14-vuotias vietiin hakattavaksi hautuumaalle: "Ensi kerralla mä hautaan sut"
Julkaistu: 10.02.2012 07:12
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 49-vuotiaan muuramelaismiehen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja laittomasta uhkauksesta.
Mies muilutti lokakuussa 2010 14-vuotiasta poikaa, jonka hän epäili kohdelleen kaltoin omaa poikaansa.
Mies kuuli pojaltaan, että tämän kännykkä on toisen pojan hallussa. Mies löysi 14-vuotiaan pojan kännykän kanssa Muuramen keskustasta kioskilta.
Kiivastuksissaan isä tönäisi 14-vuotiaan autonsa takapenkille ja kuljetti tämän 800 metrin päähän kirkonmäelle, hautausmaan tuntumaan.
Tämän jälkeen mies kuristi poikaa kurkusta ja löi hänen päänsä autoa vasten. Toisen kuristamisen yhteydessä mies löi toisella kädellään poikaa nyrkillä vatsaan seitsemän kertaa. Lisäksi uhri sai potkun selkäänsä.
Pahoinpitelyn jälkeen mies huusi pojalle: "ensi kerralla mä hautaan sut". Lopuksi mies kiihdytti autollaan voimakkaasti kohti uhria ja käänsi auton vasta viime tingassa.
Mies myönsi menetelleensä väärin, mutta kiisti enimmän osan teoista. Oikeus uskoi kuitenkin uhria ja todistajia. Ruhjeet kaulalla, olkavarressa, otsassa ja kyynärpäässä puhuivat myös syyllisyyden puolesta.
Oikeus tuomitsi miehen 2000 euron korvauksiin kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksistä. Mies joutuu myös maksamaan oikeudenkäynti- ja muita kuluja 2300 euroa.
Miehellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä. Koeaikaa ehdollisella vankeudella on kaksi vuotta.
roidrage
nadural
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495