Henkilökohtainen valmentaja

Sain ammatinvalinnanohjauksesta idean henk. koht. valmentajalle. Menin sinne suurin odotuksin. Ensimmäisellä kerralla keski- iän ylittänyt naishenkilö puhui käytännössä katsoen oman urahistoriansa, kehuen identiteettiään. Kuulin hänen työhistoriansa, perheenjäsenensä minun sairauksiani läheltä liippaavat ongelmat; sekä miksen muka voi sairauteni puitteissa tehdä töitä, kun hänenkin perheenjäsenensä voi.

Sovittuani uuden ajan, nainen ei olut hoitanut sovittuja asioita. Hän kläräsi nettisivustoja ammattiryhmästä, minne oli luvannut jopa ottaa yhteyttä ja hankkia harjoittelupaikkaa, sekä kyseli minulta mistä haluan paikkaa hakea. Hän ei tiennyt mitään koko alasta, jota hain! Nimenomaan hän lupasi ensimmäisen käyntikerran jälkeen, että hän on yhteydessä muka useaan firmaan.

Lopulta tuskastuttuani koko touhuun, hän esitti minulle hyvän duunin, joka "sopii minulle". Duuni oli muovipussittaja varastolla, vaikka hain entisen, vuosikausien kokemuksella olevan ammattini perusteella oleva työtä. Kun ihmettelin ja närkästyin, nainen tokaisi, ettei työ ole ollenkaan väheksyttävä, ja vaatii ammattitaitoa, koska siinä pitää käyttää tietokonetta. En jäänyt selittelemään, miksi en; varastotyötä väheksymättä; ottanut paikkaa huomiolleni.

Lopulta nainen kirjoitti työvoimatoimistolle erittäin kitkeränsävyisen tiivistyksen, missä kertoi minun olevan erittäin vaikeasti työllistettävän henkilön.

Myöhemmin ammatinvalintaohjaaja ehdotti terveyden kartoitusta, koska perussairaudet rajoittavat minua ammatinvalinnassa ja minulla oli hoitamattomia vaivoja, esim. mahakipua. Kun pääsin tuolle terveyskartoitukselle, Suomea huonosti murtava lääkäri kuunteli noin kymmenen minuuttia vaivojani, tutkimatta minua; ja sanoi: Sinulla olla masennus. Jos minä kirjoitta sinulle piristeitä? Lisäksi hän ehdotti vatsavaivoihin unipatjatutkimusta, koska mahaoireet johtuivat huonosta nukkumisesta ja masennuksesta. Sanoin, etten aio alkaa niellä pillereitä, ja vaiva on todellinen. Lääkäri ei uskonut, ja vaikka valitin asiasta, hän pysyi kannassaan.

Lopulta kyrsiinnyin niin, että vaadin omalääkärivaihtoa terveyskeskuksessa, koska terveyskeskuslääkäri ei noteerannut niinikään mahaoireitani. Sain uuden, hyvän lääkärin, joka ei yrittänyt edes sanoa minua masentuneeksi; vain hoiti asiallisesti. Hän soitti itse, ja laittoi tutkimuksiin; missä selvisi vatsaoireet, ja hoiti muunkin terveyskeskuslääkärien hoidotta jättämät vaivat kuntoon. Pitkän tien kävin siis, mutta kiitos tuon lääkärin; eräs "masentunut" hoidettiin, eikä väkisyötetty nappeja.


Sittemmin olen käynyt ammatinvalintaohjaajalla, ja hän totesi minun olevan hyvässä kunnossa ja kiitteli aktiivisuutani. Itsekin hieman ihmettelen, miten jaksoin, mutta sisulla. Tulevaisuudessa on suunnitelmia, ja odotan työkkärin myös oppineen jotain.

Työkkärin järjestämät "personal trainerit" eivät aina ole parhaasta päästä, ja kokemus osoitti, että vain itse voi raivata tietä työn saralla. Toivon voimia kaikille kanssaihmisille, joilla on perussairauksia. Kun terveilläkin on kova tappelu työpaikoista, me niinkutsutut työrajoitteiset saamme tapella vielä enemmän.