Schwarzkopfilla rasistista meininkiä

Joannah-

Minun oli tänään tarkoitus olla hiusmallina Schwarzkofille, mutta kun saavuin paikalle alkoivat ensin nämä kaksi mieskampaajaa naureskelemaan ja kysyivät minulta snobimaisella äänensävyllä "mitä ihmettä sinä luulet tekeväsi suomalaisessa hiusmuotinäytöksessä? et sinä tänne joukkoon kuulu, etnisellä ulkonäölläsi"
ja pyysivät minua poistumaan.
Olen syntynyt suomessa ja asunut koko 27v elämäni suomessa, minun juureni tosin ovat puoliksi ulkomailta mutta miksi minun ulkomaalais tausta vaikuttaisi tällaiseen asiaan?
Onhan minulla hiukset samoin kuin kellä tahansa suomalaisellakin.

Minua ei ole koskaan kohdeltu näin törkeästi, kuin tänään ja sanonpahan vain sen että minä en ainakaan enään aijo schwarzkopfin tuotteita käyttää.
Luulisi että näin suurella hiustuote firmalla olisi myös asiakas palvelu hallussaan mutta ei. Kaiken lisäksi sain vielä muiden ihmisten naurutkin siihen päälle ja tunsin itseni todella pieneksi. Aikuiset ihmiset, teidän olisi syytä hävetä!

19

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hipimem

      todella törkeää!

    • f

      Täytyypä laittaa firma boikottiin. Kusipäistä toimintaa.

      Otithan vielä yhteyttä näytöksen järjestäjään?

    • aojsgn

      Onko sulla selkeästi ei-suomalaiset hiukset? Siis ajattelin vaan että jos se hius on tosi erilaista kuin tyypillinen suomalainen ohut hius, se voi olla syynä ettet "kelvannut" hiusmalliksi. Varsinkin jos kyse oli kampaajien koulutustilaisuudesta, ne valitsee mallit sen mukaan minkälaisia asioita on tarkoitus näyttää.

      • tumma tukka...

        eli kampaajat koulutetaan käsittelee vain tyypillisiä suomaisia hiuksia?? Se selittänee miksi he aina päivittelevät minunkin hiuksiani, jotka ilmeisesti epätyypilliset. Olen ihan suomalainen...
        Kuulostaa tosi junttimeiningiltä :(


    • tukkaveivi

      Schwarzkopf tarkoittaa mustaa päätä. En keljuile sinulle, mutta tuleepahan vain mieleen, että rasistinen maine firmalle, jonka nimestä voidaan tuossa yhteydessä vääntää vitsiä, saa kärsiä tuosta maineesta tavallista pidempään. Ihmiset muistavat sen paremmin tuon nimisattumuksen takia. Edelleen, myös roskalehdistön uutiskynnys voi ylittyä samasta syystä. Laatumediallakin on kevennysosastonsa, että saattaa olla miten tuollainen menisi sinnekin läpi.

      Toivottavasti tästä vinkistä oli iloa. Lupaan myös, että niin kauan kuin muistan tämän kertomuksesi, aion boikotoida Schwarzkopfia.

      Rasismi on vain yksi kusipäisyyden muoto. Samaa ilkeilyä voi tulla missä vain, mistä vain ja kelle vain. Olen itse sinisilmäinen ja ihoni on vaalea, hiukset tummat mutta kuitenkaan eivät mustat eli aika tavallisen suomalaisen näköinen. Jossain leirintäalueella omistaja kysyi olenko mustalainen ja kun hämmästyneenä sanoin etten ole, hän sanoi että hyvä, ja jos olisit ollut et olisi päässyt leiriytymään. Sitten hän naureskeli, että jos tuollaisesta rasismista hän joutuu lööppeihin, hän on vain tyytyväinen koska sittenpähän kaikki Suomessa tietävät mihin kannattaa mennä jos ei halua siellä olevan mustalaisia.

      Tietenkin tuollainen lässytys oli ärsyttävää monellakin tavalla, mutta mitäpä tuosta. Jouduin sietämään kusipäisyyttänsä sen hetken ja ärsyyntymistäkin vielä muutaman päivän, mutta hän on oman kusipäisyytensä kanssa aina.

      Muista vielä se, että nuo tukanleikkaajahemulit ovat vähän puun ja kuoren välissä. Mielikuvahan oli välittömästi, että heteroja he eivät ole, ja tietävät tuon mielikuvan ilmeisyyden itsekin. Päästivätpähän pojat vain vähän höyryjä, itse saavat osansa kaikesta kiusaamisesta kyllä ihan riittämiin. Ovat leimautuneet vahvasti ja olipa identiteettinsä leimansa mukainen tai ei, heillä on varmasti pinnan alla ollut halu antaa takaisin mitä kakkaa ovat päällensä saaneetkaan. Ikävä kyllä he laittoivatkin vahingon kiertämään.

      Anna puppeleille anteeksi.

      • made in saksa

        Ei se nyt Schwarzkopfin vika ole ,jos joku /jotkut kouluttajat täällä Suomen päässä päästää suustaan mitä sattuu, tuotteet on hyviä kaikesta huolimatta.
        Nämä kouluttajat on ilmeisesti jostain Hakanitista joka on tukkuliike ja tuo suomeen muitakin merkkejä kun Schwarzkopfia.


      • Puppeleille?

        Eikös yhtään hävetä puhua noin rumia kampaajamiehistä? Hupaisaa kyllä ruikuttaa rasismista samalla, kun viljelee stereotypioita tuntemattoman ihmisen ammatin perusteella.


      • 4+1
        made in saksa kirjoitti:

        Ei se nyt Schwarzkopfin vika ole ,jos joku /jotkut kouluttajat täällä Suomen päässä päästää suustaan mitä sattuu, tuotteet on hyviä kaikesta huolimatta.
        Nämä kouluttajat on ilmeisesti jostain Hakanitista joka on tukkuliike ja tuo suomeen muitakin merkkejä kun Schwarzkopfia.

        Hakanitia ei ole enää olemassa, valitettavasti. Tuotteita maahantuo Henkel Norden.

        Aloittajan puolesta olen kampaajana pahoillani, jos mallikatselmuksessa on ollut ääliöitä. Toivonkin, että laitat palautetta asiasta (aika ja paikka ja tilanne) esimerkiksi tänne: http://www.schwarzkopf-finland.fi/palaute-6-200-1.php tai suoraan perinteisenä postina: Ask Studio, Runeberginkatu 5, 00100 HKI

        Kouluttajiksi ei saisi valikoitua tällaisia henkilöitä, ja siksi palautteen antaminen on tärkeää. Kouluttajat ovat freelance pohjalla, työskentelevät siis päätyönään kampaamoliikkeessä, ja silloin tällöin tekevät "koulutuskeikkoja". Niin Henkel Norden, kuin vielä varmemmin Scwartzkopf, haluavat varmasti tietää, jos ovat palkanneet epäpäteviä henkilöitä!


      • 4+1
        4+1 kirjoitti:

        Hakanitia ei ole enää olemassa, valitettavasti. Tuotteita maahantuo Henkel Norden.

        Aloittajan puolesta olen kampaajana pahoillani, jos mallikatselmuksessa on ollut ääliöitä. Toivonkin, että laitat palautetta asiasta (aika ja paikka ja tilanne) esimerkiksi tänne: http://www.schwarzkopf-finland.fi/palaute-6-200-1.php tai suoraan perinteisenä postina: Ask Studio, Runeberginkatu 5, 00100 HKI

        Kouluttajiksi ei saisi valikoitua tällaisia henkilöitä, ja siksi palautteen antaminen on tärkeää. Kouluttajat ovat freelance pohjalla, työskentelevät siis päätyönään kampaamoliikkeessä, ja silloin tällöin tekevät "koulutuskeikkoja". Niin Henkel Norden, kuin vielä varmemmin Scwartzkopf, haluavat varmasti tietää, jos ovat palkanneet epäpäteviä henkilöitä!

        palaute myös: [email protected]


    • Tekisin valituksen

      Ovat kyllä eri pällejä. Itse tekisin valituksen tuosta asiasta tms. Jos etnisen näköisiä malleja ei haluta lavalle niin sen voi kyllä kertoa asiallisestikin naureskelematta ja kyseenalaistamatta mallin suomalaisuuden. "Suomalainen hiusmuotinäytös" ei automaattisesti tarkoita, että mallien pitäisi olla sinisilmäisiä blondeja. Tapahtuman nimen pitäisi viitata lähinnä kampaajien tekemiin hiustyyleihin, jotka ovat nyt trendikkäitä Suomessa eikä periaatteessa tapahtumanjärjestäjillä pitäisi olla mitään kiinnostusta mallien geneettiseen alkuperään. Hiukset siinä näytöksessä kuitenkin ovat pääosassa. Kummalliselta kuulostaa.

      Olisikohan minutkin käännytetty automaattisesti kotiin, koska olen aika eksoottisen näköinen ja tumma suomalaiseksi vaikka kummatkin vanhempani ovatkin Suomesta alunperin. Aika moni erehtyy pitämään suomessa ulkomaalaisena ja ulkomailla tietyissä maissa luullaan paikalliseksi. Eipä sitä aina tiedä ulkonäön perusteella kuka on mistäkin kotoisin.

      Olisin kyllä sanonut sinun sijassani takaisin, että yhtä suomalainen olet kuin muutkin kun olet täällä koko ikäsi asunut ja toinen vanhempasi on vielä valtaväestöä.

      • Tekisin valituksen

        Voi tosiaan olla, että et tullut valituksi koska sinulla oli vääränlainen hiuslaatu (riippuu tietenkin millainen hiuslaatu sinulla on). Ehkä halusivat tehdä kampauksia liruista ja veltoista hiuksista millaiset monilla täällä suunnalla on. Siitä voisi tosiaan johtua tuo kommentti, että "mitä luulet tekeväsi suomalaisessa hiusmuotinäytöksessä".

        Oli syy mikä tahansa naureskeleminen ja ylimielinen käytös ei ole hyväksyttävää stailaajilta.


    • kikkurapää ...

      Eniten hiusmalleja tarvitaan kursseille (ei siis näytöksiin). Mallit valitaan sillä perusteella, mikä on kurssin aihe; vaalennus, värjäys, värinpoisto, kiharrus, suoristuspermis, kampaus, nuttura jne. Aloittaja on ollut hiustensa puolesta sopimaton kyseiseen tilanteeseen, mutta selvästikin mallien valintatilaisuudessa on käyttäydytty asiattomasti.
      Laita ihmeessä palautetta jo täällä aikaisemmin mainittuihin osoitteisiin!

      Huomautettakoon nyt vielä, että kyllä suomalaisissa hiusmuotinäytöksissä nähdään hyvinkin erityylisiä ja etnisiltä taustoiltaan erilaisia ihmisiä. Valinta niihinkin suoritetaan aina sillä perusteella, minkälainen kampaus/leikkaus tai muu on tarkoitus esitellä. Yhtälailla kurssien aiheena voi olla vaikkapa suoristuspermanentti, jolloin tarvitaan malleiksi afrohiuksia jne. Aloittajan tilanteessa on varmastikin käyttäydytty huonosti, eikä asiaa ole osattu selittää oikein. Palautteen antaminen HenkelNordenille on enemmän kuin tarpeellista!

    • Boikotista ei hyötyä

      Schwarzkopf ei varmaan tiedä tästä tapauksesta yhtään mitään. Minusta on turhaa boikotoida ko. firmaa, koska he kuitenkin myyvät hiustuotteita maailmanlaajuisesti kaikille etnisyyksille. Heillä on malleja useista eri maista virallisissa mainoksissa, mutta tietenkin eri kohdemaille valitaan aina omat kampanjamallinsa. Suuret monikansalliset yritykset eivät halua syyllistyä rasismiin, koska jokainen ihminen (väriin ja ulkomuotoon katsomatta) on heille potentiaalinen asiakas.

      Periaatteessa suuri monikansallinen firma kuten Schwarzkopf ei voi yksinkertaisesti tietää mitä tapahtuu vaikka hiusmallien valintatilaisuudessa Helsingissä. Yleensä valitsijat eivät edes ole työssä Schwarzkopfilla kokoaikaisesti. Toisekseen firmat eivät voi valvoa koko aikaa, että heidän työntekijänsä tai yhteistyökumppaninsa käyttäytyisivät asiallisesti. Siksi Schwarzkopf boikotista ei ole periaatteessa mitään hyötyä.

      Minustakin olisi paras idea laittaa kohtelias sähköposti Suomeen Henkelille asiasta. Siinä tapauksessa palaute menee suoraan oikeaan osoitteeseen ja saattaa jopa tavoittaa ne kaksi hiusmallien valintatilanteen valitsijaa. En itse syyttäisi työntekijöitä suoraan rasismista, mutta mainitsisin epäasiallisesta käyttäytymisestä valintatilanteessa. Lisäksi sanoisin, että valintatilanteen perusteella ei tullut selväksi hylättiinkö minut vääränlaisen hiustyypin vai etnisen ulkonäön perusteella. Asiallinen palaute otetaan aina vakavasti ja joku voi jopa selvittää asian jos hyvin käy.

    • deana babih

      Asiakas palvelu erittäin huono.Niin mainekas firma,ei uskoisi niin törkeä palvelu.Kiitos että sanot siitä,muuten tulee"uhria"lisaa.

    • porkl

      Etköhän vaan päästäs heittäny koko jutun taas...

    • essential looks

      Tosi huonoa käytöstä, no ensinnäkään et sinä mikään asiakas ole , vaan malliksi koitit, johon sinua ei huolittu.
      Nämä hiusnäytökset on tarkoittettu pa-kampaajille uuden muodin katselmukseen.
      Nää kouluttajat esittelee uudet trendit ja pa-kampaaja oppilaat kouluissa tekee värjäykset ja esityöt, lavalla kouluttajat leikkaa ja kertoo kampaajille mitä värejä on käytetty.Nämä hiusmallit saa uuden lookin ja joitakin tuotteita palkaksi.
      Tee valitus kohtelustasi.

    • kamppaaja

      Luulen että asiaa on hieman väritetty.Ja ammattilaisena kerron mahdolisen syyn:Jos olet asunut suomessa,se ei tee sinun hiuksistasi suomalaisia.Me ammattilaiset maksamme kursseilla siitä että käsittelemme perus suomalaista hiusta,joita on kuitenkin suurin osa.Afrokurssit on erikseen siitä maksaville.Valitettavasti.Jos afrikassa on hiusammattilaisten kurssi ja sinne tulee vaalea blondi suorine hiuksineen niin mitä he sillä tiedolla tekevät jos kampaajalle tulee kyseinen tyyppi kerran vuodessa(korkeintaan)
      Ja kurssipaikalle tulee kymmeniä ehdokkaita,suurin osa on pakko poistua

    • ei ikinä enää

      Eihän tuo vielä mitään. Minä yritin kerran tarjoutua hiusmalliksi ja olen siis nainen. Miespuoliset kaksi mallien valitsijaa totesivat tullessaan kohdalleni että "onhan täällä varmasti vaan naispuolisia mallikokelaita", sellainen pieni virne naamallaan. Aivan selvästi osoittivat sanansa minulle koska katsoivat aivan suoraan kasvoihini. Lähdin itkien sieltä pois, sydänjuuria myöten loukkaantuneena.

    • K

      Hei, laitathan tuon palautteen ehdottomasti myös yritykselle. On erittäin tärkeää, että heillä on mahdollisuus reagoida asiaan jos joku on yrityksen nimissä toiminut näin törkeästi. Laita palaute heidän koulutuspäällikölleen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7512
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6257
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4377
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3014
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1846
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      178
      1410
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      116
      1400
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      686
    Aihe