Britanniassa voimaan tulleet uudet rangaistussäädökset merkitsevät käytännössä kannabiksen käytön ja kasvatuksen dekriminalisaatiota. Uusissa ohjeissa on hylätty vanha huumeiden painoon perustuva rangaistusasteikko ja perustana on nyt teon vakavuus luokiteltuna neljään kategoriaan. Rangaistus tullaan jatkossa arvioimaan sen mukaan onko tekijä ollut rikoksessa johtavassa, merkittävässä vai vähemmän tärkeässä osassa.
Merkittävä asia uusissa rangaistusohjeissa on se, että kannabiksen käytön ja omaa käyttöä varten kasvatuksen rankaiseminen on tehty niin lieväksi, että poliiseja ei enää kiinnosta lähteä ajamaan asiaa varsinkaan kannabiksen lääkekäyttäjiä vastaan. Kannabiksen käyttö ja kasvatus ovat edelleen laittomia Britanniassa, mutta pelko joutua niistä edesvastuuseen alkaa olla aiheeton.
Release-kansalaisjärjestön edustajan Niamh Eastwoodin mukaan on myönteistä, että neuvosto hylkäsi tuomioiden määräämisen pelkän huumeen määrän perusteella sekä se, että huumekuriirien tuomioita laskettiin selvästi.
”Koko huumerikosten tuomitsemisjärjestelmä kaipaa perusteellista muutosta, koska Britanniassa langetetaan huumekaupasta ankarammin kuin monissa muissa maissa”, Eastwood arvioi.
Hän tuo esimerkkinä esille sen, että lähtökohtana heroiinin ”keskinkertaisen määrän” maahantuonnista rankaisemiselle oli 11 vuotta vankeutta kun taas raiskaamisesta langetettavan tuomion lähtökohtana oli 5 vuotta vankeutta.
Kansalaisjärjestöt Transform ja Release ovat olleet aktiivisia uuden rangaistusohjeistuksen käsittelyssä huumerikosten osalta.
Transformin lausunto rangaistuksista päättävälle neuvostolle:
http://www.tdpf.org.uk/Sentencing_Co...ission2011.pdf
Englanti dekriminalisoi kannabiksen
5
296
Vastaukset
- Tombom
ei taida suomen media paljon tätä noteerata, vaikka kyseessä on aik a merkittävä uutinen, kuten sekin jäi noteeraamatta kun sveitsi laillisti kannabiksen ja se oli sentään varmaan se merkittävin uutinen viimeiseen 30 vuoteen.
- Makkilan Pappi
"kun sveitsi laillisti kannabiksen ja se oli sentään varmaan se merkittävin uutinen viimeiseen 30 vuoteen"
Heh, heh. Vai merkittävin uutinen 80-luvun alusta tähän päivään? Menee ohi esim. Persianlahden sotien, Neuvostoliiton romahtamisen, syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jne...?
Kyllä huomaa taas, että kannabisnarkkarin superaivot ovat olleet kirjoituksen takana. Vain kannabis on nähtävästi merkityksellistä. - Tombom
Makkilan Pappi kirjoitti:
"kun sveitsi laillisti kannabiksen ja se oli sentään varmaan se merkittävin uutinen viimeiseen 30 vuoteen"
Heh, heh. Vai merkittävin uutinen 80-luvun alusta tähän päivään? Menee ohi esim. Persianlahden sotien, Neuvostoliiton romahtamisen, syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jne...?
Kyllä huomaa taas, että kannabisnarkkarin superaivot ovat olleet kirjoituksen takana. Vain kannabis on nähtävästi merkityksellistä.Merkittävin uutinen itse aiheeseen ("kannabis") liittyen maailmassa viimeisiin vuosikymmeniin. Vaan ei paljon Suomen mediassa mainita asiasta.
- Kotaloni
Tombom kirjoitti:
Merkittävin uutinen itse aiheeseen ("kannabis") liittyen maailmassa viimeisiin vuosikymmeniin. Vaan ei paljon Suomen mediassa mainita asiasta.
Suomessa asuu lukemani mukaan jotain "pallarikansaa", jota ei tosiasiat kannabiksen suhteen kiinnosta.
- Mainer
Näin se maailma muuttuu ja aika nopeasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1428164Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1587354Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1855015Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2523378Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1042842Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?82659Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1532515- 1812382
Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n121959Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181955