Ei loppuun asti ajateltu - jätehuoltokysymys ainakaan

Tuire .

En kovin monesti ole ollut samoilla linjoilla Jouko Kärnän kanssa, mutta jätehuoltoasiassa olen. Ilomantsin liittyminen yhteiseen jätelautakuntaan tulee tuomaan kuntalaisille - ainakin syrjäkulmilla asuville ilomantsilaisille vielä suuren pettymyksen. Eikä pelkästään sitä kautta että kustannukset tulevat kasvamaan. On turha luulla, että nykyinen sekajätekonteilla varustettu lajittelupisteiden verkko säilyy Joensuun määäräysvallan alla. Turha on myös luulla, että Ilomantsi saisi erivapaudella säilyttää nykyisen, parikymmentä vuotta meille sopivaksi kehitetyn kahden vaihtoehdon järjestelmän.

Koko kehityksen ajan Summala ja kirkonkyläläiset hengenheimolaisensa ovat tehneet parhaansa, jotta jokaisesta taloudesta jäteauto kävisi määrävälein noutamassa sekajätteet. Valtuutettujen enemmistö on tähän mennessä onneksi pitänyt päänsä ja sen ansiosta kaikilla taajaman ulkopuolella asuvilla on ollut mahdollisuus valita: kotoa nouto tai lajittelupisteiden käyttö. Jälkimmäisen valinneet ovat samoilla reissuilla päässeet eroon sekä sekajätteistä että lajiteltavista jätejakeista. Tätähän ei joensuulainen määräysvalta tule sallimaan ellei suoranaista ihmettä tapahdu. Onhan järjestelmä jo nyt edellyttänyt, että jokaiselta ympärivuotiselta omakotiasujalta sekajätteet haetaan kotoa. Vain kesäasukkaat saavat luvan käyttää jätekontteja. Ja lajiteltavat jätteet jäävätkin sitten kaikkien itse kuskattavaksi niitä varten varustettuihin paikkoihin. Nurinkurista kerta kaikkiaan!

Siinä sitä kustannusta syntyy, pikkutiet rikkoutuvat kun rospuuttokelillä suuret autot tulevat päätäkauten jätteitä noutamaan ja kuluu myös turhaan luonnonvaroja, kun samalla kauppareissulla eivät peräkylien asukkaat enää saa kuljettaa jätteitään omatoimisesti lajittelupisteille.

Hölmöläisen hommaa, johon ilomantsilaisilla ei mitään pakkoa olisi liittyä. Irtautuminen yhteisestä jätehuoltoyhtiöstä antaisi nykyisenkin lainsäädännön puitteissa toimittaessa oikeuden hoitaa jätteen itsenäisesti oman valintansa mukaisella systeemillä. Vaan näyttää se Joensuun seudun jätehuoltoyhtiön osakkuus olevan asiaa valmistelleille niin merkittävä asia, että sen säilyttämiseksi ollaan valmiita uhraamaan ilomantsilaisten itsenäisyys myös jätehuoltoasiassa - ja jopa ennen kuin tulee punnittua voiko valtioneuvosto perustuslain vastaisesti pakottaa itsenäisen Ilomantsin Joensuun omaisuutenaan käytettäväksi.

6

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.Kärnä

      Kiitos Tuirelle!
      J.Kärnällä on 20.2.2012 saakka aikaa valittaa hallinto-oikeuteen Joensuun päättämistä vuoden 2012 sekajätemaksuista. Joensuun teknisen lautakunnan jätemaksupäätöksistä jätin oikaisuvaatimuksen ja nyt päätöksestä on mahdollista valittaa.

      Ellen valita on 100 %:tin varmaa, ensivuonna (2013) Ilomantsissakin kirotaan ja tuskaillaan kokohonneista jätemaksuista lähes joka-asunnossa kun Joensuu määrää ja päättää kaikkien Ilomantsin kuntalaisten jätemaksuista.
      Mutta mitä tekee nyt Ilomantsin valtuutetut, alistuvatko ja hyväksyvätkö mukisematta jätehuoltoyhteistyön Joensuun kanssa?
      Taidan mielenkiinnosta tulla kuuntelemaan maanantaina 13.2.2012 Ilomantsin kunnanvaltuuston päätöksentekoa, valitaanko jäsen Joensuun jätelautakuntaan.
      Ihmettelen, vaikka Ilomantsissa ei ole hyväksytty Joensuun Seudun Jätelautakunnan johtosääntöä, kuitenkin maanantaina 13.2.2012 kunnanvaltuuston esityslistalla esitetään valittavaksi jäsen Joensuu vetoiseen, Joensuu enemmistöiseen jätelautakuntaan.
      Vetoan Ilomantsin valtuutettuihin, älkää missään tapauksessa valitko jätelautakunnan jäsentä, palauttakaa asia valmisteluun ja tutkikaa rauhassa ensin kaikki muut vaihtoehdot.

      Sopii kysyä, mitähän se Summala on Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n hallituksen jäsenenä oikein hämmentänyt, kun keskeneräiseen asiaan ollaan jo lautakunnan jäsentä valitsemassa? Ovatko Summala ja kunnanhallitus jo nyt kuntaa hävittämässä? Nyt Summalalta sopii kysyä, monessako Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n hallituksen kokouksessa on ollut läsnä ja mitä kokouksissa on päätetty, seuraava kokous lienee 14.2.2012. Tämä Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n hallitus on valmistellut ja osaltaan hyväksynyt Joensuun kaupungin jätemaksut vuodelle 2012, tekninen lautakunta on tehnyt lopullisen hyväksynnän. Ilomantsilta on ollut suuri virhe valita Summala Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n hallitukseen. Joensuun edustajina on Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n hallituksessa on valtuutettuja ja varavaltuutettuja;
      Ilomantsilta on ollut suuri virhe ryhtyä osakkaaksi Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n. Osakkuus on viritetty ansa jolla pakotetaan Ilomantsi liittymään Joensuun kaupunkiin, osakkuus on viemässä kaiken jätehuoltoa koskevan päätöksentekovallan Joensuulle. Osakkaas on suuresti nostamassa kaikkien Ilomantsilaisten jätemaksuja. Osakkuus on täyttä virkamiesten huijausta. Tämä Joensuun Seudun Jätehuoltoyhtiö on loisfirma jonka tehtävänä on saattaa päätöksenteko kauas kunnanvaltuutetuilta tavoittamattimiin, tällöin on helppo nostaa taksamaksut taivaisiin kenenkään niihin puuttumatta.
      Ilomantsista kukahan "hölmö" lie esittänyt ko. hallitukseen virkamies Summalaa, Summalan sijaan edustajaksi jäteyhtiön hallitukseen olisi täytynyt valita valtuutettu. Ilmankos tieto ei kulje, kenellekkään ei kerrota mitä tuleman pitää. Kaikki tähtää Ilomantsin liittämiseen Joensuuhun ja tietysti taustalla virkamiehet ovat kärkkymässä parempaa pestiä.

      Jos maanantaina Ilomantsin valtuusto valitsee jäsenen jätelautakuntaan silloin osa Ilomantsin kuntapäätöksentekoa on "kädet ylhäällä pitäen" ehdoitta annettu Joensuulle. Tällöin Ilomantsin valtuusto on hyväksynyt kuntaliitoksen Joensuun kanssa.
      Hyvät Ilomantsin valtuutetut, älkää hosuko ja hölmöilkö, tutkikaa tämä asia ensin ennen kuin päätätte asiasta! Joensuun hallinto tuo tullessaan vain kirousta ja kirouksen kaikille.
      jatkuu..

      • J.Kärnä

        ..jatkoa..

        ALUSTAVA LISTA VAATIMUKSISTA, VALMISTELLESSANI VALITUSTA KUOPION HALLINTO-OIKEUTEEN JOENSUUN PÄÄTTÄMISTÄ VUODEN 2012 JÄTEMAKSUISTA.

        Nyt olisi paikallaan jos te lukijat nimellä tai nimettömänä kirjoittaisitte tänne mitä alla olevasta listasta puuttuu tai mitä valitukseni pääkohtaa muuttaisitte. Kirjoittamani allaoleva lista ei ole lopullinen, se on vain tämän kirjoitushetken hahmotelma. Valituksessani jokainen vaatimukseni täytyy perustella.
        Alustavat valituksen vaatimukset:

        1. Vaadin Joensuun teknisen lautakunnan 7.12.2011 § 350 hyväksymien vuoden 2012 jätemaksutaksapäätöksien kumoamista kokonaisuudessaan.

        2. Vaadin jätemaksutaksapäätöksiin seuraavat muutokset;

        - Vaadin, kaikki Joensuun teknisen lautakunnan 7.12.2011 § 350 hyväksymät vuoden 2012 jätetaksamaksuja koskevat merkinnät on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Maksuille ei ole esitetty perusteita.
        - Vaadin, kaikki jätemaksutaksat on laskettava uudelleen.
        - Vaadin, jokaiselle jätemaksutaksan merkinnälle on osoitettava perusteet.
        - Vaadin vakituisille asunnoille kuten omakotikiinteistöille ja asunto-osakkeille määrätyt asuntokohtaiset perusmaksut on kumottava.
        - Vaadin vapaa-ajan kiinteistöille määrättyjen kiinteitten perusmaksujen kumoamista.
        - Vaadin, kunnan asukkaalta ei tule periä erillistä kesämökin jätemaksua.
        - Vaadin, taloutta kohden on vain yksi jätemaksu. Kesämökin käytöstä ei tule periä erillistä maksua. Kesämökistä ei tule periä erillistä jätemaksua.
        - Vaadin kaikki sekajätteet on mitattava, jätteen mittayksikkönä on kg.
        - Vaadin, aluekeräys konttiin tuodut jätteet on mitattava kiloin. Yksittäisen palvelun käyttäjän on itse mitattava ja kirjattava tuomansa. Jäteauto mittaa koko kuorman. Vuoden lopussa palvelun käyttäjä ilmoittaa laskuttajalle kirjanpitonsa mukaan vuodenaikana toimitetut jätteet kiloina.
        - Vaadin että jäteauton on mitattava kiloina ja kirjattava kaikki kotoa noudetut jätteet, jätelaskun perusteena tulee olla mitattu jätemäärä kiloina.
        - Vaadin, vaarallisten jätteiden huollosta vastaavat jätteiden tuottajat.
        - Vaadin että jäteastian tyhjennyksiin ja keräyspaikkaan liittyvät lisäpalvelumaksut on poistettava.
        - Vaadin että jokainen jätelasku on perustuttava näyttöön, laskun on perustuttava mitattuun jätemäärään.
        - Vaadin jokaisen talouden on tehtävä erillinen kirjallinen jätteenkuljetussopimus
        - Vaadin että Joensuussa tekninen lautakunta suoraan päättää Joensuun vuoden 2012 sekajätemaksutaksoista, Joensuun Seudun Jätehuoltoyhtiö ei saa valmistella sekajätemaksutaksoja.
        - Vuoden 2012 kaikista jätemaksuista Joensuulaisia on kuultava hallintolain 43 §:n mukaisesti
        7.12.2011 § 350 teknisen lautakunnan hyväksymät vuoden 2012 Joensuun jätemaksut on laskenut Joensuun Seudun Jätehuoltoyhtiö, tämä ei käy!

        - Vaadin, jätteen kuljettamiselle on oltava vapaa kilpailu, nyt ei ole. Nyt emme voi vapaasti valita jätteenkuljettajaa. Joensuu on ominut jätehuollon itselleen.
        Asia on saatettava EU:n tutkintaan, lainsäädäntö saattaa olla virhellinen.
        - Vaadin että Joensuun Joensuun Seudun Jätehuolto Oy on lakkautettava.

        Joensuun Seudun Jätehuolto Oy on turha väliporras, jätehuoltoyhtiö piilorahastaa sekajätteen maksajia. Jätemaksuilla ihmisiä petetään.

        Vuonna 2011 Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n hallitus kävi Saksassa "messuilla", huvireissuilla. Sama
        porukka meni taksilla vuodenlopussa Joensuusta Kuopioon pikkujoulua viettämään, huvittelemaan, tietysti talo lienee kustantanut.

        Alkujaan onkohan se Ilomantsin osakkuus Joensuun Seudun Jätehuoltoyhtiössä Summalan idea? Se on varmaa, Ilomantsissakin viirkamiehet taustalla häärää?

        Joensuun kaupungin tavoitteen on petoksella saada voittoa jätehuoltoyhtiön kautta. Jätteen haltijoita, tavallisia ihmisiä laskutetaan väärin, huijataan perusteettomilla summilla, mitä rankimman mukaan.
        Joensuu perii jätemaksua ja perusmaksua kaikilta asunnoilta, mukaan lukien tyhjät asunnot ja käyttämättömät kesämökit.

        Mínusta Joensuun jätemaksujen maksuperusteissa mikään ei ole kohdallaan, samat vääryyteen perustuvat maksuperusteet saattaa odottaa Ilomantsilaisikin vuoden 2013 alusta.


    • Taloustieteentohtori

      Tiedoksi Tuirelle ja muillekin.
      Kun jätehuoilto toimii hyvin niin silloin asiakas saa valita jätetyhjennyskertojen välin omien elämäntapojensa mukaisesti.On erilaisia kuluttajaryhmiä toiset ostaa valmispaketeissa ruokia jolloin tulee paljon mm pakkausmateriaalia ja toinen ääripää on ne jotka kasvattaa kaiken ruokansa itse ja myös valmistaa itse ruokansa.Sitten tietysti on tähän väliin tulevat.
      Miksi pitää tyhjentää tyhjiä roskapusseja jos ei tuota pakkauksia?Minun naapurissa asuu perhe jossa nainen on kotona ja heillä on kolme kasvihuonetta jossa kasvatetaan mm tomaatit joista tekevät itse ketsupin ja osan säilövät lasipurkkiin.He kysyvät naapureilta roskiin heitettäviä lasipurkkeja säilöntäpurkeiksi. Elämäntapansa takia heiltä tulee erittäin vähän jätepussiin sopivaa jätettä.
      Mitä tulee ilomansin liittymiseen Joensuun kanssa yhteistyöhön niin varoitan siitä.Joensuu on asettanut jäteyhtiölle tuottotavoitteen ja kun yhteinen hallinnnointielin on päättämässä jossa Ilomantsilla on 1,0 edustajaa niin silloin ei Ilomantsi päätä enää mitään koska Joensuu yksin pystyy viemään päätökset läpi.Silloin Ilomantsilaiset joutuu alistumaan vain maksajan osaan.
      Meillä on kokemusta Pyhäselässä minkälainen kumppani Joensuu on.Paljon luvataan mutta mitään ei toteudu.Terveyspalvelutkin on ajettu alas. Ennen reseptin sai uusittua samana päivänä.Nyt menee aikaa kaksi viikkoa yksi päivä,eli 15 päivää.

      • Jätetohtori

        NIIMPÄ! Jätehuoltoyhtiöt on pantava kuriin uudella Jäteasetuksella, jossa määrätään keräily vaakalaittein varustetulla pakkarilla. En nää muutasyytä,kuin sen,että yhtiöt ovat laskeneet astian tyhjänosan verotuoton ja käsittelyhinnan tuovan enemmän tuottoa: astiatilavuuden ja tyhjennyskertojen avulla.Jätehuoltomääräyksillä asiaa ei voida hoitaa,koska isäntäkunta määrää itselle edullisimmat ehdot määräenemistöllään.J.Kärnä voisi valituksessaan Hallinto-oikeuteen viitata verokikkaluun tai sen mahdollisuuteen.


    • ..avustaja

      Pisteet Tuirelle!

    • näkkärin pureskelija

      Joensuulle tulojen keskittämisestä ja verokikkailusta tässä on kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      98
      7781
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      136
      6503
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      177
      4639
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      240
      3172
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      96
      2703
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      62
      2116
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      147
      1808
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      3
      1737
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      17
      1640
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1594
    Aihe