FINNAIRIN OSAKKEET MYYNTIINKÖ ??

HYVÄ HALLINTOTAPA

Helsingin Sanomien mukaan Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen myi miljoona-asuntonsa työeläkeyhtiö Ilmariselle, joka puolestaan on vuokrannut asunnon Finnairille ja edelleen Vehviläiselle. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on Finnairin hallituksen puheenjohtaja, ja vastaavasti Finnairin Vehviläinen kuuluu Ilmarisen hallintoneuvostoon.
Vehviläinen myi asuntonsa 1,8 miljoonalla

Ilmarinen osti toimitusjohtaja Vehviläisen asunnon noin 1,8 miljoonalla eurolla vuosi sitten, kun asunto oli ollut myynnissä noin puoli vuotta.
Nyt Finnair maksaa lukaalista vuokraa noin 6 800 euroa kuussa.
Vehviläinen maksaa asuntoedustaan veroa 2 300 euroa.

Sosiaali- ja terveysministeri valvoo työeläkeyhtiöitä

"Ei saisi tulla sellaista tilannetta, että herää epäilyksiä."

sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen kommentoi kotinsa monimutkaisilta kuulostavia omistusjärjestelyjä YLE Uutisille.

- Ei tässä mitään kauhean monimutkaista ole, tässä on kaksi erillistä asiaa, jotka tietysti osuivat yhteen. Vuonna 2009 kun tein sopimuksen, mihin kuului asuntoetu, ensimmäisenä vuonna meillä oli itsellämmekin hieman päätettävänä, mitä haluamme tehdä, Vehviläinen kertoo.

Hän kertoo, että vuoden 2009 jälkeen kaksi kolmesta perheen lapsesta on muuttanut pois kotoa, eikä perhe välttämättä tarvitse enää niin isoa asuntoa.

- Kun Finnair tarjosi samaan aikaan asuntoedun, niin oli aika hyvä tilaisuus omalla tavalla myydä nykyinen kotimme ja sitten katsoa tulevaisuuden ratkaisuja, hän jatkaa.

Vehviläinen ei halua ottaa kantaa siihen, onko hänen kotinaan käyttämänsä asunto-osake hyvä sijoitus vai ei.

- Kyllä uskon, että Ilmarinen tekee itsenäisesti omat sijoituspäätöksensä, enkä voi heidän puolestaan kommentoida. Omalta osaltani minun toimitusjohtajasopimukseeni kuuluu vuodelta 2009 sovitut asuntoetu, autoetu, puhelinetu sekä normaali palkka ja bonukset, Vehviläinen kertoo.
Sopimuksessa myös asunnon takaisinosto-oikeus

Vehviläinen kertoo, että hänen työsuhteeseensa liittyvästä asuntoedusta on sovittu jo vuonna 2009 kun hän otti Finnairin toimitusjohtajan pestin vastaan. Vehviläinen vahvistaa, että nykyään työeläkeyhtiö Ilmarisen omistama asunto on hänen ja hänen perheensä koti, ei edustusasunto.

Finnairin kanssa tekemään sopimukseen liittyy se, että Vehviläisellä on takaisinosto-optio kotiinsa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Finnairin pestin loputtua Vehviläinen voi ostaa kotinsa takaisin.

Näyttääkö tämä Finnairin luotettavuuden kannalta hyvältä?

- Tiesin, että tämä saattaa jossain vaiheessa herättää kysymyksen, niin pidin erityistä huolta, että tässä tehdään kaikki oikein. Ja voin vakuuttaa, että tässä on noudatettu kaikkia hyviä hallintotapoja, Vehviläinen kertoo..

YLE Uutiset

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BLOG INFO

      Lahjontaa vastaan ja läpinäkyvyyden puolesta taistelevan Transparency Suomen puheenjohtaja, varatuomari Pentti Mäkinen ei halua ottaa kantaa Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokauppaan työeläkeyhtiö Ilmarisen kanssa.

      Mäkisen mielestä on kuitenkin erittäin tärkeää, että asiasta käydään yhteiskunnallista keskustelua.

      "Se, että kaikkialla ei noudateta yhteiskunnan pelisääntöjä tasapuolisesti heikentää yhteiskunnan moraalia, ja siksi on tärkeää, että asioista keskustellaan avoimesti", Mäkinen sanoi keskiviikkoaamuna MTV3:n Huomenta Suomessa.

      • nalle eri mieltä

        Wahlroosin Ferrari-vertaus osuu Finnair-johtajan nilkkaan

        Finnair ja Finnairin työsuhdeasunnossa asustava toimitusjohtaja Mika Vehviläinen ovat poikkeus suomalaisesta palkitsemiskäytännöstä, ainakin jos Sammon hallituksen puheenjohtajaa Björn Wahlroosia on uskominen.

        - Suomessa olemme tätä mieltä: Tässä on palkkasi ja jos kaikkien järkisyiden vastaisesti haluat ajaa Ferrarilla, niin aja sitten Ferrarilla.

        - Johtajasopimukset joihin sisältyy asuntoetu ovat naurettavia, Wahlroos sanoi muutama viikko sitten ruotsalaisen LO-Tidningen -lehden haastattelussa.

        Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen asuu eläkeyhtiö Ilmarisen asunnossa, jonka Vehviläinen itse omisti vähän yli vuosi sitten. omistuksessa. Finnair maksaa Helsingin ydinkeskustassa olevan asunnon vuokran Vehviläisen puolesta.

        Wahlroos selvensi aikaisemmassa lehtihaastattelussa kuuluisaa tv-lausuntoaan Nordea-johtaja Christian Clausenin palkasta ja asuntoedusta.

        Wahlroos totesi sanoneensa kirjaimellisesti niin, että hän olisi mielellään korottanut Clausenin palkkaa niin että hän olisi voinut ostaa useita omia asuntoja.

        Asian ydin on siinä, että en pidä luontaiseduista, Wahlroos korosti.

        Wahlroosin mukaan hän ei ollut mukana, kun Nordea sorvasi Clausenille asuntoedun sisältävää johtajasopimusta.

        Auli Mauno, Tukholma Kauppalehti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2773
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2656
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2601
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2561
    5. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      41
      2306
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      101
      2126
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2022
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1876
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1715
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1578
    Aihe