Syrjäytyneitä nuoria on paljon ja tulee jatkuvasti lisää. Mitä heille pitäisi tehdä?
A. Myydä heidät alennusmyynnillä työmarkkinoille sillä hintaa millä kauppa käy.
B. Siirtää heidät eläkkeelle yhteiskunnan elätettäviksi loppuiäkseen.
C. Pakottaa työttömyyskursseille tai opiskeluun.
D. Ei mitään, menkööt kerjulle tai kuolkoot nälkään.
E. Jotain muuta,mitä?
Syrjäytyneiden nuorten kohtalo?
18
200
Vastaukset
- Montaa mieltä..
E, jotain muuta.
Meistä lasten ja nuorten parissa työskentelevistä kuka tahansa antaa vastaukseksi; puututaan ongelmaan silloin, kun se on vasta hankaluus (päiväkodissa tai koulussa).
Nyt ei ole VARAA palkata riittävästi henkilöitä töihin lapsiryhmiin, eikä kouluihin, niitä, jotka ovat vain hankaluuksien aikana tukemassa lasta/nuorta niistä selviytymiseksi. Se puute näkyy sitten näin, kymmenen vuotta myöhässä ja PALJON kalliimpana.
Yhä useampi lapsi oireilee jo päiväkodissa, jossa hän hukkuu 30 muun lapsen ryhmään. Tässä vaiheessa hänen hätänsä kuuleminen voisi ratkaista koko tulevaisuuden. Kun kukaan ei välitä/ehdi jäädä kuulemaan, on pakko tehdä aina vaan isomipia "juttuja" että tulee huomatuksi.
Sama juttu nuorilla; vaikka kokoa on riittävästi, puuttuu useammalta nuorelta suunnitelma ja päämäärä elämän varalle. Opiskelu on "pakkoa", myös syy-seuraussuhteen muodostaminen on epävarmaa, Hormonaaliset muutokset lisäävät itsetuntemuksen sekavuutta; mieli ja tunteet ovat voimakkaita ja nopeasti muuttuvia. Kaverien malli on hyvin ratkaisevaa, koska ei haluta erottua joukosta.
Lisäksi perheiden/kotien auktoriteettipulmat ovat lisääntyneet; kun yritetään olla kavereita omien lasten/nuorten kanssa, eikä kukaan ota esim. kieltämisen vastuuta, ettei vaan tule traumoja... Lapsilta/nuorilta kysytään, aivan turhaan, lähes jokaista asiaa; jaksaisitko nousta ylös, laittaisitko lapaset, tuletko syömään nyt, kun ruoka on valmista, vietkö roskat ym.
Lapsi/nuori, joka ei ole kyllin kokenut/kypsä joutuu sitten itse olemaan se, joka päättää isoistakin asioista; esim. kotiintuloajat, pyöräilykypärän käytön, läksyjen tekemisen ym. Ja silloin päätös yleensä perustuu mielihyvään/hauskuuteen..
Vastuun opettaminen/vastuuseen ohjaaminen on AIKUISTEN homma, jo siellä kotona, mutta myös siinä ryhmässä missä lapsi kulloinkin on.
Kääk, voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta alan tulemaan pahalle päälle, kun paljon voitaisiin tehdä, jollei RAHA olisi aina esteenä ennakoinnille. Mutta lopetan tähän. - huolestunut hemmo
Asiaa kirjoitit..eli lähinnä syistä jotka ovat syrjäytymiseen johtaneet.
Kaipaamaan jäin kuitenkin ehdotusta siitä mitä syrjäytymässä oleville
ja jo syrjäytyneille pitäisi tehdä.
Työurien jatkaminen loppupäästä työssä oleville ei kuitenkaan riitä eikä
auta tähän suurimpaan ongelmaan.- neljäs-nainen
Mitä syrjäytyneille nuorille pitää tehdä?
1. Opettaa elämään arkea yksin!
2. Kartoittaa heidän erityisosaamisensa, ertyistarpeensa!
3. Kuntouttaa, kuoluttaa tarpeen mukaan!
4. Opettaa näitä nuoria hoitamaan itseään, sairaudet pitää diaknosoida ja hoitaa, oppimisvaikeudet tunnistaa ja opettaa käyttämään oppimisessa erityisvälineitä ja menetelmiä!!
5. Nuorilla ei tietämystä eikä elämän kokemusta näistä asioista ole, eikä mityään käsitystä siitä mitä he voivat itsensä hyväksi tehdä!
6. Me emme voi näiltä osattomilta vaatia sellaista mitä emme itsekkään osaa tai tiedä! Meidän on syytä opetella ja äkkiä! - huolestunut hemmo
neljäs-nainen kirjoitti:
Mitä syrjäytyneille nuorille pitää tehdä?
1. Opettaa elämään arkea yksin!
2. Kartoittaa heidän erityisosaamisensa, ertyistarpeensa!
3. Kuntouttaa, kuoluttaa tarpeen mukaan!
4. Opettaa näitä nuoria hoitamaan itseään, sairaudet pitää diaknosoida ja hoitaa, oppimisvaikeudet tunnistaa ja opettaa käyttämään oppimisessa erityisvälineitä ja menetelmiä!!
5. Nuorilla ei tietämystä eikä elämän kokemusta näistä asioista ole, eikä mityään käsitystä siitä mitä he voivat itsensä hyväksi tehdä!
6. Me emme voi näiltä osattomilta vaatia sellaista mitä emme itsekkään osaa tai tiedä! Meidän on syytä opetella ja äkkiä!Samanlaisia ehdotuksia tulee itsellekin mieleen. Varsinkin jos oppii tulemaan
toimeen itsenäisesti on elämä jo melkein pelastettu. Helposti se ei kuitenkaan
tule käymään eikä onnistu kaikkien kohdalla.
Nuoret tulee kuitenkin auttaa elämään omaa elämäänsä eikä meidän vanhempien elämää.
Etujärjestöjä nuorten tilanne ei juuri kiinnosta...tietenkin siksi koska ovat pelkästään
etujärjestöjä.
Vaikka markkinavoimat on jo tuomittu suureksi saatanaksi niin rahaa ja voimavaroja tässä kuitenkin tarvitaan. Guggenheim miljoonat on ne rahat
jotka tähän tulisi suunnata ja nopeasti.
Minulla lähtökohdat olivat aika vaatimattomat mutta yrittäjänä selvisin
työurastani ihan hyvin kun usko työn tuomaan hyvinvointiin oli vahva koko ajan - Montaa mieltä
No joo, olet oikeassa, en ehdottanut kovinkaan selkeitä toimia tämänhetkiseen, jo syrjäytyneiden tilanteeseen.. Vain tuon vastuuseen ohjaaminen oli ehdotuksena ja sitä pitäisi opettaa koulussa, ihan alakoulusta alkaen, mutta etenkin yläkoulussa siihen tulisi panostaa paljon enemmän, kuin nykyisin. Nii-in, ennaltaehkäisy olisi halvin ratkaisu pitkässä juoksussa, mutta tällä hetkellä on jo valtavan suuri määrä nuoria jäänyt sivuun lähes kaikesta (liian vähän erityistyöntekijöita kouluissa). Yläkoulun jälkeen pudokkaita tulee eniten, koska kaikki eivät pääse/halua/aloita/tiedä miten jatkaa. Tässä vaiheessa tehostettu tuki ja nuoren "kiinni ottaminen" olisi tehokasta ja varmaan taloudelisin vaihtoehto. Koska käsistä lipsahtaneet "saippuanuoret" jäävät tuuliajolle, kun mikään ei tunnu miltään...
Tuossa "neljäs-nainen" kirjoitteli hyviä kommentteja toimista niistä nuorille, jotka ottavat apua/tukea vastaan. Harmillista kyllä, myös niitä syrjäytyneitä on paljon, jotka eivät edes tunnusta olevansa syrjäytyneitä, vaan uskovat elävänsä VAPAATA elämää ja haluavat jatkaa sitä.
Onhan siinä pointtinsa; ei tarvitse opetella ottamaan vastuuta tekemisistään, saa ajelehtia minne hyvänsä, minkä tahansa tilanteen mukana. Elämän perusteet turvataan ulkoapäin, vaatimatta tilalle mitään. Osa syrjäytyneistä käyttää röyhkeästi hyväkseen sitä, ettei ole pakko tehdä mitään ja kuitenkin saa jostakin perustoimeentulonsa. Toki asunnottomia on heidänkin taholla jo paljon, kun ei haluta sopeutua esim. asuntoyhtiön järjestyssääntöihin - tulee häätö ja uuden asunnon saaminen käy hankalammaksi, mitä useampi häätö on alla.
Sosiaalisen järjestelmän pitäisi sopia yksilön kanssa kunkin tilanteeseen muokattu minimivaade, jonka avulla syrjäytynyt voisi kuvitella pääsevänsä vähän parempaan tilanteeseen, jonka jälkeen suunnitellaan seuraava "porras", jonka henkilö nousee jne.
Uskon, että kun henkilö otetaan itse suunnittelemaan oman tilanteen kartoitusta ja suuntaa, niin hän voisi kyetä myös toimimaan oman määränpäänsä mukaisesti. Ja aina voisi yrittää vielä toisen kerran.
Ei voida odottaa, että henkilö osaa sellaisia asioita, joita ei ole koskaan tehnyt tai nähnyt.. Siksi tavallisen arjen toimien saaminen tutuksi olisi jo sinällään kuntouttavaa, jälleen tulee se RAHA eteen; kuka maksaa ohjaukseen tarvittavien henkilöiden palkan, tilat, materiaalit ym.? Miten syrjäytynyt velvoitetaan osallistumaan toimintaan? Tehdäänkö toiminnasta niin mielekästä/palkitsevaa, että siihen halutaan tulla oma-aloitteisesti?
Onko halvempaa antaa ihmisten ajelehtia elämänsä ajan (verorahaa kuluu yli 2 milj. verran syrjäytyneen koko elämän aikana), tai auttaa heitä pääsemään omille jaloilleen (jolloin rahaa kuluu hetkellisesti paljon).
Ja olet oikeassa myös; työurien jatkaminen loppupäästä ei ole mikään keino auttaa syrjäytyneitä, eiväthän he ole edes päässeet työelämään..
- Puskaradion kuulija
Vaikka minä kasvattaisin omat lapseni miten hyvin tahansa ja vieläpä virkamiehenä, jolle ei ole varaa maksaa palkkaa, tekisin vapaaehtoistyötä aamusta iltamyöhään, niin mitä mitä minä pystyisin tekemään työmarkkina-aseman puolesta huono-osaiselle syrjäytymisvaarassa olevalle, jos työnantajien edustajat aivan yleisesti levittelevät käsiään ja syyllistyvät laittomuuksiin nuorison kohdalla näiden tarvitessa apua? Tarkoitan mm. sitä, että alan ymmärtää, miksi nuoret eivät lainkaan halua edes yrittää ensimmäisessäkään työpaikassa. Kyllähän heillä tieto kulkee ...
Sama koskee tietysti muitakin huono-osaisia työntekijöitä iästä riippumatta.- Vapaaehtoinen
Eräässä toisen kierroksen vaalitentissä kysyttiin ehdokkailta, mitä he ovat tehneet syrjäytyneiden / syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Sauli Niinistö kertoi lahjoittaneensa suurehkon rahasumman johonkin keräykseen. Pekka Haavisto puolestaan kertoi estäneensä erään nuoren ammattikoulutuksesta putoamisen hoitamalla konkreettisesti jonkin kiistaa aiheuttaneen kysymyksen (potkut koulusta lävistyksen takia) eduskunnan oikeusasiamiehelle asti.
Hatunnoston arvoisia tekoja molemmat. Ja eikös tästä yhdistelemällä saisi Niinistö nyt hyvän konkreettisen sovelluksen lempilapselleen eli nuorison syrjäytymisen ehkäisemiselle ryhtymällä tavan takaa valvomaan oikeuden toteutumista työmarkkinoilla. Vai pitäisikö minun ihan ilman lakimiehen koulutusta vetäistä Sauli-naamari päähäni ja lähteä tehtaanporteille pelottelemaan?
- neljäs-nainen
Työturvallisuuslakia pitää muuttaa niin ettei se suojele nuoria työltä vaan nuoria työssä!
Työterveyshuolto voisi käyttää ainutlaatuista asiantuntemustaan ja vaikuttaa työn sisältöön ja laatuun niin, että ADHD:t, Asbergerinoireyhtymän omaavat voisivat olla työssä, joko osa-aikaisesti, määräaikaisesti tai kokoaikaisesti. Monet kehitysvammaiset ovat tarkkoja, huolellisia. Työnjohdolta vaaditaan enemmän kuin pelkkää vauhdinpitoa kun on vammaisista ja työrajoitteisista kyse.
Meillä on työelämästä tietoa sekunnin 1/2 osista, meillä on tietoa eri vammoista, sairauksista niiden vaikutuksesta ihmisen suorituskykyyn, mutta tätä tietoa YHDISTÄVÄ tutkimus ja tieto puuttuu!!!
Olen sitä mieltä, että jokainen nuori haluaa elää normaalia työteliästä elämää ja varmasti tekee oman osuutensa kun emme odota heiltä tohtorin tutkinota vaan kykenemme tunnustamaan tosiasiat: yksinkertaisetkin työtehtävät ovat tarpeen, että kokonaisuus toimisi!! - Vapaaehtoinen
Erityisryhmiä integroidaan työelämään esim. sosiaalisissa yrityksissä, joissa taloudellisen kannattavuuden ohella on tavoitteena yhteiskunnallinen yleishyödyllisyys. Mutta ... tutkittaessa normaalikuntoisten työntekijöiden työtyytyväisyyttä sosiaalisissa yrityksissä erityisesti suhteessa tukityöllistettyihin työtovereihin, oli merkittävin tutkimustulos se, että normaalikuntoisista 60 % suhtautui kielteisesti tukityöllistettyjen täyteen palkkaan. Entäpä jos nämä ovat vielä kaiken lisäksi nuoria?
Muistakaamme, että olemme kaikki syrjäytymisvaarassa iästä huolimatta. Erityisen herkkiä syrjäytymiselle ihmiset ovat kuitenkin elämän muutosvaiheissa kuten koulun ja työsuhteen PÄÄTTYESSÄ. Siksi yhtään tarpeetonta putoamista ei saisi vastuullisessa oppilaitoksessa tai yrityksessä olla. Kannatan edelleen ehdottomasti ensijaisesti laillisuusasioiden kuntoon saattamista. - neljäsnainen
"Erityisryhmien intergointi työelämään esim. sosiaalsisissa yrityksissä joissa taloudellisen kannatavuuden ohella on tavoitteena yhteiskunnallinen yleishyödyllisyys." Mitään yhteiskunnallista yleishyödyllisyyttä ei ole olemassa, ei ole rahaa! Markka - aikaan sellaista vielä oli, mutta euro aikaan kukaan ei edes uneksi mistään yleishydyllisyydestä!
En ihmettele, että "normaalikuntoiset" suhtautuvat kieteisesti tukityöllistettyjen täyteen palkkaan, Suomen työelämä on vain terveitä, kauniita ja rohkeita varten, ei naisia, ei iäkkäitä, ei nuoria tai työrajoitteisia varten!
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että elämän muutosvaiheissa syrjäytymisriski on jokaisella. Mitä laillisuuteen tulee niin mikään laki ei oikeutta takaa jos asenteet ja suhtauminen ihmisiin ja asiohin ei muutu. - Vapaaehtoinen
Muuttuisivatko asenteet, jos laitettaisiin normaalikuntoiset aluksi vaikkapa itse hakemaan kaikki nämä tuet... ihan vaan talkooperiaatteella, jotta firma pysyy pystyssä.
http://www.sosiaalinenyritys.fi/yrityksenperustajalle/tuet - Selkeä tämä
Tuet poikki, niin alkaa työ maistumaan. Laiskuudesta palkitseminen on sairasta.
- isukki!!!!
"Nyt ei ole VARAA palkata riittävästi henkilöitä töihin lapsiryhmiin"
Tää on tätä kunnallisten työtekijöiden ikuista itkuvirttä! Aina piiloudutaan resussien taakse oli kyseessä nurmikonleikkuu, lapset, vanhukset.......
Kahden nuoren lapen isänä olen aitiopaikalta seurannut vuosia toimintaa päiväkoti koulu, päiväkodissa lapset mellasti ulkona keskenään muijat piti seuraa/juttelukerhoo toisilleen, lapsen vienti päiväkotiin oli klo 8:00 aamutyöntekijä tuli töihin 5-10 yli joka kerta. Me ollaan ainakin saatu apuja toisen lapsen ongelmiin
istutaan palavereissa joissa on psykoloogi, sosiaalityöntekijä jne jne lässytetään samaa pa....aa! Käydään terapiassa ym milestäni laihoin tuloksin? Täytyy vaan toiovoo että lasen oma järki alkaisi kertoo mitä saa tehdä mitä ei. Ei muuten ole helppo ala tämä lapsen kasvatus!!
Mielestäni nuorten kanssa mennään metsää kurin ja kasvatuksen kanssa mukulat saa tehdä mitä vaan kotona, vapaa-aikana, koulussa opettajat ei voi/saa puuttua asiaan eihän meidän kulta lutusta saa komentaa!!!!!
Kannatan vanhanliiton kuria kouluihin ja kotiin ettei mukulat "hypi silmille"
Eiköhän naa "vapaan" kasvatuksen tulokset ole nähty? - mallista ne oppii..
isukki!!!! kirjoitti:
"Nyt ei ole VARAA palkata riittävästi henkilöitä töihin lapsiryhmiin"
Tää on tätä kunnallisten työtekijöiden ikuista itkuvirttä! Aina piiloudutaan resussien taakse oli kyseessä nurmikonleikkuu, lapset, vanhukset.......
Kahden nuoren lapen isänä olen aitiopaikalta seurannut vuosia toimintaa päiväkoti koulu, päiväkodissa lapset mellasti ulkona keskenään muijat piti seuraa/juttelukerhoo toisilleen, lapsen vienti päiväkotiin oli klo 8:00 aamutyöntekijä tuli töihin 5-10 yli joka kerta. Me ollaan ainakin saatu apuja toisen lapsen ongelmiin
istutaan palavereissa joissa on psykoloogi, sosiaalityöntekijä jne jne lässytetään samaa pa....aa! Käydään terapiassa ym milestäni laihoin tuloksin? Täytyy vaan toiovoo että lasen oma järki alkaisi kertoo mitä saa tehdä mitä ei. Ei muuten ole helppo ala tämä lapsen kasvatus!!
Mielestäni nuorten kanssa mennään metsää kurin ja kasvatuksen kanssa mukulat saa tehdä mitä vaan kotona, vapaa-aikana, koulussa opettajat ei voi/saa puuttua asiaan eihän meidän kulta lutusta saa komentaa!!!!!
Kannatan vanhanliiton kuria kouluihin ja kotiin ettei mukulat "hypi silmille"
Eiköhän naa "vapaan" kasvatuksen tulokset ole nähty?Sulle on sattunu HUONO tuuri ko. systeemeissä. On päiväkoteja, joissa toimitaan kuvaamallasi tavalla ja uudet työntekijät kopioivat entisten "tätien" työmotivaation raudanvarmasti.
Mutta tavallisesti "tädit" kyllä tekevät enemmän, kuin ehtivät isoissa ryhmissä, joihin EI mm. oteta sijaisia lyhyitä (1-3pv) sairauslomien ajaksi.
Sitten nuo palaverit, joissa "lässytetään paskaa"; ne on määrätty ylhäältäkäsin. Luuletko tosiaan, että hoitajat ovat siellä ihan vaan huvikseen. Koulutukset, kurssitukset, luennot, uudet toimintamallit ym. "paska" ovat niitä juttuja, jotka on vaan pakko käydä läpi koko henkilöstölle, koska käsky on käynyt. Ja tietenkään sijaisia ei otetaa, koska kyse on vain muutaman henkilön, parista päivästä kerrallaan.
Jokaisessa pk:ssa ja kouluissa on myös omat sääntönsä ja toimintamallinsa, mutta resurssipula on kaikissa ajoittain, sanot mitä sanot. Kannattaisi sinun mennä siihen oman lapsesi pk-ryhmään vapaaehtoisena esim. 2-3:ksi koko hoitopäiväksi (täälläpäin on mahdollista), siis ylimääräiseksi "apuhoitajaksi", niin pääset tutustumaan siihen lässytykseen oikein paikanpäällä.
--Älä arvostele sitä, jonka kengissä et ole kävellyt-- - Selkeä SE
Voi luoja, että toivon sinun pääsevän joskus syrjäytyneeksi tai työttömäksi... Saisit maistaa ilmaista rahaa, törsätä ja nauttia omasta vapaudesta tehdä mitä ikinä haluat.
Varmaan alkaisi työ maistumaan sinullekin aivan uudella tavalla, kun sinut velvoitetaan esim. omaa ammattitaitoasi vastaavaan työhön ja saisit palkaksi minimi työmarkkinatuen verran ja kävisit kokopäivätyössä. Tai pääsisit johonkin sinulle aivan tuntemattomaan työhön, jossa esim. sairauksiasi ei oteta huomioon ollenkaan (astma, allergia, tukielinvauriot - siivous-, eläin-, hoitoaputyö).
Laiskuus, työnvieroksunta, lusmuilu ovat niitä sanoja joita teikäläiset käyttävät KAIKISTA meistä, joilla ei ole asiat yhtä hyvin itsellänne. Kaikki eivät kuitenkaan ole samasta muotista meidän kummankaan puolella.
Vaihdetaanko paikkoja kanssasi? Uskon, että osaan sinunkin hommasi ainakin perehdytyksen jälkeen, Koulutuspohjaa minulta ei puutu.
- Vapaaehtoinen
"Täytyy vaan toiovoo että lasen oma järki alkaisi kertoo mitä saa tehdä mitä ei."
Tämähän tosiaankin nykypedagogiikassa kuitataan turhan usein hokemalla: "Pyydä anteeksi."- Vapaaehtoinen
Ethän vaan luokkaantunut? Minä en koskaan "saanut" lapsiani tarhaan, mutta jo silloin kiinnitin asiaan huomiota. Kiireiset / tietämättömät - mutta hyvää tarkoittavat vanhemmat sitten käyttivät näiden ammattilaisten antamaa mallia vapaa-aikanaan hiekkalaatikoilla. Ja nyt oman lapsenlapseni kohdalla huomaan saman ... Toki anteeksipyyntö on aivan paikallaan tietyissä tilanteissa ja siihen pitää oppia.
Halpako vai mikä sitten ratkaisu kyseessä?
Ja mitenkä se anteeksi antaminen? Onneksi omani ovat oppineet vetämään esim. kiusaamiselle ja laittomuudelle rajat.
- Open ended
Tästä voitte sitten kopioida "pyydä anteeksi"- mitäsittenliekin.
anteeksi anteeksi asteeksi anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi
Lisätkää itse esim. vein lelusi, mutta ..., heitin hiekkaa päällesi, mikä oli vaarallista, koska ...satutin sinua, niin ei pitäisi tehdä, koska ...
Ja lapsi itse oppii perustelun. Ja paljon paljon muutakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897437Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1166157Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1584284Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?382951Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2262933Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782856Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta862571Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902308- 1862229
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431696