se oikea(ko)?

Tarina alkaa näin. Noin puoli vuotta sitten koin todellisen jalat alta kokemuksen kun tapasin miesystäväni, kutsun häntä Kalleksi. Ennen kuin tapasin Kallen, kävin paljon treffeillä, mutta kukaan ei sykähdyttänyt ennen häntä. Kaikki tuntui pumpulilta ja hattaralta, meillä oli koko ajan älyttömän hauskaa yhdessä ja teimme ihania asioita. Seksi oli ihanaa, jotenkin avoimempaa ja läheisempää kuin koskaan aikaisemmin kenenkään kanssa. Meistä molemmista tuntui, että tässä on jotain enemmän. Kalle sai minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ihmiseksi. Hän näytti alusta asti positiiviset tunteensa hyvin avoimesti.
Kallen tavarat alkoivat siirtyä minun kattoni alle jo parin kuukauden seurustelun jälkeen ja nykyään asumme virallisesti yhdessä.
Reilu kaksi vuotta sitten koin eron parisuhteesta, jonka luulin kestävän ikuisesti. Se pysäytti ja sain pitkään keräillä sirpaleitani. En kaipaa entistä miestäni, mutta huomaan vertaavani entistä suhdetta nykyiseeni, vaikka olen ne asiat käsitellyt ja hyväksynyt täysin.
Mikä hiertää? Analysoin ja kyseenalaistan suhdettamme todella paljon. Meillä on edelleen ihanaa yhdessä, mutta että emme useinkaan kohtaa henkisellä tasolla. Olemme kasvaneet hyvin erilaisissa ympäristöissä ja sivistyksemme on eri luokkaa. Välillä häpeän häntä, kun hän kyselee itsestään selvyyksiä. Olemme hyvin vähän minun ystävieni kanssa johtuen varmasti juuri tästä. Kaipaan älykästä keskustelua ja ihan vaan keskustelua. Kalle on hauska, pelleilijä. Hän lukkiutuu kun haluan puhua vakavasti, esimerkiksi siitä olemmeko oikeat ihmiset toisillemme. Yritän olla painostamatta häntä keskusteluun, mutta minusta tuntuu että välillemme kasvaa pian muuri.
Niin ehkä päällimmäisenä minua mietityttää olemmeko me toisillemme oikeat ihmiset. En halua kokea samanlaista eroa, en halua mennä niin pitkälle ja sitten erota. Puhumme kyllä tulevaisuudesta, lapsista, talosta tms. Haluan sitä kaikkea, mutta mistä tiedän että haluan sen Kallen kanssa?