SaveSalo-Mistä uusia työpaikkoja?

Niin kuin kaikki olemme saaneet lukea lehdistä ja kuulla uutisista, on Salo suurten rakennemuutosten edessä. Yhtälailla kuin se on surullinen uutinen, on se myös ovi uusiin mahdollisuuksiin. Tällainen muutos pakottaa ihmiset uudenlaiseen ja luovaan ajatteluun. Massiiviset irtisanomiset ovat tosiasia monessa paikassa ja niistä tulee päästä yli. Surkuttelulla ja passiivisuudella kun ei pitkälle pötkitä. Kuinka saada Saloon jälleen työpaikkoja ja uutta yritäjyyttä? Salolla on potentiaalia kehittyä edelläkävijäkaupungiksi monella alalla. Täältä löytyy osaavia, työikäisiä asukkaita, joilla on rutkasti hyödyntämätöntä työmotivaatiota. Koulutustarjonta on monipuolista, sijainti on mitä parhain ja palveluiden kattavuus ovat paremmalla tolalla kuin monessa muussa kaupungissa. Lisäksi Salosta löytyy kansainvälisenkaupan, teknologian ja teollisuuden osaamista. Digitaalisen markkinoinnin osaajista on huutava pula Suomessa, voisiko Salo keskittyä sellaiseen? Maataloudellakin on varsin pitkät perinteet Varsinais-Suomessa, löytyisikö sellaiselta alalta kehitettäviä ja hyödyntämättömiä ideoita? Nyt olisi hyödyllistä tutkia kuinka muualla on pärjätty vastaavissa tilanteissa. Näin Salo voisi hyödyntää tehokkaita, jo kokeiltuja toimintamalleja ja välttää tekemästä huonoja ratkaisuja.

Save Salo on kampanja, jolla halutaan lisätä ihmisten tietoisuutta Salon tilanteesta ja herättää keskusteluja. Ihanne olisi, että keskusteluista viriäisiä varteenotettavia ideoita tilanteen parantamiseksi. Meitä voit seurata Facebookissa (http://www.facebook.com/SaveSalo), Bloggerissa (http://www.savesalo.blogspot.com/) ja Twitterissä 8https://twitter.com/#!/SaveSalo). Kampanja on Turku AMK:n Social Media and Business- kurssin oppilaiden luotsaama.

1

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arolas

      Hieno aloite! Mitä aiotte saada aikaiseksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      119
      7901
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      151
      6628
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4745
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      243
      3225
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      103
      2236
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1896
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      150
      1875
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      29
      1710
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe