Olen alkoholistin aikuinen jälkeläinen ja suhteeni alkoholiin on ollut koko elämäni ajan todella vaikea. Olen kokenut syyllisyyttä ja pelkoa yhdenkin siiderin nauttimisesta, koska pelkään että perimäni tekee minusta alkoholistin huomaamattani, jos suhtaudun rennosti ja suvaitsevasti vähäiseenkin alkoholin nauttimiseen. Voin olla täysin ilman alkoholia, mutta myönnän että nautin lievästä humaltumisen tunteesta, ja jos minulla on kokonainen viinipullo kotonani, josta olen päättänyt nauttia lasillisen iltaisin, huomaan että jo pian odotan innolla nautiskeluhetkeä. Addiktio siis vaanii minua koko ajan?
Onko normaalia ja terveydelle vaaratonta juoda lasillinen viiniä päivässä? Olen siis nainen. Tiedän että näiden tunteiden vuoksi olisi ehkä parempi kokonaan pidättäytyä alkoholista, mutta en haluaisi turhaan pingottaa ja pelätä.
Mikä on normaalia?
12
194
Vastaukset
- .
Toki voi nauttia lasillisen viiniä päivässä.
Samalla se on kuitenkin leikkiä tulella, sillä kaikilla säännöllisessä käytössä toleranssi kasvaa, ja se hyvin usein johtaa määrien kasvuun. - näinonnoniän
Jos tunnet jo nyt syyllisyyttä juomisestasi se todennäköisemmin johtuu siitä, että tiedät ettei tilanne pysy kohdallasi hanskanssa.
Itse en todellakaan lähtisi "nauttimaan" viiniä päivittäin. Jo se että haet hyväksyntää täältä juomisellesi kertoo siitä, ettet hallitse juomistasi.
Pelastaudu kun vielä voit. - vaara geenit
Joo, ole varovainen. Minä olen alkoholisti, vaikka lähisuvussani ei ole yhtään alkoholistia! Kai se juoppogeeni hyppää monen sukupolven yli ja yllättää tämän päivän pikkutissuttelijan!
- ===
Jep. Alituinen jankuttaminen alkoholismin suorasta geneettisestä periytyvyydestä on vailla pohjaa, sillä minunkaan suvussa ei ole ketään muita alkoholisteja, kuin minä itse.
- Totuus sattuu
=== kirjoitti:
Jep. Alituinen jankuttaminen alkoholismin suorasta geneettisestä periytyvyydestä on vailla pohjaa, sillä minunkaan suvussa ei ole ketään muita alkoholisteja, kuin minä itse.
Käy vielä niin kuin sille entiselle 10 hengen aa-ryhmälle, kun palaverin loputtua päättivät mennä porukalla geenitesteihin. Testitulosten mukaan vain yhdeltä löytyi ns. juoppogeeni, loput yhdeksän lähti takaisin kentälle "venyttämään geeniä".
- pla.pio
Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.
Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.
Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!
http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k - 5+1
Jos et omaa tuota alkoholistigeeniä, niin alkoholi on täysin vaaraton aine. Se, mikä on vaarallista, on halusi humaltua, koska sen suhteen kasvaa toleranssi ja seuraava humalatila vaatii taas hieman isomman annoksen, ja isomman ja isomman, kunnes mikään ei enää riitä.
Toinen pohdinnan arvoinen asia on, että miksi tuo humaltuminen on niin kivaa? Onko niin, että elämä ilman sitä on tasaista ja tylsää, ja että tuo humala tuo siihen edes hieman fiilistä?
Olisiko mahdollista löytää tuota fiilistä jostain muusta? - .......
Vastaan.
Olet lähes 100% varmuudella alkoholisti, se ei tarkoita sitä että joisit ulkopuolisen silmin alkoholistisesti, vaan sitä että sinulla ei ole koskaan ollut normaalia(neutraalia) suhtautumista alkoholiin, johtuen jo vanhempasi alkoholismista.
Minulla on sama tausta kuin sinulla, vanhempani oli alkoholisti ja itse en koskaan kyennyt suhtautumaan alkoholiin neutraalisti. Ymmärrettävää, sillä vanhemman alkoholismi on lapselle todella kova henkinen paikka ja siitä jää jäljet.
Itse yritin aikoinani käyttää alkoholia "normaalisti", siis minulla oli kuvitelma siitä kuinka alkoholia tulisi käyttää. Esimerkiksi että kalja saunan päälle tai viski hienostuneesti televisiota katsellessa. Jo tuolloin olin alkoholisti vaikka en käyttänyt alkoholia paljon. Suhtautuminen aineeseen ratkaisee ja se mitä se aiheuttaa ja mitä tunteita herättää, ei määrät. Ongelma kohdallani oli se, että ei se alkoholin hienostunut käyttäminen ollutkaan niin hienoa kuin olin kuvitellut. Latasin siis juomistapahtumaan huomattavasti isommat odostusarvot kuin millaisena sen tapahtuman sitten todellisuudessa koin. Tästä seurasi sitten se että aloin yrittää enemmän, lopulta osasin sen yhtä hyvin kuin isäni aikanaan. Maanpäälliseen helvettiin jouduin ja monien itkujen, pettymysten ja nöyryytyksien jälkeen pääsin pois. Hyväksymällä tosiasiat, heikkouteni. Ja se että en ollutkaan isääni kummempi.
Jos kykenee suhtautumaan alkoholiin täysin välinpitämättömästi ja on rehellisesti ihan sama juoko pullon olutta vai pullon limonadia, ei ole alkoholisti. Mutta jos huomaa valitsevansa tietoisesti aina sen oluen, on jonkinlainen tunneside alkoholiin jo olemassa ja vähintäänkin alkoholismin siemen on kylvetty. Totuus on että suurinosa Suomalaisista kärsii jonkinasteisesta alkoholismista. Sitä ei vain tunnusteta. Suomalaisten alkoholistinen juominen on yhteiskunnassamme normalisoitu, valitettavasti.
Jos kerran voit olla juomatta suosittelen lämpimästi olemaan juomatta. Alkoholia käyttävä ympäristö on vääristynyt, et sinä! Alkoholia ei kuuluisi saattaa elimistöön, se on solumyrkky. Alkoholi on pahempi myrkky kuin suurinosa ihmisistä osaa kuvitellakkaan. Jos alkoholi tulisi markkinoille tänäpäivänä se kiellettäsiin välittömästi. Mieti mitkä sivuvaikutukset alkoholilla on sekä henkiseen että ruumiilliseen terveyteen. Mutta, koska alkoholi on ja suurinosa ihmisistä on siihen koukussa mukaanlukien päättäjät, ei siitä haluta luopua eikä sen haittavaikutuksia tunnustaa.- Heh..
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/ - .......
Heh.. kirjoitti:
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/Ymmärrän että mielipiteeni ei miellytä kaikkia. Etenkään niitä, joilla on ongelma.
Ja ne joilla on ongelma, eivät kykene keskustelemaan aiheesta asiallisesti.
Tässä juuri huomaamme kuinka iso ja arka asia alkoholi on. Se koukuttaa niin voimakkaasti että ihminen kykenee huijaamaan itseäänkin, koska ei voi kuvitella vähentävänsä alkoholin käyttöään, saati lopettamaan sen tyystin.
Jos aletaan listata alkoholin hyötyjä ja haittoja- REHELLISESTI, niin eipä sinne hyötypuolelle paljon mitään jää. Ja sitten kun tutkitaan asiaa lisää, niin huomataan että nekin muutamat hyödyt ovat kuviteltuja, eli ihmisen itsensä luomia positiivisia mielikuvia, vailla minkäänlaista totuuspohjaa. - ap
Kiitos, olen samaa mieltä, vaikken joisi yhtään minulla ON alkoholiongelma, en pysty mitenkään suhtautumaan alkoholiin neutraalisti. Olen taas täysin ilman alkoholia, mutta sillä varauksella, että yksi saunaolut hyvässä seurassa JOSKUS on minulle sallittua. On täysin järjetöntä totutella alkoholiin ja kuvitella että suhde siihen normalisoituisi ja neutralisoituisi kun sitä käyttää "kohtuudella". Käsitykseni kohtuukäytöstä vääristyisi varmasti tarpeen mukaan, haluan humaltua, useammin, suuremmista määristä, jne.
Ylipäätään on todella sairasta että solumyrkyn käyttöä pidetään normaalina- "Kohtuullinen" alkoholin käyttö sallitaan kummallisen leppoisasti, itseään ja läheisiään saa satuttaa juomisellaan kohtuudella, mutta kohtuullinen tupakointi, kohtuullinen puolison pettäminen, kohtuullinen ylinopeus, tuskin kukaan niille nyökyttelisi päätään. - Päivä kerrallaan!
ap kirjoitti:
Kiitos, olen samaa mieltä, vaikken joisi yhtään minulla ON alkoholiongelma, en pysty mitenkään suhtautumaan alkoholiin neutraalisti. Olen taas täysin ilman alkoholia, mutta sillä varauksella, että yksi saunaolut hyvässä seurassa JOSKUS on minulle sallittua. On täysin järjetöntä totutella alkoholiin ja kuvitella että suhde siihen normalisoituisi ja neutralisoituisi kun sitä käyttää "kohtuudella". Käsitykseni kohtuukäytöstä vääristyisi varmasti tarpeen mukaan, haluan humaltua, useammin, suuremmista määristä, jne.
Ylipäätään on todella sairasta että solumyrkyn käyttöä pidetään normaalina- "Kohtuullinen" alkoholin käyttö sallitaan kummallisen leppoisasti, itseään ja läheisiään saa satuttaa juomisellaan kohtuudella, mutta kohtuullinen tupakointi, kohtuullinen puolison pettäminen, kohtuullinen ylinopeus, tuskin kukaan niille nyökyttelisi päätään.Kaikella kuitenkin on aikansa, rajansa ja tarkoituksensa. Jotka ilmoitettu etukäteen elämänkirjassa Raamatussa. Tämä armotalous-aikakauden mädännäisyyden hedelmät, muistuttaa jälleen lopunajan hetkestä, kaksi maailman sotaa on käyty ja kolmas on nyt ovella. Ja niin kuin sanonta kuluu, kolmas kerta toden sanoo. Eli armotalousaikakausi loppuu, päättyen lopullisesti. Josta alkaa antikristuksen 3 ja ½ vuotta kestävä maailmanvalta aika, joka johtaa viimeiseen maailmansotaan, siihen suureen, Herran Jumalan, vihan ja tuomion, 3 ja ½ vuotta kestävään, koko luomakunnan historian ylivoimaisesti suurimpaan ja hirvittävimpään maailman sotaan. Eli siihen Harmageddonin sotaan. Joka sitten loppuu, oikean Kristuksen Jeesuksen paluuseen koko elämän ruhtinaana ja kuningasten Kuninkaana, ottamaan ansaitsemansa ja Isänsä omistaman maailman hallintaansa. Sitoen saatanan = luciferin joukkoineen 1000 :neksi vuodeksi, jonka aikana ei ole sotaa, on rauhan ja rakkauden / hyvinvoinnin ja turvatun tulevaisuuden maanpäällinen aikakausi, jossa Kristus Jeesus hallitsee ja johtaa omiensa kanssa, totuuden ja oikeuden mukaisesti / 100 % :sen oikeudenmukaisesti. Jona aikana kukaan ei siis kärsi vääryyttä kuin omien, henkilökohtaisten syidensä tähden. Silloinkin ihmisellä on oikeus kurittaa itseänsä, eli lyödä vaikka päätään seinään, ja maksaa sitten itse aiheuttamansa vahinko, kärsimys ja hoitokustannukset jos niitä tulee.
Paholainen siis sidotaan tuhanneksi vuodeksi alkuun, sen jälkeen ihan lyhyeksi aikaa vapautetaan jolloin alkaa taas se ihmisten villitseminen, jonka Herra Jumala ja Jeesus sitten lopettaa heti alkuunsa, Jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja uusi maa. Eikä ole enää olemassa pahaa henkeä, on vain taivaallista riemua, iloa ja vapautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1328132Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1587344Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1854995Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2523358Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1042842Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?72644Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1472475- 1772301
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181955Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n121949