Niettä riisikepappia tänään.
Olen pitkään ihmetellyt terveysterroristien roskaruokafobiaa. Hampurilaista ei saisi syödä ollenkaan, se kun on heidän mielestään epäterveellistä. Joopa, naudanlihapihvi, kuituinen sämpylä, salaattia, tomaattia, sipulia, suolakurkkua. Jopa onkin epäterveellistä
Jenkkilässä muuten määrittelivät jokin aika sitten suomen kansallisruuan, pitsan vihannesruuaksi, koska siinä aina on vihannekseksi luokiteltavaa tomaattikastiketta:D
Meinaan vääntää kaikkien terveysrasistien kauhuksi tänään kepappia. Juupa, keitettyä bastamatiriisiä anannaksella, kananrintaa paistettuna, pitaleipää, kaalta, tomaattia, tuoretta kurkkua, maustamatonta jugurttia, tuoretta jalapenoa, valkosipulia, ketsuppia(siis vihannesta), suolaa, pippuria ja loiskaus kepappikastiketta(ei lisäaineita),
Paljonkohan nyt kolesteroli nousee ja mikä lienee riski saada sydänsairauksia? Entäs paljonkohan elinikä lyhenee moisen roskaruuan takia?
=DW=
Kepappia.
8
148
Vastaukset
- hyvää oli
Roskaruuan nimitys ei tule itse ruuasta vaan siitä, että ruuan pakkauksista tulee paljon jätettä. Tänään oli työpaikkammeerinomaosessa ruokalassa hmapurilaispäivä täytyy sanoa että oli hyvää! Ja nyt ei tullut sitä roskaakaan koska ei siellä käytetty mitään kertakäyttöjuttuja.
- ...
Not.
Roskaruoka:
"Roskaruoka on ravintosisällöltään epäterveelliseksi luokiteltavaa ruokaa. Usein roskaruoassa on päivittäisiin saantisuosituksiin nähden liikaa jotain yksittäistä ravintoainetta ja tämän lisäksi annoskoot ovat yleisesti katsoen monesti energiapitoisuuksiltaan liian suuria päivittäiseen energiantarpeeseen suhteutettuna.lähde?
Roskaruoaksi luokitellaan muun muassa hampurilaiset, ranskanperunat, pizza, makkara, eineskala ja kebab. Tämä luokittelu on kuitenkin virheellinen, koska esimerkiksi perushampurilaisen rasvasisältö on lähellä ravintosuosituksia ja toisaalta kotiruoka voi olla ravintosisällöltään epätasapainoista. Vastoin yleistä käsitystä kotiruoka ei automaattisesti ole pika- tai valmisruokaa terveellisempää."
Wiki
Junk food:
"Junk food is an informal term for food that is of little nutritional value and often high in fat, sugar and or calories."
Wiki
Sitäpaitsi, pitseriat on käytännössä kaikki ravintoloita, missä ruoka tarjotaan psliinilautasilta. Samaten kepapit tarjoillaan ravintoloissa aina lautaselta. Hampurilaisenkin saa lautasella, muualta kuin ns snagareilta ja pikaruokapaikoista. Joopajoo, yks paperipussi tai tulitikunpään verran jotain maissista tehtyä koteloa.
Ja noin sivumennen mainittuna, mäkkärit sun muut kierrättää ja lajittelee oikein hyvin jätteensä. Harvemmassa kotitaloudessa roska-asiat on niin hienosti hoidettu.
=DW=
Minun illalliseni oli 400 g pakkaskylmää Saarioisten maksalaatikkoa rusinoilla (33200 kJ) suoraan paksista;-)
Hyvää oli ja painonpudotus etenee suunnitelman mukaisesti, 4 kg on lähtenyt vuoden alusta!- fgwrgwrg
Tolla energiamäärällä painosi nousee viikossa noin 4kg, joten tarinasi ei ole kovin uskottava
fgwrgwrg kirjoitti:
Tolla energiamäärällä painosi nousee viikossa noin 4kg, joten tarinasi ei ole kovin uskottava
Ääh, yksi nolla liikaa. P.o. 4*830=3320 ;-), eli kolmasosa päivän kokonaismäärästä.
- about terveellisesti
Meinaakko, että terveysintoilijat olisivat jotenkin kiinnostuneita sun syömisistäsi. Tuskinpa vaan. Minä olen huomannut, että nimenomaan perinteisesti syövät ja roskaruokaporukka vahtaa ja nimittelee niitä, joiden ruokavalio poikkeaa heidän mielestään normaalista.
- ...
Oletko seurannut pekka poudan ikuista kampanjaa suomalaisen ruisleivän ja kotimaisten marjojen puolesta? Eräässä telkkariohjelmassa se arvosteli haastattelijan kepap-aterian. Meinas että "hyi, tollasta rasvasta lihaa ja hiilihydraatteja, Voihan tollasen tietenkin muutaman kerran vuodessa ehkä syödä, jos oikein mieli tekee"
Mä en ole hokannut tavallisesti syövien mitenkään paheksuvan muitten evästelyä, mitäpä se muille kuuluu, mitä joku mättää suuhunsa. Mutta kaikki lekurit, ruokaterapeutit puhuu sitä, mitä pekka puska on käskenyt. Hah, mulla meina palaa aikanaan käämi paikallisen terkkaritätin kanssa kun ruuasta oli puhe. Se jankutti just ruisleivästä ja kielsi voin käyttämisen ruuanlaitossa. Pakko oli kysyä, onko se ikinä maistanut kasvisöljyssä "paistettuja" silakoita. Lisäksi paheksui suunnattomasti kun en juo maitoa, mutta kirnupiimää kyllä "Hyi, sellaista rasvaista". Nojoo, se ei tiennyt mitä kirnupiimä on. Siinä on rasvaa vähemmän kuin kevytmaidossa....
Pelkkää fanatismia. Mun mielestä pitää syödä monipuolisesti. Kyllä läskisoossi on hyvää, mutta ei sitä joka päivä viitsi syödä, sama salaattienkin kanssa. Kohtuus kaikessa, myös ruokarasismissa.
=DW=
- Rimmir tänään
Aivan terveellisen kuuloinen kepappi sinulla. Söin eilen lounaalla kepappia, joka ei ollut edes kepappi lihasta. (olivat vain käristäneet sianlihaa nuo pitserian pojat) friteerattujen kanssa, jalapenoja sai hakea onneksi erikseen kun niitä eivät olleet raskineet laittaa lautaselle kuin yhden. Mutta kastikkeet olivat hyviä.kurrkua oli kaksi siivua ja 1/8 tomaatin viipale Salaatinlehtiä ei ollut kuin puolitoista.
On muuten hirmuinen ero kepapeissa riippuen minkämaalainen kokki on lounaspaikassa.
Muuten, musliimit täällä eivät syö ulkona missään muualla kuin hamburilaispaikoissa.
Tietävät varmasti saavansa naudanlihaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1281571
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505