Soveltuvuustesti kaikille koiranulkoluttajille ja omistajille

ota kantaa

Ulkoillessa oman koiran kanssa viikoittain törmään tapauksiin , jossa vastaantuleva koiran ulkoiluttaja joutuu väistämään koiransa kanssa kun tietää ettei hallitse "lemmikkiään". Talutin kääritään käden ympärille,pahimmassa tapauksessa heitetään koira kumoon ja maatan sen päällä, kunnes toinen on ohi. Luultavasti nämäkin koirat oikeissa käsissä olis täysin yhteiskuntakelpoisia. Siinä on ulkoilu tuskaa taluttajalle ja paljonko koira kärsii, kun sillä ei ole koulutuksen tuomaa turvaa? Oma lukunsa on sitten aivokääpiöt, jotka ostaa koiran pullistellakseen sen avulla, kun itsellä ei ole kanttia siihen ilman koiraa.

6

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • canis.familiaris

      En tiedä testeistä, mutta useimmin riittäisi se, että vaivautuisi hieman perehtymään siihen mitä tuli hankittua.

      Yleensä ne, jotka puuttuu ja ei suvaitse, on ongelmissa eniten. Asennoituminen kertoo eniten, samoin "siilipuolustaminen" kun pakaroiden väliin on mennyt koko oma koiran kasvatus. Jäljelle on jäänyt vain ajatuksen polte ja näkemys ilman korjaavia tekoja omiin ongelmiin -toisten kylläkin. Eli suu käy koiralla ja omistajalla. Mikään ei silti muutu omalla kohdalla.

      • Tumppu Suoranen

        Niinpäs jotkut arvioi muiden taluttajien kommellukset ja mokat, ne nähdään, omia ei ollenkaan. Ei usein edes käsitetä että oma koira on ongelmakoira.


      • canis lupus
        Tumppu Suoranen kirjoitti:

        Niinpäs jotkut arvioi muiden taluttajien kommellukset ja mokat, ne nähdään, omia ei ollenkaan. Ei usein edes käsitetä että oma koira on ongelmakoira.

        Nautin kun oma hauveli ohittaa vastaantulevan rähisijän, ilmeenkään värähtämättä. Ei provosoidu, vaan ottaa kontaktin minuun.Helppoa kuin heinän teko. Ongelmakoiria ei olisi, jos kaikille tumpeloille ei annettaisi lupaa pitää koiraa.


    • Ulkoilija

      Mua ärsyttää suunnattomasti myös ne koiranulkoiluttajat, jotka tulee flexi pitkällä eikä yritäkään pitää koiraansa omalla puolella tietään. Näitä ei onneksi ole paljon, mutta tänään tuli sellainen vastaan. Olin niin hämmentynyt tilanteesta, etten edes saanut huudettua, että älä päästä sitä koiraa tänne. Harmittaa.

      Mitä liikkuu ihmisen päässä, joka päästää koiransa vastaantulijoiden luokse, vaikka huomaa, että vastaantulija ottaa oman koiransa seuraamaan... Koira oli onneksi kiltti. Toivottavasti omani ei muistele sitä pahalla, sillä olen hiljattain saanut sen ohittamaan (rähisevätkin) koirat hiljaa. Hieman omani murahti, mutta jatkoi rauhallisesti matkaa.

    • himpulabim

      Oletko ajatellut, että vastaantulijalla on koulutus kesken, jonka vuoksi käyttäytyy niin: menemällä sivuun, pysähtymällä, kiristämällä hihnaa tai vaikkapa makaamalla koiran päällä :D Onhan se parempi että jotain tekee, kuin olla tekemättä mitään vai olisiko niin parempi että vastaatulija pitäisi vihaisen koiran pitkässä taluttimessa ja päästäisi oman koirasi iholle, jolloin sinun täytyisi väistää? Mielellään näen sellaisia ihmisiä, jotka ottavat esim, ison koiransa aivan vierelle ja lyhentävät hihnaa kuin ne "teinit" jotka hommaavat rotikan ja kuljettavat niitä aivan miten sattuu ja silloin pelkää että kohta tuolta teiniltä lähtee hihna kädestä tai muuta vastaavaa.
      Soveltuvuustestiä kannatan varsinkin niille pullistelijoille ja nuorille (joilla eka oma koira), jotka hankkivat vaativan rodun, eivätkä ymmärrä mihin ryhtyvät ja mitä koira tarvitsee.

    • jgjkkökiöhöohioö

      Samaa mieltä ..harkintaa ja harkintaa enemmän niin rotuyhdistyksille(rotuinfo oltava realistinen) kasvattajien pitäisi tentata enemmän tulevaa ostajaa(se että omannut koiria ennenkin ei kerro mitään vaan onko ylipäätään kouluttanut niitä ja miten) ja itse pitäisi tietää mihin ryhtyy.

      Joillekin roduille voisi olla hyvä olla paljon rotutapaamisia missä voi jakaa yhdessä tietojaan. Ja ehkä silloin muut omistajat hieman normalisoisi machoilua jos sellaista ilmenee.

      Itsekin hämmästelen usein että monilla on vaikeuksia pitää koiriansa hallinnassa..(ja nykyisin kuljetan laillista sumutetta joka päästää äänenkin. Jotta voin turvata edes hieman jos oman pienen koirani päälle käy iso koira tai minun kimppuuni joku käy iltapimeillä.) Ja on välillä käynyt mielessä pitäisikö itsekin hankkia isompi koira ettei olisi vaaraa koiraa menettää tavallisella lenkillä. Lähistöllä kun kulkee iso amerikanbulldoggi jonka omistaja ei hallitse koiraansa vaan menee aina jossain pelloilla kun ei pysty muita normaalisti ohittamaan. Ja ei ole ainoa täälläkään :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      18
      4084
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      51
      3864
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3373
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      114
      2337
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      57
      2077
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1981
    Aihe