Sairas Mustasukkaisuus avioliitossa

Just joo

Miten olette sen kokeneet? Onko esim. työkaverinne ja muut vaimollenne tuntemattomat ihmiset aiheuttaneet näitä älyttömiä mustasukkaisuus kohtauksia?

4

406

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+5

      Kyllä, ex poikaystäväni vuosien takaa kilahti milloin mistäkin jutusta, ja suuresti. Ei olisi suurinpiirtein suutansa saanut avata vieraille tai edes puolitutuille. Itse oli kuitenkin sellainen avoin kaikille höpöttäjä. Koin sen erittäin epäreiluksi, turhaksi stressiksi/riitelyksi ja normaalia elämää haittaavaksi. Tai ei vain haittaavaksi, vaan estäväksi. En tuollaiseen halunnut tuhlata elämääni, se suhde loppui. Ja hyvä niin. En todellakaan enään voisi kuvitella pysyväni sellaisessa suhteessa päivääkään.

    • 12

      On on, mutta itselleni se on nykyisin ihan sama.

    • Mirjami.

      Entinen aviomieheni oli iahn järkyttävän mustasukkainen, se meni aivan sairauden puolelle ja teki elämästä kamalan vaikeata, kun ei aina edes tiennyt, mikä sen kohtauksen aiheutti. Yksi esimerkki oli tällainen: meillä oli tapaaminen kaupungila ja näin o hänet kadun toisella puolella. Hän oli tulossa minua vastaan, mutta yhtäkkiä kääntyikin ympäri ja alkoi kiivaasti kävellä poispäin. Juoksin hänet kiinni, jolloin hän alkoi kummallisesti nokitella minulle: mitä siihen tulet, mene sinne niitten kanssa kenen kanssa olit jo menossa. Olin ylittämässä katua ja samaan aikaan rinnallani katua ylitti pari nuorta miestä, joita en edes katsonut eikä he minua, enkä todellakaan heitä tuntenut. Mutta jo tällainen riitti hänelle.

      Se oli aivan kamalaa ja aiheutti katastrofaalisia tilanteita aina välillä. Oli mietittävä joka sana ja puheenaihe tarkkaan. Kerran sain siskoltani lahjaksi runokirjan, jonka nimi oli Herkät syrjähypyt. Mies alkoi raivota minulle, että siskolla oli jokin erityinen syy antaa tuon niminen kirja minulle. Hän kuulusteli minua ja siskoani aivan raivopäisenä. Tajutonta.

      No pääsin hänestä kyllä sitten eroon kun vain otin ja lähdin, tosin minun oli tehtävä lähtö nopeasti, ilman mitään neuvotteluja tai keskusteluja hänen kanssaan. Ero oli kuitenkin välttämätön. Mutta pahin mahdollinen tapahtui, mies teki jonkun ajan kuluttua avioerostamme itsemurhan. En voi olla ajattelematta, että hän teki tämän siksi, ettei voinut kestää ajatusta minusta jonkun toisen kanssa. Mieluummin hän kuoli välttyäkseen näkemästä tällaista. Hirveän surullista.

      Mustasukkaisuus ei ole itsellenikään vieras asia, kyllä tunnistan piirteen itsessänikin. Mutta ehkä tuo nuoruuden kokemus on jotain opettanut, jossakin on rajan kuljettava. Toista ei voi ahdistaa loputtomiin. Tässä toisessa avioliitossani olin alkuun aika mustis, mutta jollain lailla opettelin kohtuullistamaan tunteeni. Niin kauan, kun toinen ei anna mitään aihetta, ei asialla kannata päätään vaivata. Ei missään tilanteessa. Toiselle voi antaa vapautta vaikka kuinka paljon, koska toisen kanssa yhdessä olemisessa vallitsee lähtökohtaisesti uskollisuus ja luottamus. Siitä siis lähdetään.

      Sitten vasta, jos toinen antaa oikeasti aihetta, voi toista syyttää uskottomuudesta tai epäillä häntä. Mutta ei missään nimessä ennen. Toiseen ihmiseen on voitava luottaa ja toisen on voitava elää vapaasti olematta epäilyn alla. Jos luottamus rikotaan, silloin asia on toinen ja sitten vain pitää keskustella, miten tästä eteenpäin.

      Tuli mieleen vielä yksi juttu tuosta entisestä liiitostani, hyvin kuvaannollinen. Mies oli töissä, minä kotona ja postilaatikosta löytyi kirje, minun nimelläni, osoite hieman epäselvä, mutta viittasi kyllä meille päin. Luulin tietysti, että se oli minulle ja avasin sen. Se oli rakkauskirje, oikein kaunis, joltain mieheltä aivan eri paikkakunnalta, ja osoitettu kyllä samannimiselle naiselle kuin minä, mutta ei missään nimessä minulle. Mies oli tavannut naisen jossain urheilukilpailuissa hiljakkoin ja halusi tavata tämän nyt uudelleen jne.

      Minun olisi tietysti pitänyt sulkea kirje ja viedä se postiin takaisin, mutta se olisi ollut mahdollista vasta seuraavana päivänä, en päässyt enää sinä päivänä postiin asti, sinne oli kymmeniä kilometrejä ja olisi pitänyt mennä bussilla, ei onnistunut. En yksinkertaisesti uskaltanut pitää kirjettä kotona missään, en edes huolellisesti piilotettuna, koska jos mies olisi kuitenkin jotenkin sattumalta (minun tuurillani) löytänyt sen, asia olisi ollut vielä pahempi, kuin että jos olisin näyttänyt kirjeen hänelle ja kertonut, että tuli tämmöinen väärään osoitteeseen. Miehen sairas mustasukkaisuus olisi leimahtanut taas kerran eikä hän olisi ikinä uskonut, että kirje oli jollekin muulle kuin minulle. Se olisi ollut hänelle niin ilmiselvä todiste minun uskottomuudestani, että olisin saanut varmasti hengenmenoani pelätä. Niinpä poltin kirjeen, vaikka sydäntäni särkikin, se oli kaunis kirje ja olisi ansainnut mennä perille. No, tapahtumasta on niin kauan aikaa, että rikos lienee vanhentunut, toivottavasti nuo kaksi kuitenkin jotain kautta saivat toisiinsa yhteyden.

      On paljon helpompi itselläänkin olla, kun ei anna mustasukkaisuudelleen liiallista valtaa. Jos toinen pettää luottamuksen, se on hänen häpeänsä. Hän kantakoon sitten seuraamuksetkin, sen, ettei ole enää luottamuksen arvoinen. Kannattaa armahtaa itseänsä eikä rasittaa mieltään kaikenlaisilla mielettömillä kuvitelmilla.

    • Omistussairaus

      Kyllä mies sai mustiskohtauksia aikanaan ihan kaikista ja kaikesta. Kolahduksia tuli aika paljon, oiskohan viimeinen ollut se, että sukujuhlissa se sanoi: "älä riehu" ihmiselle, jonka käytös on ollut aina kuin suoraan käytöksen kultaisesta kirjasta.

      Se taisi olla viimeinen piste ja niitti: meikä ei saanut olla olemassa, koska joku saattoi nähdä ja huomata. Sitä se ei ole koskaan kestänyt, että kuulun niihin, jotka ei sulaudu massaan. Ja puhuminen, nauraminen / hymyily, hyväntuulisuus, siis flirttailu, osallistuminen, mukana oleminen, seurallisuus ... nehän ovat maailman suurin synti; joku voi nähdä ja kuulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      129
      8016
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7115
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4866
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      249
      3305
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2764
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      127
      2352
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      1990
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      17
      1933
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      41
      1750
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1685
    Aihe