olen tansseista pitävä keski-ikäinen nainen.
Käyn tansseissa aika säännöllisesti ja tanssimaankin pääsen hyvin.Tanssitaitoni ehkä luokkaa keskiverto.Kursseille en vuorotyöni puolesta ennätä.mukavaa palautettakin olen viejiltä saanut opin nopeasti ja seuraan hyvin.Kuitenkin haluaisin oppia enemmän ja toivoisin hakijoita jotka tanssivat muutakin kuin foksia.Häiritseekö miestä pienet virheet vai tuomitaanko jo yhden kappaleen jälkeen.Jokainen viejä kuitenkin vie tavallaan
Mikä on tarpeeksi
6
382
Vastaukset
- Nainenkin pingottaa
Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitse ollakkaan. Pää kylmänä vain tanssimaan, jos joku vaatii liikaa, niin vaatikoon. Miestä se ei häiritse, kun vaan jättää seuraavatkerrat hakematta, paitsi jos käy kursseilla ja joutuu uudelleen ja uudelleen harjoittelemaan saman pingottajan kanssa.
Ennen tanssikursseja oli lavoillakin mukavampaa, kun tieto ei lisännyt tuskaa.- pitkälti tanssinut
"Ennen tanssikursseja oli lavoillakin mukavampaa"
Emmä nyt tiiä. Jolkutettiin samaa vaihtoaskelta illasta toiseen ja valssilla kahteen suuntaan pyöriminen aina huomattava juttu. Pääasia oli juopottelu miehillä ja juoruilu naisilla. Tanssiminen lavoilla oli ennen sitä mitä nyt tehdään ravintoloissa, sieltä voi mennä perinteitä maistamaan. - Old timer
pitkälti tanssinut kirjoitti:
"Ennen tanssikursseja oli lavoillakin mukavampaa"
Emmä nyt tiiä. Jolkutettiin samaa vaihtoaskelta illasta toiseen ja valssilla kahteen suuntaan pyöriminen aina huomattava juttu. Pääasia oli juopottelu miehillä ja juoruilu naisilla. Tanssiminen lavoilla oli ennen sitä mitä nyt tehdään ravintoloissa, sieltä voi mennä perinteitä maistamaan.JUST näin se oli ennen.
Tosi hyvin luonnehdittu sitä entisajan tanssia.
Selvin päin ei miehet voineet kuvitellakkaan tanssimista.
Mutta oli siinä tanssissa tunnetaso korkealla, kun viimein runsaiden rohkaisuryyppyjen jälkeen uskaltauduttiin tanssimaan sillä siihen aikaan naista kunnioitettiin.
Oli entisajan tansseissa omat hyvät puolensakin. Esim pukeutuminen oli tyylikkäämpää, tytöillä pirteät hyvännäköiset hameet ja pojilla parempaa päällä. Nykyisin pojilla ainaiset T-paidat ja farkut , tytöillä jumppasaliasu pitkine kalsareineen ja sisätossuineen.
Tunnelma nykyisin muistuttaa kuntosalin rankkaa harkkailtaa, missä hiki lentää ja pyyhkeet kastuu.
- gfdhgfh
Hakijasi tanssivat vain foksia, koska et osaa mitään muuta. Pyydä seuraavalla kerralla viejää tanssimaan jotain muuta. Sitten opit.
- oppivainen
Onhan nuorena lavatanssin peruskurssi käyty.Vaan hyvinpä unohtuu opitut jos hakijat osaavat vain foksia,valssia,tangoa.
Kurseillani oli kyllä fusku,samba,rumba,cha cha,jenkka,polkka,kuviohumppa,tango,foksi ,valssi ja hidas valssi.
Sille tasolle sitä kuitenkin jää jos viejät tanssivat vaan muutamaa etkä pääse työstämään oppimaasi.Ilokseni olen muutaman viejän kohdalla huomannut meneväni kuvioita joita en ole edes opetellut.Liekö sitten selkeä varma viejä.Varmaan pyydänkin ensi kerralla - vinkvinki
oppivainen kirjoitti:
Onhan nuorena lavatanssin peruskurssi käyty.Vaan hyvinpä unohtuu opitut jos hakijat osaavat vain foksia,valssia,tangoa.
Kurseillani oli kyllä fusku,samba,rumba,cha cha,jenkka,polkka,kuviohumppa,tango,foksi ,valssi ja hidas valssi.
Sille tasolle sitä kuitenkin jää jos viejät tanssivat vaan muutamaa etkä pääse työstämään oppimaasi.Ilokseni olen muutaman viejän kohdalla huomannut meneväni kuvioita joita en ole edes opetellut.Liekö sitten selkeä varma viejä.Varmaan pyydänkin ensi kerrallaMikäli oppivainen olet niin kai sinä otata selvää ja opettelet tanssimisen?
On turhaa alkaa kaipamaan ja vaatimaan itsellesi käypää ja sopivaa hakijaa vaan ryhtyä itse toimiin niin viejän kuin harjoittelunkin suhteen. Harjoitteluun ei tarvitse viejää vaan oman motivaation.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563960Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1462432Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094