Ihan "lirissä"

Menen ajassa taaksepäin.....

Opiskelin ja elämäni oli silloin tiukkaa opiskelijaelämää, lopulta valmistuin sairaanhoitajaksi 1991.
Avioiduin aika pian ja tuli tehtyä 2 lasta siinä peräjälkeen, ja mitään hoitovapaata en pitänyt vanhempien lasten kohdalla, näin jälkeenpäin kaduttaa koska en ollut riittävästi läsnä siinä heidän kasvussaan.
Menimme jonkin ajan päästä mieheni kanssa Norjaan työhön ja saimme etuja esmerkiksi edullisen tilavan työsuhdeasunnon, sekä siihen sisältyi puolilmainen lastenhoito.
Teimme tiivistahtista työvuoroa ja välillä emme nähneetkään toisiamme kun toinen meni, niin toinen tuli.
Olimme siellä yhteensä 10 -vuotta ja saimme säästettyä että Suomeen palattuamme saimme ostettua oman asunnon ilman velkaa.
Olin hetken aikaa Suomen työmarkkinoilla saadakseni kokemuksen tunnun suomalaisesta sairaalasta.

Vuonna 2006 tulin raskaaksi ja jäin äitiys-sekä pidin 3-vuoden hoitovapaan.
Hoitovapaan päätyttyä, mieheni sairastui vakavasti ja menehtyi vuonna 2008.
Hoidin häntä viimeiset kuukaudet kotona, laitokseen ei olisi tullut mieleenikään miestä laittaa. Se aika oli raskasta oli surutyö sekä nyt jäin yksinhuoltajaksi ja kaikki taloudelliset asiat kaatuivat niskaani. Noin 4 - kuukautta miehen kuolemasta väsyin totaalisesti ja jäin sairaslomalle. Silloin tuli arki vastaan, pieni oli sairaspäivärahani ja ei leskeneläke suuri ole, lasten tuki ei ole riittänyt kattamaan kaikkea ja olen ensimmäistä kertaa jouduin sosiaaliviraston asiakkaaksi.
Minun asioitani pyöriteltiin ja uskon että epäpätevät henkilöt tekivät mielensä mukaisesti minulle päätöksiä.
Mitään kotiapua en saanut vaikka sitä pyysin, se on lakkautettu jo aikoja sitten kuulin.
Lainaa ei talostamme ole onneksi, mutta sähkö on kallista ja polttopuutkin maksaa.
Jouduin tekemään kattavaa remonttiakin, ennen tätä tilannetta ja velkaa otin remonttiin 35.000€ ja nyt maksan vain lyhennyksiä.
Aika meni ja masennut alkoi haihtumaan, ja ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Edelleen sain pienimuotoista tukea sosiaalipuolelta, vaikka rahamme ovat todella tiukalla.
Kun sosiaalivirkailija tuli kotikäynnille ei ottanut kuuleviinsa arjen kuluista, vaan katseli vain ympäriinsä...ajattelin että nyt sitten mittaillaan onko koti siisti ja pelkäsin jopa lasteni huostaanottoa.
Tässä nyt olen ollut työttömänä ollut jo toista vuotta, koska minut siirrettiin tavallisesta työvoimatoimistosta vajaakuntoisten työvoimatoimistoon, koska edelleen kärsin väsymyksestä joka johtuu masennuslääkkeistä ja niitä en saa lopettaa. Ja on tässä niitäkin jouduttu vaihtelemaan, eli edelleen etsitään täsmälääkettä tohon päänuppiini mikä pyyhkii surun ja ahdistuksen sekä pelon tulevasta.
Olen kerran ollut työhonvalmennuksessa ja sain siitä 9 € päivältä, ja en pitänyt siitä yhtään.
Paikka oli kaupungin sairaanhoidossa ja minä tein ne kaikki mitä nuoret hoitajat sanoi, se oli raskaampaa ja uskon että päälleni sysättiin likaisemmat työt ja raskaimmat.
Mainitsin tästä omalle työvoimavirkailijalleni ja vastaus oli = ethän sinä voi palata leikkaussaliinkaan, koska käytän lääkkeitä ja olen vieraantunut suomalaisesta sairaanhoidosta.
Työskentelin Norjassa leikkaussalissa ja välillä tehoyksikössä, sain valatavsti sellaista kokemusta mitä en olisi koskaan saanut täällä. Ja nyt se lakaistaan kaikki pois, työtä en ole löytänyt vastaani tulee asia etten kykene tekemään vuorotyötä.
En halua jättää lastani hoitoon, haluan asettaa tämän pikkupojan itse nukkumaan, vanhimmat laittoi hoitaja päiväkodissa.

Olen 43 - vuotias ja en todellakaan tiedä mistä minä tätä vyyhtiä alan selvittää, en todennäköisesti jaksa tehdä vielä pitkää päivää, osaaikainen olisi paras.
Mutta se ei riitä kattamaan toimeentuloa, vaan tarvitsisin juuri ne yötyölisät ja pyhälisätkin.

Mitä mä teen, onko tässä enään mitään toivoa paremmasta............... kuin kuukausittainen toimeentulotukihakemuksen täyttö?
Onko mitään välimuotoa?
Talon myyntiä en edes harkitse se on hankittu niin kovalla työllä, ja mies teki sellaisen testamentin jossa myyntikään ei tule kysymykseen vielä.