sosiaalisia virikkeitä.
Suomessa on ala-arvoisia hoitolaitoksia, joissa vanhuksia kuolee nälkään ja veden puutteeseen. Ylilääkäri Sirkka-Liisa Kivelä arvioi, että lähes kolmannes huonokuntoisista vanhuksista viruu laitoksissa.
Yleislääketieteen emeritaprofessori, ylilääkäri Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta myöntää, että Suomesta löytyy todella ala-arvoisia vanhustenhoitolaitoksia.
Niissä samassa huoneessa makaa pahimmillaan seitsemän vanhusta, joiden toimintakyky on tuhottu psyykenlääkkeillä ja kuntoutuksen puutteella. Tarpeet tehdään vaippoihin, eikä virikkeitä ole tarjolla. Jos kukaan ei huolehdi syöttämisestä ja juottamisesta, vanhus kuihtuu kuoliaaksi.
Toinen, toivottava ääripää vanhustenhoidossa on palvelutalo, jossa pukeudutaan aamuisin, ulkoillaan sekä syödään ja juodaan hyvin. Kaikki eivät kuitenkaan saa paikkaa laadukkaasta palvelutalosta. Arviolta kolmannes vanhuksista viruu passivoivassa laitoshoidossa.
Kivelän mielestä vanhustenhoidon suurin ongelma on eriarvoisuus. Hoitopaikkojen laatu vaihtelee suuresti jopa kuntien sisällä. Tilanne on lainvastainen, koska tasa-arvo kuuluu perusoikeuksiin.
Tätä epäkohtaa pyritään korjaamaan vanhuspalvelulailla, jonka pitäisi tulla voimaan 2014.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/vanhuksia-kuolee-nälkään-hoitolaitoksissa-1.11610?localLinksEnabled=false
Vanhuksia kuolee nälkään kapitalistisissa hoitolaitoksissa
10
100
Vastaukset
- Komumaissahan
ei onneksi kukaan kuollut nälkään...
HOHHOHHOHHOO!!! Niin, neukkula tapatti lapsia, aikuisia ja jopa vanhuksia tarkoituksella nälkään Ukrainaissa 30-luvun alussa. Se voidaankin katsoa tyypilliseksi kommunistien toimintamalliksi hallitsemassaan yhteiskunnassa.
Missähän tämä mahtoi tapahtua - taisi porukkaan mahtua vanhuksiakin:
Vankileirien saaristo, Osa VI, Karkotus.
Kappaleesta Musikkarutto s. 241
"
Vasjuganskin murhenäytelmä
Vuonna 1930 10.000 perhettä ( siis 60.000 – 70.000 ihmistä sen ajan perheen kokoa ajatellen) kulki Tomskin kautta – siitä eteenpäin heitä ajattiin talvella jalkaisin: ensin Tomia alas ja sitten Ob-virtaa, sitten Vasjugania ylös – talvitietä edelleen. ( Matkan varren kylien asukkaita ajettiin sitten korjaamaan aikuisten ja lasten ruumiit pois.) Heidät jätettiin Vasjuganin ja Taran latvoille soiden keskellä oleville lujan kamaran nyppylöille. Heille ei jätetty elintarvikkeita eikä työkaluja. Tuli kelirikko, eikä teitä ulkomaailmaan enään ollut, kaksi kapulasiltaa vain: toinen Tobolskin suuntaan, toinen Obille päin. Kummallekin kapulatielle asetettiin konekiväärivartio eikä ketään päästetty surmanloukusta. Ihmisiä alkoi kuolla. Jotkut menivät epätoivoissaan rukoilemaan armoa konekiväärimiehiltä – rukoilijat ammuttiin siihen paikkaan. Liian myöhään, jokien vapauduttua jäistä, Tomskin elinkeino- ja kulutusosuuskunnasta Integralsojuzista lähetettiin heille proomuilla jauhoja ja suolaa, Mutta proomutkaan eivät pystyneet nousemaan Vasjugania ylävirtaan. ( Kuljetusta johti Integralsojuzin asiamies Stanislavov, ja hänen ansiostaan tapauksesta tiedetäänkin.)
Kaikki kuolivat.
"
Kaikki kuolivat jo matkan rasituksiin joten tämä kelvatkoon esimerkiksi siitä, miten stalinin lääkärintarkastukset toimivat käytännössä.
Kommunisteille pitäisi ennen sairaslomaa tai eläkettä tehdä stalinistinen terveystarkastus ja jos kommunisti siinä osoittautuu työkykyiseksi niin ei muuta kun metsätöihin huonosti teroitetun pokasahan ja tylsän kirveen kanssa - mielellään 40 asteen pakkasessa - ja ruokaa annettaisiin halkopinon koon mukaan.
....................
.......................- TIVOLIMESTARI!
HEI!
Mistä ihmeestä Te Herra Antipunikki tiedätte sen, että yllä kuvaamanne Ukrainan nälänhätäkuvaus pitää paikkansa? Voin omana mielipiteenä sanoa sen, että sain esimerkiksi ns KYLMÄ SOTA rp:n aikana lukea Suomenkin lehdistöstä paljon siitä, että miten kauhea aikakausi oli ns Teräsmieshallinto NL:ssä.
Jos sellainen henkilö, joka on liikkunut paljon esimerkiksi Ukrainassa, Siperiassa ja muuallakin NL:ssä Teräsmieshallinnon aikaan, sanoo siten, että jos Teidän mainitsema nälkäkuolemien lukumäärä pitää paikkansa, niin nälkäänkuolleiden ryhmään pitää laskea myös ns luonnollisesti kuolleet, siis vanhuuteen ja erilaisiin tauteihin kuten syöpä ja vastaavat. Niin että miksi myös puoluepoliittinen taistelu tuntuu aina olevan äärimmäisen likaista puuhaa, on ainakin Hyvä Kysymys. Olisiko se asia liikaa pyydetty, että jo oman edun nimissä yritettäisiin pysyä edes suurin piirtein totuuskuviossa?
Nyt haluan sanoa, että jos Neukkusakki haluaisi olla paha ja ilmeä, niin ihan samoilla periaatteilla, joita Te olette käyttäneet kuvatessanne NL:n ihanuutta ja kurjuutta, niin komut saisivat monin verroin pahemman nälkäkuvauksen aikaiseksi myös täältä Pohjoismaista, Euroopasta laajemmin, USA:sta, Latinalaisesta Amerikasta, Kaukoidästä ja Afrikasta, ei siis yksin NL:stä. Voimme kysyä myös sitä, että mikä on TOTUUS silloin, kun Uskontoympäristö kuten Äärioikeiston eri rymittymät Natsikomut, Natsisossut, Natsidemarit eli Kokkareet taistelee vallasta ja menestyksestä.RAUK:issa kapianen kertoi asiasta ja näytti myös kuvia Ukrainassa nälkään kuolleista lapsista, aikuisista ja vanhuksista. Se oppitunti selvitti hyvin kommunistien tapaa johtaa maata.
Oletko muuten samanlainen nahjus kuin Änkyrä OmaanPesäänPaskoja etkä uskalla vastata Kallen viestiin.
................
- antikapitalismia
Tää antipunikki on niin harhateillään että oivoi, hieman sääliksi käy poikaa.
- Normikomunismia-hyi.
Median mukaan PKoreassa kansa syö heinää ja toisinaan myös toisiaan kun ei ole muuta syötävää.
- sosialismi on hyve
Pohjois-Korea ei ole kommunistinen maa.
- hohohohohhhhhhhhhhhh
sosialismi on hyve kirjoitti:
Pohjois-Korea ei ole kommunistinen maa.
Eikö olekkin kamalaa että olet mielisairas ?
Minulla on ensikäden kokemusta vain kunnallisesta vanhusten hoidosta ja sen äitini kotikunta hoiti kiitettävästi. Vaikka noin 6 vuoden ajan kävin vähintään kerran viikossa häntä katsomassa niin koskaan en löytänyt valittamista vaikka viimeiset kolme vuotta hän oli vuoteenomana. Ainakin joissain kunnissa asiat hoidetaan hyvin.
- Ne osingot
Ne osingot.
Kaiptalistia kiinnostaa nyt vain ne osingot ja optiot enemmän kuin ihmishenki.
Jätetään vaikka vanhukset ruokkimatta ettei osingot vaan vaarannu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094