että siellä joku on huijannut minut teidän kanssa ns. avikseen koska viimeviikollakin syylistyitte Volta pölynimurin solvaamiseen sekä arvostelija antoi ymmärtää että Volta halpamerkki olisi huono.
Haluan teistä eron heti nyt välittömästi sekä anteeksi pyynnön Volta pölynimurilleni jonka ostin kahdeksankymmentä vuoden lopussa oli viellä ns. näyttely kappale mutta rakas Volta pölynimurini kesti 2000-luvulle toimi tehokkaasti oli mitoiltaan pieni ja näppärä sekä kevyt. Työnantajana en huolisi yhtäkään ihmistä mukaani Kiinaan jotka solvaavat lähiöitä, vanhuksia ruokaa sekä muutenkin elävät täällä suomessa vain omaa peilikuvaansa palvoen kuin palvojat joilla seksi sekä porno täyttää mielen yms. yms.
mitä se heillä olisi Kiinassa jossa todella on ahdasta moneti likaista tupakka sauhuaa ihmiset puhuvat kokoajan on meteliä on vanhuutta iän tuomaa ryppyä ja vaikka mitä....Miten te kuvittelette kauneuden palvojien Kiinassa pärjäävän Eivät mitenkään kun täällä suomessa vaikka on yltäkylläisyyttä ja jopa eri makuhuoneet wc,t jne...eivät osaa elää toistensa kanssa ihmisiksi vaan hekuivat vain lisää pikavoittoja sekä sairasta palvotaa vain itselleen jne...
Työnantajana en valitsisi ensimäistäkään En ensimäistäkään ikinuorta jonka elämä koostuu bilettämisestä sekä epämääräisistä kaveruussuhteista.
Mutta "odotan " rakkaudelista anteeksi pyyntöä kaikille vol Volta pölynimureille. kiitos.
Iltalehti god morgon syytän teitä ensinnäkin
4
<50
Vastaukset
- :)
Nyt sitten Iltalehdelle myös kritikkiäkin että talouskasvu jatkuisi, Olkaa niin ystävällisijä ja mainostakaa mummodiskoja vai mitä mummokellareita ne ovat. EN OLE IKINÄ KÄYNNYT. !Enkä mene jotain rajaa sentäs...että mistäkö minulle sellaistakin mieleeni juolahti. Eikö teillä senkään vertaa sytytä...
järkyttävät tampereen huitshapeli tanssikoulun tapahtumista lukeneena voisi suomessa vastuuliset mediat tiedottaa kun kerta suomessa tykkäävät monta kertaa eronneet villit ja vapaa ikinuoret naiset villeistä miehistä niin jos osaisivat jättää ala-ikäiset rauhaan, kerrassaan pöyristyttävää...en voi edes ajatella enenmpää tai intoudun viellä kirjoittamaan sellaista jota joudun katumaan mutta tietäisittepä mitä ajattelen No sanotaanko että kun kuuntelin Sputnikista erästä piisijä jossa Miehen ääni oli kun kuuluisan ;) Votriskin ja musikki muistutti veitsien teroittamista...hihihi...sorry mutta itseäni nauratti niin pirusti...että aikamoista oli hillitä ilmettäni kävelessä vastaantulijoihin.
kuvitelkaa Möreä iloinen venäläinen humppa ja musikki kuulosti osin veitsien teroittamiselta...siis nauratti niin...hihihihihi......:) hyvä sputnik..- .
:):):) voin kuvitella kuinka hömppäkoulutuksilla tittelin saaneet lukevat tämän kauuuheet ...Ei yhtään monellakin vanhemalla, huoltajalla samanlainen tunne ja tunne ei ole sama kuin teko....
kunhan tässä ehdin niin varmasti otan selvää mikä se piisi on möreä karhea ääni ja se veitse teroittelua muistuttava oli niin jette good :) Älkää nyt alkako vain kerämään adressija että ihmiset tuntevat oikeutettua vihan tunnetta ja viellä :) kehtavat kirjoittaa mitä tuntevat Koska on ihmisijä jotka eivät pelkästään tunne...voi hirveetä ihan oikeasti kun kiinalaiset ja venäläiset suuttuvat joillekin..teille ei kyllä monellekkaan kunnian kukot laula...! - .
. kirjoitti:
:):):) voin kuvitella kuinka hömppäkoulutuksilla tittelin saaneet lukevat tämän kauuuheet ...Ei yhtään monellakin vanhemalla, huoltajalla samanlainen tunne ja tunne ei ole sama kuin teko....
kunhan tässä ehdin niin varmasti otan selvää mikä se piisi on möreä karhea ääni ja se veitse teroittelua muistuttava oli niin jette good :) Älkää nyt alkako vain kerämään adressija että ihmiset tuntevat oikeutettua vihan tunnetta ja viellä :) kehtavat kirjoittaa mitä tuntevat Koska on ihmisijä jotka eivät pelkästään tunne...voi hirveetä ihan oikeasti kun kiinalaiset ja venäläiset suuttuvat joillekin..teille ei kyllä monellekkaan kunnian kukot laula...!Ajatelkaa että kiinalaista, japanilaista, venäläisijä tansseja harrastuksia kohtaan törkimykset tampereella loivat myös epäilysten varjon Koskaan suomessa ei ole tapahtunut oman maan väestön osalta tuollaista käytöstä kaikessa laajuudessaan. Suomessa harrastaa ulkomaalaisija nuoria ala-ikäisijä tyttöjä paljon juuri erilaisija tanssimuotoja. Luuletteko tosiaan että Venäläiset tanssinopettajat kuin :) miekkatanssinopettajat eivät reakoisi.. Nyt kyllä tulee uskoisin niin kovaa kyytiä siellä kentällä että tuskin maltan odottaa . !
no mutta iloisempiin aiheisiin ette saa kuitenkaan meitä märehtimään ja pilaamaan kokopäivää ...Töihin kaikki. - .
. kirjoitti:
Ajatelkaa että kiinalaista, japanilaista, venäläisijä tansseja harrastuksia kohtaan törkimykset tampereella loivat myös epäilysten varjon Koskaan suomessa ei ole tapahtunut oman maan väestön osalta tuollaista käytöstä kaikessa laajuudessaan. Suomessa harrastaa ulkomaalaisija nuoria ala-ikäisijä tyttöjä paljon juuri erilaisija tanssimuotoja. Luuletteko tosiaan että Venäläiset tanssinopettajat kuin :) miekkatanssinopettajat eivät reakoisi.. Nyt kyllä tulee uskoisin niin kovaa kyytiä siellä kentällä että tuskin maltan odottaa . !
no mutta iloisempiin aiheisiin ette saa kuitenkaan meitä märehtimään ja pilaamaan kokopäivää ...Töihin kaikki.Iloisempiin aiheisiin ehdotan että sa.tanan vihaiset keski-ikäiset elvit, irinat, sirkat, birkitat ja muut hentun liisat ilmottautuvat joka ikiseen tanssilatino kouluun...hihihihihihihih.....kaikki he.tin vihaiset venäläiset siskot myös ja todella vihaiset kiinaalaiset ilmottaudutaan kaikki..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve583183Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama62957Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä422926Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932826On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132317Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl542056Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661941