Valehteleeko kokoomus kuntauudistuksessa,

päin naamaa ?

Ei riitä, että sanotaan: palvelut säilyvät. Kun minkäänlaista näyttöä asiasta ei kellään ole esittää. Monella on tunne, että nyt vaan yritetään rauhoitella ihmisiä ja tosiasiassa palveluiden määrä ja saatavus romahtaa juuri sille tasolle kuin on pelättykin. Omat ikääntyvät vanhemmat asuvat oman tulevan suurkuntansa laitamalla ja kyllä itseäkin huolettaa, että miten he siellä tulevaisuudessa pärjäävät.

43

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+16

      Koko kuntauudistuskohellus on nykyhallituksen "eskon puumerkki" maaseutua ja maaseutuammatteja kohtaan.
      Puoluetaktiset edut (teoreettiset) riittivit tähän massiivisen typeryyteen ja "oikeutus" tähän saatiin kokoomusta lähellä olevien "asiantuntijoiden selvityksestä".

      Hallitus on menossa kohti hallinnollista ja yhteiskunnallista katastrofia.
      Maksajana Suomen kansa, kuten myös Kreikan rahastuksessa.

      • Tarkoitat varmaan, että tämä Kokoomusta erityisen lähellä oleva asiantuntija on kepulainen Päivi Laajala, joka oli kuntarakennetyöryhmän puheenjohtajana, jonka tehtävään kepulaiset aikoinaan nimittivät.

        Kuten Laajala on eri yhteyksissä kertonut, hän toimii virkavastuulla. Se tarkoittaa suomeksi, ettei hän voi alkaa kepulaisten poliitikkojen tavoin valehtelemaan kansalaisille. Mukava nähdä, että on olemassa vastuunsa ymmärtäviäkin kepulaisia.

      • Mielitollo..
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan, että tämä Kokoomusta erityisen lähellä oleva asiantuntija on kepulainen Päivi Laajala, joka oli kuntarakennetyöryhmän puheenjohtajana, jonka tehtävään kepulaiset aikoinaan nimittivät.

        sanoo nyt yhden "kepuvaleen" tai on paskanpuhuja.

      • maalla asuva
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan, että tämä Kokoomusta erityisen lähellä oleva asiantuntija on kepulainen Päivi Laajala, joka oli kuntarakennetyöryhmän puheenjohtajana, jonka tehtävään kepulaiset aikoinaan nimittivät.

        Kuten Laajala on eri yhteyksissä kertonut, hän toimii virkavastuulla. Se tarkoittaa suomeksi, ettei hän voi alkaa kepulaisten poliitikkojen tavoin valehtelemaan kansalaisille. Mukava nähdä, että on olemassa vastuunsa ymmärtäviäkin kepulaisia.

        Kyllä nämä "karttaharjoittelijat" ovat kokoomuksen ja demareiden politrukkeja.
        Päivi Laajala on todennut ettei tämä "karttaharjoittelu" vastaa työryhmän esitystä.

        Eli mielipidepankki latasi fanaattisessa keskittämisuskossaan tuhdin hätäpaskan.

    • kepu tyhjää täynnä

      Maalaisliittohan jo aikanaan jätti syrjäseutujen asukkaat oman onnensa nojaan, kun ajoi vain isojen isäntien asiaa. Sitten tuli Vennamo ja ryhtyi ajamaan pienten aiaa. Syntyi Pientalonpoikien puolue. Kepun ajojahti ja globalisoituva maailma nujersivat vennamolaiset sisäisiin riitoihin. Tuli niitä seteliselkärankaisia jäseniä. Nyt Soini jatkaa pientilallisten asioiden ajamista pyrkimällä saamaan syrjäseuduille kannattavaa yritystoimintaa. Vaikeaahan se on, koska globalisaation imu on edelleen markkinataloudessa voimakas. Kepu on edelleen suurten asialla, vaikka puhuu köyhien asioiden ajamisesta.

    • ota kantaa

      Kepu se valehtelee, kun puhuu, että nyt on kysymyksessä pakkoliitokset. Ei ole, vaan nyt on otettu asia kansakunnan pohdittavaksi. Pohjaksi on otettu työryhmän ehdotus, jotta on jokin, jota voi arvostella ja esittää parempi ehdotus tai vastaava.

      • kanta otettu

        Sitten kun tulee asiasta kansanäänestys esim. kunnallisvaalien yhteyteen, niin vois vasta jatkaa koko suunnittelua, eikä pakolla tuhota kansan rahoja hyväveliverkostojen konsulteille ja lobbareille.

        Asiassa kävisi sitten ilmeisesti niin, kuin nytkin varuskuntien lakkautusten kohdalla, että ennen vaaleja kukaan ei tiennyt muka asiasta mitään, eikä mitään asioita oltu sovittu, mutta kun oli kulunut vaalituloksen julkaisemisesta tunti, niin asia olikin jo päätetty.

        Ilmeisesti kansa on jälleen niin tyhmää, kuin euroon viemisasiassakin, jottei niiden voi antaa päättää noin suurista asioista, kuten silloin sanottiin ihan ministereiden suulla.

        Mitä ne sitten puhuu koko kansanedustuslaitoksesta, tai ihmisten öäänioikeudesta, kun sellaista ei käytännössä ole nähtävissä.

      • Joo eipakkoa

        Katainen vakuutti että pakko liitoksia ei tehdä.

        "Katainen antoi kunnille täyden vallan päättää liitetäänkö kunta naapurikuntaan virkamiesten piirtämän piirustuksen mukaan vai kunnan oman esityksen pohjalta.

        Kuntarakenne on uudistettava piirretyn kartan mukaiseksi. Jos joku kunta ei halua liittyä ja siitä johtuu että palveluja ei voi toteuttaa kunnan OMALLA rahoituksella Katainen pakottaa kunnan liittymään."

        Tuohan tarkoittaa että mitään pakkoa ei ole. On piirustuksen mukainen tai jopa kunnan vapaaehtoinen liittyminen johonkin toiseen kuntaan.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Joo eipakkoa kirjoitti:

        "Tuohan tarkoittaa että mitään pakkoa ei ole. On piirustuksen mukainen tai jopa kunnan vapaaehtoinen -liittyminen johonkin toiseen kuntaan."

        N'äin se vapaaehtoisuus toteutuu:D

        Saa vapaahetoisesti päättää mihin kuntaan pakolla liittyy:D

      • Kokoomus juoni...

        Kokoomus haluaa kansan kuseen. Lääkäripalvelut (siis terveyskeskus) ovat suurissa kaupungeissa ihan lapsen kengissä. Ympäristökunnissa kaikki toimii, vanhukset hoidetaan ja lapset lääkitään.
        Kun kuntauudistus ohi, mikään ei pelaa. Kansa menköön yksityisiin lääkäreihin, joita isoissa kaupungeissa on. Lääkärit yleensä kokoomuslaisia, ehkä joku "vennamolainen" joukossa. Johtajalääkärit ei viitsi ajatella edes mitä potilaan tutkimukset lanroissa ja radiologiassa maksaa. Jos nämä varuskunta- ja kuntalopetukset, sekä nyt tämä lääkekorvauskiristys olisi ollut ennen vaaleja tiedossa, olisi pressa joku muu kuin hra Niinistö. Siinä kokoomus myös kusetti kansaa. Mielipide tulee Orimattilasta.

      • Allekirjoitan tuon,
        Kokoomus juoni... kirjoitti:

        hämmästykseni oli suuri kun sukulaispaikassa siis kaupungissa soitettiin terveyskeskukseen, soittaja otti eväät puhelinpöydän viereen ja alkoi näpytellä numeroa, kotikunnassani kyllä vastataan terveyskeskuksessa puhelimeen välittömasti.

    • Ihmiset JYRÄTÄÄN::.!

      .

      Mitäs siinä tavallisella ihmisellä on asioihin vaikutusvaltaa kun palvelut on viety 30-50 km päähän

      .

      • :D:D

        heh 30-40 kilometrin päähän.:D olisipa noin lähellä.

        Kun ne menevät 100-300 kilometrin päähän:D

      • Palvelut voidaan toki säilyttää näissä auringonlaskun kunnissa. Vaihtoehtona on siis se, että kuntaveroa korotetaan jatkossa sellaiset 5-10 %. Se tarkoittaisi 25-30 % kuntaveroa. Tällainen vero puolestaan johtaisi kaikkien niiden veronmaksajien joukkopakoon, jotka kynnelle vaan kykenevät. Se puolestaan tarkoittaisi, että kuntaveroon tulee lisää korotuspaineita. Lopulta kunnassa ei olisi veronmaksajia lainkaan. Jäljelle jäisivät pienituloiset vanhukset, jotka tarvitsivat erilaisia palveluja, joille ei vaan löytyisi rahoitusta.

      • Mikä ongelma ?
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Palvelut voidaan toki säilyttää näissä auringonlaskun kunnissa. Vaihtoehtona on siis se, että kuntaveroa korotetaan jatkossa sellaiset 5-10 %. Se tarkoittaisi 25-30 % kuntaveroa. Tällainen vero puolestaan johtaisi kaikkien niiden veronmaksajien joukkopakoon, jotka kynnelle vaan kykenevät. Se puolestaan tarkoittaisi, että kuntaveroon tulee lisää korotuspaineita. Lopulta kunnassa ei olisi veronmaksajia lainkaan. Jäljelle jäisivät pienituloiset vanhukset, jotka tarvitsivat erilaisia palveluja, joille ei vaan löytyisi rahoitusta.

        yhteikunta kustantaa erilaisia palveluja kansalaisilleen, mikä ongelma on hoitaa syrjäkylien vähenevät papat ja mummot ei siihen mitään pakkoliitoksia tarvita..

      • Mikä ongelma ? kirjoitti:

        yhteikunta kustantaa erilaisia palveluja kansalaisilleen, mikä ongelma on hoitaa syrjäkylien vähenevät papat ja mummot ei siihen mitään pakkoliitoksia tarvita..

        Ongelma on siinä, että se yhteiskunta on kunta, joka tuottaa ja maksaa nämä palvelut. Suomessa on kunnallinen itsehallinto ja sen vuoksi tällainen järjestelmä on kehitetty. Kun kunnan varat loppuvat, se alkaa olla ongelma. Ei se sen kummempaa ole kuin että jokaisen omat varat loppuvat, kun ei ole työtä.

        Jos palvelut hoitaisi valtio, se tarkoittaisi kunnallisen itsehallinnon loppumista. Silloinhan valtio määrittäisi sen, missä näitä palveluja on tarjolla. Sitähän kepulaiset ovat nimenomaan vastustaneet.

      • Sattusetä satuilee

        mistä olet saanut päähäsi että kunnat haluavat järjestää esim terveydenhoitoitopalvelut se on valtion kunnille asettama velvoite josta kunnat luopuvat ilomielin ei sen takia tarvita mitään pakkoliitoksia..

      • ????????????????????
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Palvelut voidaan toki säilyttää näissä auringonlaskun kunnissa. Vaihtoehtona on siis se, että kuntaveroa korotetaan jatkossa sellaiset 5-10 %. Se tarkoittaisi 25-30 % kuntaveroa. Tällainen vero puolestaan johtaisi kaikkien niiden veronmaksajien joukkopakoon, jotka kynnelle vaan kykenevät. Se puolestaan tarkoittaisi, että kuntaveroon tulee lisää korotuspaineita. Lopulta kunnassa ei olisi veronmaksajia lainkaan. Jäljelle jäisivät pienituloiset vanhukset, jotka tarvitsivat erilaisia palveluja, joille ei vaan löytyisi rahoitusta.

        Palvelu toki voidaan säilyttää...

        Niin:D Eli Mitä Hyötyä noista liitoksista on:D?

    • Näin oN

      Valehtelee!!!

      Kyse ei ole mistään kuntarakenteen muutoksesta taloudellisen tilanteen vuoksi, vaan Kokoomuksen ja Demareiden ideologisesta asiasta.

      Muistamme hyvin saman hallituskoalition "Kasvukeskuspolitiikan" 1990-luvulta. Tämä on uusi yritys ja rankemmalla tavalla.

      Kun silloin ei suora toiminta onnistunut nyt tehdään Valehdellen.

      • Kyse on ideologisesta asiasta. Ideologiana on varmistaa hyvinvointipalvelujen saatavuus ja maksatus tulevaisuudessakin.

        Kuntarakennetyöryhmä on tehnyt esityksensä virkavastuulla. Puheenjohtajana on toiminut kepulainen Päivi Laajala. Hänkö tässä siis valehtelee?

        Jos syrjäseutukuntien huoltosuhteet alkavat liikkua yli 100 lukemissa (=jokaista työssäkäyvää kohden on vähintään toinen työssäkäymätön) ja kuntalaisten keski-ikä alkaa olla 60 vuotta, niin mitenköhän tämä yhtälö oikein toimii, kun nämä kunnat jo nyt ovat noin puoleksi valtion kautta saamansa rahoituksen varassa. Voisitko kertoa sen meille kaikille?

      • Et viitsisi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kyse on ideologisesta asiasta. Ideologiana on varmistaa hyvinvointipalvelujen saatavuus ja maksatus tulevaisuudessakin.

        naurattaa en haluaisi laske housuuni heti aamulla, virkavastu BYAAAAAAAAA HOOOOO............

      • Sopii tähänkin..
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kyse on ideologisesta asiasta. Ideologiana on varmistaa hyvinvointipalvelujen saatavuus ja maksatus tulevaisuudessakin.

        Kuntarakennetyöryhmä on tehnyt esityksensä virkavastuulla. Puheenjohtajana on toiminut kepulainen Päivi Laajala. Hänkö tässä siis valehtelee?

        Jos syrjäseutukuntien huoltosuhteet alkavat liikkua yli 100 lukemissa (=jokaista työssäkäyvää kohden on vähintään toinen työssäkäymätön) ja kuntalaisten keski-ikä alkaa olla 60 vuotta, niin mitenköhän tämä yhtälö oikein toimii, kun nämä kunnat jo nyt ovat noin puoleksi valtion kautta saamansa rahoituksen varassa. Voisitko kertoa sen meille kaikille?

        Mikä ongelma, yhteikunta kustantaa erilaisia palveluja kansalaisilleen, mikä ongelma on hoitaa syrjäkylien vähenevät papat ja mummot ei siihen mitään pakkoliitoksia tarvita..

      • Sopii tähänkin.. kirjoitti:

        Mikä ongelma, yhteikunta kustantaa erilaisia palveluja kansalaisilleen, mikä ongelma on hoitaa syrjäkylien vähenevät papat ja mummot ei siihen mitään pakkoliitoksia tarvita..

        Kuten olen edellä vastannut pakkolitoksia ei tarvita. Ainahan on vaihtoehtona nostaa kuntaveroa vaikka pilviin.

        Vai onko tässä taas ideana se, että rahat käydään ryöväämässä muista kunnista?

      • Olet satusetä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kuten olen edellä vastannut pakkolitoksia ei tarvita. Ainahan on vaihtoehtona nostaa kuntaveroa vaikka pilviin.

        Vai onko tässä taas ideana se, että rahat käydään ryöväämässä muista kunnista?

        vailla vertaa, mitä pakkoliitokset ongelmaan auttaa, tarkoituksena on vain murskata kuntarakeen ja palvelut ulkoistaa jonnekin veroparatiisiin josta on hyviä esimerkkejä olemassa..

      • ???????????????????
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kyse on ideologisesta asiasta. Ideologiana on varmistaa hyvinvointipalvelujen saatavuus ja maksatus tulevaisuudessakin.

        Kuntarakennetyöryhmä on tehnyt esityksensä virkavastuulla. Puheenjohtajana on toiminut kepulainen Päivi Laajala. Hänkö tässä siis valehtelee?

        Jos syrjäseutukuntien huoltosuhteet alkavat liikkua yli 100 lukemissa (=jokaista työssäkäyvää kohden on vähintään toinen työssäkäymätön) ja kuntalaisten keski-ikä alkaa olla 60 vuotta, niin mitenköhän tämä yhtälö oikein toimii, kun nämä kunnat jo nyt ovat noin puoleksi valtion kautta saamansa rahoituksen varassa. Voisitko kertoa sen meille kaikille?

        Mihin se huoltosude muuttuu kun kunnat naitetaan yhteen? Kuinka paljon se paranee?

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Kuten olen edellä vastannut pakkolitoksia ei tarvita. Ainahan on vaihtoehtona nostaa kuntaveroa vaikka pilviin.

        Vai onko tässä taas ideana se, että rahat käydään ryöväämässä muista kunnista?

        Eihän valtion budjettiin kerättyjä rahoja kunnilta peritä, vaan yksityisiltä Suomen kansalaisilta. Se on luonteeltaan progressiivinen eli suurituloiset maksavat suhteellisestikin enemmän veroja kuin pienituloiset. Tätä oikeudenmukaista verojen keräysmallia ei kunnallisverotuksessa ole.

      • Mitähän vielä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kuten olen edellä vastannut pakkolitoksia ei tarvita. Ainahan on vaihtoehtona nostaa kuntaveroa vaikka pilviin.

        Vai onko tässä taas ideana se, että rahat käydään ryöväämässä muista kunnista?

        LÄSSYN-LÄSSYN....

        ..ja päti-päpäti, siinä sun mielipiteittesi arvo tiivistettynä. Eiköhän olisi jo aika kepulikurnuttajan käydä mielenterveystoimistossa.Onhan hurahtanut VARATUOMARI viikkokausia ulostanut samaa kepulikurnuttajan paskaa kuntauudistuksesta.
        Yhtä tyhjän kanssa olevaa puoluepoliittista räkytystä aamusta iltaan.

      • Vastaa!!!!!
        ??????????????????? kirjoitti:

        Mihin se huoltosude muuttuu kun kunnat naitetaan yhteen? Kuinka paljon se paranee?

        Ei näy vastausta.

        Kaikkea muuta lässytystä Mielipidepankilta tulee mutta olennaisimpaan kysymykseen ei tule vastausta.

        Siis Mihin se huoltosuhde muuttuu kun kuntia yhdistetään?
        Millä tavalla se muuttuu?
        Mikä siihen vaikuttaa?

      • Näin oN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kuten olen edellä vastannut pakkolitoksia ei tarvita. Ainahan on vaihtoehtona nostaa kuntaveroa vaikka pilviin.

        Vai onko tässä taas ideana se, että rahat käydään ryöväämässä muista kunnista?

        Tai leikata valtion lupaamista valtionosuuksia järjestetyistä palveluista:D

        Lipposen hallitus maksatti köyhimmillä ihmisillä ja kunnilla 1990-luvun laman. Nyt Katainen tekee saman luistamalla valtion kunnille määräämien ja valtion rahoittamaksi kuuluvien valtion rahoittamaksi lupaamien peruspalveluiden rahoituksesta.

        Valtio Kataisen toimesta samalla kiristää kuntia liitoksiin. Ny Katainen on yhdistänyt kaksi tointa toisiinsa jotka Lipposen hallituksella jäi KESKEN

        Ihmisten keskittäminen ja maaseudun köyhdyttäminen.

        Kokoomuksen ja Demareiden ideologiaan kuuluva tärkein asia.

      • .
        ??????????????????? kirjoitti:

        Mihin se huoltosude muuttuu kun kunnat naitetaan yhteen? Kuinka paljon se paranee?

        .

      • vetoa tarvitaan
        Vastaa!!!!! kirjoitti:

        Ei näy vastausta.

        Kaikkea muuta lässytystä Mielipidepankilta tulee mutta olennaisimpaan kysymykseen ei tule vastausta.

        Siis Mihin se huoltosuhde muuttuu kun kuntia yhdistetään?
        Millä tavalla se muuttuu?
        Mikä siihen vaikuttaa?

        Mä voin vastata. Yhdistetyistä kunnista tulee vetovoimaisempia. Ne pärjäävät markkinoilla paremmin ja saavat teolisuutta paremmin kuntaan. Syntyy työpaikkoja. Kuntaan saadaan lisää työtätekeviä ihmisiä. Huollettavat kunnissa pysyvät suunnilleen entisen suuruisissa määrissä, mutta kun kuntaan tulee lisää nuorta väkeä, huoltosuhde paranee. Kunta saa lisää verotuloja ja kykenee paremmin tarjoamaan paremmat palvelut.

      • reilu peli

        Minäkin voin vastata. Asun Salossa jossa pari vuotta sitten toteutettiin suuri kuntien yhdistyminen. Palvelut ovat heikenneet merkittävästi ja ne kunnat jotka eivät olleet "vanhan" Salon lähellä on tyystin unohdettu. Vanhukset keskitetään suurempiin yksiköihin ja syrjäseudut näivettyvät. Tälle ei vaan voi yhtään mitään, eikä syynä suinkaan ole pelkästään Nokian irtisanomiset. Oli alusta saakka ihan selvää että palvelut eivät voi säilyä samantasoisina, koska eihän muuten olisi saatu mitään "säästöä" aikaan. Uusi uljas Salomme keikkuu nyt lähes konkurssissa ja täällä on vielä päällä se 5-v irtisanomissuoja, joten ei hyvältä näytä.

        Yhtä kaikki, haluan kuitenkin kertoa sen että on aivan naurettavaa kenenkään tosissaan väittää että palvelutaso säilyy samanlaisena kuin ennen liitoksia. Lapsikin nyt ymmärtää että näin ei ole. Pitääkö kokoomus suomalaisia ylipäätään niin typerinä että tällaista tosissaan esittävät. Miksi ei voi sanoa totuutta suoraan?

      • ?????????????
        vetoa tarvitaan kirjoitti:

        Mä voin vastata. Yhdistetyistä kunnista tulee vetovoimaisempia. Ne pärjäävät markkinoilla paremmin ja saavat teolisuutta paremmin kuntaan. Syntyy työpaikkoja. Kuntaan saadaan lisää työtätekeviä ihmisiä. Huollettavat kunnissa pysyvät suunnilleen entisen suuruisissa määrissä, mutta kun kuntaan tulee lisää nuorta väkeä, huoltosuhde paranee. Kunta saa lisää verotuloja ja kykenee paremmin tarjoamaan paremmat palvelut.

        Mutta kun vetosi "huoltosuhteeseen" ja sen aiheuttamiin kuluihin Suomessa.

        SIIS se Kysymys.

        Minlä VERRAN huoltosuhde paranee kun Kuntia yhdistetään.

        Eli Suomeksi Montako Mummoa tai Pappaa on vähemmän kun kunnat on isommat????

        ELi kUinka Paljon valtio Säästää sillä ETTä kunnat yhdistetään ja huoltosuhde paranee, eli eläkeläisten ja lasten määrä vähenee?

      • Miettikää!!!!!
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kyse on ideologisesta asiasta. Ideologiana on varmistaa hyvinvointipalvelujen saatavuus ja maksatus tulevaisuudessakin.

        Kuntarakennetyöryhmä on tehnyt esityksensä virkavastuulla. Puheenjohtajana on toiminut kepulainen Päivi Laajala. Hänkö tässä siis valehtelee?

        Jos syrjäseutukuntien huoltosuhteet alkavat liikkua yli 100 lukemissa (=jokaista työssäkäyvää kohden on vähintään toinen työssäkäymätön) ja kuntalaisten keski-ikä alkaa olla 60 vuotta, niin mitenköhän tämä yhtälö oikein toimii, kun nämä kunnat jo nyt ovat noin puoleksi valtion kautta saamansa rahoituksen varassa. Voisitko kertoa sen meille kaikille?

        Muuten huoltosuhteen pitäisikin todellisuudessa huonontua ja roimasti. Se on Suomen tulevaisuuden kannalta välttämätöntä!!!

        Näin Niinistö jo totesikin presidentin vaalien jälkeen!!!

        Miettikääpä mistä se huoltosuhteen huononeminen johtuu!!!!

        Eihän nämä nykyiset toimet ole kuin oireiden hoitamista!!!!

        Oireita saa hoitaa ikuisuuden jos aiheuttajaan ei puututa!!!!

        MIettikää!!!!!

      • Selvä asia
        Miettikää!!!!! kirjoitti:

        Työikäisen väestön määrä vähenee. Eihän sille mitään voida, meidän vain sopeuduttava tilanteeseen.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Miettikää!!!!! kirjoitti:

        Muuten huoltosuhteen pitäisikin todellisuudessa huonontua ja roimasti. Se on Suomen tulevaisuuden kannalta välttämätöntä!!!

        Näin Niinistö jo totesikin presidentin vaalien jälkeen!!!

        Miettikääpä mistä se huoltosuhteen huononeminen johtuu!!!!

        Eihän nämä nykyiset toimet ole kuin oireiden hoitamista!!!!

        Oireita saa hoitaa ikuisuuden jos aiheuttajaan ei puututa!!!!

        MIettikää!!!!!

        Nyt perheeseen syntyy 1,3 lasta keskimäärin.

        Jos perheeseen syntyisi seuraavan 30 vuoden aikana 2,3 lasta ei tarvitsisi mitään eläkeleikkauksia eikä tarvitsisi kantaa huolta mistään huoltosuhteesta.

        Niin yksinkertainen lääke tuohon ongelmaan on. Nyt varaudutaan siihen 20 vuoden päästä ilmenevään ongelmaan. Ongelman voi hoitaa toisinkin.

        Suomessa on kaksi poliitikkoa jotka tuon asian oivaltaneet. Tosin toinen myöhäisheränneenä.

        Matti Vanhanen ja Sauli Niinistökin heräsi huomaamaan asian kun tuli valituksi Presidentiksi.

        Vaihtoehtona on syntyvyyden nousu tai leikkaukset!!!

        Kun tämä tilanne on rakennettu kymmeniä vuosia jatkuneella syntyvyyden säännöstelyllä, niin ratkaisukin on vähemmän syntyvyyden säännöstelyä.

        Eli nykyinen nuori väki voi vaikuttaa siihen onko Heidän eläkkeillään maksajia. He voivat itse järjestää itselleen eläkkeidensä maksajat.

      • realisti suomalainen
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Juuri näin se on. Suomalaisten syntyvyyden on pysyttävä riittävänä.
        Ylimääräiset kannustimet 2-4 lapsen perheille ovat paikallaan.
        Elintasopakolaisuus kehitysmaista ei tätä syntyvyyden laskua paikkaaa vaan se johtaa pitemmällä tähtäimellä harmaaseen talouteen ja orjatyövoimaan.

    • Hälläväliä hallitus

      Kyllä KOKOOMUS VALEHTELEE!

      Virkkusen kuntateatteriryhmä esittää kuulemisnäytäntöään " "Demokratiaa" tyhmälle kansalle"

    • Hyvästi demokratiall

      Joku henkisesti Orpo on ilmoittanut, että Kokoomusta ei kiinnosta muiden mielipiteet. he tekevät asiassa mitä he ovat itse päättäneet. Backman ilmoitti samassa SDP:n suostumaan tässäkin asiassa Kokoomuksen heiluvaksi hännäksi.

      Backman on sama henkilö joka vedätti kotiovelleen yhteiskunnan kustannuksella asfaltin. Savonlinnaiset muistavat tämän törkeyden.

      • kansalainen

        kokoomuslaisethan ovat kovasti toitottaneet Tasaveron puolesta. Tätähän voitaisiin kokeilla kuntien verotuksessa. kaikkiin sama kuntaveroprosentti.

        Joissakin kunnissa ei tarvittaisi ollenkaan valtion osuuksia tämän jälkeen jolloin huonovointisemmissa kunnissa voitaisiin alentaa kuntaveroa valtioosuuksia lisäämällä.

    • rikokset esille
    • kokoomus valehtelee

      Kokoomus valehtelee ja demarit samoin.
      Taloudellisesti on aivan sama onko kunta 1000 tai 1 000 000 asukkaan kunta.
      Maantieteellinen asema ratkaisee kuinka kalliiksi lakisääteiset palvelut tulevat.

      Kaamasen muorin terveyden hoito ei halpene eikä parane vaikka sitä hoidettaisiin Brysselistä asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      35
      5176
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      67
      4165
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3716
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2738
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      162
      2576
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      65
      2412
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2275
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2209
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      138
      1735
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1568
    Aihe