Kun lukee tänään näitä avausten aiheita, niin väistämättä tulee vain mieleen että asuupa täällä Suomen niemellä harvinaisen tyhmää ja ajattelematonta väkeä joilla on aivot laitettu Setä Samulin toimesta narikkaan.
Eihän esimerkiksi Amerikan lisäksi alkoholin kieltolakia ollut muualla kuin Suomessa.
Suomi on niin kuuliainen isommalleen että oksat pois.
Suomessa Tyhmää Väkeä
4
<50
Vastaukset
- siernåjeg
Onko USA se "musta susi", sama mikä menee pieleen niin on vika
heissä. Sinä itse kuulostat aika tyhmältä itse. - J.J.Korhonen
Olen lukenut netti foorumeita 19.1.2001 lähtien, joka päiväisesti, koska en tilaa lehtiä eikä minulla ole televisiota.
Jopa täällä Suomi24 on kirjoitus tyyli ja tapa muuttunut.
Tietämättömiä jopa tyhmiä juttuja.
Kieli on kiroilua ja härskiä ja haukkumista, eriävästä mielipiteestä haukutaan mahdollinen kirjoittaja räävittömästi.
Eniten ihmetyttää tuo, että tiedon saanti on mahdollista tuolista pehfaa nostamatta, silti ei tieto asioista kiinnosta.
En pyri yleistämään, mutta todella tietämättömiä kirjoituksia on niin paljon, etteivät voi olla saman tai edes pienen ryhmän kirjoittamia.
Kirosana filtteri ei asioita paljon auta, toki suodattaa törkeimmät..- Huirten
Me kuten muutkin ummistamme silmämme siltä kuvalta että NATO:n tarkka-ampujat käyttävät samaa symboolia kuin SS aikoinaan Natsi Saksassa.
Mutta auta armias jos se olisi Iranin armeijalla.
- suomi24 helpdesk
Luin erästä suomi24 palstaa harmistuin ja sain lääkäriltä diagnoosin masennus. Nyt olen sairaseläkkeellä olen 21 vuotias. Kiitos suomi24.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama815519Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1114534Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364115Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2162867Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782836Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?322716Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832534Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl892280- 1822113
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431666