Kanin pissan heitto ja sen oikeanlainen koostumus?

murmeli.

Kanini on nyt kahdesti tämän viikon aikana ns. heittänyt pissat päälleni. Eli potkaissut takajaloillaan ilmaan ja pissi on sitten lentänyt ympäriinsä. Mistä tämä voisi johtua?

Ensimmäisellä kerralla tämä tapahtui kun laitoin eilen upouuden maton kanin häkkiin. Aiemmin kanilla ollut siis pyyhkeitä. Kani innostui kaivelemaan mattoa ennen kuin sain sen edes paikoilleen, ja kun yritin hätyyttää kania pois niin teki tuon pissan heitto jutun. Tänään se tapahtui sitten uudestaan kun olin kuvaamassa myyntiin meneviä vaatteita. Kani tuli tutkimaan lattialla makaavaa vaatekappaletta ja alkoi kaivaa siitä kohtaa. Kun sitten hätyytin sitä pois ja yritin suoristaa vaatetta, niin taas pissa lensi.

Minua myös mietityttää pissan koostumus. Se on melko sakeaa ja kellertävää, ja se tuoksuu hieman makealta/maissiselta. En ole aivan varma miltä kanin pissa normaalisti näyttää kun tuo on aina tehnyt tarpeensa vessalaatikkoon, mutta nyt kun sitä on roiskahtanut melkein naamalle asti, niin huomasin tuon.

6

3659

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • murmeli.

      Se vielä jäi mainitsematta, että kanini on kolmevuotias uros.

    • siirilydia

      Se voi olla että kanillasi hormonit hyrrää, ja jotkut kutsuvat tuota pissan roiskimista mm. "ilopissaksi". :D Ei varmasti ole sinusta hauskaa, voin hyvin kuvitella.. Uskoisin ton pissan olevan kuitenkin "koostumukseltaan" ihan normaalia, samanlaista se meilläkin on vasta tehtynä. Uroksilla tuo pissan ruiskiminen tarkoittaa myös joskus reviirin merkkausta. Eipä tuohon nyt muita ratkaisuja tule mieleen kuin uroksen kastroiminen.

    • Täplä<3

      Meillä on ollut samanlaisia ongelmia uroskanini kanssa. Se heitteli pissaansa pitkin poikin kun hyppelehti lattialla. Yhdyn edelliseen kommenttiin: Kanisi hormonit hyrräävät! Hyvä neuvo on kastroida kani, meillä ainakin auttoi. Kanisi pissa kuulostaa kyllä täysin normaalilta! :)

      • Anonyymi

        Mulla on sama ongelma. Kanini on kyllä leikattu mutta se silti tekee sillein. Ja melkein päivittäin...


    • tania78

      Pissa on täysin normaalia.
      Kani pyrkii merkkaamaan reviirinsä heittämällä "ilopissan" mahdollisimman pitkälle - joskun myös omistajaan aika tarkasti ! ( kokemusta on )

      Jos kani pissailee uusia asioita se haluaa merkata ne tai osoittaa niiden kuuluvan sille.
      Jos kani heittää pissat päällesi se on merkannut sinut ja siis rakastaa sinua... tai siis merkitsee sinut sille kuuluvaksi. :)

      Kanin elkeet kyllä huomaa kun se alkaa pyörimään tietyllä tavalla. Tällöin kania voi kieltää painamalla somen sen pään päälle ja rauhoittamalla tilanteen.
      Itse olen sallinut pissat häkkiin, mutta muualla ehdoton ei.

    • Belieber

      On meän tyttökin heittänyt pissat jo moneen otteeseen:D Kait se sitten merkkaa reviirinsä tai jotain ... (:

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      132
      8142
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      158
      7354
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      185
      5015
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      252
      3368
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      104
      2842
    6. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      8
      2649
    7. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      150
      2495
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      179
      2341
    9. Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?

      Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n
      Maailman menoa
      12
      1959
    10. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1955
    Aihe