Ulkoistaminen johtaa kunnat ongelmiin

asioista perillä

Kokoomuksen masinoima ulkoistaminen ja yhtiöittäminen johtaa kunnat ongelmiin. Kunnan töissä olevana olen todennut, että toiminto, joka on siirretty jollekin yhtiölle, on tiennyt melkoista lisälaskua kunnille. Miksei tästä vimmasta ei olla tehty kunnollisia tutkimuksia, niistä kustannusvaikutuksista. Sama työ kunnan omana työnä on ollut yleensä selkeästi edullisempaa.

7

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämä tiedetään

      Minunkin kokemukseni mukaan kaikki ulkoistettu on tullut lopulta kalliiksi. Samoin säästötoimet esim. terveydenhoidossa, koulutoimessa ym johtaneet siihen että ongelmat pääsevät isommiksi ja kalliimmiksi. Kunnan omana työnä aikoinaan 70-80-luvulla painotettiin ennaltaehkäisyä ja silloin monet asiat olivat hyvällä mallilla. Ennaltaehkäisy on ristiriidassa nykyisen bisnesideologian kanssa, jonka tavoite on tuottaa voittoa - ei hyvinvointia.

      Ulkoistaminen on askel kohti oikeistolaista amerikanmallia, että kunta ei lopulta tuota enää mitään palveluksia. Palvelut tuotetaan bisnesperiaatteella ja vain ne saavat palveluja, joilla on varaa maksaa.

    • Osatotuuksia

      Aina ei suinkaan ole näin,vaan ulkopuolinen työ voi olla ja monesti onkin huomattavasti tehokkaammin tehty kuin kunnan omana työnä tehty työ.Itsekkin olen ollut työmaalla missä kunta on tehnyt osan remonttia omana työnään ja ulkopuoliset sitten speciaalityöt.Kyllä täytyy sanoa,että kirjavaa on työmoraali työmailla.Kaikki vaan yksinkertaisesti tuppaa venymään ihan kohtuuttomuuksiin asti,paitsi kotialähtö.Porukkaa on reilusti,eikä kiirettä takuuvarmasti tule.Toisin on varmaan sairaaloissa ja vanhustenhoidossa,mutta sehän onkin jätetty täysin rempalleen.

      • piupalipokkaa

        ITELLA on varoittavana esimerkkinä.
        Se ei palvele niitä joilta se ei saa kustannuksiaan katettua!
        Ulkoistaminen eriarvoistaa kansalaiset suhteessa palvelujen saatavuuteen.
        Lisäksi monissa asioissa ulkoistaminen rikkoo salassapitolakiakin vastaan kun henkilökohtaisissa asioissa palvelun saaja on pakkoasiakassuhteessa kilpailunalaisessa palvelussa jonka toimittaja voi vaihtua kilpailutilanteen muuttuessa.
        Näin hänen henkilökohtaiset asiansa voivat vuosien mittaan olla monen eri yrityksen rekisteröiminä.


    • Pinkka kunnossa

      Lahden kaupunki totesi hiljattain, että lääkäripalvelujen ostaminen on tullut sille kalliimmaksi kuin sama kaupungin omana toimintana. Samoja havaintoja tehdään eri puolilla maata kiinteistöhuollossa, vanhushuollossa, päivähoidossa, vammaishuollossa...

      Kyllä Kokoomus tietää. Jatkakaa vaan pienituloisetkin nousukashenkiset sen äänestämistä ja odotelkaa toiveikkaasti, josko rintaan hiipisi lopultakin se kuuluisa voittajaolo.

    • kaikkien etu

      Lukuisissa selvityksissä on todettu, että paras tulos - tehokkain ja edullisin - saadaan kunnan omien palvelujen ja ulkoistettujen palvelujen yhdistelmällä.

      Ulkoistaminen suo kunnille mahdollisuuden hankkia tiettyjä palveluja ja toimintoja juuri silloin, kun niitä tarvitaan. Kunnan ei tarvitse itse rakentaa ja ylläpitää raskasta ja kallista organisaatiota joka toiminnolle henkilökuntineen, laitteineen, tiloineen jne., jotka suuren osan ajasta seisoisivat tyhjän panttina aiheuttaen vain kuluja veronmaksajille.

      Sopivan yhdistelmän löytäminen edellyttää luonnollisesti riittävän hyvää tietämystä ja osaamista kunnissa.

    • loiset pihalle

      Maksetaan vain tehdydtä työstä. Valvonta ja kilpailua.Terveydenhoidossa puuttuu kilpailu.

      • Matolääke

        Jep, otetaan sinultakin loiselta KELA:n tuki pois terveydenhoitomaksuista niin, että maksat aitoa markkinahintaa yksityiselle. Otetaan sinulta kaikki muutkin yhteiskunnan tulonsiirrot pois, joista nyt nautit. Muutetaan verotuksesi, vakuutuksesi ja eläkkeesikin vain sen mukaisiksi, joista olet työlläsi maksanut. Sen jälkeen sinulla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Se kuluu kerjätessä, varastaessa ja pulloja keräillessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2660
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2607
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2569
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      79
      2468
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1976
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      68
      1954
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1843
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1402
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1361
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      19
      1248
    Aihe