KOkeilaa itseenne miltä tuntuu kun terävä tikari työntyy kylkiluidenne väliin ja henki poistuu kehosta.
Jatketaan sitten puhetta synnin sallimisesta, jos vielä on tarpeen.
Jokainen synti on tikarinpisto Jeesukseen
8
<50
Vastaukset
- pirut on pahoja
Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, ...
... mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.- Hallelujaa Jeesus
Kristityt eivät tavoittele tuulta valhetta) , - joka on lihan pyhyys.
Kristittyjen pyhyys on ...
JEESUS KRISTUS JUMALAN POIKA VAPAHTAJA. - Jeesuksen haavois
Hallelujaa Jeesus kirjoitti:
Kristityt eivät tavoittele tuulta valhetta) , - joka on lihan pyhyys.
Kristittyjen pyhyys on ...
JEESUS KRISTUS JUMALAN POIKA VAPAHTAJA.Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut", joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun,...
***) ... että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."
- su
Teurastajat ovat taas puukkoineen asialla.
- ala nostella heti
Savon ukolta ei ole kysytty mitään, pysy ikuisesti pois avauksistani
- n.t.4-
onko sinulla vaikea löytää jotain järkevää, Jumalallisuuden asiaa liittyvää sanomista?
- Κέρβερος
Olipa tässä taas hyvä argumentti lestojen "puolesta"
Älkää nyt tuollaista soopaa ihmisille syöttäkö. Kaikki uskottavuus häviää tuollaisilla puheilla !
Nyt olet asettunut "jumalien " yläpuolelle ja luulet "tietäväsi" mitä jumalat tekevät tai tuntevat. Sinä siis tiedät, että Jeesus tuntee noin ? Oletko saanut siitä ilmoituksen vai mihin perustuu tuo hassu väittämäsi.
Olet siis ihmisenä hallitsemassa Jeesuksen tuntemuksia - jos tuo kommentti ei ole Satanasta niin ei sitten mikään.
Lauseesta ainakin paistaa räikeästi kunnioituksen puute - ihminen todellako tietää miltä jumalasta tuntuu ?- Κέρβερος
Niin tietysti - yhtä syntinen tavoitehan toki oikeasti sinulla oli: kirkastaa omaa kruunuasi ja peloitella muita saatananperkeleenhelvetintulenkäristyksillä. Mutta nyt asetit itsesi jumalan yläpuolelle ja se valitettavasti vaan paistaa läpi näistä jutuista.
Voisin vetää tuohon jonkin raamatunlauseen itsensä ylentämisestä, mutta voisit tehdä sen ihan itse !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1281571
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505