Nainen on juutalaisuudessa kaksi kertaa enemmän saastaisuutta aiheuttava tekijä kuin mies.
Kuukautistilassa oleva nainen ei saa koskea muita, eikä häneen saa koskea.
Lisäksi nainen, joka synnyttää tyttölapsen on kaksi kertaa niin kauan saastainen kuin poikalapsen synnyttänyt.
Raamattu ei myöskään kiellä naiselta opetustehtäviä, silti juutalaiset miehet ovat sulkeneet heidät pois joukostaan.
Juutalaisuus sortaa naisia
4
<50
Vastaukset
- Varmaankaan
siksi eivät ole antaneet opetustehtäviä, kun jo esiäiti Eeva paratiisissa, teki pienen lisäyksen Jumalan sanoihin ja hetikohta sen perään opetti miestänsä väärin.
Ja tässä nyt olemme, tuon antamansa opetuksen seurauksena.
Toisekseen sinäkin kerrot satuja.
Raamattu kieltää kyllä:
1Tim.2: 11-15
" Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä."
Ja toinen kertomasi epätosi johon korjaus:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/saksassa_vihittiin_ensimmainen_naisrabbi_sitten_holokaustin_2116853.html - 31
Ortodoksijuutalaisuus ei hyväksy naisrabbeja. Näin ollen mainostamasi naisrabbi on kyllä juutalainen, mutta ei ortodoksi. Esim Suomen juutalaiset seurakunnat ovat ortodoksisia, niissä ei naisrabbeja ole, ja naiset on sijoitettu muualle istumaan surkeiden miesten silmien edestä.
Kuten sanottua, raamattu ei kiellä naiselta uskonnollisia tehtäviä, se on ihmisen keksintöä.
Mitä tulee tarinaan Eevasta ja Aadamista, tuo koko juttu on tarinaa. Silä on erilaisia symbolisia merkityksiä, mutta se ei perustu todellisuuteen.
Yleensä myös ikävästi ohitetaan se, että Eeva ei ollut edes raamatun kertomuksessa yksin, vaan hänen miehensä oli hänen kanssaan:
6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
huom!! antoi miehellensä, joka OLI HÄNEN KANSSANSA.
Joten he yhdessä päättivät ryhtyä kasvamaan aikuisiksi. - Muutit sitten
juutalaiset orttodoksijuutalaisiksi.
Juutalaisilla on naisrabbeja ihan Israelissakin.Minkä voit itsekkin tarkistaa.
Ja opetustehtävän muutit uskonnollisiksi tehtäviksi.
Opetustehtävän Raamattu kieltää, ei kaikkia uskonnollisia tehtäviä.Senkin voit tarkistaa ihan vaan lukemalla.
Ja tottahan Eeva Aadamin kanssa oli, olihan hänet luotu avuksi tuolle esi-isällemme lihan puolelta.Mutta hänet petettiin.Yhteisestä päätöksestä syödä tuosta puusta, ei puhuta mitään.
Eikä kasvustakaan aikuisiksi, jota arvelet heidän hamunneen, loppupelissä tullut mitään, sensijaan tuli kuolema maailmaan.
Jutustelusi perusteet, ovat kovasti muuttuvia, kuin veteen piirretty viiva.
Suosittelen jo aloitukseen sinun laittavan sen, mistä haluat keskustella. Nyt se muuttui jo toisessa kirjoituksessasi.
Siksipä lopetan tähän,ties vaikka hetken kuluttua kääntäisit puheen ympärileikkauksen puuttumiseen naisilta juutalaisuudessa. - 11
"Siksipä lopetan tähän,ties vaikka hetken kuluttua kääntäisit puheen ympärileikkauksen puuttumiseen naisilta juutalaisuudessa. "
Kovasti saan vaikutelman halukkuudesta poistua keskustelusta jo ennen kuin se on alkanutkaan. Mene toki, se on aina helpompaa kuin jäädä ja kohdata oma tietämättömyys.
Suomen juutalaiset seurakunnat ovat ortodoksisia, joten miksi revittelet Israelin naisrabbeilla? Eikö se ole hyvä, että naisrabbeja voi olla, mutta huonoa on se, että ortodoksit eivät hyväksy heitä, vaikka sitä ei vt kiellä.
Yleensäkään vt ei edes vaadi naista alistumaan miehen valtaan, se on miesten aikaan saannosta, ja ehkä joidenkin naistenkin.
"Opetustehtävän Raamattu kieltää,"
Laitatko tämän raamatunpaikan, ut ei kelpaa.
"Yhteisestä päätöksestä syödä tuosta puusta, ei puhuta mitään."
Yhteisestä päätöksestä ei puhuta, mutta luomiskertomuksiakin on kaksi, kumpaa niistä pidät oikeana?
Aadam olisi voinut kieltäytyä, ei hän ollut Eevan alaisuudessa millään tavoin.
Ai niin, lähditkin jo karkuun, joten turhaan näitä tässä kirjoittelen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve442913Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1022137Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502022Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411886Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611755Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?191622