Yksinäisyys tappaa sisältä

Tuo kertomasi on kuin flashback omasta elämästäni kahden kymmenen vuoden takaa. Ikuisesti yksinäinen ja ulkopuolinen kaikissa tilanteissa. Jos haluat joskus kirjoittaa niin maili osoitteeni on [email protected]. Itsemurha ei ole ratkaisu. Tämä maailma välinpitämättämine ihmisineen ei ole sen arvoinen.

Mä olin kans joskus aina vaan väsynyt ja mikään ei kiinnostanut. Sit aloin lenkkeilee, pyöräilee ja nyt tänä vuonna olen kuntosalilla käynyt joka päivä. Pariin vuoteen en ole väsynyt ollut vaan voin fyysisesti tosi hyvin ja kuntokin on loistava.
Jaksan tehdä asioita ja tolleen mut yksinäisyyttä se ei poista vaikk olis kunto miten hyvä. Mä vaan olen tottunut jo siihen ajatukseen et olen loppu elämäni yksinäinen.
Mun äiti oli alkoholisti kans kun olin pieni ja ei ole musta ja veljestäni koskaan välittänyt et mä kyl tiedän miltä susta tuntuu. Toivon et jaksat kuitenkin vaikka opiskella ja uskoa tulevaisuuteen.

Milia,
sinähän olet kuin minä nuorena tai nuorempi tyttäreni nykyisin!
Et ole yksin, meitä on monta, jotka olemme ajatelleet samoin joskus.
Netistä löytyy vertaistukea, mutta myös paljon ilkeitä ihmisiä.

Kaikilla ihmisillä on joskus paha olo. Elämä ei aina ole niin ihanaa. Rakkautta varmaan kaikki haluavat, mutta eivät osaa antaa.

Suosittelen sinulle ja muille masentuneille raskasta ruumiillista työtä,
mieluiten jollekin itselle läheisen kohteen hyväksi, tulee hyvä mieli molemmille.

Hyväntekeväisyysyhdistyksiä löytyy netistä, jos et jaksa mennä nettiinkään,
kysy naapurin mummolta, voisitko siivota tai tehdä lumitöitä?

hei. oletko vielä palstralla. olin itsekin pitkään omisa loloisa, se johtui erillaisuudstani. stiten vahingossa löysin kaverin joka aloitti keskustelun asioista ja ymmärssi tilanteeni . sen jälkeen olen saanut paljon kavereita ja tullut juttuun kakkien kanssa. olen adro gyyni ja olin sen takia ,kun pukeidun ja elän naisen elämää ,tarkoitan ,että olen naisen vartaloinen mies. pidin itseäni tärähtäneenä hulluna sekopäänä ja epä sikiönä ja olin jo päätänyt päättää päiväni ,mutta nykyinen hyvä ystäväni ja hänen kaverinsa tekivät minusta ,itseni hyväksyvän ihmisen . eli rohkeesti vaan juttelemaan ,kirpputirilla se helpoin tapa alloitaa ja voit löytää sieltä helpoimmin ystäviä. vanha hyvä kikka pätee kirputorilakin ,käytekö täälä uisen ja löytyykö täältä hyviä tavaroita, ja toinen hyvä paikka on kuntosalit. sama juttu ,voisiteko neuvoa minulle kuin näitä laiteita käytetään. eli yksin ei ole pakko olla . ystä vien hankimiseen ei raha tarvita ,siihen tarvitaan ,toinen ihminen. ystävyys luodaan puhumalla ja positiivisella asenteella .josain joku sinuakin odottaa. kukaan ei käske. nyt käskee menemään kirpputorille tai jos ei ole niin kuntosalille, jos ei ole niin napurin kanssa juttelemaan vaikka talvesta.

No sulla on nyt lukemisen aika että saat kunnon paperit yo-kirjoituksissa
YO-juhlat jäävät varmasti mieleesi sitten jos saat valkolakin

Ei nyt kannata itseänsä tappaa vaikka elämä tuntuisi ihan turhalta ja tylsältä
Muakin vituttaa koko elämä ja olenkin jo lukenut niin perkeleesti ettei yliopistokan kiinnosta
No mä olen jo vanha mies kohta 60 v mutta silti jaksan elää tässä paskassa maailmassa Itsemurhaa yritin marraskuussa autolla mutta eipä henki lähtenyt
Taisi olla suojelusenkeli suojelemassa tai joku suurempi voima päätti ettei aikani vielä ole tullut

tsempiä sulle Milla

Yksinäisyys kyllä nakertaa sisältä aika pahasti. Ei ole niinkuin yhtään kaveria/ystävää :( Varsinkin viikonloput on minulle kauheimpia. Töissä käyn viikolla, että sillä tavalla on edes jotakin, mutta sitten töitten jälkeen ei odota taas kuin tyhjä ja yksinäinen koti. Ja kun se elämän tyhjyys ja yksinäisyys nakertaa, niin välillä ei jaksaisi lähteä töihinkään. Puhelinkaan ei ole soinut varmaan viimeiseen kuukauteen :( Yritän kokoajan miettiä mitä voisi tehdä ja kokeilla. Harrastuksetkin on usein sellaisia, että sieltäkään ei saa uusia tuttavuuksi.

tiedän tunteesi, yksinäsyys on kamalaa. Kirjoittele jos tuntuu että siitä olisi iloa.

Toi kuulostaa tosi masentavalta. Vaikka epäilyttää tutustua ihmisiin netissä, se kannattaa, itsekin olen löytänyt hyviä ystävuö netin kautta! Ja olen myös ollut monta vuotta yksinäinen. Itsekin olen käynyt useammin kuin kerran tapahtumissa yksin, vaikka tiedän samassa tapahtumassa jonkun tutun olevan, kukaan ei vain halua olla siellä mun kanssa. Mutta suosittelen kaverin etsimistä netistä! Yrittää löytää jonkun samanhenkisen :)

Minulla on lähes sama tilanne, joskin välillä on kausia kun ei vituta. Olen kuitenkin aina yksin.
Olen melkein saman ikäinen, eli lukion tokalla. Oletko sattumoisin Turun seudulta?

Hei, jos sinä pelkäät tutustua netin kautta, niin suosittelen kääntyä Palastakaa lapset! järjestön puoleen ja hakea sieltä tukihenkilön. Se on turvallinen tapa saada apua, suosittelen.

Nyt on kyllä pakko vähän vuodattaa itsekin tätä kauheaa oloa...
Olen samassa tilanteessa kuin aloittaja, paitsi että olen vielä lukion tokalla, täytin juuri 18. Olen aina itse ollut todella ujo ja epävärma, tämä johtui enimmäkseen siitä että sain ala-asteella sietää kiusaamista lähes joka päivä 6 vuoden ajan.
Kun sitten vaihdoin koulua seiskalla sain taas kiusaamista osakseni mutta onnistuin ensimmäistä kertaa elämässä löytää oikeita ystäviä.
Noh, nämä ystävät eivät olleetkaan ihan niin "oikeita" kuin luulin, jostain syystä eivät enää halunneet olla tekemisissä kanssani kasiluokan jälkeen.

Olen nyt tuon jälkeen lähes kolme vuotta viettänyt täysin yksi, itsetuntoni on tuhottu, en pysty luottamaan ihmisiin, pelkään sosiaalisia tilanteita kauheasti, mikään ei muutenkaan enää kiinnosta ja välillä tuntuu ettei pystyisi edes nousemaan aamulla kun masennus on pahimmillaan. Olen jopa yrittänyt itsemurhaa kahdesti ja epäonnistunut. Vanhemmilleni en ole tästä puhunut, eivätkä he kyllä välittäisikään.
Haluaisin vain tietää mikä minussa on vialla että ansaitsin tämän. Yritän olla mukava ja kiltti kaikille mutta aina vain olen saanut vihaa päälleni, milloin ulkonäöstä milloin jostain muusta. Tulen luultavasti syrjäytymään lukion jälkeen, tai jos saan opiskelupaikan hankittua seuraavana pelottavana askeleena olisi työelämään siirtyminen. Kait minä tiedän ettei minun ikäisellä ihmisellä "saisi" olla tällaisia ongelmia mutta niin asiat nyt ovat, tahdon vain kuolla.

Aloittajalle, tuli oikein outo olo kun luin viestisi, niin tutulta kuullosti. Toivon todella voimia ja jaksamista sinulle, täällä joku toinen yksinäinen ajattelee sinua lämmöllä. Mitään erityisiä vinkkejä en kait osaa antaa, muuten en olisi itsekään tässä tilanteessa. Ainoa mitä osaan nyt tähän hätään ehdottaa on urheilu, käy vaikka juoksemassa tai nyt talvisin kävelyllä iltaisin. Raikas ilma saattaa välillä helpottaa oloa yllättävän paljon. Vieläkin haluan jaksamista toivottaa sinulle, äläkä vaan syytä itseäsi tästä tilanteestasi, tiedän liiankin hyvin mihin se johtaa pitkällä aikavälillä :(

No odotappa kun tulet keski-ikään....

Mies kun tulee tiettyyn ikään niin mikään ei enää toimi eikä mistään saa apua on vain yksin pärjättävä kaikissa saatanan asioissa
Seksiä ei saa kuin maksullista mutta siiihen en ryhdy tautivaaran takia
Rahat on vähissä ja ruokaa pitäisi saada mutta sossukin vaan vittuilee
Taivaan isältäkin pyysin apua mutta yksin olen vaan prkl

Voitin kenosta 1200 egee. meen siltin soskusta hakee rahaa 460 egee.
Vois lähtee johonkin tai sit vois ostaa jotain kallista kerrankin. Vois käydä hesas ostaa vaatteita kun tääl mis asun ei oo mitään kunnon putiikkeja.

no onneks olkoon :) jotain positiivistakin tällä saitilla :)
mikäs sen mukavampaa kuin ostaa kunnon vaatteet ja vehkeet
Osta vaika iso taulu-tv kin ja kunnon stereotkin saat vielä :)

Itsekkin oon tuntenu paljon yksinäisyyttä ja tunnen edelleen, ei ole kavereita keiden kanssa jutella ja mennä mihinkään ja oon kanssa epävarma ja hiljanen uudessa seurassa, mutta kyllä uskallan kuitenkin nähä nettituttuja vaikka ajattelen ettei siitä sen enempää tuu kun en puhu tarpeeks. Kaikki katoaa aina jossain vaiheessa tai unohtaa mut.

Aloittajalle.
Tilanteesi voi hyvinkin muuttua, kun menet uuteen paikkaan opiskelemaan.
Toki voit mennä myös mukaan jonkun järjestön toimintaan. Niitä on moneen lähtöön. Esim. alkoholistien lapsille on omia keskusteluryhmiä (Al-anon), sitten on asukastupia, seurakuntien toimintaa jne. Tai jos tykkäät eläimistä niin eläinsuojeluyhdistys.
Kuulostat fiksulta ihmiseltä. Rohkeasti vain lähdet tutustumaan ihmisiin!

Niin ja jos muutat toiselle paikkakunnalle, niin voit ikäänkuin aloittaa "puhtaalta pöydältä". Kellään ei vielä ole sinusta siellä mitään ennakkokäsityksiä niin voit olla rohkeasti oma itsesi.
Tsemppiä!

Tuli todella surullinen olo kirjoituksestasi, olen kärsinyt ja kärsin lähes samasta. Lukio tosin jäi kesken, kun en sitä ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä enää kestänyt, vaikka juttukavereita olikin. Mutta ei ketään, joka olisi kaivannut minua tai edes huomannut poissaoloani, opettajia lukuunottamatta. Hienoa, että olet selvinnyt kirjoituksiin asti. Olet todella vahva ihminen. Muista se. Ja tiedä, että sinä riität. Rakasta itseäsi ja muita, älä katkeroidu tai jää suremaan kohtaloasi. Näe aina mahdollisuudet ja tiedä, että mitään ei ole menetetty, mikään ei ole mahdotonta, ennen kuin arkunkansi suljetaan. Itse uskon, että kun ihmistä ei ole luotu olemaan yksin, niin varmasti minunkin tielleni vielä ihmisiä osuu, kunhan jatkan elämistä ja tuon omaa itseäni esille, enkä vetäydy omiin oloihini. Ehkä vika ei ole minussa, minun täytyy vain löytää ne oikeat ihmiset ja oma paikkani :)

Auttaisiko masentuneita/yksinäisiä ajatus siitä, että asiat voisivat olla vielä paljon huonommin? Saisiko siitä energiaa? Teillä kuitenkin todennäköisesti on kaksi toimivaa jalkaa ja kättä, sekä terve pääkoppa. Miettikääpä jos joutuisitte esimerkiksi auto-onnettomuuteen ja heräisitte sairaalasta neliraajahalvautuneena? Teidän elämä on täynnä mahdollisuuksia, toisin kuin miljoonilla ja miljoonilla muilla maailman ihmisillä.

http://www.youtube.com/watch?v=1JHETOsrWY0

Janne Kourin (suomalaisen edesmenneen liikemiehen Pentti Kourin poika) elämä muuttui elokuussa 2006, kun hän hyppäsi uimaan Los Angelesissa Manhattan Beachilla. Hän löi päänsä kohonneeseen hiekkapohjaan, jonka seurauksena viides ja kuudes kaulanikama murtuivat. Lääkärit kertoivat Jannelle, ettei hän tule enää koskaan kävelemään. Elämä pysähtyi, mutta Janne ei jäänyt tuleen makaamaan vaan perusti jo vuoden kuluttua sairaalasta päästyään Next Step Fitness -organisaation, joka auttaa halvaantuneita kuntoutumaan. Neljän vuoden harjoittelun jälkeen Janne pystyy jo seisomaan 5 minuuttia ilman apuvälineitä ja kävelemään pieniä matkoja rollaattorilla. Lääkärit eivät antaneet viisi vuotta sitten mitään toivoa parantumisesta, mutta Janne ei vaipunut epätoivoon ja masennukseen vaan tukeutui Pentti-isänsä elämänfilosofiaan: periksi ei anneta.

Jannen tarina on inspiroinut ainakin minua vaikeina aikoina, toivottavasti se auttaisi myös jotakuta muuta.