Nythän mä hokasin!

hh

Siis jos muutan toiselle paikkakunnalle työn perässä, niin saan 700 € muuttoavustusta Kelalta.

Niinkö se menee? Ei kannata aloittaa työtä ennen kuin on muuttanut?

Voi, kun tuo laki olisi ollut jo nuorempana. Muutin silloin kerran vuodessa työn perässä. Muistaakseni sain kerran matkarahat ja työkkärin täti sanoi toiselle virkailijalle (heitä oli silloin 2 samassa huoneessa), että "koskakohan aletaan eväätkin pakkaamaan mukaan...

7

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ihan noin

      Ei sitä työssä käyville makseta, vaan työttömille jotka saanut työpaikan toiselta paikkakunnalta. Ei makseta ennen kun olet työpaikan saanut.

      • hh

        Minä teinkin muutaman kuukauden työrupeamia nuoruudessa ja sitten taas vaihdoin paikkakuntaa, kun olin ollut jonkun aikaa työtön. Yksin oli helppo muuttaa.

    • 2+6

      Muuton täytyy tapahtua työssäkäyntialueen ulkopuolelle ja:
      tuki maksetaan kulujen mukaan kuittia vastaan.
      Eli jos muutosta tulee kuluja 300 euroa sen verran saat. Jos maksimi eli 700 euroa, sen verran saat.
      Eli oikeastaan et varsinaisesti saa mitään, vaan kulut korvataan.

      • hh

        Noinko se menee? No, eihän siitä sitten ole juuri mitään apua! Kuvittelin, että lyövät 700e suoraan tilille. Että kuitteja vastaan vaan?
        Eivätkö he ymmärrä, että takuuvuokrakin on 2 kk:n vuokra ja siihen vielä ensimmäisen kuun vuokra päälle! Eikä täällä sossu anna kuin yhden kuun vuokran.

      • Pitää mennäkin
        hh kirjoitti:

        Noinko se menee? No, eihän siitä sitten ole juuri mitään apua! Kuvittelin, että lyövät 700e suoraan tilille. Että kuitteja vastaan vaan?
        Eivätkö he ymmärrä, että takuuvuokrakin on 2 kk:n vuokra ja siihen vielä ensimmäisen kuun vuokra päälle! Eikä täällä sossu anna kuin yhden kuun vuokran.

        Kannattaa etsiä sellainen asunto jossa takuuvuokra on 1 kk vuokra ja kaupungeilla, VVO takuuvuokra on vaan 250-300 euroa jonka saa esim VVO:lla takaisin kun asunnossa asunut 3 vuotta. Kuvittelitko että sinulle ihan tosta vaan lahjoitetaan ylimääräistä rahaa 700 euroa ja käytät siitä muuttoon max puolet heh.

      • hh
        Pitää mennäkin kirjoitti:

        700 e on pieni raha, kun vertaa sitä stressiin, jota muutto väistämättä aiheuttaa. Miten sitä asuntoa muka on edes aikaa etsiä, kun harva työpaikka odottaa tekijäänsä viikkotolkulla. En koe olevani ihan niin ammattitaitoinen.
        Etelässä 700 e:n kuukausivuokra on halpa enkä minä Lappiin olisi muuttamassa ollutkaan.

      • herra on herra
        Pitää mennäkin kirjoitti:

        Kannattaa etsiä sellainen asunto jossa takuuvuokra on 1 kk vuokra ja kaupungeilla, VVO takuuvuokra on vaan 250-300 euroa jonka saa esim VVO:lla takaisin kun asunnossa asunut 3 vuotta. Kuvittelitko että sinulle ihan tosta vaan lahjoitetaan ylimääräistä rahaa 700 euroa ja käytät siitä muuttoon max puolet heh.

        Niin, eihän työttömille nyt vaan mitään porkkanaa työllistymisestä, toista se on nämä yhteiskunnan silmäätekevät, joille pitää valtioenemmistöisissä yrityksissäkin satojen tuhansien allekirjoitusbonukset antaa ihan vaan siitä, että suostuvat tulemaan rupuiseen yritykseen nostelemaan lisää bonuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      115
      4392
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      78
      3200
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      100
      1463
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1328
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      95
      869
    6. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      18
      703
    7. Lähes kaikki keskustelut kasvotusten

      on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk
      Ikävä
      21
      696
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      687
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      111
      663
    10. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      43
      649
    Aihe