uutinen Lauantaina Portugalissa olleista mielenosoitusmarsseista, joihin osallistui satojatuhansia mielenosoittajia säästötoimia vastaan.
Uutinen oli julkaistu 11.2. 23.50 ja tuskinpa yöllä tekstitv:tä seurataan. Sunnuntai aamuna uutinen oli poistettu.
Näin tärkeä Eurooppaa koskettava uutinen olisi pitänyt olla tekstitv:ssä huomattavasti pidempää.
portugalilaiset ympäri maata kerääntyivät lauantaina Lissaboniin yhteen viime vuosikymmenten suurimmista mielenosoituksista. Maan suurin ammattiliitto on ainoana jättänyt allekirjoittamatta hallituksen ajaman työmarkkinauudistuksen.
Taloustroikka arvioi ensi viikolla maan talousohjelman edistymistä. Neljännesvuosittain tehtävän arvioinnin PELÄTÄÄN JOHTAVAN LISÄLAINOIHIN TAI JOPA KREIKAN TAPAAN LAINOJEN UUDELLEENJÄRJESTELYIHIN:
Näin tärkeää uutsista ei ilmeisesti haluttu tuoda esille. Kaikenlaisia huuhaa uutisia joilla ei ole mitään merkitystä julkaissaan tekstitv:ssä. Monet lukevat päivän uutiskoosteen tekstitv:ssä. Näin tärkeä asia olisi pitänyt olla hyvin esillä.
Miksi YLE:n tekstitv:ssä oli vain hetken aikaa
4
63
Vastaukset
- selvä peli on
kokoomus käskystä tämä poistetiin...
- samaa ihmetellyt
Ylen salailulinja on yhä ilmeisempi. Luin Spiegelin sivuilta Lissabonin mielenosoituksista, joista Ylen uutisissa ei ole puhuttu mitään, ei myöskään nettisivuilla. Voi vain ihmetellä.
- mistä maksamme
Ei muuten MTV3:n tekstitv:ssäkään ollut mitään mainintaa Portugalin mellakoista.
Eipä muuten ole kummassakaan mainittu Irlanninkaan tilanteesta, maan talous aivan kuralla.
Peitelläänkö nyt tietoisesti Portugalin ja Irlannin talouksien vakavat tilanteet, jotta ne eivät vaikuttaisi Kreikan tukipaketteihin, mikä on myös aivan mieletön teko.
Kreikan kansa kun ei niihin sitoudu, niin maa lakkoilee jatkuvasti ja rikolisuus ym. lisääntyvät. Hallitus voi päättää mitä tahansa, mutta kun kansa vastustaa ja on tyytymätön, niin maa pian aivan kaaoksessa.
Soini ennusti aivan oikein, mitä tulee tapahtumaan. - hänksä
mistä maksamme kirjoitti:
Ei muuten MTV3:n tekstitv:ssäkään ollut mitään mainintaa Portugalin mellakoista.
Eipä muuten ole kummassakaan mainittu Irlanninkaan tilanteesta, maan talous aivan kuralla.
Peitelläänkö nyt tietoisesti Portugalin ja Irlannin talouksien vakavat tilanteet, jotta ne eivät vaikuttaisi Kreikan tukipaketteihin, mikä on myös aivan mieletön teko.
Kreikan kansa kun ei niihin sitoudu, niin maa lakkoilee jatkuvasti ja rikolisuus ym. lisääntyvät. Hallitus voi päättää mitä tahansa, mutta kun kansa vastustaa ja on tyytymätön, niin maa pian aivan kaaoksessa.
Soini ennusti aivan oikein, mitä tulee tapahtumaan.Tämähän on jo jatkunut pidemmänaikaa, kaikki mikä on yhteiskunnassa oleellista. Ei julkaista ylen tekstiteeveessä tai muissakan ohjelmissa.
Kaikki ulkomailla tapahtuva joka koskee euronkiiriisiä, paitsi Kreikassa on kiellettyä. Sama koskee kotimaan hyvinvointivaltion imakoa, mitä se sitten tarkoittaakin. On perhesurmia ,puukotuksia ,ampumaasesekoilua johon muuten syyllistyy myös poliisinedustajat sekä kaikenlaista pahoinvointia. Jota meidän yhteiskuntamme on täynnä.
Tämä ilmeisesti on Kokoomuksen ja Lauri Kivisen linja, yritetään esittää että yhteiskunnassa kaikki on ihanasti ja kivasti. Kuin aikanaan Sauceskun valtakunnassa Romaniassa. Hyväosaiset kokoomuspoliitikot veisaa samaa virttä vain palkaton työ työ tua hyvinvointia, kais kässäät Kreikassa 600 ekee minimipalkka/ palkka.
Kohta myös meillä jos Kokoomus saa huseerata näin kansantuella, mietippä sitä ihan itessääs, kyllä Jope ???? käännän kelekan !!!.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1157888Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1506618Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834735Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2433225Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012734Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1022232Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121896- 1491865
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa291710Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614