Osa 2. Ancient astronauts/ He ovat aina olleet täällä.

Enjoy!

Osa 2. laitettu katsottavaksi. Itse huomaan erityisesti nuot guatemalalaiset kaiverrukset kiinnostaviksi. Kaivarruksissa on emäaluksia, sisällä pienempiä, ohjaamossa istuu selvästi grey. Tai, avaruustamineisiin pukeutunut ohjaaja.
Pitkäkalloisia, vinosilmiä. Muinaiset esi-isämme kohtasivat saman kuin nykyihminenkin. Videoon on myöskin liitetty paljon mielenkiintoisia linkkejä ja lisätietoa.

http://youtu.be/_yzQMrlUUL0

15

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *-*

      Periaatteessa ei mitään uutta Auringon alla siksi,ettei aihe ole mitenkään uusi.

      Tällaisista asioista on kirjoitettu paljon myös kirjoja,ja erityisesti 1970-luvulla.

      Eräitä näistä aiheista kirjoja kirjoittaneita ova esim:

      *Erich von Däniken*
      *Ernst von Khuon*
      *Ulf Nordström*
      *Josef F.Blumrich*
      *Andrew Thomas*

      Eniten asiasta kirjoja kirjoitti Erich von Däniken.

      Kaikissa niissä kirjoissa,joita muunmuuassa em.mainitut henkilöt aiheesta kirjoittivat,on myös runsaasti valokuvia sekä muinaisia piirroksia alkaen jo faaraoiden ajoilta.

      Näitä asioita tavalla tai toisella käsitteleviä kirjoja tuli aikoinaan kerättyä aika
      runsaasti,eivätkä ne edelleenkään pelkästään pölyty kirjahyllyssä.

      Mutta koska tällaisia kirjoja ei enää ole myynnissä juuri muualla kuin divareissa,
      netissä ja divareissa,niin nykyaikoina on melko helppoa tehdä niistä asioista dokumentteja.

      Näissä suhteissa internet on oiva apuväline,joskin samoista asioista kertovissa kirjoissa niihin asioihin syventyminen on hieman helpompaa vaikka aiheet ovat samat.

    • enuskokokohömppään

      Yhtä en tajua, jos alienit ovat jo ammoin avoimesti näyttäytyneet ihmiskunnalle eri puolilla maailmaa ja olleet meidän kanssamme fyysisesti tekemisissä, miksi he ovat nyt piilossa.

      Vähintäänkin outo juttu.

      • vino hymy

        Miten niin he ovat piilossa?

        Ei ihminenkään enään rynni viidakkointiaanin kylään. Vaan tutkii taustalla kylän elämää. Ja, jos joka kolmas minuutti jossain päin tätä palloa nähdään ufo ja, vaikka niistä kaikista kohtaamisista jäisikin jäljelle vain tuo 5-10% niin se on sittenkin paljon. Huomaatteko muuten, että tällä palstalla itseään skepoiksi mainostavat eivät koskaan ota osaa muuhun kuin nälvimiseen?

        Eli heillä ei ole taustatietoa minkäänlaista mistään asiasta.

        Oikeat skepot eivt toimi tällä tavoin.

        Ja nämä nälvijät ovat heitä, jotka pelkäävät asian julkituloa syystä, tai, toisesta. Ajatelkaapas nyt, olisihan se aika noloa, jos joku olisi ollut biologianopettajana, histrorianopettajana tms. koko elämänsä. Tai, juuri olisi opiskelemassa alalle. Ja kaikki mihin he ovat elämän työnsä tehneet olisikin valhetta.

        Ja toisekseen varsinkin Suomesta löytyy myös hyvin paljon uskonnollisista aivopestyjä. Vaikeahan se on ymmärtää, että ei olekaan ravintoketjun huipulla. Ja kaikkein vaikenta niellä se, ettei insinööri olekaan se älykkäin olento universumissa.

      • 100% TOTTA!!!!
        vino hymy kirjoitti:

        SUOMENRUOTSALAISET OVAT ANNUNAKIEN JÄLKELÄISIÄ!!!!

      • nälvijä astui esiin
        100% TOTTA!!!! kirjoitti:

        SUOMENRUOTSALAISET OVAT ANNUNAKIEN JÄLKELÄISIÄ!!!!

        Eli hyvien ALIENIEN?

      • lujfvuyfyit
        vino hymy kirjoitti:

        Miten niin he ovat piilossa?

        Ei ihminenkään enään rynni viidakkointiaanin kylään. Vaan tutkii taustalla kylän elämää. Ja, jos joka kolmas minuutti jossain päin tätä palloa nähdään ufo ja, vaikka niistä kaikista kohtaamisista jäisikin jäljelle vain tuo 5-10% niin se on sittenkin paljon. Huomaatteko muuten, että tällä palstalla itseään skepoiksi mainostavat eivät koskaan ota osaa muuhun kuin nälvimiseen?

        Eli heillä ei ole taustatietoa minkäänlaista mistään asiasta.

        Oikeat skepot eivt toimi tällä tavoin.

        Ja nämä nälvijät ovat heitä, jotka pelkäävät asian julkituloa syystä, tai, toisesta. Ajatelkaapas nyt, olisihan se aika noloa, jos joku olisi ollut biologianopettajana, histrorianopettajana tms. koko elämänsä. Tai, juuri olisi opiskelemassa alalle. Ja kaikki mihin he ovat elämän työnsä tehneet olisikin valhetta.

        Ja toisekseen varsinkin Suomesta löytyy myös hyvin paljon uskonnollisista aivopestyjä. Vaikeahan se on ymmärtää, että ei olekaan ravintoketjun huipulla. Ja kaikkein vaikenta niellä se, ettei insinööri olekaan se älykkäin olento universumissa.

        "Ja kaikki mihin he ovat elämän työnsä tehneet olisikin valhetta."

        On paljon todennäköisempää, että nämä UFO jutut ovat perättömiä. Eihän siitä 5 %:sta ole ainuttakaan tapausta kyetty aukottomasti todistamaan maan ulkoiseksi tekniikaksi.

      • enuskovieläkään
        vino hymy kirjoitti:

        Miten niin he ovat piilossa?

        Ei ihminenkään enään rynni viidakkointiaanin kylään. Vaan tutkii taustalla kylän elämää. Ja, jos joka kolmas minuutti jossain päin tätä palloa nähdään ufo ja, vaikka niistä kaikista kohtaamisista jäisikin jäljelle vain tuo 5-10% niin se on sittenkin paljon. Huomaatteko muuten, että tällä palstalla itseään skepoiksi mainostavat eivät koskaan ota osaa muuhun kuin nälvimiseen?

        Eli heillä ei ole taustatietoa minkäänlaista mistään asiasta.

        Oikeat skepot eivt toimi tällä tavoin.

        Ja nämä nälvijät ovat heitä, jotka pelkäävät asian julkituloa syystä, tai, toisesta. Ajatelkaapas nyt, olisihan se aika noloa, jos joku olisi ollut biologianopettajana, histrorianopettajana tms. koko elämänsä. Tai, juuri olisi opiskelemassa alalle. Ja kaikki mihin he ovat elämän työnsä tehneet olisikin valhetta.

        Ja toisekseen varsinkin Suomesta löytyy myös hyvin paljon uskonnollisista aivopestyjä. Vaikeahan se on ymmärtää, että ei olekaan ravintoketjun huipulla. Ja kaikkein vaikenta niellä se, ettei insinööri olekaan se älykkäin olento universumissa.

        "Miten niin he ovat piilossa?
        Ei ihminenkään enään rynni viidakkointiaanin kylään. Vaan tutkii taustalla kylän elämää."

        En ihan allekirjoita tuota väitettä.
        Jos alienit ovat muinoin ottaneet avoimesti yhteyttä ihmisiin eripuolilla planeettaamme ja olleet heidän keskuudessaan fyysisesti. Niin miksi he lähtivät jossain vaiheessa pois ihmisten luota?

        Se että oletetuista alieneista on tehty patsaita, kaiverruksia yms. kertoo siitä että he olisivat olleet tekemisissä ihmisten kanssa enemmän kuin nykyaikana. Miksi he eivät jääneet meidän luoksemme?

        Jos he olisivat jääneet tänne avoimesti, me emme nyt keskustelisi heidän olemassa olostaan täällä.

        Miksi alienit piilottelevat ja tulevat esiin vain joskus ja sittenkin vain vilahdukselta, tai kanavoiden tulemisestaan harva se kuukausi.
        Ei mene minun järkeeni tuollainen jos kerran ovat täällä joskus olleet kuin kotonaan, avoimesti esillä.

      • 4582456025
        enuskovieläkään kirjoitti:

        hyvä kirjoitus, laittaa miettimään tätä asiaa

        eihän opettajakaan jätä lapsia kouluun ensimmäiselle luokalle ja lähde pois, palatakseen takaisin sitten kun siirtyminen yläasteelle on ajankohtaista

      • Vino hymy
        enuskovieläkään kirjoitti:

        "Miten niin he ovat piilossa?
        Ei ihminenkään enään rynni viidakkointiaanin kylään. Vaan tutkii taustalla kylän elämää."

        En ihan allekirjoita tuota väitettä.
        Jos alienit ovat muinoin ottaneet avoimesti yhteyttä ihmisiin eripuolilla planeettaamme ja olleet heidän keskuudessaan fyysisesti. Niin miksi he lähtivät jossain vaiheessa pois ihmisten luota?

        Se että oletetuista alieneista on tehty patsaita, kaiverruksia yms. kertoo siitä että he olisivat olleet tekemisissä ihmisten kanssa enemmän kuin nykyaikana. Miksi he eivät jääneet meidän luoksemme?

        Jos he olisivat jääneet tänne avoimesti, me emme nyt keskustelisi heidän olemassa olostaan täällä.

        Miksi alienit piilottelevat ja tulevat esiin vain joskus ja sittenkin vain vilahdukselta, tai kanavoiden tulemisestaan harva se kuukausi.
        Ei mene minun järkeeni tuollainen jos kerran ovat täällä joskus olleet kuin kotonaan, avoimesti esillä.

        Tuossa juuri selitettiin, miksi eivät ole julkisesti esillä. Entäpä, jos heillä ei ollutkaan tarkoituksena jonkun alkeellisen rodun avustaminen tällä planeetalla. Entäpä jos, he hakivat täältä jotakin. Entäpä jos, he haaksirikkoutuivat tänne ja juuttuivat asumaan kunnes heidät perlastettiin. Siinä sivussa tuli pökäistyä apinan persettä muutaman kerran ja luotua "jumalankuvaa".

        Siksi toisekseen, olemmehan mekin jättänet lajiimme kuuluvat Amazonin intiaanit kehittymäänsuhtkoht rauhassa rauhassa. Liika toisen kehitykseen puuttuminen tuo vain lisää tuhoa alemman rodun pariin.

        Tuntuu vähän uskolliselta paasaukselta tuo "ison veljen" opastuksen kaipaaminen. Ehkä he lähtivät juuri sen tähden, koska eivät ole jumalia ja kaikki voipia. Ihminen on Itse luonut oman Helvettinsä ja Ihmisen itse on se myös aselvitetettäv, ennen kuin on liian myöhäistä. Mitään jumalia me ei siihen saada auttamaan ja kusessa jo ollaan. Viimeiset hetket ovat ovella. Tajuutko?

      • säpö

        he ovat sänkypuuhissa kun niitä panettaa niin vietävästi.he salaa suljauttaa toisilleen kiima kapseleitä ruokiin ja siksi ovat kokoajan köykkimässä.

    • snickerssiläinen

      Muinaisissa kaiverruksissa ja patsaissa voi jokainen nähdä emäaluksia, tai emättimiä, ihan kukin oman mielensä mukaan. Joku kuvajainen näyttää omaan silmään raketilta, mutta onkin täysin eri juttu mitä muinainentaiteilija halusi todellisuudessa piirroksellaan kuvata. Kivitalua Mayojen elämänpuusta Däniken voi väittää kuvaukseksi avaruusaluksen sisältä, jos niin tahtoo. Kauneus on katsojan silmissä, samoin taide, ja sen tulkinta.

      • vino hymy

        Erich von Däniken on kieltämättä hyvä tutkija, mutta Erich von Däniken ei ole koskaan väittänyt yhtään mitään. Hän on herätellyt ihmisiä ajattelemaan ilman esim. uskonnon aivopesua. Eikä Erich von Däniken oli yksin tämän asian parissa. Etsi käsiisi video: Forbidden archeology.
        Kuinka paljon onkaan lakaistu maton alle ja piiloitettu museoitten hyllyille tietoja. Vain, koska se ei ole sopinut nykyihmisen historian-, arkeologisiin uskomuksiin. Jokainen päivä tuo tuota tietoa esiin lisää.

      • aerawerr

        Däniken on satusetä:
        "tiedeyhteisö pitää von Dänikenin teorioita kuvitelmina"..
        "Arvostelijoiden mielestä muinaiset astronautit ovat pseudoarkeologiaa, joka on verrattavissa lähinnä tieteiskirjallisuuteen, jolla on tarkoituksena vain rahastaa lukijoita"
        V. Danikenin jutut on todettu suurilta osin paikkansapitämättömiksi.

      • kulkija kummalinen
        aerawerr kirjoitti:

        Däniken on satusetä:
        "tiedeyhteisö pitää von Dänikenin teorioita kuvitelmina"..
        "Arvostelijoiden mielestä muinaiset astronautit ovat pseudoarkeologiaa, joka on verrattavissa lähinnä tieteiskirjallisuuteen, jolla on tarkoituksena vain rahastaa lukijoita"
        V. Danikenin jutut on todettu suurilta osin paikkansapitämättömiksi.

        Jahas. Missä? Ja kuka tässä on Dänikenistä kertonut. Minä en ole maininnut mitään videota laittaessani tänne. Mutta, jos kerran tuossa kerrotaan esineistä, jotka ovat esillä eri puolilla maapalloa, niin sehän vain tukee von Dänikeniä Eli sinä puhut palturia. Todisteet esineitten esi. isä Crespin kokoelmasta löydät arkeologian sivustoilta. Kunhan vain viitsit hieman vaivaakin nähdä.

    • Giorgios Takatukka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4909
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3922
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3493
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2386
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      56
      2284
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe