Voiko olla mahdollista että uudelle paikkakunnalle ja työpaikalle muuttanut ihminen joka yrittää tutustua muihin ja alkuun tulee hyvin juttuun kaikkien kanssa, joutuukin narsistin uhriksi vahingossa suututettuaan tämän ja narsisti sen jälkeen levittää paskapuheita koko yhteisöön niin että tämä alkuun hyvin vastaanotettu uusi tulokas jätetään kaikesta sosialisoinnista ulkopuolelle eikä puhuta hänen kanssaan kuin välttämätön informaatio töiden edistymisen kannalta? Pikkujoulu ym. kutsuja työporukalta oli tietysti myös täysin turha odottaa. Puolet työkavereista katosi facebook listalta. Onko tällainen tyypillistä narsistin touhua?
Ihmissuhteiden tuhoaminen
mitä tapahtuu
2
86
Vastaukset
- tuon kokenut
On erittäin tyypillistä, juuri näin narsistit toimivat. Itse olin kymmeniä vuosia tullut hyvin toimeen työtovereiden ja esimiesten kanssa ja muissakin yhteisöissä. Sitten vaihdoin työpaikkaa ja esimiehenä oli narsisti. Lopulta jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle monen vuoden kiusaamisen jälkeen, niin loppuun narsisti minut ajoi.
- xcch
Jos se on yhden ihmisen aikaansaannos, niin sitä se on. Ne jotka katosivat listalta kuuluvat narisistin hoviin eli ihailja kerhoon ja kannattavat narsistin väärintekoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve583183Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama62957Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä422926Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932826On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132317Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl542056Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661941