Aborttikannan ja moraalin "periytyminen"

Et kerro tuossa, minkä ikäinen lapsesi on. Elikä onko hänellä lainkaan ymmärrystä vielä käsittää näin isoja asioita. Teini-iässä on taatusti eri mieltä kuin sinä kun ei tarvi enää yrittää miellyttää vanhempia, ja sitten kun on aikuinen ja nähnyt tätä todellisuutta ja varsinkin kokee mitä on olla äiti niin voi taas kanta muuttua. Mielipiteet ei pysy samana.

Tästä esimerkkinä lapsuudenystäväni, joka tunnettiin hieman paatoksellisena abortinvastustajana nuorena kun yhteinen ystävämme meni tekemään kaksikymppisenä abortin. Ystäväni suhtautui hyvin jyrkästi asiaan. Kolme lasta itse synnytettyään kuitenkin ystäväni oli niin uupunut ja loppu ja täysin kyrpiintynyt lapsiperheen elämään ja loputtomalta tuntuvaan kurjuuteen että meni tekemään sitten itsekin abortin. Että niin se mieli aina voi muuttua suuntaan jos toiseenkin. Tuomitseva ihminen muuttui yhtäkkiä hyvin inhimilliseksi.

Olet viisas nuori nainen. Elämää kannattaakin punnita.

Uskon että se minkä itse on tehnyt vanhempana, voi myös helposti olla lapselleen siirtämässä ja osoittaa hyväksyntää teolle, tai sitten voi olla myös toisinkin päin, kun tietää mitä se on, on kaikilla keinoin estämässä sitä.

Kyllä meillä ainakin arvomaailma on periytynyt vanhemmilta.

Vanhempani ovat liberaaleja arvomaailmaltaan, ei meistäkään tullut muuta kuin yksilön valinnan vapautta kanattavia. Myös yhteiskunnallinen aktiivisuus, eli aatteellisuus tiettyyn suuntaan, on periytynyt juuri vanhemmilta, vaikkakin kärjsitynyt meissä jälkipolvessa veilä enemmän vasemmalle. Toivon todella, että lapsestani tulee myös yksilön vapautta korostava, kuten tiedän veljeni toivovan omista lapsistaan samaa. Perheessämme kollektiivisuus vastaan induvialismi on jatkuvasti puheenaiheena, syytämme toisiamme aika täikeästikin välillä konservatiivisuudesta kasvatuksessa. Veljelleni pahin paikka on minun perheeni ja lapseni kuuluminen uskontoon, kollektiiviseen aivopesujärjestelmään, mitä hänen on vaikea sulattaa siskontyttärensä täysijärkiseksi kasvattamisen nimissä...

Minä olen aborttioikeuden kannattaja ja koko perhetaustani ja perheeni keskellä kuulun niihin, joiden suhtautuminen siihen on paitsi liberaali mutta sieltä maltillisemmasta päästä. Omien vanhempieni suhtautuminen aborttiin on kielteinen, tosin hekin, ainakin äiti, näyttäytyy varsin maltillisena aborttia vastustavien joukossa. Toisaalta ehkä hän on omaa elämäänsä helpottaakseen opetellut maltillisen suhtautumistavan moniinkin sellaisiin asioihin, jotka eivät omaan arvomaailmaan kuulu omien lastensa tähden. Ainakaan minun kanssani hän ei ole enää tukkanuottasilla kovinkaan monessa asiassa, vaan on osoittanut jopa ymmärrystä minun arvomaailmani eri aspekteja kohtaan. Aborttikanta tosin ei ole koskaan meidän kahden ristiriidoissa mikään pääasia ollutkaan, enemmän meillä on kiistaa herättäneet muut asiat, kuten uskonnolliset katsomukset.

Lapsuudenperheeni ja -sukuni on hyvin uskonnollista porukkaa, joten suurin osa sukulaisistani suhtautuu aborttiin kielteisesti. Joukossa on niitä, jotka hyväksyvät sen vain äidin hengen pelastamiseksi, pitävät sitä murhana ja suhtautuvat jyrkästi, jopa suvaitsemattomasti abortin tehneisiin. Enemmistö tosin on vanhempieni kaltaisia, jotka hyväksyvät abortin vakavilla terveydellisillä syillä (eivät edellytä välitöntä hengenvaaraa) ja raiskausperusteella. Heidän suhtautumisensa toisinajattelijoihin ja abortin tehneisiin on armollisempi, he eivät itse tuomitse toisia, vaan pyrkivät mieluummin rakastamaan lähimmäisiään. Sitten joukossa on myös muutama sellainen, jotka suhtautuvat aborttiin kriittisesti, eivät sitä tekona pidä hyvänä ja oikeana, mutta eivät haluaisi nykyisen aborttilainsäädännön kovin tiukasti ainakaan kiristyvän.

Minun omien lasteni suhtautuminen aborttiin on liberaali, kaikkien kolmen kohdalla. Kuopusta ei koko asia edes kiinnosta. Hänen mukaansa asiaa ei tarvitse pohtia kun meillä hyvä lainsäädäntö on. Kaksi tytärtäni niinikään hyväksyvät abortin ja suhtautuvat siihen minuakin vapaamielisemmin. He eivät näe siinä samalla tavoin edes eettistä kyseenalaisuutta taikka ongelmaa kuin minä.

"Onhan se niin että elämä on helpompaa mitä useampia asioita pystyy hyväksymään tai ainakin suhtautumaan neutraalisti, mille ei voi juurikaan mitään. Olen yrittänyt myös omaksua tätä ajattelutapaa mutta toistaiseksi onnistumatta."

Kannattaa yrittää edelleen, nimittäin ihan oma elämä helpottuu kovasti kun oppii olemaan ottamatta turhia pultteja sellaisesta, mille ei mitään mahda. Ja se, että ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat toisin kuin itse ajattelee on yksi niistä asioista, mille ei mitään mahda. Omia mielipiteitään ei tarvitse muuttaa, sieluaan ei tarvitse myydä, mutta jo se, että opettelee tietynlaisen neutraliuden siinä kuinka suhtautuu omastaan poikkeaviin näkemyksiin ja niiden esittäjiin, helpottaa kovasti.

Minä itse suhtauduin aiemmin paljon jyrkemmin erittäin koinsevatiiviseen uskonnollisuuteen kuin nykyisin. Olin suorastaan allerginen alituisille synti-sitä-synti-tätä-jutuille. Oma elämäni helpottui huomattavasti, kun tietoisesti opettelin muuttamaan omaa suhtautumistani. Aluksi päätin vain pistää liian ärsyttävät jutut toisesta sisään ja toisesta ulos, opettelin siis välinpitämättömän suhtautumisen. Siitä sitten, melkein huomaamatta, olen oppinut neutraalimman tavan, jopa tietyllä tavalla ymmärtävän suhtautumistavan. Ymmärrän nyt, että näille ihmisille se oma tapa uskoa ja tulkita Raamattua on se ainoa oikea, he ovat yksinkertaisesti kykenemättömiä näkemään toisenlaisten tapojen pointtia, koska omasta mielestään heidän ajattelunsa pohjaa Jumalan sanaan. He pyrkivät enemmänkin toimimaan Jumalan sanan mukaan kuin muodostamaan ihan omia, Jumalasta irrallisia, katsomuksia. En minä sellaista voi muuttaa, ei minun aseeni riittäisi kuitenkaan heidän Jumalansa arvovaltaa vastaan, joten miksi kiusata itseään edes yrittämällä. Omat rajani pidän silti. Minua ja läheisiäni tulee kohdella normaalilla kunnioituksella, mitä kanssaihmisille nyky-yhteiskunnassa on tapana antaa. En hyväksy haukkumista tai nimittelyä keneltäkään.