Kuinka moni eroaa vuonna 2012?

Täten avaan virallisesti ketjun, jossa arvuutellaan ja seurataan vuoden 2012 aikana kirkosta eroavien ihmisten määrää. Lukemaa voi itse kukin seurata täällä: http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/. Toki nuo lukemat eivät ole ihan tarkkoja, ja sivusto mainitseekin virhemarginaaliksi neljä prosenttiyksikköä. Lisäksi muualla kuin netissä eroaa kourallinen ihmisiä. Mutta siis noita lukeamia seuratkaamme, tarkempiakaan kun ei tarjolla ole.

Kirjoittaessani tätä vuoden 2011 viimeisenä päivänä näyttää siltä, että vuonna 2011 eroaa noin 46 000 ihmistä. Tämä myöhemmin vahvistettakoon. Edellisvuonna väkeä erosi TV2:n esittämän Homoilta-ohjelman jälkimainingeissa lähes tuplasti enemmän. Suuri kysymys kuuluukin: osuuko vuodelle 2012 iso kohu vai ei?

Itse arvelen, ettei Homoillan kaltaista suurta paukkua tule. Sen sijaan muutaman pienemmän porun nousemiseen minä uskon. Vuoden 2011 maaliskuussa erosi kolmisentuhatta ihmistä tavallista enemmän, kun kirkon tukemien kristillisten järjestöjen Älä alistu! -kampanja suututti homovihallaan. Sitäkin enemmän ollaan erottu taloudellisista syistä, muun muassa YLE-veron takia. Lama jatkuu ja jopa syvenee vuonna 2012, mikä pakottaa ihmiset ajattelemaan, voisiko ne kirkollisveroon laitetut sataset käyttää johonkin muuhun. Ja epäilemättä moni hyvätuloinenkin alkaa vähitellen kyseenalaistaa kirkollisveron järkevyyden kohdallaan.

Veikkaan siis, että pari pientä kohua ja ihmisten halu säästää kirkollisveroissa johtaa noin 45 000 eroon. Mitä muut arvelevat; mitkä asiat vaikuttavat eroamisiin ja kuinka moni lopulta klikkaa itsensä osoitteeseen http://eroakirkosta.fi/ ja täyttää erolomakkeen?

Yritetään pitää keskustelu sivistyneenä, vaikka aihe varmasti nostattaakin suuria tunteita puolin ja toisin!

196

1539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+10

      40 - 43k jos sattuu HYVIN hiljainen vuosi ja jos kirkko on poikkeuksellisesti positiivisesti otsikoissa.
      44 - 46k jos tulee "keskivertovuosi", jolloin kirkosta eroaminen on kerran - pari tapetilla, muttei mitään suurempaa.
      47 - 50k jos tulee keskivertoa isompi kohu pienempien rinnalle.
      50k> jos tulee suuri kohu ;)
      YLE -vero vaikuttaisi olevan ihmisille sellainen aihe, että sen takia on hyvä nipistää kirkon verotuksesta. Ens vuoden lopulla tää verotusmuutos kuitenkin on paljon lähempänä kuin nyt ja se saattaa sitten sillon antaa uutta pontta eroamisiin suuremmassa mittakaavassa kuin mitä tänä jouluna on nähty. Lisäksi on oletettavaa, että seuraavan 366 vuorokauden aikana JOKU möläyttää JOTAIN, mikä saa ihmiset eroamaan. Veikkaisin siis ensi vuoden saldoksi jotain 47 - 50k välillä (ek.fi ja muut erotavat yhteenlaskettuina).

      • min. 45-50t

        Kyllä minä kuvittelen että lähivuosina 45-50t eronnunnutta on normaali tahti.

        Tänä vuonnakin eroaa yli 46t vaikka ei ole ollu mitään suuria kohuja ja kun otetaan huomioon viimevuoden eropiikki, jossa kirkosta lähti varmaan paljon sellaisia joilla asia oli vasta harkinnassa ja ilman kohua ero olisi voinut venyä tämän vuoden puolelle.

        Pikku kohoulla luku nousee jatkossa herkästi yli 50 tuhanteen. Tuskin ihan heti tulee alle 45 tuhannen eron vuotta.

        Eroamisesta on tullut normaalia sekä hyväksyttävää ja ihmisten kynnys erota madaltuu kaiken aikaa. Asian esillä oleminen saa ihmiset myös pysähtymään ja ajattelemaan suhdettaan kirkkoon, samasta syystä myös kirkkoon liitytään nyt enemmän, mutta tosin eroavien määrät ovat moninkertaisia.


    • JTK82

      Asioita jotka nousevat uutisiin ja nostavat ensi vuoden kirkosta eroamista.

      - YLE-vero joka astuu voimaan 1.1.2013
      - Kirkon alati pahenevat taloudelliset onkelmat, jotka nousevat otsikoihin
      - Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien määrä nousee yli 20 prosentin
      - Ensimmäisten seurakuntien jäsenmäärä alittaa 50 prosenttia
      - Varmaan seksuaalisista vähemmistöistä ja
      - naispappeudestakin saadaan edelleen otsikoita
      - Armokuolema ja kirkon kienteinen kanta voi nousta esiin
      - Seurakunnat joutuvat paikkaamaan tulonmenetyksiä kirkollisverojen nostoilla
      - Päivi Räsänen

      Lisäkää listaa

      • Humanistisesti

        Kysymys elämänkatsomustiedon saamisesta peruskoulussa myös kirkkoon kuuluville vapaasti valittavaksi nousee esille valtioneuvostossa ja eduskunnassa. Tai voi käydä niin, että jos opetusministeri ei sitä esitä, asia nousee esille ja äänestykseen eduskunnassa. Varsinkin jos valinnan vapauden lisääminen hylätään, siis häviää äänestyksessä, ja nykyinen pakkouskonto kirkon jäenille jatkuu, se lisää eroja, kun asia nousee tapetille. (Silti on syytä toivoa, että elämänkatsomustieto tulee avoimeksi kaikille, koska se kuitenkin heikentää kirkon hegemoniaa Suomessa.)

        Armeijaan menevien osalta noussee esille kysymys kirkkkoon kuuluvien "palveluvelvollisuudesta" osallistua jumalanpalveluksiin, hartauksiin ja kirkollliseen työhön. Tässäkin on silti mahdollista, että eduskunnan oikeusasiamies vaatii väljentämään tällaista velvollisuutta (joka on ristiriidassa perustuslain 11 § kanssa).

        Juuri NYT voisi inttiin NYT tammikuussa menijöitä infota siitä, että toistaiseksi eli NYT vielä on alokkaalle vähemmän riesan tie, jo eroaa kirkosta ennen inttia tai varusmispalveluksen alussa - ja sitten jää pois rukoiluist ja kirkollisista jutuista...
        (Toki kirkkoon kuuluvia perustuslaillisia oikeustaitelijoitakin tarvitaan...?)


      • 17 + 5

        Helsingin srk-yhtymän 60 prosentin alitus kirkkoonkuuluvuudessa voi myös nousta otsikoihin nostattamaan kirkosta eroamista.

        Keskustelua voi tulla myös Jehovan todistajien vapautuksesta armeijan ja myös siviilipalveluksen käynnistä.


      • Rehtiä peliä
        Humanistisesti kirjoitti:

        Kysymys elämänkatsomustiedon saamisesta peruskoulussa myös kirkkoon kuuluville vapaasti valittavaksi nousee esille valtioneuvostossa ja eduskunnassa. Tai voi käydä niin, että jos opetusministeri ei sitä esitä, asia nousee esille ja äänestykseen eduskunnassa. Varsinkin jos valinnan vapauden lisääminen hylätään, siis häviää äänestyksessä, ja nykyinen pakkouskonto kirkon jäenille jatkuu, se lisää eroja, kun asia nousee tapetille. (Silti on syytä toivoa, että elämänkatsomustieto tulee avoimeksi kaikille, koska se kuitenkin heikentää kirkon hegemoniaa Suomessa.)

        Armeijaan menevien osalta noussee esille kysymys kirkkkoon kuuluvien "palveluvelvollisuudesta" osallistua jumalanpalveluksiin, hartauksiin ja kirkollliseen työhön. Tässäkin on silti mahdollista, että eduskunnan oikeusasiamies vaatii väljentämään tällaista velvollisuutta (joka on ristiriidassa perustuslain 11 § kanssa).

        Juuri NYT voisi inttiin NYT tammikuussa menijöitä infota siitä, että toistaiseksi eli NYT vielä on alokkaalle vähemmän riesan tie, jo eroaa kirkosta ennen inttia tai varusmispalveluksen alussa - ja sitten jää pois rukoiluist ja kirkollisista jutuista...
        (Toki kirkkoon kuuluvia perustuslaillisia oikeustaitelijoitakin tarvitaan...?)

        Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses.


      • Älä viitsi
        Rehtiä peliä kirjoitti:

        Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses.

        Niin kauan kuin kirkolla on kymmeniä etuoikeuksia Suomessa, ei kannata laukoa tuollaisia. Kirkkoon kuulumattomalla on oikeus nauttia kristityistä pyhistä niin kauan kuin maamme laissa määrätään kirkon asemasta.


      • hahahhahahahaha
        Rehtiä peliä kirjoitti:

        Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses.

        "Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses. "

        Alan tehdä arkijuhlapyhät töitä heti kun sinä olet ensin siirtynyt kuusipäiväiseen työviikkoon. Eikös jumalanne luvannut vain yhden lepopäivän viikossa? Entäs kesäloma, jättänet sen väliin kun se ei perustu raamattuun?


      • 6-päiväinen työviikk
        Rehtiä peliä kirjoitti:

        Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses.

        "Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses."

        Palataan asiaan kun kristityt ensin luopuu toisesta viikottaisesta lepopäivästään, Jumalanne lupasi lorvailla vai yhden päivän viikossa, kesälomaakaan hän ei luvannut pitää.

        Toisekseen kirkolliset juhlapäivät on sijoitettu vanhojen pakannallisten juhlapäivien päälle, eli ne ovat olleet olemassa ennen kristinuskon tulemista, eivätkä näin ollen ole mitään kristittyjen etuoikeuksia.


      • rehtiä peliä
        hahahhahahahaha kirjoitti:

        "Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses. "

        Alan tehdä arkijuhlapyhät töitä heti kun sinä olet ensin siirtynyt kuusipäiväiseen työviikkoon. Eikös jumalanne luvannut vain yhden lepopäivän viikossa? Entäs kesäloma, jättänet sen väliin kun se ei perustu raamattuun?

        Teen töitä seitsemän päivää viikossa. Ei saa teidän sak huurujen kesälomia. Alapa paiskia niitä hommia. Vai onko se tuttua sulle? Edut kyllä laiskoille kelpaa. "Otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava"


      • rehtiä peliä
        6-päiväinen työviikk kirjoitti:

        "Ennen kuin eroaa kirkosta on myös luvattava mennä töihin kaikkina kirkollisina juhlapyhinä (joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen ym.). Sitten ollaan oikealla tiellä täs vouhotukses."

        Palataan asiaan kun kristityt ensin luopuu toisesta viikottaisesta lepopäivästään, Jumalanne lupasi lorvailla vai yhden päivän viikossa, kesälomaakaan hän ei luvannut pitää.

        Toisekseen kirkolliset juhlapäivät on sijoitettu vanhojen pakannallisten juhlapäivien päälle, eli ne ovat olleet olemassa ennen kristinuskon tulemista, eivätkä näin ollen ole mitään kristittyjen etuoikeuksia.

        Hah. Laiskan puhetta.


      • tyhmästä päästä kärs
        rehtiä peliä kirjoitti:

        Teen töitä seitsemän päivää viikossa. Ei saa teidän sak huurujen kesälomia. Alapa paiskia niitä hommia. Vai onko se tuttua sulle? Edut kyllä laiskoille kelpaa. "Otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava"

        viisas pääsee vähemmällä


    • 46 502 ihmistä erosi EK:n mukaan vuonna 2011, kirkko antaa myöhemmin tarkat lukemat.

      Laskurit on nyt joka tapauksessa nollattu. Tammikuun ensimmäisenä päivänä kello 16:58 näyttää mittari tälle vuodelle 63 eroa - tästä se taas hiljalleen lähtee!

    • pommit

      Pommi olisi vaikka se, jos joku kirkkoon kuuluva haluaisi välttämättä et-opetukseen. Ensin hän haastaisi rehtorin, joka voisi painottaa perustuslakia ja antaisi luvan tai epäisi luvan, jolloin opiskelija menisi mediaan... tai jopa kantelisi oikeusasiamiehelle.

      Mutta kyllä keskustelu et:n asemasta tekee terää eroille joka tapauksessa.

      Isompi pommi saadaan aikaiseksi, jos Miikka Ruokanen valitaan Kuopion piispaksi. Hän antaisi homovastaisia lausuntoja tai muuta arvokonservatismin mukaista kannanottoa.

      Isoin pommi on äkkiväärä tunteita kuohuttava uutinen mistä tahansa kirkkoon liittyvästä asiasta.

    • 13+1

      2010-01-01 70
      2011-01-01 79
      2012-01-01 119

      Jos otetaan vuosien 2010 ja 2011 ensimmäisen päivän keskiarvoksi 75, niin nyt 1.1. erosi 59% enemmän.

      Joten ek:n kautta eronnee tänä vuonna n. 73.938,18.

      Hyvältä näyttää;-))

      Mutta suaattaahan noita eroja tulla enemmänkin...

      Kirkon sisällä rupeaa verinen taistelu siitä, kenen reviiri on niin tärkeä, ettei siitä ainakaan leikata. Ja laineet tulevat näkymään lehtien sivuilla ja netissä.

      • Aaa-teisti

        Yksittäisiä päiviä on vähän turha vertailla, koska eri viikonpäivien välillä on muutenkin aika suuria heittoja. Tammikuun saldo kertoo jo vähän suuntaa.

        Mutta kyllä nyt on jonkilainen padon tihkuminen voimistunut ja odotellaan lopullista repeämistä.

        Nyt kannattaa seurata silmä kovana että mistä toiminnoista kirkko alkaa leikkaamaan rahaa pois, eli miten se priorisoi toimintaansa.

        Täällä seurakunta hankki poikkeuksellisesti säästösyistä uuden perhekeskustilan vuokraamalla, kun ei haluttu käyttää rahaa investointiin. Tästä plussaa seurakunnalle, ei pantu rahaa kiinteään omaisuuteen vaan kansalaisia kosekettavaan toimintaan, suunta on oikea.


    • Viime vuonna erosi siis kirkon ennakkotietojen mukaan 42 693 ihmistä: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/7045-kirkkoon-kuuluu-773-prosenttia-suomalaisista. Noista luvuista puuttuu vuoden viimeiset päivät. Jori Mäntysalo perustelee täällä, miksi lukema on luultavasti oikeasti noin 48 000: http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=131&id=25997.

      Vaikka keskustelun aiheena onkin kirkosta eroaminen eikä kirkkoon liittyminen, on pakko nostaa esiin tuo kirkon puolestapuhujien mainostama "huikea" liittymisennätys. Kuten ensimmäisen linkin takaa voi lukea, kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi viime vuonna 800 ihmisellä verrattuna edellisvuoteen. Vaan arvatkaapa mitä? Tänä vuonna on jo eronnut tuon verran ihmisiä. Kirkon "voiton" sulamiseen meni kokonaista viisi päivää.

      • +-+-+-+

        Kirkon ennakkoluvut liittylienkin osalta tulee muuttumaan helmikuun virallisissa luvuissa. Sääntö on ollut se, että ne tulee yllättäen laskemaan. Esim. viime vuonna liittyjien määrä laski yli 500 ennakkoluvuista, kun viralliset luvut saatiin. Kiva nähdä mitä 2011 vuoden 800 liittyjänoususta jää jäljelle, kun viralliset luvut julkaistaan.


    • karppa..

      Sehän tässä ihmetyttääkin kun nuo jotka puhuvat, että kirkkoon liitytään ennätysmäisesti unohtavat täysin sen tosiasian, että kirkosta erot ovat koko ajan moninkertaiset kun niitä verrataan liittyjien määrään.

      Olen myös havainnut sen, että kun pienikin kohu kohtaa kirkkoa, niin heti erokäyrä keulii. On aivan selvää, että jatkossa kirkosta eroamiset ovat ennemmin nousussa kuin laskussa. Ja pakkokastettavien määrä myös vähenee joka vuosi.

    • Arvaan

      Pitkällä tähtäimellä erojen määrä vähenee, koska eroajia ei kirkko enää tuota.

      Nimittäin kastettujen lukumäärä alittaa ennen pitkää kuolleiden ja liittyneiden lukumäärän. Maallistuminen etenee omalla painollaan ilman kirkosta eroamisen epävirallista instituutiota.

      Maallistumisen kehityksestä kiinnostuneet siirtävät huomiotaan toisaalle. Kastamattomuuden seuraamisesta tulee yhtä tärkeää kuin eroamisten seuraaminen on nykyisin.

      Jäsenmäärän laskeminen alle 75 % ja alle 50% Suomessa ja eri seurakunnissa tulee olemaan poliittisesti kiinnostavaa. Luulisi, että prosenttiosuuden lasku kiinnostanee myös vastaisuudessa.

      Mutta veikataan: 40 000 eroaa ja kohut päälle 5000.

    • Jori Mäntysalo

      Tuo 40k muuten ja 5k kohuista voi olla ihan realistinen. Käyn tässä esitetyn kohulistan läpi.

      - YLE-vero joka astuu voimaan 1.1.2013

      Riippuu, jos EK tiedottaa sopivasti, toimii.

      - Kirkon alati pahenevat taloudelliset onkelmat, jotka nousevat otsikoihin

      Tuskin, ei ole paljon tehnyt viime aikoina. Saa tästäkin toki joitakin satoja.

      - Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien määrä nousee yli 20 prosentin

      Riippuu rajusti sattumastakin, ja tiedotuksesta. Miljoonatiedote meni aikanaan hyvin läpi, 80% -tiedote ei niinkään.

      - Ensimmäisten seurakuntien jäsenmäärä alittaa 50 prosenttia

      Ei tapahdu vielä 2012. Sitäpaitsi tieto saadaan vasta vuodenvaihteen jälkeen, todennäköisesti.

      - Varmaan seksuaalisista vähemmistöistä ja naispappeudestakin saadaan edelleen otsikoita

      Kyllä, mutta eivät enää kiinnosta mediaa, ellei tule joku tosi iso juttu.

      - Armokuolema ja kirkon kienteinen kanta voi nousta esiin

      Mahdollista... mutta miksi tapahtuisi juuri 2012?

      - Seurakunnat joutuvat paikkaamaan tulonmenetyksiä kirkollisverojen nostoilla

      Varmaa, mutta tulos on enemmän paikallinen.

      - Päivi Räsänen

      Toivotaan parasta tai pahinta.

      Sitten on vielä Ruokasen mahdollinen valinta. Nähtäväksi jää miten käy. Arkkipiispan vaali lupasi hyvää, jokuhan erosi siksi että Ruokanen sai niin paljon ääniä, ei siis tarvinnut tulla edes valituksi.

    • Tässähän näitä

      Eikös YLE-vero ole jo lyöty lukkoon, vai tuleeko siitä vielä eduskunnan äänestys? Kaikki lisäjulkisuus voi tuoda eroja.

      Yleinen lamauutisointi vaikuttanee myös, varsinkin jos käy ilmi, että taloustilanteen takia erotaan edelleen.

      31.1. on sitten tosiaan Kuopion piispanvaalin ensimmäinen äänestyspäivä. Mahdollinen toinen päivä on 20.2. Ehdokkaat voivat lipsautella sammakoita, Miikka Ruokaseen kannattaa varsinkin kiinnittää huomiota.

      Onko muita piispanvaaleja tänä vuonna?

      Helmikuussa julkaistaan tutkimus, jossa kerrotaan, kuinka moni Homoillan jälkeen eronnut on liittynyt takaisin kirkkoon. Luulisi kiinnostavan mediaa. http://www.hs.fi/kotimaa/Savon Sanomat Kirkosta eronneiden määrä tasaantui/a1305550926690

      Yksittäiset EK:n tiedotteet nostavat aina määrää sadoilla tai jopa tuhansilla. Ehkä he ottavat jopa käyttöön kuukausitiedotteet eronneiden määristä, silloin tulisi kerran kuussa pieni piikki.

      Onko tietoa, mitä tälle kuuluu? http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_07_2011.html?year=2011

      Muutaman kuukauden kuluttua tulee varmaan tarkat lukemat koko viime vuonna eronneista. Voi tulla myös yksittäisiä juttuja kasteiden ja kirkkohäiden suosion laskusta ynnä muusta kirkon kannalta negatiivisesta.

      Ja vielä bonuksena lestojen lapsiraiskaukset. Viime vuonna Oulussa erottiin melko paljon, ja siellä suunnallahan lestoja riittää. Sattumaako?

      • Jori Mäntysalo

        YLE-vero voi saada aikaan satoja eroja. Se ei ole paljon. Jos EK onnistuu tiedottamalla muuttamaan sen tuhansiksi, se jo vaikuttaa.

        Erilaisia tutkimuksia, joissa käytetään EK:n aineistoa, on tulossa. En osaa arvioida paljonko niistä tulee julkisuutta. Piispanvaaleista ei ole tullut paljoa.

        Kokonaisuutena on vaikea sanoa milloin tulee hyvä eropiikki ja koska ei. On tapahtunut hyvinkin samanlaisia tapauksia, joista toinen on tuottanut paljon paremman sadon.

        Nähtäväksi jää. Jos vain saisi Homoilta-tyyppisen piikin... voisi kuvitella, että parin vuoden välein olisi mahdollista sellaisen vyöryn syntyä. Nuotta-juttu oli jo hyvä merkki.


    • Arvaan

      Kirkosta eroamisen kannalta tärkeitä henkilöitä.

      Arkkipiispa Kari Mäkinen
      - saattaa pystyä pitämään eroamisinnostusta pienempänä, kannanotot eettisesti korkeatasoisia

      Helsingin piispa Irja Askola
      - hyvin miellyttävä henkilö minusta, mutta olenkohan oikeassa, että hän jostain syystä myös onnistuu ärsyttämään

      Mahdollinen Kuopion piispa Miikka Ruokanen
      - otollinen lehdistön haastateltava, kovasydämisiä puheenvuoroja helppo kalastella

      Edellisen mahdollinen alainen pappi ja notaari Marja-Sisko Aalto
      - saanut yleisön sympatiat puolelleen avoimuudellaan ja iloisuudellaan
      - yleisö ei hyväksy hänen rumaa kohteluaan etenkään Ruokasen taholta

      Ministeri Päivi Räsänen
      - kertoo rehellisen selkeästi mielipiteensä, jotka edustavat kristillistä fundamentalismia

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini
      - edustava esimerkki tapauksesta, että ihminen voi olla myös muun kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
      - kovat kannanotot naisen itsemääräämisoikeutta vastaan naketavat uskonnon kuin uskonnon arvostusta, kun huomataan, mihin uskontoa voidaan politiikassa Suomessa, tänään, käyttää

      Kosmologi Kari Enqvist
      - nasevat kannanotot menevät mediassa läpi, esim. vasta 18-vuotiaana pitäisi voida liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan

      Kuka tahansa
      - mediassa esille nousseet omakohtaiset kokemukset uskon- tai epäuskon puolesta tai sitä vastaan

    • Vuoden ensimmäinen tonni tuli täyteen tänään! Nyt olemme joka tapauksessa siirtyneet jälleen sille pimeälle keskiajalle, jossa jo sadan eroajan ylitystä päivässä voi pitää valonpilkahduksena. Yksittäisiä piikkejä lukuun ottamatta eroaminen alkaa luultavasti kiihtyä jälleen vasta syksyllä. Noh, pienistä puroista syntyy iso virta, pitäkäämme edelleen lippua korkealla!

    • tilastotieteilijä.

      Erot laskivat vuodesta 2010 41.2854 prosenttiyksiköllä.

      Mikäli sama tahti jatkuu ensi vuonna, eroja tulee arviolta noin 27303. Arvioisin, että liittymiset jatkavat hienoista nousuaan ja liittymisiä tulee noin 15-20 tuhatta.

      • Ennakkotietäjä

        Kirkon tiedotuskeskuksesta saamieni ennakkotietojen mukaan sinulle tarjottaneen sieltä työpaikkaa!

        Sen verran luotettava ennuste tuli suustasi, että taidoillesi on siellä käyttöä.


      • da<eya

        Etpä ollut vuosi sitten täällä ennustamassa samalla "logiikalla", että v. 2011 eroaa 160 000 e.l. kirkon jäsentä. Huomionarvoista on, että ei sellaista kukaan ateistikaan ennustanut, mutta me olemmekin realisteja. Sinä taas olet tarkoitushakuinen uskovainen.


    • karppa..

      En osaa sanoa paljonko erotaan, mutta varmaan ainakin viime vuoden tahtiin. Mutta jos kirkkoa kohtaa taas joku kohu kuten 2010 homokeskustelu, niin taas paukkuu. Mikä se kohu sitten voisi olla, niin sitä en osaa sanoa. Joka tapauksessa kirkko on sillä tiellä, että sen prosentuaalinen jäsenmäärä tulee joka vuosi rytisten alas.

      • Rajut erot tulossa

        Homokeskustelua on pakko käydä syksyllä kun hallitus käsittelee sukupuolineutraalia avioliittolakia.

        Olipa kirkko mitä mieltä tahansa, niin se vain lisää eroja. Paska tilanne, kirkko voi vain hävintä.

        Luulen että 2010 homoillan jälkeinen piikku tulee jäämään toiseksi ja tänä vuonna rikotaan eroissa sadan tonnin raja.


    • Menisikö tässä tammikuussa rikki viime tammikuun lukema 3 313? Hyvässä vauhdissa ainakin ollaan.

      • katsotaan nyt

        Alle sadan eron päiviä on tälle vuodelle vasta yksi, eli ihan hyvällä tasolla. Aikaisempina vuosina erojen määrä on näköjään pudonnut aika reilusti tammikuun kolmannella viikolla. Ensi viikko kertoo aika paljon tulevasta vuodesta, jos erot pysyy yli sadan tasolla, niin tästä tulee huima erovuosi.


      • Näin on näppylät
        katsotaan nyt kirjoitti:

        Alle sadan eron päiviä on tälle vuodelle vasta yksi, eli ihan hyvällä tasolla. Aikaisempina vuosina erojen määrä on näköjään pudonnut aika reilusti tammikuun kolmannella viikolla. Ensi viikko kertoo aika paljon tulevasta vuodesta, jos erot pysyy yli sadan tasolla, niin tästä tulee huima erovuosi.

        Täsmälleen samaa mieltä. Viikonloppu saattaa taas olla hiljainen, mutta jos ensi viikolla jälleen palataan yli satasen päivätahtiin, silloin voi odottaa hurjaa vuotta. Joka tapauksessa kuun alku on osoittanut, että ei se eroaminen ainakaan laantunut ole. Kohta menee jo kaksi tonnia rikki.


    • Edelleen jatkuu yli sadan päivätahti. Näyttää siltä, että viime tammikuun eromäärä ylittyy tänä vuonna helposti: eronneita on jo yli 2 200, kun niitä viime tammikuussa oli 3 313.

    • Pieni piikki tuli taas, kun EK oli muutamassa paikassa esillä. Parin päivän kuluttua poksahtaa kolmetuhatta rikki. Erovirta on ihan tasoissa viime vuoden alun kanssa.

      • Tänään tuli vuoden kolmastuhannes ero. On ihan siinä ja siinä, meneekö viime tammikuun lukema rikki. Se vaatisi noin 65 eroajaa päivässä loppukuun ajan. Erot ovat laskeneet suunnilleen tuolle tasolle.


      • logicus kirjoitti:

        Tänään tuli vuoden kolmastuhannes ero. On ihan siinä ja siinä, meneekö viime tammikuun lukema rikki. Se vaatisi noin 65 eroajaa päivässä loppukuun ajan. Erot ovat laskeneet suunnilleen tuolle tasolle.

        Viime tammikuun lukema meni juuri äsken rikki!

        Millaisena uskotte tahdin pysyvän helmikuussa? Viime vuosien helmikuiden eromäärät ovat olleet 4750 (2008), 1998 (2009), 1777 (2010) ja 1489 (2011). Trendi on ollut laskeva, mutta eiköhän tänä vuonna petrausta tapahdu! 1500 erolla mentäisiin viime vuoden helmikuun yli, 2000 erolla olisi jo paras helmikuu sitten vuoden 2008. Karkauspäivästä tulee vielä yksi päivä bonusta :)


    • Olen varmaan ainoa, jota näin tarkat luvut jaksavat kiinnostaa, mutta sanotaan nyt kuitenkin: Eilen erosi 76 ihmistä, mikä on enemmän kuin yhtenäkään päivänä viime vuoden helmikuussa. Viime vuonna korkein noteeraus oli 69. Ei tästä voi vielä mitään johtopäätöksiä vetää, oli vain pakko knoppitietona mainita.

      Ja tosiaan viime tammikuuhun verrattuna eroja oli lopulta 40 enemmän.

    • Helmikuussa on eronnut nyt yli tuhat ihmistä. Viime helmikuun 1 489 menee varmasti rikki.

      • tilastotieteilijä.

        Mikäli sama tahti jatkuu , eroja tulee arviolta noin 27303. Arvioisin, että jatkuvat hienoista nousuaan ja tulee noin 15-20 tuhatta.


      • Nope
        tilastotieteilijä. kirjoitti:

        Mikäli sama tahti jatkuu , eroja tulee arviolta noin 27303. Arvioisin, että jatkuvat hienoista nousuaan ja tulee noin 15-20 tuhatta.

        Katselepa, tilastotieteilijä, viime vuosien tilastoja. Helmikuu on hiljaisin kuukausi, eroja tulee paljon enemmän loppuvuodesta. 20 000 on aivan liian pieni arvio. http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/


      • Tuliko kenkää?
        tilastotieteilijä. kirjoitti:

        Mikäli sama tahti jatkuu , eroja tulee arviolta noin 27303. Arvioisin, että jatkuvat hienoista nousuaan ja tulee noin 15-20 tuhatta.

        Taisi tulla tilastotieteilijälle kenkää, kun ennustus meni noin pahasti pieleen :( Näyttää eroja tulevan yli 41 000.


    • Atte Ateisti

      Joka toinen vuosi tuottaa poikkeuksellisen nousun tai laskun.

      Maltillinen arvioni ilman suurien skandaalien vaikutusta päätyisi lukuun 52 000 eroa. Tässä huomiotaisiin nousuvauhtia vuosien 2009 ja 2011 eromäärien perusteella "homoiltavuotta" 2010 huomioimatta.

    • Kirkosta on jo nyt eronnut enemmän ihmisiä kuin viime vuoden helmikuussa, ja kuukautta on vielä kolme päivää jäljellä.

    • Eroajia oli helmikuussa 1624, mikä on 135 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Karkauspäivästä tuli tänä vuonna bonusta 58 eron verran.

      Tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana erosi 4977 ihmistä. Se on 175 enemmän kuin viime vuonna, mutta käytännössä vauhti on sama.

      Viime vuonna kirkosta erosi 46 500 ihmistä. Maaliskuussa Älä alistu -heterokampanjan takia erosi noin 4 000 ihmistä enemmän kuin tavallisesti, joulukuussa puolestaan eroja tuli noin 3 000 normaalia enemmän lähinnä YLE-verouutisoinnin takia. Ilman näitä kahta piikkiä eroja olisi ollut noin 40 000. Jos alkuvuoden vauhti pitää, eroja tulee siis tänä vuonna suunnilleen tuon 40 000:n verran. Ja jos nousee kohuja, ne tietysti paisuttavat eromäärää vielä suuremmaksi. On vaikea kuvitella, ettei seuraavaan kymmeneen kuukauteen mahtuisi minkäänlaista eropiikkiä.

      Avausviestin veikkaukseni pitää yhä: arvelen tänä vuonna noin 45 000 ihmisen eroavan kirkosta.

      • Don Sutin

        Olen samaa mieltä logicuksen kanssa... Erovirta tulee olemaan aika tasaista ja ilman kohuja tulevat erot asettumaan 40 000 kieppeille. Uskon kuitenkin vuodenvaihteen Yle-veron täytäntöönpanon pitävän loppuvuoden eroamisen vilkkaana.

        Summasummarum 45753 eromista EK:n kautta. Lisäksi liittymisten määrän kasvu taittuu,ellei jopa laske. Kastettujen/kuolleiden erotus tulee myös pienenemään viime vuodesta 2000hlöllä(viime vuonna erotus taisi olla 5000).


      • Don Sutin kirjoitti:

        Olen samaa mieltä logicuksen kanssa... Erovirta tulee olemaan aika tasaista ja ilman kohuja tulevat erot asettumaan 40 000 kieppeille. Uskon kuitenkin vuodenvaihteen Yle-veron täytäntöönpanon pitävän loppuvuoden eroamisen vilkkaana.

        Summasummarum 45753 eromista EK:n kautta. Lisäksi liittymisten määrän kasvu taittuu,ellei jopa laske. Kastettujen/kuolleiden erotus tulee myös pienenemään viime vuodesta 2000hlöllä(viime vuonna erotus taisi olla 5000).

        Minä en usko liittyneiden määrän taittumiseen. Kun kirkkoon kuulumattomia on koko ajan enemmän, liittyy myös kirkkoon enemmän ihmisiä. Mutta mistä sitä tietää, tuskin ne ainakaan kauheasti lisääntyvät. Joka tapauksessa tämä keskustelu kuuluu toisiin ketjuihin.


    • Tässä kuussa on eronnut nyt tuhat ihmistä. Vauhti on verrattain hiljainen, noin 50 eroa päivässä. Kirkon kannalta erittäin huolestuttavaa on kuitenkin se, että erovirta soljuu tasaisena, vaikkei kirkko ole ollut alkuvuodesta mediassa esillä käytännössä lainkaan. Ainakaan negatiivista julkisuutta se ei ole kartuttanut nimeksikään, ja silti ovet käyvät ulospäin.

    • Eilen erosi 70 ihmistä, mikä on eniten yli kuukauteen. 21.2. erosi 78 ihmistä.

      • Ja eilinenkin (64 eroa) oli vilkkain perjantai sitten 27. tammikuuta (72 eroa).

        Kuukautta on enää tämä päivä jäljellä, eroja tulee melko tarkkaan 1 600.


      • Hyvin etenee

        Pitkän ajan keskiarvoissa näyttäisi olevan sellainen trendi että alkuvuoden aikana eroaminen vähenee, kunnes kääntyy pieneen nousuu maaliskuusta toukokuuhun ja taas laskuun kesäkuukausiksi. Syksyllä sitten alkaa ekspotentiaalinen nousu kohti vuoden loppua.

        Vuoden 2007 lukuja tuskin alitetaan ainakaan kymmeneen seuraavaan vuoteen. Uskoisin että erot pyörii tulevenia vauosina 40-100 tuhannen välillä vuosittain, voi toki olla enemmänkin, sillä eropotentiaalia on todella rutkasti.

        Prosenti vuodessa vähemmän uskovaisia on realisteninen ja ihan ok taso tuleville vuosille.


      • Helposti 1 %-yksikkö
        Hyvin etenee kirjoitti:

        Pitkän ajan keskiarvoissa näyttäisi olevan sellainen trendi että alkuvuoden aikana eroaminen vähenee, kunnes kääntyy pieneen nousuu maaliskuusta toukokuuhun ja taas laskuun kesäkuukausiksi. Syksyllä sitten alkaa ekspotentiaalinen nousu kohti vuoden loppua.

        Vuoden 2007 lukuja tuskin alitetaan ainakaan kymmeneen seuraavaan vuoteen. Uskoisin että erot pyörii tulevenia vauosina 40-100 tuhannen välillä vuosittain, voi toki olla enemmänkin, sillä eropotentiaalia on todella rutkasti.

        Prosenti vuodessa vähemmän uskovaisia on realisteninen ja ihan ok taso tuleville vuosille.

        Lähivuosina tuon mainitsemasi yhden prosenttiyksikön saavuttamiseen ei vaadita edes 40 000 eroa vuodessa. Kasteiden määrä laskee jatkuvasti, ja kirkkoon sankoin joukoin kuuluvat ikäihmiset poistuvat keskuudestamme. Ja kun kirkon väkimäärä vähenee, niin yhden prosenttiyksikön saavuttamiseen vaaditaan vuosittain yhä pienempi vähenemä.


    • Maaliskuussa erosi 1 601 ihmistä. Viime vuoden maaliskuussa kirkko oli kohun kourissa, joten tuo kuukausi on vertailukelvoton. Muihin edeltäviin maaliskuihin verrattuna tämän vuoden kolmas kuukausi oli melko hiljainen. Vaikka kuun loppua kohti näkyi pientä kohenemista eromäärissä, on pakko laskea omaa ennustetta hieman: veikkaan koko vuoden saldoksi 43 000 eroa.

      • Tuo perustahdista

        saldo on 43.000 plus piikit jotka tulee yleverosta, avioliittolaista ja eutanasiasta. Eiköhän kirkko saa myös jonku oman pikku skandaalin aikaiseksi. Luulen että 50 tuhatta ylittyy.


    • Erot kylläkin

      laskivat maaliskuussa yli 70%.

    • Ainakin kuukauden ensimmäinen päivä on lähtenyt ihan vauhdikkaasti liikkeelle: kello viiteen mennessä eroja on kertynyt jo yhtä paljon kuin koko edellispäivänä. Lauantai toki on heikko vertailukohde.

      Viime vuoden huhtikuun lukemia on joka tapauksessa erittäin vaikea saavuttaa tänä vuonna, koska Älä alistu! -kampanjan aallot kantoivat tuolloin maaliskuulta huhtikuulle saakka. Tänä vuonna eroja tullee noin tuhat vähemmän.

    • 7k!

      7k plakkarissa. Tämä on suunnilleen puolet siitä, mitä koko vuoden aikana tulee liittymään. Pari kuukautta vielä, niin kaikki sen jälkeen on plussaa. Tai kirkon kannalta siis miinusta.

    • Eilinen sunnuntai oli vilkkain sunnuntai sitten 29. tammikuuta: 79 eroa. Vauhti on edelleen varsin verkkainen, mutta alkukuun kahdeksan päivän keskiarvo on ollut joka tapauksessa 74 eroa päivässä. Esimerkiksi viime kuun päiväkeskiarvo oli vain 52. Katsotaan, mihin suuntaan eromäärät lähtevät pääsiäisen jälkeen.

    • selvä peli

      http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/


      maaliskuu 73,3% vähemmän eroja

      huhtikuu tähän mennessä 40% vähemmän eroja

      koko vuosi tähän mennessä 40% vähemmän eroja

      viime vuosi 44,7% vähemmän eroja

      ennuste 2012 40% vähemmän eroja

      • Tasoihin mennään

        Koko vuosi tähän mennessä enää 27 prosenttia vähemmän eroja :) Ja loppuvuonna korkeintaan pari prossaa. Kiri yltyy, hajottaako?


      • Kiri yltyy
        Tasoihin mennään kirjoitti:

        Koko vuosi tähän mennessä enää 27 prosenttia vähemmän eroja :) Ja loppuvuonna korkeintaan pari prossaa. Kiri yltyy, hajottaako?

        Enää 22 prossaa vähemmän...


    • Eilen erosi ensimmäistä kertaa yli sata sitten tammikuun 24. päivän. Eromäärät ovat nousseet viime päivinä selvästi, luultavasti tämän on aiheuttanut esitäytettyjen veroilmoitusten lähteminen matkaan. Silti huhtikuusta ei vaikuttaisi tulevan mitenkään erityinen aiempiin huhtikuihin verrattuna.

      • Piikitkin tulee viel

        Eroamiset ovat hyvää tavanomaista tasoa.

        Eropiikkejä odotellessa.


    • Eilinen oli vuoden toiseksi vilkkain lauantai. Eroja tuli 75. Vain tammikuun 14. on tähän mennessä ollut runsaampi tasan sadalla erollaan.

      • 76

        Eilinen pisti vielä yhden paremmaksi :)


    • Pieni eropiikki toi eilen mukanaan vuoden tähän asti vauhdikkaimman päivän: 262 eroa. Viime viikolla erosi peräti 802 ihmistä. Tänä vuonna on eronnut jo hyvän matkaa yli 8 000 ihmistä.

    • Huhtikuussa on jo nyt eronnut enemmän ihmisiä kuin koko maaliskuussa erosi, ja kuukausi on vasta vähän yli puolessavälissä.

    • 9 000 meni rikki tänään. Ensimmäinen kymppitonni tullee täyteen parin viikon kuluttua.

    • Huhtikuussa erosi 2 751 ihmistä. Se on selkeästi enemmän kuin helmi- ja maaliskuussa, mutta noin sata vähemmän kuin edellisinä normaaleina huhtikuina.

      Viime vuonna 2 000 ylittyi seuraavan kerran vasta elokuussa. Luultavasti erojen määrä laantuu tänäkin vuonna kesäksi, kunnes taas syksyllä lähtee loppukiri kohti vuoden loppua.

    • Tänä vuonna on eronnut jo yli 10 000 ihmistä. Tasaluku rikkoutui tänään.

      Toukokuu on lähtenyt käyntiin tavanomaisesti; luultavasti eroja tulee koko kuussa suurin piirtein 2 000.

      • ek

        Erot ovat painottuneet viime vuosina enemmän loppu vuoteen ja joulukuuhun. Ihan normaali erovuosi on tulossa.


    • Tänään meni rikki 11 000. Erittäin todennäköisesti tässä kuussa eroaa yli 2 000 eli enemmän kuin viime toukokuussa.

    • tätä menoahan

      eroja ei tule yli 25 tuhatta

      • Panoksia pöytään

        Lyödäänkö vetoa?


    • Toukokuussa erosi 2 069 eli yli sata enemmän kuin viime vuonna.

      Viime vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana eroja tuli 15 995 ja tänä vuonna 11 398. Viime vuotta ollaan siis perässä noin 4 600 eron verran, mikä johtuu viime vuoden Älä alistu -kampanjan aiheuttamasta eropiikistä.

      Viime vuoden lopun YLE-verouutisointi puolestaan aiheutti parituhatta ylimääräistä eroa. Jos nämä kaksi eropiikkiä olisivat jääneet tapahtumatta, eroja olisi viime vuonna tullut 46 502:n sijaan noin 40 000. Jos tämä vuosi jatkuu normaaliin malliin ilman piikkejä, eroja tulee tuon 40 000:n verran.

      Kesäkuut ovat perinteisesti olleet hyvin hiljaisia. Katsotaan, miten käy tänä vuonna.

    • Tusina

      12 000.

    • Ahaven

      Ja näin on kesäkuullekin saatu tuhat eroa. Varmaan jotain 1700 eroaa tässä kuussa eli ihan normikesäkuu tiedossa.

    • Kesäkuussa erosi 1 587 ihmistä. Se on muutama sata vähemmän kuin viime kesäkuussa, joka tosin oli kaikkien aikojen toiseksi vilkkain kesäkuu.

      Tästä suuntaamme kohti heinäkuuta, joka on edelleen lomakautta eikä tule olemaan mikään huima erokuukausi, ellei jotain poikkeuksellista tapahdu.

      Puolen vuoden jälkeen vuosi 2012 laahaa 4 819 eroa perässä edeltäjäänsä verrattuna. Jos loppuvuosi menee samaa tahtia kuin viime vuonna, eroja tulee yli 40 000. Viime vuoden loppu oli kuitenkin poikkeuksellisen vilkas, joten tämä vuosi voi jäädä myös alle 40 000:n.

      • hdsgksh23

        Toisaalta viimeiset viisi vuotta on joka joulukuu tehty uusi ennätys.


      • 4 + 13
        hdsgksh23 kirjoitti:

        Toisaalta viimeiset viisi vuotta on joka joulukuu tehty uusi ennätys.

        Luotto on kova, että ihmiset säästävät eronsa viime tinkaan! Joulukuusta tulee mielenkiintoinen. Vielä kun EK onnistuisi kehittämään sinne jonkun täsmäiskun kuten viime vuonna.


      • uusi ennätys
        4 + 13 kirjoitti:

        Luotto on kova, että ihmiset säästävät eronsa viime tinkaan! Joulukuusta tulee mielenkiintoinen. Vielä kun EK onnistuisi kehittämään sinne jonkun täsmäiskun kuten viime vuonna.

        Ylevero tulee olemaan melkoinen ässä hihassa....


      • Ei vaikuta enää
        uusi ennätys kirjoitti:

        Ylevero tulee olemaan melkoinen ässä hihassa....

        Ei se enää vaikuta. Viime vuonna EK:n tiedote asiasta meni hyvin läpi, mutta miksi he siitä uudestaan tiedottaisivat?


      • markprkl
        Ei vaikuta enää kirjoitti:

        Ei se enää vaikuta. Viime vuonna EK:n tiedote asiasta meni hyvin läpi, mutta miksi he siitä uudestaan tiedottaisivat?

        Viimeksi EK tiedotti asiasta, kun eroajat ilmoittivat YLE veron eroamissyynä. Jos vastaavia tulee tänäkin vuonna, voi siitä hyvin tiedottaa.


      • Asioiden rinnastus
        markprkl kirjoitti:

        Viimeksi EK tiedotti asiasta, kun eroajat ilmoittivat YLE veron eroamissyynä. Jos vastaavia tulee tänäkin vuonna, voi siitä hyvin tiedottaa.

        Yleverohan tulee käyttöön vasta vuodenvaihteessa. Pelkästään lain läpimeno aiheutti eroamisia ja on ihan varmaa että yleveron tulo tulee aiheuttamaan tuntuvasti lisää eroja. Pidän todennäköisenä että joulukuussa tulee yli 15.000 eroa.

        Minusta olisi epäeettistä mainostaa että eroamalla kirkosta voi säästää sen mitä menettää yleverossa.

        Mutta sen sijaan voisi keksiä mainoskampanja jossa verrattasiin asioista keskenään. Moni on raivoissaan yleverosta vaikka katsoo telkkaria ja kuuntelee radiota päivittäin. sSn sijaan moni maksaa kirkollisveronsa kiltisti, vaikka ei käytä palveluita, ei usko Jumalaan, Jeesukseen, eikä varsinkaan pyhään henkeen. Miksi? www.eroakirkosta.fi


    • 17 + 6

      Nyt on 13 000 mennyt rikki.

    • tilastotieteilijä.

      Ennusteeni 27,000 eroajasta näyttää pitävän pintansa.

      • Ai olet palannut :)

        Taidat saada joulukuussa kenkää "tilastotieteilijän" työstäsi.


      • noin 45.000

        Kuusi ensimmäistä kuukautta plus joulukuu tekee jo yli 27.000. Lisäksi on heinäkuu-marraskuu, jolloin eroaa saman verran ihmisiä kuin kuuden ensimmäisen kuukauden aikana.

        tekee yhteensä 13 13 15 = 41

        Tänävuonna siis eroaa 41 tuhatta, plus piikit jos niitä tulee. Eli jotain 45 tuhanneen eronneen paikkeilla, jos tulee normivuosi.


    • Olly

      Onko tämä tilasto "aktiivisesti" eroavien, vai lasketaanko mukaan kaikki kirkon kirjoista poistuneet (myös esim. kuolleet)? Väestö ikääntyy, kirkkoon kuuluvien keski-ikä nousee joka vuosi. Tosin, niin nousee myös ihmisten elinikä, joka kompensoi.
      Kumminkin, luotan Räsäseen. 52K.

      • ...

    • Perjantaituplaus

      Eilen erosi yli tuplasti enemmän ihmisiä kuin toissa perjantaina: 71 vs 33. Ja pian koittaa syksy, silloin kirkko vasta helisemässä onkin...

      • S4miA

        Joulukuun eroista puhumattakaan!!! :-DDDDDDDDDD


    • Anonyymi

      Asiaan ei liity tämä taas mitenkään, mutta eroaisin uudestaan jos voisin

    • Heinäkuussa tuli hieman enemmän, käytännössä yhtä paljon, eroja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Yhteensä eroajia oli 1 917. Tämä vuosi on 4 808 eroa perässä viime vuotta, eronneita on nyt murusen verran alle 15 000. Jos loppuvuosi menee samaa tahtia kuin viime vuonna, eroja tulee noin 42 000.

      Elokuussa voi jo odottaa 2 000 eron ylittymistä, mikäli menneisiin vuosiin on luottaminen. Viime elokuussa erosi poikkeuksellisen paljon väkeä, yli 2 700 - tuon lukeman rikkoutuminen olisi melkoinen paukku. Joka tapauksessa maanantaina tuli eniten eroja sitten kesäkuun ensimmäisen päivän, 85, ja tänäänkin ennuste on yli 80, joten lomakausi on selvästi päättymässä ja ihmiset ovat palaamassa netin ääreen.

      • viimevuoden tasoa

        Viimevuonna tuli eropiikki maalis-huhtikuussa, muut kuukaudet on menny suunnilleen tasoihin viimevuoden kanssa, eli nyt erot on suunnilleen sen 5000 eroa jäljessä viimevuodesta joka tuli tuossa eropiikissä.

        Viime vuonna erosin 46.502, joten vaikka loppuvuosi menisi tavanomaisella tahdilla niin päädytään noin 41.000 eroon.

        Luulen kuitenkin että aika moni kompensoi yleveroa eroamalla kirkosta.

        Lisäksi sukupuolineutraalin avioliittolain käsittely ja siitä käytävä keskustelu tulee saamaan aikaan eropiikkejä. Tosin kirkko pyrkii takuulla esiintymään kieli keskellä suuta, ettei vaan ärsytä suuria massoja, joten ei ehkä tule ihan homoillaan kaltaista erovyöryä. Saattaa käydä niinkin että eroajat ovat uskovaisesta siivestä, joille liberaali linja on liikaa.

        45 tonnia paukkuu melkoisella varmuudella.


    • Elokuu on alkanut verrattain verkkaisesti: yhdeksän päivää, 612 eroajaa. Se tekee 68 yhtä päivää kohden. Viime vuonna vastaavat lukemat ensimmäiseltä yhdeksältä päivältä olivat 656 ja 73.

      68:n keskiarvollakin eroajia tulisi kuitenkin yli 2 100. Veikkaan tahdin kasvavan kuun loppua kohden ja saldoksi tulevan noin 2 300.

    • Sunnuntaipomppaus

      Eilen pamahti kova lukema, 81. Viimeksi tuli sunnuntaina yhtä paljon eroja 6.5.

      • Vauhti kiihtyy

        Eilen 88! Se on eniten sunnuntaina sitten 15. huhtikuuta.


    • Eilen erosi 111 ihmistä. Se on eniten sitten toukokuun seitsemännen, jolloin eroja tuli 151. Eilen rikkoutui myös tuhannen eroajan raja elokuussa. Kuukautta on jäljellä yli puolet, joten ainakin 2 000 eroa näyttää realistiselta.

      Tänään ylittynee koko vuoden mittakaavassa uusi tuhatluku, 16 000.

      • normielokuu

        Kyllä elokuun luku on selvästi yli 2000, oletettavasti yli 2500.


      • Noin 2 600
        normielokuu kirjoitti:

        Kyllä elokuun luku on selvästi yli 2000, oletettavasti yli 2500.

        Veikkaan lähemmäs 2 600. Viikonloppuna rikkoutuu 2 000, ja sitten on vielä viisi arkipäivää.


      • 2 500 lähestyy
        Noin 2 600 kirjoitti:

        Veikkaan lähemmäs 2 600. Viikonloppuna rikkoutuu 2 000, ja sitten on vielä viisi arkipäivää.

        2 000 meni rikki jo nyt. Kuusi päivää jäljellä, eiköhän se 2 500 mene pirstaleiksi.


      • adasdad
        2 500 lähestyy kirjoitti:

        2 000 meni rikki jo nyt. Kuusi päivää jäljellä, eiköhän se 2 500 mene pirstaleiksi.

        Just äsken meni...


    • 16k!

      16k!

      • 17k!

        17k!


    • 118!

      Eilinen 118 on kesän tähän mennessä kovin lukema. Syksyllä sekään ei tunnu missään, koska erot vain lisääntyvät!

    • hjszfjf

      Taitaa jäädä 40t kieppeille ellei loppu vuoden aikana tapahdu jotain poikkeuksellista joka saa aikaan ison eropiikin tai useampia pienempiä eropikkejä. Ei ton yleveron tulemisen varaan voi välttämättä ihan hirveesti laskea.

      Tässä kuussa n. 2 555 eroa suunnillen sama ku 2009, enemmän ku 2007, mutta vähemmän ku 2008, 2010 ja 2011.

      Nuy on koossa vuoden alusra reilut 17000 eroa ja jos loppuvuoso viimevuoden lopun tasolla niin päädytään n. 40 000 eroon, ja viimevuoden joulukuu esim. on aika paha panna paremmaksi, yli 12000 eroa silloin. Syys, loka ja marraskuussa olis syytä hakata viime vuoden eroluvut, jotta loppuvuosi olis v. 2011 parempi.

      • Julkisuus ratkaisee

        Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon eroakirkosta.fi saa loppuvuoden kahinoissa julkisuutta, vai saako lainkaan. Siitä voi tulla vaikka 10 000 lisäeroa tai sitten ei yhtään.


      • joukuut paukkuu

        Ylevero pistää ihmiset miettimään raha-asioitaan ja viime vuoden joulukuu jää kakkoseksi. Joulukuun eroamiset ovat kasvaneet joka vuosi ja eiköhän niin käy tänäkin vuonna.


    • Elokuussa kirkosta erosi parisataa ihmistä vähemmän kuin viime vuonna, eli 2 534.

      Viime vuonna syyskuun alkuun mennessä oli eroja kertynyt 22 457. Tänä vuonna niitä kertyi 17 436. Tämä vuosi on siis nyt viitisentuhatta eroa viime vuotta perässä. Viime vuonna erosi 46 500, joten 40 000 eron saavuttaminen näyttää edelleen realistiselta tälle vuodelle.

      • normaali tahti

        Eroamiset eroaa viimevuodesta lähinnä sen verran että tänävuonna ei ollut yhtään kunnon eroryntäystä, kuten viime vuoden maaliskuussa.

        Arvaan että tänä vuonna tulee kuitenkin kaikkien aikojen erovilkkain joulukuu.

        Viimeluvun eroluvusta ei paljon jäädä ja jos tulee jotain kohua, niin sittenhän erot voi ampua jopa satoihin tuhansiin.

        Ei voi tietää.


    • 16 + 3

      Eilen 76 eroa. Pikaisella silmäyksellä se on vuoden toiseksi paras lauantai. Erot sen kuin kiihtyvät, kesällä tällaisiin lukuihin päästiin harvoin arkisinkaan.

      • 1 + 12

        Eilinen lauantai pisti yhdellä paremmaksi, 77.


      • Lauantaihuumaa
        1 + 12 kirjoitti:

        Eilinen lauantai pisti yhdellä paremmaksi, 77.

        Eilen 84...


      • 91.
        Lauantaihuumaa kirjoitti:

        Eilen 84...

        91.


    • Uusi raja rikki

      Tänään on mennyt rikki 18 000.

    • ½

      Erot puolittuivat vuonna 2011 ja tänä vuonna erot puolittuvat vuodesta 2011.

      Erojen puoliintumisaika siis n. 1 vuosi.

      Eroaminen ei enää kiinnosta ihmisiä.

      • ei auta kitinät

        Tänäkin vuonna lutkulahkosta eroaa yli 40.000.


      • 9 + 20

        Ennusteesi mukaan tänä vuonna eroaa siis noin 23 000 ihmistä? Kohtahan on jo sen verran eronnut, ja joulukuu on vielä tulossa.


      • 7 + 3

        Ilmeisesti valehteleminen sujuu sinulta oikein kivuttomasti.

        Mistä lähteestä ammennat "moraalisi"?


      • 1

        "Erot puolittuivat vuonna 2011 ja tänä vuonna erot puolittuvat vuodesta 2011.

        Erojen puoliintumisaika siis n. 1 vuosi."

        Erehdyt pahasti - puoliintumisaika koskee älyäsi! Sorry!


      • 23 000 rikkoutui
        9 + 20 kirjoitti:

        Ennusteesi mukaan tänä vuonna eroaa siis noin 23 000 ihmistä? Kohtahan on jo sen verran eronnut, ja joulukuu on vielä tulossa.

        23 000 tuli täyteen tänään. Pieleen meni tilastotieteilijämme ennustus.


    • Helppohessu

      40 000 eroa näyttäisi olevan ihan realistinen summa.

    • 9 + 2

      Syyskuun eka tonni on saavutettu. Näyttäisi suurin piirtein viime syyskuun tahtiin menevän. Päivässä noin sata eroa.

    • Kohta 20 000

      19 000 eronnut. Enää runsas viikko, niin mittariin raksahtaa 20 000.

    • 2k tänään

      Tänään täyttyy 2 000 tälle kuulle, siitä vielä loppukiri, niin hyvä tulee.

    • Tämän vuoden syyskuussa kirkosta erosi hieman enemmän ihmisiä kuin viime vuoden syyskuussa: 2 894.

      Tänä vuonna erosi tammi-syyskuussa yhteensä 20 330 ihmistä. Viime vuonna vastaava lukema oli kevään kohun ansiosta 25 308.

      Yli 40 000 eron vuosivauhti pitää edelleen, mutta nyt lokakuussa tahdin on kiristyttävä selvästi, jotta tuo lukema menisi rikki. Viime lokakuussa eroajia oli peräti 3 821.

      • 16 + 6

        No hätä, erotaan joukolla;-)


      • suunnilleen samaan

        Viime lokakuu oli ihan normi lokakuu, joten ei liene mitään syytä epäillä että jäätäisiin kovin paljon viime lokakuusta.

        Syyskuun aikana eroamiset jo kasvoivat noin 50% ja tahti jatkuu lokakuussa, sekä marraskuussa ja joulukuussa sitten kunnon loppukiri päälle.

        Viime vuodesta jäädään vähän, ellei tule eropiikkejä, mutta peruskuormallakin mennään yli 40k.


      • KA 112

        Viime viikolla erosi 785 ihmistä eli keskimäärin 112 päivässä. Tuolla tahdilla ja keskiarvolla lokakuussa eroaisi 3 472 ihmistä. Pientä vauhdin kasvamista siis tarvittaisiin, jotta 3 821 menisi rikki. Mutta kyllä vajaat 3 500:kin olisi kova lukema.


      • hgtrrrr
        KA 112 kirjoitti:

        Viime viikolla erosi 785 ihmistä eli keskimäärin 112 päivässä. Tuolla tahdilla ja keskiarvolla lokakuussa eroaisi 3 472 ihmistä. Pientä vauhdin kasvamista siis tarvittaisiin, jotta 3 821 menisi rikki. Mutta kyllä vajaat 3 500:kin olisi kova lukema.

        Ja tahtihan kiristyy viikko viikolta vuodenvaihteen lähestyessä.


    • 40 000 lähestyy

      21 000 rikkoutunut ja pienenpieni piikki tuli EK:n tiedotteesta.

    • 11 + 15

      Pieni?

      Nyt jo 139!

      • Verrattain pieni minusta. Suunnilleen samanlainen koettiin huhtikuussa, kun Eroakirkosta.fi tiedotti Suomessa olevan yli miljoona uskonnotonta. Kumpikin on johtanut muutamaan sataan ylimääräiseen eroon.

        Tänään rikkoutui lokakuulle tuhat eroa.


      • Eroajia riittää
        logicus kirjoitti:

        Verrattain pieni minusta. Suunnilleen samanlainen koettiin huhtikuussa, kun Eroakirkosta.fi tiedotti Suomessa olevan yli miljoona uskonnotonta. Kumpikin on johtanut muutamaan sataan ylimääräiseen eroon.

        Tänään rikkoutui lokakuulle tuhat eroa.

        Aika pientä se minustakin on jos päiväerot tuplaantuu pariksi päiväksi.

        Jos sen sijaan koko loppuvuoden eromäärät tuplaantuu tavanomaisesta, niin se on sitten jo aika iso juttu.

        Eropotentiaalia riittää, sillä kirkon piirissä lienee pari-kolme miljoonaa sellaista joka ei usko tai uskoo löyhästi kirkon oppeihin. Oikeaoppisia uskovia ei liene kirkon jäsenenä kuin korkeintaan muutama satatuhatta.


    • 15 + 9

      22 000 täyttynyt. Tuhat tuli ihan muutamassa päivässä.

    • Eilinen oli vuoden tähän mennessä vauhdikkain perjantai: 166 eroa. Nyt näyttäisi joka päivä tulevan yli sata eroa, paitsi lauantaisin.

      • hyvin lähtee

        Nyt klo 14 on eronnut 37 ja ennuste näyttää 99, joten aika lähellä se sata on tänäänkin.


    • Porsk porsk!

      Kaks tonnia lokakuussa, hyvin porskuttaa!

      • Porskutus jatkuu

        Kolme tonnia! Ja pian neljä...


    • Olly

      Harmi, että ei (ainakaan vielä) voida tilastoida yrityksiä, jotka eroavat kirkosta. Mielenkiintoistahan se on, että yritykset Suomessa ovat rahallisesti mitattuna kovasti uskovaisia...

    • Totinen toveri

      Tähän ketjuunhan sopisi vallan mainiosti myös arvelu : milloin sataa ensilumen.

      Tämä sopisi melkein paremmin, koska on neutraali eikä esim
      . Vapaa ajattelijoiden ilmainen veroton mainospalsta.

    • Eilinen oli vuoden tähän mennessä vauhdikkain päivä 296 erollaan. Edellinen ennätys oli 263 huhtikuun 15. päivältä.

      • 15 + 14

        Lisäksi tämä kuukausi on jo tässä vaiheessa vuoden vauhdikkain... Taitaa eroja tulla lähemmäs 4 500.


      • Kohta 4k
        15 + 14 kirjoitti:

        Lisäksi tämä kuukausi on jo tässä vaiheessa vuoden vauhdikkain... Taitaa eroja tulla lähemmäs 4 500.

        Nyt on plakkarissa 3600, siihen päälle viikonloppu niin ollaan varmaan aika tarkkaan neljässä tonnissa. Siihen mukaan kuukauden kolme vikaa päivää. Eli jotain 4500 varmaan, /- 200.


      • 9 + 20
        Kohta 4k kirjoitti:

        Nyt on plakkarissa 3600, siihen päälle viikonloppu niin ollaan varmaan aika tarkkaan neljässä tonnissa. Siihen mukaan kuukauden kolme vikaa päivää. Eli jotain 4500 varmaan, /- 200.

        Tällä hetkellä eroja on lokakuussa 3 821, mikä on täsmälleen yhtä paljon kuin mitä koko viime lokakuussa erosi. Eli tämän kuun loppuun asti kaikki on plussaa viime vuoteen verrattuna.


    • 24 029

      24 000 meni rikki eilen.

      • 25!

        25 tänään. Ei kauaa nokka tuhise tuhannessa erossa.


      • 26 jo
        25! kirjoitti:

        25 tänään. Ei kauaa nokka tuhise tuhannessa erossa.

        26 rikkoutui eilisen viime hetkillä!


    • Kalashnikov

      Eräs eroamisen syy:
      Minun rahoilla ei osteta kommunisti sisseille konepistooleja.

      Hän oli suivaantunut kirkon äärihumanistiselle vasemmistolaisuudelle.
      Ei kuitenkaan liittynyt vapaa ajattelijoihin, kun ei ollut ateisti.

      Että semmoinenkin tapaus.

    • Erot vaan lisääntyy

      Jos loppuvuosi jatkuu tällä tasolla suhteessa aikaisempiin vuosiin, niin eromäärä on noin 43.000. Hiipumiseen en oikein jaksa uskoa, mutta ylevero voi saada aika suurenkin vyöryn aikaan.

      Suomessa on noin parimiljoonaa palkansaajaa, josta kirkkoon kuuluu jotain puolitoista miljoonaa. Kristinuskon jumalaan uskovia suomessa on noin 27%, jollain eritavalla uskovia 23% ja kantansa jättää määrittelemättä tai ei osaa sanoa uskooko 17%. Jäljelle jää 33% niitä jotka eivät varmasti usko jumalaan.

      Jos oletetaan että kaikki uskontokuntiin kuulumattomat (20%) ovat niitä jotka eivät varmasti usko jumalaan, niin silloin kirkon jäsenissä on vielä 13% niitä joilla ei ole pinintäkään jumaluskoa.

      Tuo 13% jumalaan uskomattomista kirkon jäsenistä on heti kättelyssä vähintään 200.000 palkansaajaa, joiden oikeastaan pitäisi heti erota kirkosta. Oikeasti luku on vielä reilusti suurempi, sillä kaikki eronneet eivät ole ilman jumaluskoa, työikäisissä jumalaan uskomisprosentti on pienempi kuin vanhuksissa ja lapsissa, lisäksi jumalaan uskovakin voi erota taloudellisten syiden vuoksi. Tuon 200 tuhannen palkansaajan lisäksi on sitten saman verran jumalaan uskomattomia opiskelijoita, eläkeläisiä ja työttömiä, joilla yleverotus on kevyempää, samoin kirkollisvero, mutta toisaalta tulot pienempiä ja säästökohteita sielläkin varmaan mietitään.

      Ehkä parin vuoden päästä tulee suurempi erovyöry kun ylevero näkyy verokortissa maksettuna verona ja sitä pääsee ihan omassa verokortissa vertaamaan maksamaansa kirkollisveroon.

      Koko kirkon jäsenmäärästä jumalaan täysin uskomattomia on siis reipas 600.000 (vähennettiin uskontokuntiin kuulumattomat päältä pois, oletuksella että he eivät varmasti usko jumalaan), sen lisäksi eri tavalla uskovia ja epävarmoja ehkä noin 1.500.000 ja kaiken lisäksi uskovien määrä vähenee kaiken aikaa.

      Tällä nykyisellä erovauhdilla (n. 45t vuodessa) eroajia riittää 46 vuodeksi, mutta olen varma että eromäärät kasvaa vielä reippaasti lähivuosina, sillä eropotentiaalia on todella paljon ja mitä enemmän ihmiset eroaa sitä helpompi se on tehdä niiden joilla on ollut kirkkoon kuulumiselle jotain sosiaalisia pidätteitä.

      • Totinen toveri

        ...niin kirkon jäsenissä on vielä 13 % niitä joilla ei ole pienintäkään jumaluskoa.

        Meniköhän ihan prosenttilaskuopin mukaan?
        Vai oliko uskonnoista vapaata uutta aritmetiikkaa?


      • isoja lukuja
        Totinen toveri kirjoitti:

        ...niin kirkon jäsenissä on vielä 13 % niitä joilla ei ole pienintäkään jumaluskoa.

        Meniköhän ihan prosenttilaskuopin mukaan?
        Vai oliko uskonnoista vapaata uutta aritmetiikkaa?

        Kirkossa on jäsenenä vähintään noin 600.000-700.000 sellaista jolla ei ole pienintäkään jumaluskoa.

        Kristinuskon jumalaan ilmoittaa uskovansa vain 27% kirkon jäsenistä, eli vähän reilu miljoona. Neljännes kirkon jäsenistä kertoo harkitsevansa kirkosta eroamista.

        Kirkossa voisi laskea olevan noin miljoona "tosijäsentä" ja miljoona sellaista jotka voisivat erota heti. Lisäksi on pari miljoonaa sellaista jotka eivät ole vielä ajatelleet asiaa.


    • Lokakuussa erosi 4 758 ihmistä. Se on lähes tuhat enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Muutama hyvin pieni eropiikki tuli, mutta muutenkin erovirta oli varsin voimakas. Esimerkiksi eilinen oli kuin vaivihkaa ja ilman sen kummempaa kohua vuoden tähän mennessä seitsemänneksi vilkkain päivä.

      Tänä vuonna erosi tammi-lokakuussa yhteensä 25 088 ihmistä. Viime vuonna vastaava lukema oli kevään kohun ansiosta 29 129. Vaikka loppuvuosi sujuisi hieman heikommin kuin viime vuonna, eroajia tulee jälleen yli 40 000.

    • Olly

      Räsäseltä pyysin apua tuolla aiemmin, ettei veikkaukseni 55k. menisi aivan pieleen. Vaalit olivat pettymys, mutta kyllä Päivi vielä ehtii...

    • Eilen meni vuoden lauantaiennätys kunnolla murskaksi: 141 eroa. Edellinen ennätys oli tasan sata, niin moni erosi 14. tammikuuta.

      • Hyvin keulii

        Tänään taitaa mennä murusiksi tuokin...


      • 161
        Hyvin keulii kirjoitti:

        Tänään taitaa mennä murusiksi tuokin...

        Niinhän se meni. Peräti 161 erosi. Isänpäivästä voi sitä vastoin odottaa todella hiljaista, pitäisin sataakin eroa isona lukuna.


      • My bad!
        161 kirjoitti:

        Niinhän se meni. Peräti 161 erosi. Isänpäivästä voi sitä vastoin odottaa todella hiljaista, pitäisin sataakin eroa isona lukuna.

        Olin väärässä, sata ylittyi heittäen.


    • ArskaArseniikki

      43000

    • hhhhhheeeeee

      35000.

    • 40 000?

      Tässä kuussa about 5 000 eroa, niin kasassa on 30 000. Joulukuussa tavanomaiset 10 000 eli lopputuloksena on noin 40 000.

    • Eilen ylittyi ensimmäistä kertaa tänä vuonna 300. Näyttää siltä, että tässä kuussa eroaa yli 5 000.

    • Kohta 30

      29k. Kohta juhlitaan pyöreitä.

      • Kippis

        Tuo rikkoutuu vielä tässä kuussa, se on varmaa.


    • Up up up
    • 30k jo tänään?

      Tänään saattaa ylittyä 30 000. Siihen vaadittaisiin 318, ennuste on 391.

      • Ilouutisia!

        Hyvät naiset ja herrat, 30 000 eron raja meni juuri äsken rikki!


    • Eroaminen jatkui vauhdikkaana marraskuussa. Eroajia oli yli 700 enemmän kuin viime marraskuussa, yhteensä 5 735.

      Kun vuotta on jäljellä enää joulukuu, on erojen määrä 30 823. Viime vuonna tässä vaiheessa eroja oli kerääntynyt 34 127. Ero viime vuoden hyväksi johtuu keväällä 2011 kirkkoa kurittaneesta heteroeheytyskampanjasta, mutta välimatka on kaventunut vuoden 2012 edetessä kohti loppuaan.

      40 000 eroajan rajapyykin rikkominen vaatisi hieman yli 9 000 eroa joulukuulta, mikä vaikuttaisi viime vuosiin verrattuna varsin realistiselta summalta. Jos kirkosta eroaminen on samaan tapaan mediassa esillä kuin viime vuoden joulukuussa, voi eroajia olla hyvän matkaa yli 10 000.

    • Lupaava alku

      Eilen 146 eroa. Viime vuoden joulukuun ekana lauantaina tuli 128, eli ihan lupaava alku kuukaudella. Mutta nyt pitääkin sitten pian alkaa paukkua niitä vähintään 200 eron päiviä.

    • 31 000

      31 000 eronnut! 40 000 lähestyy ja menee luultavasti rikki vuoden viimeisinä päivinä.

    • Tuhat 5 päivässä

      Tuhat eroa viidessä päivässä. Tällä vauhdilla joulukuussa eroaisi 6 000 ihmistä. Mutta! Tähän pitää vielä laskea viimeisten päivien rynnistys eli parhaimmillaan yli tuhat eroa päivässä. Mihin vielä päädymmekään?

    • 32k

      32k

    • 12 + 20

      Eilen tuli uusi ennätys tälle vuodelle: 359. Eronneita on viikonlopun jälkeen yli 34 000. Ilman eropiikkejäkin loistava vuosi jälleen tulossa.

    • yli 3000

      Joulukuussa jo yli 3000 eroajaa. Tänään menee rikki 34000 koko vuodelta.

      • 4 000

        4 000 ylittyi. Neljässä päivässä tulee sellaiset tuhat eroa nykyään. Tänään taitaa tulla koko vuoden ennätys.


      • Ennätys syntyi
        4 000 kirjoitti:

        4 000 ylittyi. Neljässä päivässä tulee sellaiset tuhat eroa nykyään. Tänään taitaa tulla koko vuoden ennätys.

        Ennätys tuli, ja se on nyt 388. Milloinkohan eroaa ensimmäisen kerran yli 400 päivässä?


      • Hyvin lähtee
        Ennätys syntyi kirjoitti:

        Ennätys tuli, ja se on nyt 388. Milloinkohan eroaa ensimmäisen kerran yli 400 päivässä?

        Odotin eiliselle ja tälle päivälle selvästi suurempia erolukemia. Tänään on tulossa "vain" 300 eroa ja lauantaina ja sunnuntaina, sekä jouluaattona maanantaina lukemat jäävät melko varmasti alle 300:n. Joulupäivänä voi taas 300 ylityä ja Tapaninpiäivänä 400 menee varmasti rikki. Ja sitten loppuvuoden päivät huiteleekin vähän yli ja alle tuhannessa.

        Melko varmasti viime joulun luku ylitetään, eli eroja tulee yli 13.000 ja vuoden saldo noin 44.000.

        Valtionkirkon loppu lähestyy ja vakaumuksellinen tasa-arvoisuus lisääntyy.


      • 1 + 7
        Hyvin lähtee kirjoitti:

        Odotin eiliselle ja tälle päivälle selvästi suurempia erolukemia. Tänään on tulossa "vain" 300 eroa ja lauantaina ja sunnuntaina, sekä jouluaattona maanantaina lukemat jäävät melko varmasti alle 300:n. Joulupäivänä voi taas 300 ylityä ja Tapaninpiäivänä 400 menee varmasti rikki. Ja sitten loppuvuoden päivät huiteleekin vähän yli ja alle tuhannessa.

        Melko varmasti viime joulun luku ylitetään, eli eroja tulee yli 13.000 ja vuoden saldo noin 44.000.

        Valtionkirkon loppu lähestyy ja vakaumuksellinen tasa-arvoisuus lisääntyy.

        Jeps!
        Tänään oli yhdessä aviisissa juttu että Karstulan seurakunta tekee tänä vuonna n. 100.000€ tappiota ja ensi vuonna vajaat 200.000 vaikka äyri on äskettäin nostettu.
        Metsää pitää myydä reippaasti yli sen mitä kasvaa ja talouspäällikkö varoitti kehityksen suunnasta.
        Ja vastaavia tapauksia löytyy yhä enemmän.

        Kohta kirkon voimavarat menee kriisien hoitamiseen eikä ne enää pysty myrkyttämään lasten mieliä niinkuin aikaisemmin.


      • 14 + 2
        Ennätys syntyi kirjoitti:

        Ennätys tuli, ja se on nyt 388. Milloinkohan eroaa ensimmäisen kerran yli 400 päivässä?

        Vuoden ennätys ja 400 puhki.


    • Musta lammas

      Täältä tulee yksi.

      Kasteesta ast kirkkoon kuulunut, koskaan sen palveluita en ole käyttänyt (poislukien koulun ja rippikoulun pakolliset kirkkokäynnit). Uskontoa en tuomitse, uskovaisia en tuomitse, itse ehkä uskon, ehkä en ehkä olen eksynyt lammas, ehkä en.

      Kirkollisveroa lähes 300 € / vuosi. En tuohon kuole. Päättäjät sitten keksivät YLE-veron joka tulee omalla kohdalla olemaan 140 €. Siispä, toisen tienesti on toisen tappio, joten pakollisesti rahat YLE-veroon ja vapaaehtoinen kirkollisvero jääköön.

      • Uskot tai et

        Uskot tai et, kirkkoa et siihen tarvitse :)


    • 35 000 eronnut

      Jo 35 000 on eronnut tänä vuonna. Tämän viikon päättyessä lukema lienee yli 36 000.

      • 36 000

        Lukema on jo nyt yli 36 000.


      • 37 000
        36 000 kirjoitti:

        Lukema on jo nyt yli 36 000.

        37 000.


    • jänniä aikoja

      Näyttäisi siltä että joulukuun erosaldoksi tulee noin 13 tuhatta ja koko vuoden saldo noin 44 tuhatta.

    • Kuusijuhla

      Tänään täyttyy 6 000 joulukuussa. Joulukuussa on jo nyt eronnut enemmän ihmisiä kuin missään muussa kuukaudessa.

    • Prossa lähtee?

      41 707 olisi aika makoisa määrä, se on nimittäin tasan prosentti kirkon jäsenmäärästä viime vuoden lopulla.

    • arvelenpa

      Rahtusen yli nelkytä tonnia eroaa.

    • JulleTT

      Tämän päivän huiman eromäärän perusteella arvaan, että ainakin 41 000.

    • 8 tonnia joulukuussa

      Joulukuussa on jo yli 8 000 eronnut. Perusvuosi tulee, yli 40 000 lähtee yhteensä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      129
      8016
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7115
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4866
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      249
      3305
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2764
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      127
      2352
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      1990
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      17
      1933
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      41
      1750
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1685
    Aihe