Laitoin jo lokakuun lopulla sekä kuorittuja auringonkukan siemeniä että pähkinöitä pikkulinnuille pihaan automaateissa.
Olen jonkin aikaa ihmetellyt, ettei enää juurikaan ole tinttejä ja varpusia näissä kahdessa automaatissa käynyt ruokailemassa. Tutkin tänä aamuna maapähkinä-automaattia ja huomasin että 3 kpl neljästä ruokailuaukosta oli jäätynyt umpeen jää-pähkinämuru-mössöstä. Otin automaatin kotiin ja koetin putsata puutikulla, vaan tosi tiukassa oli se pähkinämuru-mössö ja sitä oli oikein kovettunut tiukoiksi isoiksi paloiksi automaatin sisälle. Se ja kokonaiset pähkinätkin lemahtivat ummehtuneelta joten en ihmettele mikseivät lintuparat niitä halua syödä! Varmasti alkutalven vaihteleva sää on ollut syynä ilmiölle, eli rankkoja pitkiä vesisateita, välillä pakkasta jne jne.
Nyt laitoin linnuille toisen helpommin puhdistettavan automaatin jonne latasin täyteen pähkinää. Herää nyt vaan pelko, että olenko hyvää tarkoittaessani tullutkin tappaneeksi pikkulinnut pihasta? Ovatko tali-ja sinitiaiset sekä varpuset jne voineet saada kostuneista ja jäätyneistä pähkinöistä jonkun myrkytyksen tai taudin, vai osaavatko ne olla syömättä vaistollaan?
Harmittaa peevelisti että näin pääsi käymään!
Kostunut pähkinä kohtalokas linnuille?
4
579
Vastaukset
- KTH.
Automaattivalikoima kaupoissa on tosiaan aika suppea. On kaikenlaisia romanttisia "linnoja" ym, luonnosta vieraantuneiden keksimää roskaa.Jopa selkeältä näyttävä avara - aukkoinen muoviautomaatti vaatii säännöllistä koputtelua jotta pähkinät virtaisivat säiliöstä tarjolle. Mössöksi muuttunut ruoka on minullakin jäätynyt juuri kuvailemallasi tavalla.
Tässä olisi testaamisen paikka jollekin luontotiedottajalle.- linnun ruokkija
Kyllähän ne jäätyvätkin. Meillä on jo kuitenkin kolmas 25kg:n säkki auringonkukansiemeniä menossa muiden eväiden lisäksi. Jos kerran lintuja ruokkii niin ainahan se hieman on nähtävä vaivaakin.
- ingaliina
On vaikeaa ruokkia lintuja jos väliin on kosteat ilmat ja sitten pakkastaa.Kosteilla ilmoilla lintulaudat ja automaat pitäisi muistaa puhdistaa useasti.
Mä olen tänä talvena laittanut ikkunalaudalle astiaan kaikkia erilaisia ruokia.Talitiaiset ja Sinitiaiset ovat kesyntyneet ja käyvät siinä ruokailemassa.On mukavaa seurailla niitä niin läheltä.Kuukkeleitakin on ikkunalaudalla käynyt.saavat rauhassa syödä kun Harakat eivät tohdi tulla.
En usko että linnut syövät pilaantuneita siemeniä jos niissä on pilaantuneen hajukin.Sairas lintu alkaa istua paikallaan ja on apaattinen. - hmm.
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml#automaatit
"Linnut istuvat kourun reunalla, jonka päällä oleva lippa räystäineen estää ruokaa kastumasta."
Voisiko laittaa vähemmän ruokaa kerralla automaattiin ja useammin, tarpeen mukaan, niin ei homehdu. Myös linnut kakkivat maahan, sen puhdistus voi olla joskus paikallaan.. vaihtaa maata siihen kenties. Ihminen voi kai omia pöpöjä tartuttaa myös automaattiin? Ja toisinpäin? No ohjeita löytyy netistä virallisemmilta sivuilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve482982Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712626Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1072175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611852Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?231737