Mieheni kinusi parinvaihtoa muutaman vuoden. Kertoi miettineensä ettei mustasukkaisuus ainakaan sotke hommaa eikä liittoamme. Aika kauan haeskelimme sopivaa paria, emme halunneet kolmansia pyöriä, niitä olisi kyllä riittänyt.
Viikonlopuksi lapset siis mummulaan ja kaupunkiin tapaamaan ihmisä joita emme olleet ikinä nähneet, ei edes puhelimessa juteltu. Epäilys oli että feikkiä koko juttu, siis että eivät "he" tule ja meilaillut kaveri on joku poikamies poloinen tai ukkomies, vielä poloisempi.
No tulivat he, emme olleet osanneet yhtään kuvitella millaisia ihmisä sieltä tulisi, ihan tavallisia kuten mekin, ei missejä eikä mr filandioita, vaan normi porukkaa.
Syötyämme ja muutaman oluen jälkeen siirryimme hotelliimme joss teimme paremmin tuttavuutta. Emme vaihtaneet vielä pareja, mutta tilanne oli tosi kiihottava. Rakastelimme ihanasti puolisoitamme ja katselimme vaivihkaa samalla vierelle kun toinen pari oli vauhdissa. Yön saapuessa menimme molemmat parit omiin huoneisiimme, tarkoitus oli aamiaisella vielä vaihtaa muutama sana.
Aamiaisella ei ollut vaikeaa tunnelmaa kuten olimme pelänneet. Puhetta riitti vaikka mistä asioista. Lopulta saimme vielä idean siirtyä juttelemaan jatkosta meidän huoneeseen...
Ja loppu olikin yhtä juhlaa, tosin se on vasta alku meindän liiton uudelle alulle.
Menimme huoneeseen. Oma mieheni oli ilmiselvästi kiinostunut, kieltämättä kauniista naisesta, taina oli kieltämättä aika hyvän näköinen ihminen, jopa minusta.
Päätimme ottaa huoneet vielä toiseksikkin yöksi. Päivällä olimme neljästään kävelyllä. Halailimme jo välillä toistemme puolisoita leikkisästi.
Illalla emme kovinkaan kauaa jaksaneet roikkua baareissa vaan varsinkin uuden tuttava pariskunnan mielestä meidän kannatti mennä huoneeseen "lepäämään"
Joku huomasi laittaa ammeeseen vedet ja alkoi vitsailu montako sinne mahtuu ja menee. Minä sain kutsun Makelta, siis siltä toiseltä mieheltä ammeeseen, mieheni hymähteli hyväksyvästi, samalla kun hyväili Tainan selkää hänen kauniin pukunsa läpi. Vähän arastelin riisua kaikkien edessä ja otinkin loput pois vasta kylppärissä, Maken silmien edessä. Istuimme ammeeseen, jännitys oli melkoinen, ihot kosketti pakosta toisiaan. Tunsin miten Make vaivihkaa siirsi käden sisäreidelleni ja hyväili.. Huoneesta kuului vaimeaa hyminää, pikkuisen mustasukkaisuus kouraisi mutta ajattelin että kerran täällä vaon eletään, tuskin tästä mitään draamaa tulee, niinpä siirsin käteni Maken jalkojen väliin..
Aikamme kylvettyämme, siirryimme huoneeseeseen kuivattelemaan ja mieheni sekä Taina olivat jo melkein alasti odottelemassa kylpyyn pääsyä.
Heidän kylpiessään tunsin vieraan käden pitkästä aikaa tekevän minulle ihanaa, kuulin miten Taina naurahteli ammeessa, luulenpa mieheni myös löytäneen käsilleen mukavan paikan.
Emme vieläkään menneet itse asiaan, siis emme olleet yhdynnässä, jokin meitä vielä jarrutteli.
Aikamme pyyhkeisiin kietoutuneena katseltuamme tekkaria päätimme laittaa nukkumaan, niin, kaikki siihen samaan sänkyyn. Me naiset siihen keskelle, ja miehet reunoille, siten että Make oli minun vierellä.
Taisimme pikkusen torkahtaa mutta sitten alkoi tapahtua pimeässä.
Mieheni kuiskasi, tehdäänkö nyt mitä kaikki varmaan haluaa, Make vastasi että hänelle käy kyllä, samoten Taina ja minä hihittelimme että mikäs siinä.
Teimme kauniisti sen mitä mies ja nainen voi tehdä. Näin miten mieheni kiipesi Tainan päälle, miten he keinuivat yhtyessään kiivaasti. Samalla minä sain miestä, todella lujaa. Elämä tuntui tosi mahtavalta jutulta. Kun ajattelin miestäni, rakastin häntä vielä enemmän kuin koskaan. Ei liittoon kuulu omistaminen vaan avoimuus ja yhteisymmärrys. Seksi on mahtava asia, sitä voi piristää, ja KANNATTAA piristää.
Seuraavana iltana kotona oli ihana fiilis, hyväilimme toisiamme mieheni kanssa. Hän kertoi myös mustasukkaisuuden hiukan vihlaisseen mutta oli sitä mieltä että näin piti toimia. Rakastelimme seuraavana yönä pariinkin kertaan, yleensä emme rakastele kuin kerran ja tosi harvoin.
Mikäli kaikki on elämässä kohdallaan, ja avoimuus ja kantti riittää, niin suosittelen. Vieläkin tunnen sen tunteen kun Make tuli päälleni ja pitelin miestäni kädestä hänen työntyessä Tainaan. Otamme uusiksi, se on varma.
Ei enää Uneksija
Nyt se on koettu
10
5020
Vastaukset
- Uneksija-
Kyllä oli kiva lukea tämä juttu! Tuli oikein onnellinen olo teidän puolesta :)
- onkototta
Hieno kertomus. Saisinpa vaimonikin ajattelemaa sinun laillasi.
- fhznjm
Jossakin vaiheessa homma karkaa käsistä ja tuleeERO!
On nähty asia. - Aino
ihana viesti, itsekin miettinyt, vaiken jotenkin ole uskaltanut kumppanille vielä ehdottaa.. meillä erittäin vahva suhde kuitenkin, mutta tulisiko kumppanin mustasukkaisuus kuitenkin vastaan.. näinhän sitä toisaalta saisi tehdä yhteisymmärryksessä sen, mihin kiusaukseen kumpikin kuitenkin todennäköisesti joskus on joutunut/joutuu, eli harrastaa seksiä toisen kanssa.. miksi asioista pitäisi tehdä isompia kuin ne on, kun voisi välttää kiusauksen tekemällä saman asian avoimesti ja yhdessä.. kumpikin teistä varmasti sai uutta näkökulmaa omaankin suhteeseen tästä kokeilusta?
- ei enää uneksija3
Älä sisar emmi liian kauaa.. Elämä on liian lyhyt. Meillä on taas parin viikon päästä treffit. Nyt hiihtokeskuksen lähellä mökissä..hmmm..ihanaa
- oln
Ongelma siitä tulee viimestään sitten kun huomaat tän toisen olevan se parempi siellä sängyssä. Miks jatkaa enää entisen kans jos on parempiakin tarjolla.
- Yäk!
Jälleen jonkun RUNK.KARIN märkäunia.
Oksettavaa! - tekimielikokeilla
Miten hoidutte ehkäisyn??
- ei enää neksija2
Noo vakisuhteessa olevilla naisilla nyt on aina asiat kunnossa. Ei tarvinnut moista miettiä. Joo ja tuolle yäkille.. Säälimme jo melkein niitä jotka eivät tätä ihanuutta ole vielä kokeneet..
- örinääää
Mukavia nämä ihmiset joiden ohjenuora on " pessimisti ei pety".
Minun vaimoni ei suostu kimppaan, joten pitäisikö meidän nyt erota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama395201Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674201Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783736Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742750Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622586Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652422Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282315Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1401751
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko411578