Päämisterin puheesta vielä EU:n talouskurista;

Lisään vielä mitä kirjoitin palstalla koskien Päämisteri Kataisen vierailua vaasassa, jossa minulla oli kunnia olla kutsuvieraana hallintotieteisiin suuntautuneena opiskelijana;

Lisäys;

Olen tuntenut sen ajatuksen mietteissäni jo joitakin aikoja että maat joilla hankaluuksia ovat maita joissa on erilaisia asenteita kuin Suomen virkamieskurissa ja lojaalisuudessa.

Asenteiden kasvattaminen olisi asia joka on tärkeä maailamassa opettaa kunnioittamaan etiikan arvoja. Etiikka tarkoittaa kysymystä mikä on oikein ja hyveellistä ja liittyy olennaisena suomalaiseen ajatteluun vastuupaikoilla.
Yhdessä sovitut sopimukset eivät kaikkien moraalia tarpeeksi sido siis.
EU:n tiukka talouskuri. Pitää luoda tunnusluvut uudelleen jo ennen kriittisiä pisteitä, luoda sellainen proaktiivisen huomion piste jossa pitää herätä miettimään ratkausuja mahdollisiin uhkiin ja luoda mahdollisuuksia !
Siis ennen kriittistä pistettä sellainen piste jossa ei olla konkurssissa vielä, ja on oikea hetki kartoittaa ympäristöä mahdollisuuksineen ja uhkineen.
SWOT- analyysi, ns.
Tähän pitää saada sellainen asiantuntijajoukko joka koostuu ekonomistesta ja teollisuuden- kaupan yms henkilölistä, yms avainryhmistä.
Laskentaa vaihtoehtojen mahdollisuuksista joita voi esitellä sitten valmiina parhain ratkaisuina poliittiseen päätöksentekoon.
EU:n tärkeimmät hallintoelimet ovat liian suuria reagoimaan nopeasti heti kaikkeen mahdolliseen mikä liikkuu, mutta hyvin perusteltuja uhkien torjuntamahdollisuuksien ratkaisuesityksiä päätöksentekoon on aina mahdollista viedä proaktiivisella mielellä ajoissa ennenkuin on katsastofi.

Rötösherrat pitää aina laittaa kuriin mafia- ja korrouptiomaissa, niin että he ottavat vastuuta EU yhteisistä päätöksistä paremmin. Arvoasenteiden kasvatusta pitäisi yrittää suunnata tällaisiin maihin. Meillä on virkamieskunnan koulutus yliopistoilla korkealla tasolla, minusta se selittää suomalaisten selkärankaa asiassa ja joitakin yksilötason poikkeuksia harvoin on.
Meillä on myös virkamieskuri. Virkamiehet ovat tilivelvollisia, tarkan valvonnan ja kurin alaisia. Seuraava on hierarkiassa vahtimassa esimies ylempänä seuraava. Meidän järjestelmät ovat kehittyneet sellaisiksi niin hyviviksi, ja niin pitää aina olla, ei me mitään pullamössömiehiä joilla ei selkärankaa ole etiikan moraalisiin kysymyksiin sydämellä. Kysymyksessä on ihmisoikeudet, tasa-arvo, erityisesti laillisuus siis oikeusvaltiossa, legitimiteetit.

Vastuu taloudesta merkitsee sellasita mikä on oikeaa ja hyvää, hyveellistä.


t. jari

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisäys edelliseen; Kirjoitan johtamisen etiikasta vielä muutaman sanan;


      Etiikka: Etiikka tutkii arvoja, oikeaa ja väärää. Johtamisen etiikka pitää yllä työyhteisön eettistä kulttuuria:
      Miten vahvistetaan hyviä käytäntöjä johtamisessa ja miten pystytään torjumaan eettisiä loukkauksia.

      Eettisyys kuuluu johtajuuteen, koska toisiin ihmisiin vaikuttaminen on perimmiltään vallankäyttöä ja arvovalintoja. Tästä syystä on johtajuutta voitava arvioida hyvän ja pahan, oikean ja väärän, oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden valossa.

      Johtamisen tehokkuutta on tutkittu johtajuuden arvioinneissa perinteisesti. Etiikkaa on kuitenkin mahdoton sivuuttaa. Kaikkeen kustannustehokkuuteenkin kuuluu eettisyyden rajat. Etiikassa on kyse inhimillisyydestä, sellaisesta mikä on hyveellistä ja oikein. Olemme aina tavalla taikka toisella tekemisissä ihmisten kanssa.
      Ihmiset käyttävät palveluita ja rahaa, ovat asiakkaita, kuluttajia tai myyjiä. Suoritteissa ja vastikkeissakin on tärkeätä että ne toimivat etiikan moraaliarvojen mukaan. Nykyaikaiset kysyntäsuuntaiset markkinointi ajattelutavat kasvattavatkin myyjiä vastuulliseen asiakkaistaan huolehtivaan liiketoimintaan.
      Lainsäädäntö huolehtii kansalaisten oikeuksista ja ettei kenellekään tapahdu väärää. Lainsäädäntö määrää aina etiikan ja moraalin minimirajat. Suomessa lainsäädäntömme perustuu lojaaliin virkamiesmoraaliin.

      Johtamisessa tai esimies etiikassakaan ei ole valmiita vastauksia, mutta perusteet oikeamieliselle ajattelulle ja harkintaan on välineitä. Korruptio ja mafia ovat etiikan moraalin uhkia. Korruptiosta on aina kysymys kun oma etu menee ryhmän edun edelle. Ihmisen juridinen ja moraalinen ajattelu erottaa, jos erottaa oikean ja hyvän väärästä. Niin kuin hyvä johtamistapa voi olla ihmisen tietoisuudessa vain riittävällä alan tiedon ja taidon hallinnalla voidaan ajatella olevan kaikilla aloilla. Tietotaito kehittää ajattelua ja ymmärrystä luoden vertailupohjaa erilaisille vaihtoehdoille mikä olisi optimaalinen ja hyvä tapa ja ratkaisu toimia. Integriteetti eli loukkaamattomuus ja koskemattomuus merkitsevät oikeudenmukaisuutta. Avoimuus, tasa-arvo ja laillisuus. Legitiimi eli oikeutus. Nykyaikaisten markkinointiajattelutapojen mukana on ymmärretty ettei kukaan voi pettää kahta kertaa.

      yst. jari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      98
      7761
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      136
      6493
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      176
      4618
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      237
      3149
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      96
      2693
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      58
      2092
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      147
      1788
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      3
      1737
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      14
      1624
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1594
    Aihe