Mahaa turvottaa ja hengitys vaikeutuu

Hei
Nyt on 2 vuotta ollut tuommoisia oireita joka päivä ja alkaa voimat loppumaan tämän kanssa.
Maha tuntuu turvonneelta ja se vaikeuttaa hengitystä.

Kaikki tutkimukset kuten laktoosi, helikobakteeri ja keliakia on tehty. Olen myös kokeillut jättää pois viljatuotteita pariksi viikoksi, mutta olo ei helpotu yhtään. Lääkäri totesi että syy voi olla korvien välissä, mutta en usko sitä koska kaikki tuntuu olevan ihan kunnossa tätä vaivaa lukuunottamatta.

Koko yläaste on mennyt ihan päin vittua, en yksinkertaisesti ole jaksanut opiskella tämän vaivan takia jokainen päivä on yhtä saatanan haukkomista.
Lääkärit eivät keksi mitään syytä ja kehottavat aina kokeilemaan erilaisten ruokalajien poisjättöä pariksi viikoksi ja katsoa helpttuuko olo.

Mahaa pitää jännittää koko ajan, vetää syvään henkeä, röyhtäilen koko ajan ja haukottelen jatkuvasti. Aamulla tuntuu olevan pahimmillaan ja iltaa kohden helpottuu.
Ajatellut että ajan kanssa paranee, mutta enää ei jaksa.
Olen siis 16v poika

Apua

3

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pernais

      Selvisikö ongelma?

    • Meiju50

      Hei.
      Yksi, mitä voit kokeilla, on jättää kaikki maitotuotteet pois. Vaikka sinulla ei ole laktoosi-intoleranssia, voi olla maidon proteiinille yliherkkyys, joka aiheuttaa turvotusta. Maidon voi korvata soija- tai kauramaidolla ja jogurtit soijajogurtilla ym. vaihtoehtoja löytyy kun tutkii. Pitää vaan olla tarkkana tuoteselosteissa. Kaseiinikin on maitoa. Yleensä maito- ja viljayliherkkyys kulkevat käsi kädessä. Viljayliherkkyys on eri asia kuin keliakia. Sekin aiheuttaa kovaa mahan turvotusta. Itseäni helpotti nuo vaivat, kun jätin tarkasti pois maito- ja viljatuotteet eli vehnä, ruis ja ohra. Puhdas kaura käy, siinä ei ole samaa gluteenia eli proteiinia kuin muissa viljoissa. Kaupoista löytyy hyvin gluteenittomia tuotteita ja on tärkeä syödä täysjyväriisiä, kvinoaa, hirssiä, tattaria, amaranttia viljan tilalla. Ja tuota puhdaskauraa, esim. Semperillä on. Kokeile tätä kuukausi.
      Apteekissa myydään esim. Nogasinia joka voi auttaa. Toiset lisäksi nielevät paljon ilmaa syödessä ja sekin voi lisätä ilmaa vatsaan. Koeta löytää funktionaaliseen lääketieteeseen erikoistunut lääkäri, tavalliset ei näitä ymmärrä.

    • yks esimerkki

      Mitenkähän on tuo maito ja viljajuttu, itse olen syönyt lapsesta lähtien viljaa, perunaa ja paljon maitotuotteita, vasta nyt päälle 50v alko olla turvotusta, kurinaa ja ahdistusta ,kuin ilma loppus kesken, on vähän ylipainoa, olisko se syynä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7540
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6285
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4407
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3034
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2618
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      31
      1897
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1521
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      196
      1511
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      762
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe