Voi ei, mihin ihmeeseen oli kadonnut hieno avaus, alunperin julkaistu ensimmäisen kierroksen jälkeen? Ei hätää, apu on lähellä:
MIHIN SULI NIINISTÖN KANNATUKSESTA YLI 20 %
Parhaimmillaan Niinistön lukemat olivat 60-70%, kun ihmisiltä kyseltiin asiasta vuosi sitten. Mutta mitä lähemmäksi vaalit tulivat, sitä vaisummaksi kävi Niinistö. Kokoomuksen vaalitilaisuudessa päällimmäisenä oli selvästi peitelty pettymys, kun kuningastie ei ollutkaan ruusuilla koristeltu läpihuutojuttu. Ja mikä parasta...
Niinistö hävisi Haloselle TAAS. Halosen ensimmäisen kierroksen prosentti vuonna 2006 oli 46,31, nyt Niinistön kaamea ylivoima suli lukuun 37. Trendi on kivasti laskeva ja lukema ehtii vielä 2 viikossa sulaa lisää. Erittäin pienen, marginaalisen pikkupuolueen Pekka Haavisto sytytti kansanliikkeen, joka alle 300 000 euron budjetilla pistettiin kunniakkaasti kampoihin yli viisinkertaisella budjetilla operoivalle Niinistölle. Siinä saa vuorineuvokset kaivaa uudestaan kuvettaan ettei lumipalloefekti jyrää ja tuloksena katastrofi.
Paavo Väyryselle kaikki kunnia erinomaisesta kampanjasta, surkeista lähtökohdista huolimatta. Minullakin on Paavon muki, vaikka kukaan tuskin luulee minun Paavoa äänestäneen? Väyrynen on camp-hahmo, jos kuka ja tämä presidentinvaalin "roolisuoritus" vertaansa vailla, Oscarin arvoinen, vaikka kuori murenikin pettymyksen alle tuloksen vähä vähältä selvittyä.
Soini sai mitä tilasi. Laiskanpulskea, väsynyt ja haluton esitys, joka ei innostanut edes kiivaimpia perussuomalaisia. Pientä yritystä syntyi vasta siinä vaiheessa, kun Haavisto vasta-Jytkystä alkoi olla merkkejä. Yhtä heikosti sujui Lipposen via dolorosa, verkkaisuus ja fundeeraminen kävi kuulijalle raskaaksi ja ikäkin painoi.
Lopuilla ei ikä painanut, mutta eipä ollut juuri muutakaan tarjottavaa.
Nyt on sitten 2 viikkoa aikaa hokea homoa, valeprofessoria ja puolison rattijuopumusta, mutta pitkällekö noilla kolmella teemalla mennään? Siinäkö se kritiikki sitten kaikkineen on? Mielenkiintoista on, että samat porukat haukkuivat myös Niinistöä tässä ensimmäisen kierroksen alla ja nyt pitää sitten kääntää takki toisen kohdalla.
Kumpikohan saakaan nyt palstaänkyröiden sympatiat?
Jospa sarjakuva auttaisi näkemään ettei se ero siihen Kekkoseen niin suuri ole.
http://kakkonenonykkonen.fi/siksi/51#siksi62
NIINISTÖ HÄVISI TAAS HALOSELLE
5
51
Vastaukset
- Halonen rocks,
...Niinistö humppaa.
- Niinistö on...
...aito humppaveikko.
- AAAAAAAARRRRGGGHHH!
Niinistö on... kirjoitti:
...aito humppaveikko.
HALOSKA SAASTUTTI SUOMEN ILMAPIIRIN.
MITÄTÖI KOKO PRESIDENTTI-INSTITUUTION.
SETAN AKKA LOPPUUN SAAKKA.
SUOMEN HÄPEÄPILKKU NUMERO 1.
Suomen kansa sai hävetä 12 vuotta silmät päästänsä tuon lesbon touhujen vuoksi.
KAUANKO MENEE AIKAA PAIKATA TILANNE? - Presidentti Tarja Ha
Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.
" Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.
- MAHT1SONN1
Homoilu olis ollut miehekästä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194909Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543922Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603493Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362386Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta562284Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084