaan tai uunilämitykseen. Ja on se taito sekkii, puitten oikeaoppinen asettelu sytyttelyä varten, ei niitä vaan klöntätä uuniin sikin sokin. Sytykkeitä sopivasti sinne tänne, ni jo leimahtaa. Ja uunipellin käsittely on myös arvostettava taito, mitenkä paljon on pelti raollaan ja millon on aika pelti sulkee, ettei lämpö mee harakoille.

      Ennenkin oon kehuskellut savusaunan lämmityksellä, se se vasta olikin mielipuuhaani. Pitäsköhän laittaa lehteen ilmotus, että savusaunan ammattitaitonen lämmittäjä saatavilla, mutta himskatti kun ei taia ennää kovin löytyy niitä saunoja.
      miehen mitakskii oon sanonu savusaunan omistajaa...ei oo kukaan kyllä ilmoittautunu !!!

      Ja niin edelleen etenee tämäkin uusi vuosi taas, emme huomaakaan, kun kohta onkin jo kevät.

    • texsanell ek

      Nauramaan saitte kun minäkin kolmantena mietin pölkky sanaa.
      Sillälailla minä sitä olen kutsunut:D
      Mutta klapintekoon en ole ihastunut, yhden talven jouduin hakkaamaan lämmityspuut, kun vanhoja purkulautoja rojautettiin liiteri täyteen. Naulaisia pahukset olivat vielä kaiken lisäksi! Mutta opinhan käyttämään kirvestä minäkin, ja myöntää täytyy, että taito kehittyi talven mittaan.

      Kyllä on mennyt uniaika sekaisin minulla, eilen nukuin päivällä liian kauan, tuli valvottua uudenvuoden yönä, ja eipä tullut uni silmään tänä yönä.
      No tänään ei sitten mennä päiväunille, eiköhän jo illalla nukuta.

      Ei silti, ihan hyvä kirja on meneillään, Tudor Sandal'in Kolmas ikä, joten oikein mukava lukuyö olikin:D
      Kaipa se on alettava kahvin keittoon, niin on mukava hetki tiedossa aamiaisineen.

    • Ramoona*

      Puiden käsittely, niiden tuoksuttelu ja tulien teko sekä tuijottelu ovat meillä suomalaisilla verissä. Uudisrakennuksiin tehdään nykyisin melkein aina myös tulisija, monelle se koituu sähkökatkojen aikaan pelastajaksi.
      Meillä on miehen suvun kesäpaikassa Vakiveden rannassa savusauna, mutta en ole pyrkinyt lämmitysvastuuta ottamaan, siivoan sen kuitenkin kylpykuntoon. Kolme isoa pesällistä se vaatii, siintymisjan sen lisäksi, joten projektista voi jo puhua. Lämpö säilyy koko yön, lempeämmäksi vain muuttuen ja aamullakin saa siellä lämmitellä uinnin jälkeen. Aika pitkiä polttopuita sinne tulipesään työnnetään, ei mitään klapikaliiperisiä.

      Klapi-sana on läntistä perua, meillä kotona Savossa puhuttiin hellapuista, leivinuuniin työnnettiin halkoja ja saunanpesään hellapuista järeämpiä, saunapuita. Pilkkeet olivat pieniä sytytyspuita. Mieheni veistelee nyt eläkevaarina kiehisiä takan sytytykseen : pienimpiin polttopuihin tyvestään kiinnijätettyjä lastuja, jotka syttyvät helposti levittäen tulta tehokkaasti. Jo partiolaisena opin puiden latomisen nuotioon, kyllä minulta saunan lämmityskin onnistuu enkä ketään häkään tappaisi takkauunin lämmityksessäkään.

      Puiden pilkkominen sujuu nykyisin klapikoneella, mutta pitäähän hakkuupölkky ja kunnon kirveskin olla. Monelle miehelle ja miksei naisellekin klapien hakkuu on suorastaan terapiaa. Minulle on jäänyt tehtäväksi sievien puupinojen latominen, ne eivät saa kallistella eikä missään tapauksessa romahtaa. Perhoset talvehtivat mielellään pinoissani ja kulkeutuvat sisätiloihin keskellä talveakin. Nyt on pudonneita oksia kirveellä hakattu pienemmiksi , kaikki hyödynnetään, joulukuusta myöten. Maatilamatkailuun olisi idea päästää vieraat klapintekoon maksua vastaan. ;)

      Täällä on nyt maa valkeana, mutta nollan tuntumassa...kunpa nyt edes pieni lumikerros pysyisi.
      Luen Isabel Allenden Henkien taloa, sukutarinaa jonka voi sijoittaa Chileen. Kirjasta on hiljattain otettu uusintapainos , elokuvana sen olen joskus nähnyt.

      Miellyttävää loppuvuotta !

      • Oppia puunpilkontaan

    • suntio sutinen

      Hyvää ystävänpäivää Sus'ille ja seurakuntalaisilleen.

    • susm.

      Voi suntio sutinen sentää....ihanko mulle toivottelet. Tietysti kuvittelen suntion olevan suuri ihailijani, miespuolinen tietysti, vaikka onhan nykysin myös naisii suntioina. Kiitos vaan, sulle kans ystävänpäivää.

      Mielikuvitustuulella kun olen, niin ajatelkaapas minuu pappina saarnaamassa saarnastuolissa....vois välliin jokunen kirosanaki saarnassa vilahtaa, välil pitäs kumartuu sen saarnapenkin alle, lissäämään vähän huulipunnaa.

    • Ramoona*

      Koiran rontti herätti minut viideltä ja tulin palstaa kurkkimaan. Olinpa minäkin saanut terveisiä, Niipperin reippaita partiolaisia oli puitten pilkonta kiinnostanut. Terveisiä vain sinne Niipperiin ! Laurinlahdessa ennen asuttiin, joten tuttua on seutu. Lippukunnista tutuksi tuli Meripartiolippukunta Kivenlahden Piilevät, jotka pelastivat monia Marinsataman vartiovuorolaisia pälkähästä ja heidän pikkupurkkarinsa oli tuttu näky varsinkin Bergelässä.

      Suntio Sutinen toivottaa hyvää ystävänpäivää myös seurakuntalaisille, kuten kristillistä onkin. Naissuntioitakin on, mutta ilman muuta minullakin huulipunaa myös kirkonpenkissä. Mikä ettei susmorsian saarnastuoliin sopisi , ei siinä unilukkaria varmaan tarvitsisi. Paremmin miehetkin kuuntelisivat saarnaa hehkeän punaisilta huulilta, eihän sitä ole missään kielletty edes.

      Hyvää ystävänpäivää tähänkin ketjuun !

    • susm.

      Partolaisista tulikin mieleeni, itsekin "jouduin" olemaan yhen vuoden Sudenpentujen ohjaajana Haminassa. Suoraan sanoen en kauhean innostuneena, mutta kun yksi tyttäreni silloin halusi kavereineen partioon, ei muuta vaihtoehtoo ollut. Ei ollut yhtään ohjaaja-tarjokasta. Oli siinä hulinaa, tais heitä viitisentoista olla ryhmässä.
      Hyvin kyllä räiskäleet ilmassa lentelivät.

      Aikoinaan omat vanhempani änkesivät minut6kin partioon, mutta olin jo silloin niin "ryhmiin soveltumaton individualisti", etten siinä kauaa viihtynyt...kaipa jotain 7-8-vuotias olin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      47
      5231
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      70
      4222
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3746
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      74
      2750
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      162
      2586
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      66
      2428
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2345
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2219
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      144
      1793
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      1578
    Aihe