Oli otsikko, että nuoret lapsiperheet hyväksyvät kuntaliitokset. Syynä se, että luulevat saavansa parempia palveluja ja lähempää. Miten ihmeessä ovat niin sinisilmäisiä ja uskovat tuollaista. Olipa tässä takavuosina yksi kuntaliitos, jossa entiseen kotikaupunkiini liitettiin eräs kunta. Paikkakuntalaiset olivat iloisia, että nyt alkaa päästä lääkäriinkiin. Kun uutuudenviehätys katosi, ihmiset huomasivat, että nyt täytyykin lähteä lääkäriin 20 km:n päähän. Hyvä niiden. joilla oli auto, mutta miten lie muut päässeet lääkäriin, bussi kulki vain koulupäivinä kerran aamulla, kerran iltapäivällä. On tainneet ihmiset muuttaa pois paikkakunnalta, kun kerran Etuovesta katsoin, siellä oli asuntoja myytävänä paljon ja halvalla. esimerkiksi kaksio uudehkossa rivitalossa maksoi silloin (muutama vuosi sitten) noin 13000 euroa. Taisipa talolla olla oma tonttikin. Näin tulee olemaan muissakin kuntaliitoksissa. Joka on nyt pieni kunta ja liitetään isompaan, sieltä palvelut häviävät ja joutuu käymään sillä paikkakunnalla, joka on kunnan pääpaikka. Sanokoon Katainen mitä tahansa. Minä en usko ainakaan. Katainen elää jossain utopiamaassa.
Voi nuoria raukkoja
4
79
Vastaukset
- olette jonossa 9189
Suomessa ei "julkiset" palvelut tule parantumaan, ellei hallitusta vaihdeta. Jos kok tai keskusta pitää valtikkaa vain rikkaat kokevat parannuksia. Tyhmä kansa ei tunnu tajuuvan systeemiä. Jopa suuri duunari puolue SDP kyykkii Jyrkin pillin soidessa. Lapsiperheelliste tai oikeesta ennen lapsen tuloa, pitäs miettii sitä makkari peuhaamista tarlkkaan, sillä suuri osa duunari lapsista ei tule menestymään tai saamaan edes duunia. Ei se lapsi vanhempiaan elätä.
Moni lapsiperhe luulee muuttaessaan saavan palvelut läheltä, mut ei saa vaikka sai oman tonti 1 e hintaan. Helppo on ihmistä jymäyttää.
Silti esim hesassa on AKUUTTI asuntopula ja sitä ei haluta edes hoitaa kuntoon. Ongelma ei koske 2 ryhmää 1) rikkaita ja 2) turisteja. Näille löytyy kämppä hyvin nopeesti. Rikkaat voivat "ostaa" lääkäripalvelyt, mut AHNEPÄISSÄÄN notkuvat kunnallisessa ja säästää omia pikku rahojaan varmaan arkkuun lastattavaksi.
Terveyskeskuksiin pitäs olla limitti, et keskituloset maksavat extraa tai menevät yksityiseen. Tai poistaa se ihme maksu köyhiltä kokonaan. LÄÄKKEET on ylihinnoiteltuja vaikka niitä voi "vaihtaa" KELA systeemin pakottamana helvempiin ns. rinnakkaislääkkeisiin, jotka eivät ole 100% identtisiä sen halvemman kanssa, kun eivät voi ollakkaan. Vaikka vaikuttama aina eilis sama, se ei mm. imeydy kuten se aito. Ihmest uskoo sokeesti fuulat mitä tarjotaan.
Mut sitten se byrokratia, on sama hommaatko tonttia tai sossun rahaa, niin pääset PINOON. Oikeesti virhailia voisi käsitellä asian heti, mut ei tee niin. Asuntojutuissa voi joutua venaamaan kuukausia, että paperi leimataan ja asia edistyy. Perustellaan väen vähyydellä, mut laiskuus liittyy myös selityksiin. Jos meinaa tuntee virkailian porukkaa asia etenee hyvin nopsaan.
Bonus, Hinnat jatkaa nousemistaan ja veroa haluttas korottaa. Mahdollisia tuli leikatanaan miulummin. Ei edes jenkit pysty samaan.- jeina
"...et keskituloset maksavat extraa tai menevät yksityiseen."
Niinhän me teemmekin;)
Arvauskeskuksissa käy vain työttömät, maahanmuuttajat, ym. vähävaraiset.
- Shiivoojatar
Arvauskeskuksessa olen saanut apua silloinkin kun töissäolevana hain apua työterveyshuollosta...
Työterveyslääkäri määräsi koviin niskakipuihin vain buranaa ja antoi 3 päivää lomaa.
Arvauskeskus antoi pidemmän loman,oikeat lääkkeet ja kuvasi niskan.Ja 12 kertaa vesijumppaa. Onneksi työnantaja lopulta hyväksyi ja pystyin jatkamaan työkykyisenä töitä.
Joskus näinkin päin.
Muuten,pitäkää itse kunnostanne huolta.Ei se itsekäs oluen litkiminen teitä työllistä. Eikä muukaan joutilaisuus.
Turha syyllistää muita, jos itsellä menee huonosti. Monella on peiliin katsomisen paikka. Oikeasti,käyttäkää päätänne.- harvoin sattuu
Sinulla on ollut tuuria!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve442931Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1032147Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl512031Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611772Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?201648