Heips. Mulla on 8 kk:n ikäinen chihunarttu joka on todella kuriton luonteeltaan, ollut ensimmäisestä päivästä lähtien. Alkuperäisessä kodissaan lapset olivat totuttaneet siihen että saa purra ihmisiä, pitäneet sitä hassuna. Joten koira purikin sitten, hyökkäsi muristen ja tosissaan ja yritti purra aina naamaan. Sain tämän tavan siltä pois.
Mutta kuitenkin lukuisia pahoja tapoja on jäänyt, tai on, se ei anna kissojen syödä vaan komentaa ne pois, ei anna kissojen tulla mun lähellekään, hyökkää niiden kimppuun. Haukkuu ja räksyttää vieraille ihmisille, on todella mahdoton. Jos vapaana, seuraa ihmisiä ja juoksee ja räksyttää ja pomppii lahkeissa vaikka kuinka kauan.
Lenkkeilytän ja yritän pitää kuria, koira ei vain tunnu uskovan mua, lainkaan. On se tietenkin myös omalla tavallaan ihana koira, nukkuu vieressä jne mutta on myös todella rasittava. En mielestäni ole missään nimessä lellinyt koiraa, chihu on mulle koira siinä kuin mikä tahansa muukin rotu. Kuulin sitten jälkeenpäin että pentuni isä on myös samanlainen, pahempi jopa. Liekö sitten periytynyt luonne.
Joka tapauksessa, kuinka saisin koirani tottelevaisemmaksi?
Kuriton chihuahua
4
217
Vastaukset
- oooooooooooooooooooo
Kannattaisi mennä pentu/koiran käytöskoulutukseen, sieltä(kin) saa varmasti hyviä neuvoja.
Jos koirasi koittaa ajaa kissat pois läheltäsi, kiellä sitä (toistoa, toistoa ja toistoa, mikään ei muutu yhdessä yössä) napakka kielto ääni pätee ainakin jokaiselle koiralle, jota olen kieltänyt tekemästä jotain ja valtava ylenpalttinen kehuminen kun tämä tottelee (korosta mahdollisesti vielä makupalalla), oli se sitten vahingossa taikka ei.
8kk on kuitenkin vielä pentu, joten se pitää myös ottaa huomioon. Lahkeessa roikkumisen olen itse saanut loppumaan, kun kiellän ja pysähdyn paikoilleni, vaikeassa tapauksessa jotkut ovat käyttäneet kukkasuihkua tehosteena, mutta itse en katso sitä niin pahaksi jos silloin tällöin innostuu riekkumaan lahkeessani, kun kuitenkin lopettaa kun kiellän.
Muista myös leikkiä pennun kanssa ja aivojen aktivoimista, aktivointipallojen sekä pelien myötä. Opeta tottelevaisuutta, käskyjä ja ihan sen aktivoinnin vuoksi, opeta pysymään paikalla, istumaan, maassa oloa, tänne-käskyä, makupalan kanssa.
Vapaana koiria ei saisikaan pitää yleisillä alueilla, joten se jääköön kommentoimatta... Muista kuitenkin, että vapaana ollessaan pentu saattaa altistua agressiivisen koiran hyökkäykseen ja se on sitten menoa se... - sandon
kiitos vastauksesta! selvennän vielä että olen pitänyt koissua vapaana metsässä josta se lähtenyt pihalla kulkevien ihmisten perään, vaikkakin aika syvällä metäs ollaan oltu.. enpä sitä siis enää pidä näinkään vapaana.
- oooooooooooooooooooo
Kannattaa ensin opettaa pentu tulemaan luo, ihan vaikka pitkän hihnan kanssa siellä metsässä ja makupalat mukaan. Opeta pentu aluksi tietoon, että namia saa sinulta :) (jos motivoituu makupaloista).
Itse olen käynyt jokaisen chihuni kanssa pentukurssin, vaikka pystyisinkin itse opettamaan pentua kotona, on kuitenkin eri käydä hallissa muiden koirien läsnäollessa ja täten pentukin oppii toisiin koiriin sekä ihmisiin.
Iloista koulutusta teille ja uskon, että kärsivällisyydellä sekä toistolla saat pennustasi mallikelpoisen chihun! - .-.-.-.-.-.-.-.-.-.
Just niinkuin meidän rekku. Meni hevosen turvan viereen, kun oli laiduntamassa laittamaan pollea järjestykseen. Ei onnistunut - valtava pettymys - ei enää kiinnostunut hevosista.
Chihuahuan ego on koiramailman suurimpia ja se mikä näiden pikkuriiviöiden kohdalla usein unohtuu, on sosiaalistaminen. Eli se pikku rääpäleen pitäisi pentuiässä saada tutustua ja tottua mahdollisimman monenlaisiin tilanteisiin, ihmisiin, eläimiin ja asioihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084