Parisuhteessa olevat, miten paljon teette asioita seurustelukumppaninne kanssa yhdessä ja millaisia asioita?
Poikaystäväni valittaa, että hänen mielestään emme tee tarpeeksi asioita yhdessä ja hän aina perustelee että muut parit tekevät paljon enemmän. Omasta mielestäni taas teemme paljon yhdessä. Vähintään pari kertaa viikossa käydään yhdessä luistelemassa/ hiihtämässä/ pilkillä/ kalastamassa/ ulkoilemassa tms. urheilua. Joskus pelaillaan, piirrellään, ollaan yritetty kirjottaa yhdessä kirjaa jne. Teemme usein yhdessä ruokaa ja leivomme, käymme yleensä yhdessä kaupassa, siivoamme yhdessä, katsomme yhdessä elokuvia. Olemme yleensä aina yhdessä baarissa tai muuten vaan viihteellä ja näemme usein yhdessä kavereitamme. Olemme myös matkustelleet paljon yhdessä, eksoottisissakin maissa ja käyneet vaeltamassa vuorilla jne. Mökillä vietetään yleensä paljon aikaa ja sielläkin kaikki tehdään aina yhdessä, kannetaan saunaan puut jne. Mitä vielä pitäisi tehdä yhdessä? Minä kaipaisin välillä omaakin aikaa ja haluaisin nähdä kavereitani myös ilman häntä.
Niin ja olemme 26-27-vuotiaita, seitsemän vuotta yhdessä.
Yhdessä oleminen parisuhteessa
12
675
Vastaukset
- 9
Jotenkin tuntuu että teette liian paljon asioita yhdessä, pitää olla myös omia touhuja ja omaa aikaa.
- Aviomiehen loppu
" ja hän aina perustelee että muut parit tekevät paljon enemmän."
Kuulostaa naismaiselle että erittäin omituiselle, mutta menköön....kyllä tuo yhdessäolemisen määrä on jo läheisriippuvuutta, ettehän te tee mitään muuta, kuin olette yhdessä.
Meillä sentäs on omat harrasteet, ja kaljallakin osataan käydä ihan itte-pettämättä.- Olet idiootti
"Kuulostaa naismaiselle että erittäin omituiselle, mutta menköön..."
Vai kuulostaa naismaiselle.
Mene ampumaan ittes jooko?
Saa kai sitä mieskin kysellä yhteisten juttujen perään vai eikö saa?
"kyllä tuo yhdessäolemisen määrä on jo läheisriippuvuutta, ettehän te tee mitään muuta, kuin olette yhdessä."
Vai läheisriippuvuutta.
Varmaan yhtä todennäköistä kuin se että te petätte toisianne siellä kaljalla ollessanne eikös juu?
On taas loistokeskustelijoita täällä joilla on jotain ihmeellisiä käsityksiä parisuhteen säännöistä ja rooleista täällä että mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, riippuen jopa sukupuolesta.
- 3971
Kerropas toisinpäin, että mitä te kumpikin teette yksin?
- ei koskaan mitään
Me emme miehen kanssa tee mitään yhdessä. Hän käy kaverien luona, kaverien kanssa syömässä, harrastuksissa, missä lie. Kotona hän on tietokoneella tai puuhaa omia asioita makkarissa. Minä olen aina töissä tai kotona lasteni kanssa. En ikinä pääse mihinkään koska en jaksa kulkea yksin lasten kanssa paljon missään kotipihaa tai lähikauppaa kauempana. Uutena vuotena oltiin vähän aikaa ulkosalla perheenä. Kerran olen käynyt syömässä ulkona hänen kanssaan. Pari kertaa uimassa yhdessä olomme aikana. Siinäpä se yhteiselo viimeisten vuosien ajalta. Mutta rakastan häntä kyllä ja olisi kiva tehdä joskus jotain yhdessä. Vaikka käydä kerrankin elokuvissa tai jotain muuta kivaa...
Liiton onnistumisen ehdoton ehto on se, että molemmilla on myös oma elämä. Jos näin ei ole, tulee ennen pitkään vaikeuksia. Ihminen tarvitsee tilaa ja jos ei toinen tarvitse, pitää kuitenkin sitä toiselle antaa.
Nyt on selvästi keskustelun paikka. Kerro miten paljon rakastat ja arvostat kumppaniasi, mutta kerro myös, että onnellenne on ehdottoman tärkeää, että sinulla on omaa aikaa. Tällöin myös yhdessä vietetty aika paranee. Olisiko kyse epävarmuudesta, mustasukkaisuudesta ? kumppanisi kohdalla.
Jutelkaa!- OltavaOmaaElämää
Vastarakastuneena haluaa olla koko ajan yhdessä ja tehdä kaiken yhdessä. Kun aikaa kuluu, alkaa olla aikaa myös muulle elämässä. On suuri virhe, mikäli ei ole itselle syntynyt myös omaa elämää omine rientoineen, sillä mikäli suhde jostain syystä kariutuisi, joutuisi aloittamaan kuin tyhjästä, jos koko eläminen on pyörinyt toisen ympärillä. Itsesuojeluvaistoksi sitä kutsuisin.
- wfwfwf
Siis asutteko yhdessä? Jos ette, niin tuntuisi siltä että poikaystäväsi haluaisi muuttaa yhteen? Selittäisi aika paljon käytöstä. Jos taas asutte yhdessä niin ihmettelen paljon, teette nimittäin todella paljon yhdessä siihen nähden. Ehkäpä olisikin kunnon keskustelun paikka.
- Yksi vaan...
No itse rakastuin 16 vuotta sitten mieheeni ja oltiin eka vuosi erossa, koska hän opiskeli ulkomailla. Kun hän palasi suomeen, olemme olleet joka päivä yhdessä. Kesällä tosiaan tulee 17 vuotta täyteen. Eli on yhdessäoloa ja yhdessä oloa. Te itse sovitte omat tapanne olla yhdessä.
- se toimii
Nukutaan yhdessä ja aivan ehdoton yhdessä sovittu juttu on yhteinen ateria joka päivä n klo 20. Muut jutut tilanteen mukaan.
- sadgsadga
Onko äijäs AD/HD kun pitää tehdä kokoajan jotain?:)
- 68-v
Elämäntilanteen mukaan.
Avioliiton alkuvuodet elimme eriytynyttä elämää siinä mielessä että vaimo oli kotona lasten kanssa ja yhteiset touhut painoottuivat viikonloppuihin.
Vaimon iltatyövuosina minä touhuilin illat tenavien kanssa ja omissa jutuissa.
12 kiertolaisvuottani kuluivat siten että tulin kotiin perjantai-iltaisin ja kaadoin paukut.
Viikonloppuisin emme käyneet missään. Minä en viitsinyt enkä jaksanut.
51 / 57 ikäisinä jäimme kokonaan kotiin.
Kotona ollessamme vaimo käy arkiaamuisin lenkillä.
Minä olen samaan aikaan punttisalilla.
Vaimolla on kahtena päivänä kerhot.
Muun ajan vietämme yhdessä.
Olemme olleeet vuosittain 12 - 16 viikkoa matkoilla.
Sen lisäksi vaimo tekee vuosittain 1 - 2 tyttöjen matkaa, 1 - 3 viikkoa / reisu.
Kotimaan irtiottajakin on.
Olen parhaillaan muutaman päivän talvileskenä vaimon ollessa pk-seudulla.
Joten vaihtelua on ollut, tilanteden vatimusten mukaan.
Viimeiset kokoaikayhdessäolovuodet tarvitsevat mielestämme katkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama275080Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1492497Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792179Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272137- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525