Heidi Hautala Svenska Dagenin juhlapuhuja on valmis myymään suomalaista kansallisomaisuutta Ruotsiin ja Norjaan. Finnair on valtion enemmistöomistuksessa mutta jossa myös on paljon suomenruotsalaista verovapaata säätiörahaa. Nyt Heidi Hautala on suomenruotsalaisen rahan toivomuksesta valmis myymään valtion enemmistöosuuden Finnairista jotta ruotsalaisella rahalla olisi helpompaa saada yksi maailman vanhimmista lentoyhtiöistä omaan haltuunsa ja myyntiin naapurimaille pilkkahintaan. Kukapa on unohtanut Soneran, Kemiran tai monen muun suomalaisen yhtiön joutumisen ruotsalais- ja norjalaisomistukseen pilkkahintaan? Nyt samaa ollaan tekemässä kun Japanissa viime keväisen tsunamin aiheuttaneen notkahduksen jälkeen Finnairille tuli tappiota.
http://hbl.fi/nyheter/2012-02-09/yle-hautala-beredd-att-avsta-statens-majoritet-i-finnair
Heidi Hautala "Svenska Dagenin" juhlapuhuja!
3
85
Vastaukset
- kokkarekaikille
Aloittaa sanomalla "Vänstä Tittare, Kakka Kokkare!" Kaikille!
- ei palaa aika mennyt
Vihreät jatkaa sillä linjalla, että Suomesta tulee pohjolan kongo. Lennetään vain norwegianilla ja sassilla. Hitto näitä Suomen poliitikkoja. Etenkin pikkupuolueitten arhinmäet, kyllöset, hautalat jne.
- Sama mieleen!
Kun näin sveko-Hautalan ilmoittavan Finnairin myynnistä, niin heti tuli mieleen mahdollinen ostajataho. Maamme svekopiirit ovat aina haluneet naittaa Finnaisirin SAS:n kanssa, mutta nykyään SAS itse on vielä huonommassa kunnossa ja menossa suurempaan syliin.
Svekopiirien pitkäaikainen tavoite on siirtää suomalaisomistusta mahdollisimman paljon ruotsalaisten käsiin, jotta olisimme taloudellisesti Ruotsin alamaisia.
Tämä trendi on jäänyt tutkijoilta ja taloustoimittajilta oudosti huomaamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194939Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603523Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1382408Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572299Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084