roinari mieli puuhassaan

tampio

Voimailulajeja harrastanut istui tyttärensä päällä - sakot
Julkaistu: 03.02.2012 07:07

Keski-Suomen käräjoikeus on tuominnut kahdesti tytärtään pahoinpidelleen 40-vuotiaan jyväskyläläismiehen tuhannen euron sakkoihin.
Tytär oli yhdeksänvuotias tekoaikana keväällä ja syksyllä 2009.
Ensimmäisellä kerralla isä istui sohvalla olleen tyttärensä päälle ja tarttui tätä kaksin käsin kiinni kaulasta.
Kun isä työnsi päällään tyttärensä otsaa, vaikeutui uhrin hengitys. Lisäksi tytön vatsa kipeytyi.
Syksyinen pahoinpitely oli samantyyppinen.
Isä tarttui tytärtään kaulasta ja työnsi päällään tämän otsaa. Tällä kertaa tyttären selkä osui pöydän reunaan ja aiheutti kipua selkärankaan.
Esitutkinnassa isä tunnusti istuneensa kerran sohvalla nenät vastakkain tyttärensä kanssa ja saattaneensa painaa tätä otsasta.
Molemmilla tapauksilla oli kuitenkin silminnäkijänsä. Lisäksi oikeus kuunteli tyttären videoidun lausunnon.
Oikeus katsoi teon 50 päiväsakon arvoiseksi.
Voimailulajeja harrastanut isä joutuu lisäksi korvaamaan tyttärelleen kivusta ja särystä 350 euroa.
Tytär on muuttanut äitinsä kanssa pois perheenisän luota.
Terho Vuorinen, Jyväskylä

taas tyypillinen roidrage!vittu näitä roinari pellejä,ihan täysiä pellejä koko porukka.luulevat olevansa jotain saatanan kovia mutta todellisuudessa ovat vain näitä lasten ja vaimon hakkaajia!naurettavaa porukkaa!

4

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mauno-Kyllikki

      Heippa !

      Oon 45-vuotias mies, eronnut jo kauan sitten, ja eron jälkeen ollut muutamassa pitkähkössä suhteessa.

      Nykyisessä suhteessani olen ollut reilut 1.5 vuotta. Asumme eri paikkakunnilla, joten näemme muutaman kerran kuukaudessa, joskus useammin, joskus harvemmin. Suhteemme on ihana eli rakastan naistani, ja olen varma, että hänkin minua. Seksi sujuu ongelmitta, ja on molemmille mitä antoisinta, toisinaan hellää rakkautta, ja taas toisinaan rajumpaa nussimista, yhteisestä sopimuksesta molemmat.

      Minua on kovasti ihmetyttänyt naisystäväni kännykän käyttö. Se on aina yhdessä ollessamme äänettömänä, ja siihen pitää vilkuilla jatkuvasti, ja aina, kun käyn toisessa huonessa, kännykkä on kädessä, ja kovasti sillä räplätään, tekstareita, emailia, facebookia ja sen sellaista. Sama juttu, jos olemme yhdessä jossain reissullamme.

      Toisena asiana liittyen myös kännykän ja sähköpostin käyttöön, ihmettelen sitä, että suhteemme alkuaikoina sain vastauksen miltei heti, ainakin tunnin sisällä, mutta nykyään käy usein niin, että saan vastauksen joskus 10 tunnin kuluttua, jos silloinkaan. Textailumme/emailailumme on siis aika yksipuolista nykyään.

      Onko nuo kaksi ylläkuvattua ihan normaalia naisen käyttäytymistä vai pitäisikö minun huolestua suhteemme laantumisen takia tai peräti jonkun kolmannen osapuolen takia ? Salaileeko hän jotain ja onko normaalia, ettei tekstareihin reagoida ?

    • Naisesi on

      Selvä roinari.

      • Mauno-Kyllikki

        No niinkö siinä nyt pääsi käymään.


    • Herätkää pahvit!

      Ja sitten joku vielä väittää ettei hormonit vaikuta pääkoppaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      29
      5089
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4081
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3647
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      150
      2506
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2368
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2189
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2137
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      39
      1537
    Aihe