Mamut pelastivat suomalaisen

vaaransivat henkensä

E-S: Turvapaikanhakijat pelastivat miehen hengen


Sunnuntai 29.1.2012 klo 14.38

Pilkillä olleet turvapaikanhakijat pelastivat jäihin vajonneen miehen, kertoo Etelä-Saimaa.


LUE MYÖS

Asiantuntija varoittaa: Jäätilanne poikkeuksellinen huono

Moottorikelkalla liikkunut mies vajosi jäihin Tiurunniemessä Lappeenrannassa.

Lähistö sattui olemaan kolme Joutsenon vastaanottokeskuksessa majailevaa pakolaista, jotka pilkkivät ja laskivat mäkeä. He huomasivat tilanteen, ja säntäsivät apuun.

- He vaaransivat siinä itsensä. Ensin he yrittivät jääkairan avulla auttaa miestä, mutta jää alkoi pettämään heidänkin altaan. Sitten yksi piti toista nilkoista kiinni ja he vetivät miehen turvaan. Ilman heitä miehelle olisi käynyt huonosti, palomestari Yrjö Saastamoinen kertoi Etelä-Saimaalle.

Turvapaikanhakijat toimittavat lappeenrantalaismiehen vastaanottokeskukseen, josta hänet toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Lähde: Etelä-Saimaa

10

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopa joo

      No jopa oli uutinen , vastahan 6 ja 7 vuotiaat suomalaiset tytöt pelastivat pojan hukkumasta . Tytöt vaaransivat itsensä pelastaakseen leikkikaverinsa. Nämä jutut vaan eivät kovin isoa huomiota saa, mutta odotappas jos nämä mamut jotain tekevät ansaitakseen edes pienen osan saamastaan avusta mitä suomi näille antaa ,niin etusivun lööppi on taattu. Aivan suunniteltua propagandaa median taholta, että saadaan näitten mamujen suomea kurjistavaa vaikutusta laimennettua ja kansalaisten mielipiteitä mamumyönteisemmäksi muokattua .

    • Luin myös uutsisen

      Tosiasia on se että ne toimi niinkuin pitää sitä ei voi kiistää

      • hattuu nostan mamupe

        Jep, mutta vaaransivat henkensä. Pienet lapset eivät välttämättä ymmärtäneet ...


      • Joskus järki käteen
        hattuu nostan mamupe kirjoitti:

        Jep, mutta vaaransivat henkensä. Pienet lapset eivät välttämättä ymmärtäneet ...

        Hienosti toimittu molemmilta sekä lapsilta että mamuilta. Miksi aina pitää yrittää tehdä vastakkainastettelua joka ikiseen asiaan.


    • lööppi

      Hyvä kun yhen kerran noinkin päin. Yleensä ne avustaa sillalta veteen.

    • """"""""""""""""""""

      Minkä takia tässä uutisessa piti erikseen mainita se, että pelastajat olivat turvapaikan hakioita. Vai onko tämä niin epätavallista käytöstä turvapaikanhakijoilta että se ylittää jopa uutis kynnyksen. Missään ei myöskään mainittu minkä maalaisia nämä turvapaikan hakiat oli. Pilkkimisestä ja mäenlaskusta voi tietenkin päätellä jotain. Jos kelkkailian olisi pelastanut Suomalainen, ei mitään uutista olisi edes kirjoitettu.

    • Hah..Hah.Hah..

      Kuinka monta turvapaikan hakijaa on pelastanut suomenkansa..? Saa mamut vielä jonkin aikaa hyppiä järvessä jos aikovat tilit tasata..!

      • Goodbye jauhajat

        Läpimätä Lieksan sivusto saa asiasta kuin asiasta vänkyttämisen käyntiin. Mitään järkeä ei ole näiden tyhjän jauhajien kommenteissa. Ei ole ihme, että kaupungilla menee heikohkosti.


    • hoplaa viherpiiperöt

      Joo paikallisen panokeskuksen pojat kyllä hoiti homman kiitettävästi ja spaddu on vieläkin elävien kirjoissa.

      Nämä jätkät ne saa pesää jo muutenkin niin, että silli haisee enemmän kuin pulpin tehdas, mutta nyt sitä vasta saakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7492
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6237
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4357
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      230
      2990
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2600
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      18
      1808
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      111
      1338
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      165
      1334
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      666
    Aihe