Mihin jytky katosi?

Jytky petti taas

Eipä ole kuulunut isoäänisestä jytkystä enää pihahdustakaan. Minne tämä Euroopan ja Suomen asiat kerralla kuntoon luvannut jytky oikein katosi?

Täytyy tarkistaa ihan ensimmäiseksi, ettei jytky ole piiloutunut johonkin ortodoksikirkon pimeään kellarikoppiin.

Jytky on kusettanut suomalaisia enemmän kuin yksikään muu huulenheittäjäpuolue ennen sitä. Juttua tulee kuin mustalaisen hevoselta sitä itseään, mutta tekoja ei ole nimeksikään.

5

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aina persu

      Missäs se Haaviston suvaitsevaisuuden voitto "ajan henki" niinku käytännössä vaikuttaa?

      Onks kaikki nyt ja aina suvaitsevaisia työpaikallaan toisia työntekijöitä kohtaan?

      Onks kateus nyt Suomessa hävinnyt kokonaan?

      Onks Katainen suvaitsevainen ja välittää suomalaisista?

      • kusetusta kaikki

        Poliitikot puhuu paskaa, ja varsinkin vihreät ja vasemmistopuolueet.

        Yritetään hypettää ja luoda meistä TAVALLISISTA kansalaisista kaiken suvaitsevaisia idiootteja.

        1980- luvun lopussa (nousukauden alussa) yritettiin luoda city-nuori/jupppi (=tuleva alkoholisi), joka käy joka päivä töiden jälkeen kaljalla bubissa lukemassa Kauppalehteä, City-lehteä ja Iltapäivälehtiä.


    • raakkuna1

      On se kumma, kun eräät ei tajua että oppositio valta on rajoitettua, ja joudumme odottelemaan tilanteen kehittymistä. Ja vasta kun Timo Soinin näkemykset tulevat tunnustetuksi, ja tilannekehitys on kaikkien havaittavissa, niin silloin Suomen kansalaiset antavat täyden valtuuden Perussuomalaisten ohjelmalle, eli super jytkyä odotellessa ollaan asiallisesti oppositiossa, ja annetaan ainoastaan lausuntoja.

    • Mulio Folder

      Jytky meni syteen ja saveen, koska Haaviston vastajytky jäi tuhnupieruksi mutta haju kuin ho.m.on perseestä!

    • Seuraava JYTKY tulee KUNTAVAALEISSA ja on HYPERJYTKY.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5079
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe