Näillä "ansioilla"...

Oikeudeton

...ei siis kykene muuhun kuin halveksittavaan ihmis- ja perusoikeusrikollisuuteen jossa yhdeltä taiteilijalta on viety mahdollisuus rehelliseen tilaisuuteen elättää itsensä ja kouluttaa lapsensa omalla työllään!

http://www.galleriat.net/cv.asp?cid=776

http://www.galleriat.net/cv.asp?cid=776

http://www.joensuuntaiteilijaseura.fi/jasenet/hirvonenpuhakka_tuija/TUIJA HIRVONEN.pdf

Mielenkiintoista että myös toisella laittomuuksiin osallisella opettajalla taideterapeutin psykologinen koulutus!

On siinä meillä oikein virallinen taide-eliitti, josta ei ole mihinkään muuhun kuin polkemaan yhden taiteilijan ihmis- ja perusoikeuksia ja tekemään noin kymmenen vuoden kiusaamista ja kyseessä on vielä psykologisen taideterapeutin koulutuksen saaneista henkilöistä!

Näistä ressukoista ei siis ole kilpailemaan rehellisesti taiteella maamme puhutuimman taidemaalarin kanssa! Lahjaton raukkisporukka on vallannut taiteen virallisen kentän näiltä osin!

Ei ihme kun katsotaan vainon ja kiusaamisen kohteena olevan teoksia ja ideoita, tuskin kukaan hänen kanssaan rehellisesti pystyykään kilpailemaan!

Mutta että nämä taiteilijat syyllistyvät vallan väärinkäyttöön ja laittomaan toimintaan valta-asemassa viemällä itseään lahjakkaamman taiteilijan ihmis- ja perusoikeudet!

31

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikku jatko!

      Niin ja ajatelkaa että kaikesta koulutuksistaan, vallastaan ja meriiteistään huolimatta heillä ei ole kanttia vieläkään palauttaa yhden taiteilijan ihmis- ja perusoikeuksia ja antaa tälle taiteilijalle rehellistä tilaisuutta elättää itsensä ja kouluttaa lapsensa omalla työllään, palauttamalla hänen ihmis- ja perusoikeutensa!

      Kyllä täytyy olla raukkamaista porukkaa!!!

    • *******

      Aika hyvät cv:t.

      • Niinpä!

        Aivan kertonee kulttuuri ja taidealojemme täydellisestä halvaantumisesta, jossa osaamisella tai lahjakkuudella ei ole mitään sijaa ja jossa nepotismi ja hyväveliverkosto jyrää näiden yli!

        Ja kaikki urat ja cv:t julkkisella rahalla hankittuja, ja näitä laskuja maksavat vielä lastemme lapsetkin orjatyöllä!

      • *************
        Niinpä! kirjoitti:

        Aivan kertonee kulttuuri ja taidealojemme täydellisestä halvaantumisesta, jossa osaamisella tai lahjakkuudella ei ole mitään sijaa ja jossa nepotismi ja hyväveliverkosto jyrää näiden yli!

        Ja kaikki urat ja cv:t julkkisella rahalla hankittuja, ja näitä laskuja maksavat vielä lastemme lapsetkin orjatyöllä!

        Eikös kaikki opiskele isolta osin 'julkisilla varoilla'? Koulut ovat aika halpoja käydä tässä maassa. Ja kyllä lahjakkuus määrää pääseekö taidekouluun edes opiskelemaan. Onneksi tulevassa vielä enemmän.
        Mitä 'hyväveliverkostoon' tulee, on selvää ettei taidemaailmassa pärjää ilman suhteita. Sehän on selvää. Ei pärjää muillakaan aloilla.

    • Silmää sinulla...

      ...ainakin näyttää olevan kauneudelle! Tykkään ihan hitosti tuon Björkmanin värien käytöstä! Ei todellakaan tarvitse ihmetellä miksi hänen CV: nsä on noin mittava ja kunnioitusta herättävä.
      Jos esimerkiksi tuota kadehdit niin mikä sinua estää yrittämästä päästä samaan?
      Eihän tuo vaadi muuta kuin osaamista ja yritteliäisyyttä! Toki sinulla ei taida olla kovinkaan paljon edellytyksiä päästä tuohon samaan niin taidollisesti kuin älyllisestikään, mutta sanotaanhan että "yrittänyttä ei laiteta"!
      Voisit ihan oikeasti edes yrittää kuin että päivystät ja bongaat täällä netissä vainoharhaisena milloin joku taas jälleen kerran mielestäsi "puukottaa sinua selkään nimimerkin takaa". Kysymys kuitenkin joka kerta on ollut vain mielipiteistä!

      On todella vaikea uskoa jopa muidenkin kuin minun taholta väitettäsi että tämä taiteilija sinua ajojahtaa Suomi24 taidepalstalla!!!
      Vakuutin jo tuossa toisessa ketjussa sinulle että minulla ei ole mitään tekemistä- ja mitään kytköksiä siihen sinun "kadevideossasi" nimeämiisi ihmisiin!
      Jos nyt tämä oli se siirtymäsi "seuraavaan" niin oikeasti säälin sinua! Etkö helevettivieköön pystynytkään parempaan!? Keksi jotain raflaavampaa hyvä mies!!! Tämä vain yhä enemmän osoittaa sen että Kaikki valinnat kohdallasi ovat osoittautuneet oikeiksi ratkaisuiksi sinun taiteilijauraasi silmällä pitäen. Eli kaikki ne lukuisat "hylsyt" kohdallasi näkyy juurikin tässä ketjualoituksessasi kiteytettynä ja tiivistettynä usko pois!
      Eli, kun on teelusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa. XD!

      Sinä et todellakaan näytä ymmärtävän sitä että kaikki nämä loukkausyrityksesi täällä toimivat juurikin sinua itseäsi vastaan etenkin kun kaikki tuntee ja tietää sinun olevan se surullisen kuuluisa ja itsensä jopa taiteilijaksi ylentänyt Markku Laitinen.
      Yrität täällä ihan "mututuntumalla" ampua sillä tavattoman hajoittavalla "haulikollasi" josko edes jokin hauli sattuisi kohdalleen heh.
      Se nyt ainakin viimeistään tuli selväksi ketä kadehdit ja keille olet katkera ihan "täpöillä" ja ihan taas jälleen sillä mututuntumalla hehhehheh.

      Kuulehan Markku, tuo siirymisesi "seuraavaan" oli taas jälleen kerran surkea esitys ja vituttavan tylsä! Toivottavasti ainakin nyt käsität että ammut hehtaaripyssyllä ja taas olet ypöyksin tässä. Kai sellainen hävettää sen toki käsitän.

      • Heh heh!

        Heh heh, ei oikeilla taiteilijoilla ole tarvetta toimia laittomasti toista taiteilijaa kohtaan, he pystyvät kilpåailemaan ihan omilla teoksillaan. Noi mainitut eivät ole kuin vallan väärinkäyttäjiä, raukkamaisia pelkureita, joiden ansiot perustuvat aivan muuhun kuin taiteen tekemiseen!

    • Se nyt ainakin...

      ...tässä tulevassa Suomi24 palstojen uudistuksessa on hyvää että kaltaisesi kusipäät joutuvat rekisteröitymään ja pelaamaan rehellisillä korteilla. Nähtäväksi sitten jää kuinka yrität keplotella noita "kaverejasi" sinua ikäänkuin tukemaan;/ niinkuin esimerkiksi tässä ketjussa.
      Sinulla tulee olemaan kusiset paikat kun et voikaan oksennnella niitä tavanomaisia...väsyttäviä juttujasi nimettömistä selkäänpuukottajista, koska tulevaisuudessa joudut oikeasti seisomaan nimesi/nimimerkkisi takana niinkuin muutkin.
      Sinulla kylläkin tulee olemaan tavattoman vaikeeta sillä noin toiselle taiteilijalle kateellista ja katkeraa ihmistä täällä suomessa ei juurikaan ole muita. Siis edelleenkin sinut tulee jok'ikinen iminen täällä tunnistamaan, mutta nytpä et sitäkään pysty kääntämään voitoksesi edes siinä harhaisessa päässäsi! HIHI

      • Munuel

        ""tulevaisuudessa joudut oikeasti seisomaan nimesi/nimimerkkisi takana niinkuin muutkin.""

        Siis voiko jollain todella heittää noin pahasti, itse kirjoittelee nimimerkin suojasta nimeltä tietämälleen ja puhuu sanojen takana seisomisesta!

        Aivovammaisten kanssako tässä ollaankin tekemisissä?

    • Miettikäähän!

      Siis miettikäähän kun ihminen puhuu itsestään tälleen: "Ei ihme kun katsotaan vainon ja kiusaamisen kohteena olevan teoksia ja ideoita, tuskin kukaan hänen kanssaan rehellisesti pystyykään kilpailemaan!"

      Eikö kysymyksessä ole "alter ego"? Syvä persoonallisuushäiriö?

      Jos tämä ihminen puhuisi oikeasti itsestään "oikein" sanakääntein niin saattaisi jokseenkin olla uskottava.

      Edelleenkin hän tahtoo viitata itseensä tässä: " Näistä ressukoista ei siis ole kilpailemaan rehellisesti taiteella maamme puhutuimman taidemaalarin kanssa!"

      Tätä minä nyt en oikein ymmärrä??? Yritin googlettaa noilla hakusanoilla!!!??? Ei näy, ei kuulu???
      Oikeastaan millään taideaiheisilla hakusanoilla ei ainakaan Laitista näy!!??

      Siis missähän tässä maassa tuosta taiteilijasta puhutaan NOIN paljon missä????

      • Heh heh!

        Niin miettikääpä miten tyyppi joka ihmettelee missä jostakin taiteilijasta puhutaan, juttelee itse vuodesta toiseen samasta taiteilijasta tällä palstalla!

        Aivovammaisista on siis todellakin kyse?

    • ???? Täh??

      Pitääkö tää hiljaisuus nyt ymmärtää niin että sinulla on vihdoinkin käynyt "vieraita" siellä kotonasi? ;)

      • Heh heh!

        Ei, mutta tervetuloa jos on asiaa ja kanttia tulla!

      • Taisivat siis..
        Heh heh! kirjoitti:

        Ei, mutta tervetuloa jos on asiaa ja kanttia tulla!

        ...jo käydäkin. Entäs, tuliko ollenkaan selväksi oliko SE "piinaajasi" sittenkään se luulemasi opettaja? Tuliko selväksi kuka se sitten oikeesti oli?
        Muomaatko, sinulla on hurjan paljon omassa mielessäsi kysymyksiä? Suomi on sentäs aika laaja maa ja myös meitä taiteilijoita niin ikään. Kai sinulla ne "viikonloppuharhasi" on sentään näin puolessa viikkoa hieman selkiintyneet?
        Ehkä nämä kaksi sinulle kiusallista ketjua menee juurikin tuon "viikonloppusekavuuden" piikkiin. Ehkä nyt viimeistään tajuat että ne naurettavat arvailusi kirjoittajista näyttää ihan huvittavilta!- tai siis jos nyt sitten olet tälläkään hetkellä ihan selvin päin!!

        Sinulle on tullut moneltakin taholta kehoituksia mennä ammattiauttajan puheille- myöskin minulta on tullut sellaisia kehoituksia. On ihan selvästi täälläkin tullut selväksi että sinulla todellakin on "todellisuus karannut" hyvin ikävällä tavalla. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa muuta kuin että nuo "aineet"- tai jopa alkoholi on siihen syylinen. Sinä kun kuitenkin ajoittain kirjoittelet ihan järkevästikin.

        Haluan vain ihan ystävällisessä mielessä sinua muistuttaa että on olemassa ihan lääkkeitäkin tuollaiseen ahdistukseen ja jopa skitsofreniaan- ja kun en ole lääkäri niin en todellakaan pysty antamaan sinulle mitään kattavaa diaknoosia. Kerron vain miltä tuo sinun käyttäytymisesi näin ulkopuolisesta näyttää.

        Eiköhän sinun olisi aika päivittää tämä nykyinen elämäsi ja eritellä sen huonot ja hyvät puolet ja tehdä ratkaisu niiden tulosten mukaan!? Minä en tahdo sinulle mitään pahaa, mutta apua on kyllä aina saatavissa ja saat asiasi järjestykseen! toisille se on helppoa ja toisille hyvinkin vaikeaa. Ennen kaikkea tarvitset samojen ongelmien kanssa painivien ystävien tukea! Lähinnä tulee mieleeni ensimmäisenä AA- jonka kaveripiiri pitää toisistaan huolta. Mennäksesi sinne sinun tarvitsee ainoastaan olla vain selvin päin.
        Tajuan ja muutenkin jopa tiedän että noi skitsofreniset oireet ovat lähtöisin vain- ja pelkästään päihteistä ja sitä ei tarvitse hävetä niin kauan kuin sinä itse tunnistat ongelmasi!

        Vilpittömästi: entinen sekakäyttäjä

      • Oikeudeton
        Taisivat siis.. kirjoitti:

        Ainahan omia oikeuksiaan hakevaa kehotetaan menemään hoitoon, varsinkin kun kyse on poliittisia tahoja lähellä olevista joilta oikeuksia pyytää. Joitakin vuosikymmeniä sitten heidät suljettiin mielisairaalaan, koska vallanpitäjien intresseihin ei kuulu omien virheiden myöntäminen ja oikeuksien reilu palauttaminen. Kyse on keskenkasvuisuudesta ja siitä että he voivat tehdä mitä tahansa, ilman vastuuta tekemisistään!

        Kirjoituksestrasi päätellen sekakäyttösi jatkuu edelleen, vaikka kerrotkin lopettaneesi!

    • taidettavaan

      On siinä nettigallerialla hintaa. Hauskaa, että itse aikoinaan pidin vastaavaa ilmaiseksi. No, tuossa sen näkee ettei ilmaiseksi kannata tarjota mitään.

      Hyvinhän tuo toimii mutta esim hakusanoilla "verkkogalleria taidetta maalauksia" ei tuo edes näy googlessa.. mahtaako olla liioiteltua nuo kävijämäärät, luulis näkyvän jollain tapaa hakutuloksissa.

      • Niinpä!

        Ymmärräthän kenen rahoilla sivuilla esiintyvät taiteilijat rahoittavat galleriassa esiintymisen! Ja kävijämääriä on vaikea tarkastaa, koska kävijämäärälista puuttuu!

        Palstalla on otettu esille cv viime aikoina useasti ja huomasin mielenkiintoisen seikan.

        http://www.joensuuntaiteilijaseura.fi/jasenet/hirvonenpuhakka_tuija/TUIJA HIRVONEN.pdf

        Tuon mukaan 1991-1992 on saatu taideterapeutin koulutus alfa-art oy:ssä.

        http://www.alfa-art.fi/alfa-art.html

        Ja tuon mukaan alfa-art on ollut vuoteen 1997 asti lasten kuvataidekoulu.

        Onkohan kyseessä ollut lasten taideterapiakoulutus?

        No olihan se Haavistokin omasta mielestään professori!

    • Niin no...

      ....tuossa kylläkin taisi olla kysymys ihan muista "vieraista" kuin nettigalleriavieraista. :D
      Toivottavasti tähän palstaan saadaan vihdoinkin joku roti! Viimeistään asetan toiveeni noihin Suomi24 uusimpiin "käyttöehto-uudistuksiin" jotka ovat tulossa ihan lähiaikoina.
      Mielestäni on väärin että yksi ainoa ihminen saa täällä huseerata ikäänkuin säännökset ja lait eivät häntä koskisi!
      Iroonisesti ehdottaisin että palstalle asetettaisiin joku älykkyystesti niin luulisin että jo se auttaisi. XD

      • Heh heh!

        Uudistus on tervetullut, silloin sinäkään et pääse nimimerkkisi suojassa jatkamaan raukkamaista ja halveksittavaa ajojahtiasi!

        Nauti vielä hetki, kun voit!

    • Oikeudeton

      Jokohan virkavalta otti rikolliset opettajat kiinni ja heidän hännystelijänsä jotka monivuotista ajojahtiaan ovat jatkaneet tälläkin palstalla?

      Ollaanko suomessa menossa sittenkin demokraattisen oikeusvaltion suuntaan ja valtaapitävät raukkis rikolliset saadaan vastuuseen teoistaan?

      • On sinulla....

        ...todella vaikeaa yrittää elää elämääsi ilman että hykertelisit hyvää mieltäsi!!! Sinä oikeasti tiedät tasan tarkkaan missä mennään!
        Sinulle on tulossa elämäsi suurin suksee kohta ilmestyvän "paljastuskirjasi" johdosta jossa pistät "kaikki paskat matalaksi". Varsinkin sinua piinanneet opettajat ja koulutoverit saava siinä satinkutia josta eivät ikinä ole edes uneksineet. Niin sitä pitää Markku!!!
        Oikein odotan ihan kauhealla innolla tuota "lämpimäistä" ja suurta läpimurtoasi myös kirjallisuuden alalla, sillä olethan hyvinkin ansiokkaasti jotenkin piruvie kyennyt junailemaan sen että olet jopa puhutuin kuvataiteilija Suomi24 taidepalstalla ja täytyy ihan tunnustaa että olen sinulle helevetin kateellinen siitä!!! Olet piruvieköön suorastaan onnistunut valitsemaan jopa tuon nimimerkkisi "oikeudeton" hirvittävän kadehditulla oveluudella itsellesi!!!!! Markku hei, suomi on menettänyt sinussa yhden suuren "sekatyömiehen" taiteelle!!!! Sinä olet suorastaan uhrannut itsesi muutenkin taiteen alttarille uhrautumalla ja suureksi esitaistelijaksi päähän potkituille täällä suomessa. Uhraudut Mustalaisten, Maahanmuuttajien- sekä taiteilijoiden ihmisoikeustaistelijana esimerkillisesti, etkä siltikään edes vähääkään välitä "omasta pesästäsi"! Itse silti joudut lillumaan omissa eritteissäsi ja mikä pahinta...oman itsesi kanssa!!!!

        Toivoisin ihan sydämestäsi...ja ihan sinun itsesi vuoksi että sinä voisit- tai sinut oikein vietäisiin sellaiseen demokraattiseen oikeusvaltioon joka sinun itsesi kriteerit täyttää! sitä toivoisin ihan sydämestäni!

        Ennen kaikkea toivoisin että nuo opettajasi ja koulukaverisi oppisivat ymmärtämään "uhrauksiasi" kaikkien suomen taiteilijoiden puolesta Markku!!!!!
        Voit olla Markku ihan huoletta! Oikeus toteutuu aina suomessa!!!

      • Sorry.....
        On sinulla.... kirjoitti:

        ....unohdin vielä kysäistä missä kummassa viipyy se englanninkielinen videosi niistä sinun "piinaajistasi"???? Vai täytyykö minun ymmärtää asia näin että nyt eka kerran et pystykään pitämään lupauksiasi??? Et taida sittenkään ihan olla Lappilaista sukujuurta!

      • Repesin!!!!

        Tällaista täällä tarvittaisiin!!!!! XDXDXDXDXD!

      • Heh heh!
        Sorry..... kirjoitti:

        ....unohdin vielä kysäistä missä kummassa viipyy se englanninkielinen videosi niistä sinun "piinaajistasi"???? Vai täytyykö minun ymmärtää asia näin että nyt eka kerran et pystykään pitämään lupauksiasi??? Et taida sittenkään ihan olla Lappilaista sukujuurta!

        Ei kyse ei ole kenenkään matalaksi laittamisesta kirjan avulla, vaan pakollisesta tilanteesta johtuen tarve vastata esitettyihin syytteisiin, koska tilaisuutta muuten ei ole saatu ja tottakai kertoa miten tähän pakolliseen tilanteeseen on jouduttu. Samalla esille otetaan kymmenittäin ihmisiä jotka ovat osallistuneet koulun jälkeen asiaan ja kerrotaan tapahtumat yksityiskohtaisesti, sekä lopuksi näille osallisille on yksi ainoa pyyntö, jota tässä en mainitse!

        Mitä tuohon englanninkieliseen videoon tulee, niin se on valmis, lehdistötiedote siitä on kesken ja mietin teenkö sitä ollenkaan. Uskoisin tänä vuonna saavani kirjan valmiiksi ja ehkäpä se on paras lehdistötiedote asiasta, ja se tulee valmiiksi aikaisintaan toukokuun loppupuolella. Tosin itseni tuntien asia saattaa venyä syksyyn.

        Mutta älä huoli, kaikki tehdään mitä on luvattu, vaikkakin vähän myöhässä! kiitos muuten kiinnostuksesta kirjaan, tiedän että se mietityttää sinua, saatat joutua vastaamaan teoistasi!

      • Pikku jatko

        Kerrot että toivoisit minun pääsevän demokraattiseen oikeusvaltioon ja ehkäpä toiveesi toteutuu. Koska kyseessä on poliittisten etupiirien ja sidosryhmien törkeistä rikoksista joita ei tutkita, on kyse poliittisesta vainosta ja minulla on oikeus hakea turvapaikka sen perusteella.

        Sveitsi tai hollanti olisivat lähellä sydäntäni ja ehkäpä lähetän kirjani YK:lle ja pyyydän turvapaikkaa! Taiteilijanahan voin tehdä ihan mitä tahansa, ei minulla esteitä ole!

      • Paskafiilis tulee...
        Pikku jatko kirjoitti:

        ...kun et näytä ymmärtävän kaverin sarkastista otetta tossa kirjoituksessa!! Otat näköjään kaikki todesta, joten eiköhän toi järjenjuoksusi ainakin nyt tule kaikille selväksi.
        Sorkit kaikkian muita mutta itseesi kohdistuvat menevät hukkaan kun et ilmiselvästi ymmärrä niitä.
        Nooooh, palikkatesti kyllä sinunkin oivalluskyvyn selvittäisi. Haluistitko tehdä sen? Siis kysyn ihan vakavissani???
        Se olisi sellainen joka tehdään vaikkapa tällä palvelimella ja niin että jokainen lukija näkee suoraan tulokset? Voisit vaikkapa haastaa tuon edellisen kirjoittajan tuohon palikkatestiin anonyyminä, sillä anonyyminä ne yleensäkin tehdään tuolla saitilla.
        Uskallatko panna "kaikkesi peliin"...kaikki on sinusta kiinni??
        Haluan vielä tähdentää että tuo testi on täysin puolueeton ja "raksi ruutuun" periaatteella mutta hienoisena lisänä siinä on muutamat geometriset oivallukset sekä mekaniikan oivalluskyvyt.
        Anna nyt kerrankin palaa niin kukaan ei sinua voi sanoa esimerkiksi tyhmäksi!

      • Heh heh!
        Paskafiilis tulee... kirjoitti:

        Olen valmis palikkatestiisi jos sde tehdään avoimesti omilla nimillä!

        Mutta oletko sinä tai kaverisi? Epäilen!

      • Voithan......
        Heh heh! kirjoitti:

        Olen valmis palikkatestiisi jos sde tehdään avoimesti omilla nimillä!

        Mutta oletko sinä tai kaverisi? Epäilen!

        esiintyä nimimerkillä jota emme tunne!!?? Juuri niinkuin mekin. Mitä pelkäät?

      • tähhäh?
        Voithan...... kirjoitti:

        esiintyä nimimerkillä jota emme tunne!!?? Juuri niinkuin mekin. Mitä pelkäät?

        öh, what?

      • Kyllä!
        tähhäh? kirjoitti:

        öh, what?

        Luit aivan oikein, tyyppi yrittää haastaa nimimerkin suojasta nimeltä tietämänsä kilpailemaan kanssaan ja puhuu samaan aikaan rohkeudesta!

        Eikä tämä ensimmäinen kerta palstalla ole!

        Kyllä täytyy olla valtava alemmuuskomplaksi toista taiteilijaa kohtaan!

      • Nimeltä...
        Kyllä! kirjoitti:

        Luit aivan oikein, tyyppi yrittää haastaa nimimerkin suojasta nimeltä tietämänsä kilpailemaan kanssaan ja puhuu samaan aikaan rohkeudesta!

        Eikä tämä ensimmäinen kerta palstalla ole!

        Kyllä täytyy olla valtava alemmuuskomplaksi toista taiteilijaa kohtaan!

        ....tietämäänsä???? Siis mikä silti estää sinua osallistumasta itsekin nimettömänä tuohon?? Lyö luu kurkkuun kerralla ja näytä että et ole niin tyhmä kuin täällä kaikki kuvittelevat! Nyt voisit kerralla puhdistaa tuon "pöytäsi" kun nähdään että todellakin vastoin yleistä luuloa silti olet älykäs!
        Minä kyllä olisin valmis ottamaan tuon haasteen vastaan anonyyminä? Pitääkö mennä jollekin sivustolle?

      • Heh heh!
        Nimeltä... kirjoitti:

        Unohdat että minä en ole sinä, joten osallistu itse vaan!

        Minä osallistun vain ja ainoastaan avoimiin ja rehellisiin kilpailuihin ja ihan kenen kanssa tahansa!

        Miten muuten lyön voittaessani luun kurkkuun, kun vastapuoli ei ole tiedossa?

        Taidat kyllä olla hyvin lapsellinen, tosin senhän jo kaikki muutenkin tietää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      52
      3012
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2816
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2678
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      72
      2629
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2593
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      108
      2189
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      63
      1875
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1757
    Aihe