Efesoksen seurakunnassa oli useita vanhimpia (Ap.t. 20:17).
Paavali puhui heille ja piti mahdollisena sitä, että joku heistä voisi joutua kadotukseen, eikä syy olisi hänen (Ap.t. 20:26).
Niinpä siis "kerran pelastettu, aina pelastettu" oppi on VÄÄRÄ!
No onneksi me adventistit emme sellaiseen oppiin uskokaan, mutta voi voi miten moni muu uskoo. Pitäisiköhän meidän varoittaa muita tuosta väärästä opista?
Pohdittavaksi
1
56
Vastaukset
Hei
Juoksuradalla monet viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja ensimmäiset viimeisiksi.
Hyvä siemen menee hukkaan monin tavoin joskus. Osa ei idä kuin alkuun, osa putoaa tien viereen, osan varikset nokkivat.
Jumalalla on kuitenkin "myös muita lampaita" niitä jotka eivät ole "tästä lammastarhasta."
Jokainen pelastuva sielu ei ole laumassa nokittavana sielläkään.
On mm. maantieteellisiä ja inhimillisiä syitä miksi kaikki eivät ole aina "laumassa."
Kaikkia ei hyväksytä laumaan, ja laumoissa asetetaan vaatimuksia jotka eivät välttämättä ole sopivia. Yksilöllisyyttä ei huomioida. Laodikean seurakunnissa on monta ansaa sielläkin palaville niiden toimesta jotka tahtovat valaa toista aina omaan muotttiinsa. Jokainen ihminen näkee kaiken omien kokemuksien silmälasiensa läpi eikä muusta tiedä. Kaikki mikä ei sovi omaan itseen ja -ymmärrykseen on jotakin hullua ja hassua aina. Jokainen ihminen on aina omasta mielestään oikeassakin sitten tietysti?!
Monet eivät ymmärrä että joku oppii saman neljässä vuodessa korkeakoulussa mihin itsellä on mennyt 50 vuotta. (viisikymmentä)
Itse tutkin kotioloissa aktiivisesti kahdeksan vuotta (8) raamattua.
Jokaisen jakeen tutkin ja hyllyssä on 11 (yksitoista metriä) hengellistä kirjallisuutta.
Olin silloin uuvuksissa kun aloitin, olen elämässäni potenut kaksi bourn outia.
En jaksanut aluksi lukea kuin sivun kerrallaan. Piti huilata sitten.
Naapurit ihmettelivät mikä tuo hiippari on joka lukee kesällä parvekkeellaan raamattua päivät pitkät, eikä ryyppää?!
Minulla on elämässäni ollut pari noin 1-3 aikaa joilloin istuin kuppilassa elämän joutoaikoina. Lisäksi nuorena aikuisena työympyröissä. Normaalia poikamiehen toimintaa.
Minä en syytä ketään missään, kuin omaa tyhmyyttäni etten ole aina ymmärtänyt elämässäni jokaista H-hetkeä käyttää edukseni.
On ollut kuitenkin turhaa ja suorastaan moraalitonta ja suorastaan rikollista asettaa vaatimuksia toiselle etäkaukona kun ei ole mitään parempaa tilalle tarjota eikä seurassa ole. Kukaan ei ole tarjoillut koskaan elämässäni mitään elämänlaatua tai mielialaa kohentavaa tilalle minulle koskaan.
Ihan itse joka paikkaan olisi pitänyt hoksia aina mennä. Väsyneenä sitten minullakin elämässä pari rankkaa uupumusta ja sitä seuranneet syvät masennukset eivät ole lisänneet hoksottimien toimintaa varsinkaan kaljahöyryissä ko. aikana varmastikaan enkä ole enää 20 vuotiaskaan.
Kerran "pelastettujen oppi" ei sellaista ole olemassakaan varmaankaan.
Minulla on teologian kotiopintoja, ja olen ajatellut suorittaa 60 opintopistettä teologian perus- ja aineopintoja elämässäni vielä. Sama mikä on pappien oppimäärä. Tarkoittaa ja merkitsee kahden vuoden aktiivisia opintoja kokopäiväisesti.
Nyt menee hallintotieteen peruskursseja julkisjohtamisen viisi kurssia tällä lukukaudella.
Kilparata on joskus aina kateissaa yhdellä ja toisella tietysti. Varikolle pääsee välillä sinnekin. (San 24:16)
yst. jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194959Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä593974Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi1002880On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622708Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472433Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl592099